The Voice on Finland -tuomarointi

Voice of F:n tuomariyäk

25.1.2015 todella typerä ja itseriittoinen tuomari ,kun laulaja esitti laulun Kaksi puuta. Erään (OLLI) itsekeskeinen ja
omahyväinen olo ylitti jotain sellaista,mikä oli hyvin sivistymätöntä toista tuomaria kohtaan ja ennenkaikkea
laulajaa kohtaan ja tv:n ääressä olijoita kohtaan. Tuota se itseriittoisuus sitten lienee.Yksi tuomari ei edes saanut kommentoida.
Ja eiköhän olisi ollut fiksua antaa laulajan YKSIN laulaa esityksensä. Tosi vastenmielinen olo tuli.

16

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vastenmielinen tyypp

      Olli Lindholm on vanha narsistinen pieru. Saisi jäädä jo eläkkeelle.

      Näki selvästi, että Lindholm poltti päreensä, kun edellinen laulaja valitsi valmentajakseen Tarja Turusen. Seuraavan laulun alkaessa painoi nappia jo ennenkuin esitys oli kunnolla alkanut ja uhosi sitten, että tätä ette pysty ottamaan häneltä pois. Häiritsi tosiaankin vielä esitystä hyppäämällä lattialle ja laulamalla esittäjän laulun päälle.

      Paljonkohan tuomarit saavat hynää jos heidän suojattinsa menestyvät?

      • hdgf

        Mollaa myös Redramaa välillä.Vastemielinen käytös välillä,taitaa olla aika kusipää.


    • olliiiiiiii

      Samaa mieltä!
      Ihme meininkiä---vähän moukkamaista!

    • lsfdlljkflj

      1. ääni ratkaisee jaksossa Olli jaksoi vielä huvittaa kommenteillaan, mutta sen jälkeen hänen heittonsa ovat monesti olleet lähinnä myötähäpeää herättäviä. Redrama ja ex-Nightwish laulaja perustelevat mielestäni parhaiten, selkeimmin ja asiantuntevimmin esiintyjiä ja vanhat herrat Lindholm & Monroe ovat lähinnä posetiivarinsoittajien apinoiden roolissa

      • Ihmettelijä_

        Samaa mieltä. Käsittämätöntä on, että aikuiselta näyttävä mies päästää suustaan lauseita, jotka enemmän muistuttaa pikkupoikien höpinöitä. Huippuesimerkki oli jakso, jossa Olli silmät loistaen kertoi, että hänellä on 4-vetoinen auto, jolla hän ja voisi sitten kuskata laulajatarta Tampereen ja Turun väliä. Mainitsi vielä auton merkin ja mallinkin. Säälittävää Olli, todella säälittävää.


      • lödflöajdflaöj
        Ihmettelijä_ kirjoitti:

        Samaa mieltä. Käsittämätöntä on, että aikuiselta näyttävä mies päästää suustaan lauseita, jotka enemmän muistuttaa pikkupoikien höpinöitä. Huippuesimerkki oli jakso, jossa Olli silmät loistaen kertoi, että hänellä on 4-vetoinen auto, jolla hän ja voisi sitten kuskata laulajatarta Tampereen ja Turun väliä. Mainitsi vielä auton merkin ja mallinkin. Säälittävää Olli, todella säälittävää.

        Joo, kiinnitin huomiota samaan asiaan. Ja se saksalaisen automerkin mainitseminen oli olevinaan vitsi (ja pröystäilyä siinä sivussa), kun se laulukokelas oli tämä saksalainen, Suomeen muuttanut tyttö. Tytön ilme oli mielestäni paljonpuhuva *lol*. Ei hänkään Ollin "vitsiä" ymmärtänyt tai siitä tuntunut pitävän.


    • Nytnatisee

      Michael osaa loistavan taktiikan. Hienosti laittoi eilen erään kisaajan joukkueestaan kierrätykseen.

