Ensin näytti, että hevoset kirmailivat lystikseen syntymäkotini pellolla. Tarkemmin katsoessa ne vetivät parruista tehtyä isoa lanaa.
Pian sen jälkeen se lana ilman hevosia ilmestyi pihamaalle, jollainen se oli ollut 60 vuotta sitten.
Lanan alta nousi vanhempi veljeni verissää ja luut silppuna. Nyt kävi pahasti hän sanoi.
Hän soitti muutama päivä sitten sairaalasta sydänongelmien vuoksi sinne vietynä. Olin kuullut toisaalta veljen jo kotiutuneen.
Ei veljellä mitään hätää ollut. Vauhkoontuneet hevoset unessa kertovat kai jotain viettielämästä? En ole ennen tuollaista unta nähnyt.
Vauhkoontunut hevosparivaljakko aamu-unena
3
101
Vastaukset 3
Outo uni kaiken kaikkiaan.
Tosin kaikki olisi selkeämpää jos veljesi on soittanut ennen näkemääsi unta ja näin sen aion tulkitakin.
Unessasi olet samaistanut itsesi ja veljesi hevosiin.
Olette tehneet töitä yhdessä ja vetäneet kuormaa perässänne, kannnatelleet tilaa taikka toimineet sen eteen taikka ylpeydeksi.
Lanan alta noussut veljesi ilmaisi olevansa haavoittunut ja heikkona.
Kaksi kirmailevaa villikko-hevosta ja työkuorma. Työkuorma esiintyi itsenäisenä ilman teitä. Se ei kenties raskauta teitä samalla tavalla kuin aikoinaan, mutta epäilemättä katsot veljesi ja itsesikin tulleen kuormitetuksi työssä, joka on osallenne tullut.
Unessa vaikuttaa kovasti olevan läsnä jäähyväistenjättömieliala.
Toivotan veljellesi toipumista.- c c
Kieltämättä minulle tuli mieleen, että veljellä saattaa olla ns. viimeiset pilkkeet takassaan. Mutta ei. Sanoi lähtevänsä sauvakävelylle.
Unen velimies ikäänkuin heräsi henkiin tovin kuluttua hirsistä tehdyn puulanan alta. Sekin oli hevosten vauhkoillessa pahasti kärsinyt, hirret sikin sokin.
Yks asia siinä askarruttaa. Lähes pilkkoutunut veli oli siinä 30 vuotisen näköinen vammojensa takana. Epäilen, ettei hän syksyn 2015 maallisia lumia tule näkemään.
Kas kun kuolleet ihmiset ja eläimet näkyvät unissani parhaissa voimissaan. c c kirjoitti:
Kieltämättä minulle tuli mieleen, että veljellä saattaa olla ns. viimeiset pilkkeet takassaan. Mutta ei. Sanoi lähtevänsä sauvakävelylle.
Unen velimies ikäänkuin heräsi henkiin tovin kuluttua hirsistä tehdyn puulanan alta. Sekin oli hevosten vauhkoillessa pahasti kärsinyt, hirret sikin sokin.
Yks asia siinä askarruttaa. Lähes pilkkoutunut veli oli siinä 30 vuotisen näköinen vammojensa takana. Epäilen, ettei hän syksyn 2015 maallisia lumia tule näkemään.
Kas kun kuolleet ihmiset ja eläimet näkyvät unissani parhaissa voimissaan.Raju uni alkaa selviämään.
Vauhkoontuneilla hevosilla oli kulkusuuntana etelä. Sama suunta ja sama puoli taloa, jonne yritän irtaantua epätavallisen rankasta kotipihariippuvuudesta.
Siihen liittyy myös epätavallinen tapaus ollessani 12 vuotias. Oli vuosi 1950. Lauantai päivä. Lauantaista huolimatta oli veistotunti koulussa. Vihasin puutöitä paljon, koska en osannut ja halunnut tehdä edes vasaranvartta koko lukukauden aikana.
Lähdin hakemaan mäen alta lähteeltä vettä. Saavin alle suksi, ja niin sillä voi työntää vesisaavin pihamaalle. Äiti tuli moittimaan koulusta pinnaamistani.
Suutuin silmittömästi. Hyökkäsin äidin kimpuun ja löin häntä korvalle. Meni kuulo, sanoi äiti ja meni sisälle.
Tapaus vaikutti niin, etten enää ollut kiinnostunut muistakaan koulutunneista. Ainakin piirustustunti oli täyttä tuskaa.
Tosiasiassa asperger-ominaisuus nousi käyttäytymistä häiritseväksi. Siitä ominaisuudesta tulin tietoiseksi vasta n.40 vuotta myöhemmin.
Ei voi olla tavallista, että tyyppi taistelee meditaation aikana yli 60 vuotta mokoman tapauksen poisjuurimiseksi. Näin kuitenkin nyt on.
Ilmiötä helpottaa, että kotitila on nuoremman ja vanhemman veljen omistama. En ole heille kertonut mitään, eivätkä he mitenkään painosta, mutta näyttävät aavistavan jotain erikoista.
Meditaation "ulkopuolella" nyt viime syksynä tiedostunut tapaus ei häiritse, mutta meditaatiossa mielikuvat fokusoituvat mielen ongelma ja solmukohtiin. Reiki-meditaatio merkitsee eheyttävää woimaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51881
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92848Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15746Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3700Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1584- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184549- 61543
- 70533
- 58516