    • mikssetuomaroi

      Olli korostaa koko ajan itseään. Ärsyttävä katsoa. On kateellinen Michaelille. Ei osaa laulaa, ei valita parhaita. Miten ihmeessä pudotti sen Elinankin, joka sentään osasi laulaa?!

      • yötönyö

        O.L. ei osaa laulaa.


    • 1212121212121212

      Oi voi...taitaa olla täällä jotkut vastaajat erittäin itseriittoisia ja täydellisiä.
      On se elämä vaikeeta kun pitää kaikesta valittaa...no jokaisen oma valinta. Elämäänsä jos saa siitä että on valittaja ja vittumainen luonne niin antaa mennä ja onnea!!!
      Tuomarit ovat kaikki menestyneitä muusikoita....oletko sinä valittaja menestynyt missään/milloinkaan kun osaat niin hyvin korostaa omia tuntemuksiasi.
      Hei jos ei helpota niin vaihda kanavaa äläkä katsele K-8 ohjelmia,jos ne ei liikaa sinua ahdistaisi!!!!!

    • Ihmeellistä

      Mä en tajua Michael Monroe ihmeellisiä laulajavalintoja: vaikka Sara oli selvästi parempi kuin Björne Michael laittoi Björnen jatkoon, koska sydän sanoo niin. Ihmeellistä! Eihän tässä mennä valmentajien vaan laulajien ehdoilla. Heräisit Michael!

      • twiitytwiit

        Joo, Michaelin valinnat ovat joka vuosi herättäneet ihmetystä ainakin meidän kotikatsomossa... Jos rinnakkain ovat battlessa kilpailleet mies ja nainen, niin hän yleensä valitsee miehen - ja varsinkin jos tällä on pitkät hiukset *lol*. Eli Miihkali ei muka mitenkään ajttele stereotyyppisesti?! Huihai.


    • SekaisinOlli

      Ollin valinnat ihmetyttää. Ari olisi pitänyt valita. Ei sitä epävireisesti laulanutta 17-vuotiasta. En oikein pidä muutenkaan. Olli näyttää sen sijaan olevan sekaisin hänestä.

      • tuumaillaan

        Ei Aria. Ääni on pieni ja pikkusievä, ei ainesta oikeaksi starbaksi. Ikävä kyllä. Varmaan ihan mukava ja söpö kaveri, mutta kun se ei riitä.

        Se Iin tyttö ei ollut parhaimmillaan perjantaina. Vasta 17 v. ja kehittymässä. Jos/mikäli jatkaa ja kehittyy, niin 5-10 vuoden päästä voi olla ihan hyvä.

        Ja Aria ja tyttöä kun vertaa, niin ikävä kyllä: Ari on "hasbeen" eli hänellä oli mahdollisuus 10 v. sitten Indx:n aikana/jälkeen, mikäli hänet olisi erinomaiseksi jo silloin havaittu, mutta ei... Iin tyttö taas on "wannabe" eli hänen kohtalonsa on vielä auki. Nähtäväksi jää hänen kohdallaan miten käy...


      • ggtrtrklögf

        Ollilta oli virhe valita armoton koulukiusaaja riveihinsä. Ei sellainen ole sopiva ihminen nuorisoidoliksi joka määrätietoisesti ja systemaattisesti kiusasi ja vainosi muutaman kaverinsa kanssa puolustuskyvytöntä tyttöä lähes tuhoten tämän elämän. Lähes sana siksi että onneksi asia kävi ilmi ennenkuin pojat olisivat saaneet uhrin itsemurhan omalletunnolleen, niin olisi voinut pahimmassa tapauksessa käydä.

        Tästä syystä toivon ettei Jani Klemola tule voittamaan kisaa ja toivon että hänet unohdetaan samantien.


    • miiavoittaa

      no ei pelkoa,että voittais.kaikki naislaulajat ovat ihan ylivoimaisia ja Miia on ihan paras.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      22
      4224
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      32
      3488
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3364
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3318
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2910
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      27
      2657
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      29
      1757
    Aihe