Miten minusta voisi tulla parempi ihminen?

Olen koko ikäni ollut yksin, kiusattu ja yleisesti ei-haluttu kaveripiireissä ja tämän takia kyynistynyt ja muuttunut muita ihmisiä kohtaan täydellisen kylmäkiskoiseksi ja tunteettomaksi. Kirjoittelen myös paljon vihakirjoituksia nettiin purkaakseni pahaa oloani. En pysty enää millään tavalla lähestymään muita ihmisiä, koska en omaa enää mitään sosiaalisia taitoja ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen. Vihaan myös naisia ja lapsia ja inhoan lapsiperheitä (koska itse en ikinä tule moista tilaisuutta saamaan), ainut elävä mistä välitän on eläimet. Vietän päiväni töissä ja kotona yksin istuen koneella pelejä pelaten ja leffoja katsellen.

Peli menentetty? Siltä alkaa vähän tuntua. Ihmiset haistavat jo kilometrin päästä olemukseni, koska katkeruus ja viha näkyy kasvoiltani niin selkeästi. Työssäni olen kuitenkin hyvä suoritujatyyppi, joten rahalliset puitteet on kunnossa. Mutta kun rahalla ei kavereita eikä naisia saa, jos on läpensä mätä sisältä.
7144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Musta olisi pitänyt tulla katkera ja vihaava ihminen. kokemusten perusteella.Ei tullut..koska tajusin et ne syö miestä. harrastin,kirjoitin hirveästi kirjeitä,myöhemmin sähköpostii tytöille,naisille. pelasin melkein yhden vuoden elämästän näitä vanhoja mitä lie pelejä koska oon reipas 30nen. Ei ois pitänyt sitä vähääkään.unohda viha katkeruus..tiedän semmosii jotka ei oo..etsi tie pois tosta vihasta ja katkeruudesta. Itse muutin ulkoista olemustani ja mm liikuin..helkkarinmoisia lenkkejä. se näky kropassa.Naiset kiinnostu pitkästä aikaa. Nyt kun sais vielä ton viinan pois elämästä. Se on ristini.

Äänestä

Ole oma itsesi ja hymyile :)))

Äänestä

Lue henkistä kirjallisuutta esim. Eckhart Tollens

Äänestä

Ongelmasi johtuu siis kiusaamisesta ja "syrjinnästä".. tiedätkö, tää todella kuulostaa niin kliseeltä mutta sun pitää oppia antaa anteeks kaikki suhun kohdistunut vääryys.. Itteään on kaikista helpoin kusettaa mut jos oikeasti pystyt antamaan anteeksi, sä pystyt sillon myös unohtamaan ne asiat, antaa niiden olla ja jatkaa elämääsi eteenpäin ilman että menneisyytesi kaivelee jatkuvasti mieltä. Se ei oo helppoo todellakaan ja vaatii hitosti työtä läpikäydä ne asiat oman ittesä kanssa. Psykologistakin vois olla aika suuri apu. Negatiivisuus ja viha/katkeruus vie ihan hitosti henkisiä voimia ja uuvuttaa lopulta sut ihan täysin.

Voithan tehdä tuttavuutta muihin ihmisiin netissä, se on helpoin tapa. Kannattaa myös ulkoilla ja ennenkaikkea nukkua tarpeeksi, sillä väsymys lisää masennusta/ahdistusta ym. moninkertaisesti. Huolla ulkonäköäsi niin se nostattaa itsetuntoasi ja saat siitä rohkeutta. Ainoastaan itteään pystyy muuttamaan..

Äänestä

Jeesus tekee sinusta paremman ihmisen. Ala katsoa tv7-kanavaa, niin sinulle siellä kerrotaan Jeesuksesta. Tv7-kanava tarjoaa ohjelmaa tauotta. Yölläkin, vaikka nyt, sieltä tulee hengellistä ohjelmaa.

New age -jutut kuten Echadt Tollen kirjat ja buddhalaisviritelmät positiivisuusmeditaatiollaan saavat raivosi hautautumaan vielä syvemmälle, jolloin ongelmasi moninkertaistuu. Ainoastaan Jeesus ja kristinuskon ilosanoma sovituksesta auttaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tässäkö tämä on? kirjoitti:

Olen koko ikäni ollut yksin, kiusattu ja yleisesti ei-haluttu kaveripiireissä ja tämän takia kyynistynyt ja muuttunut muita ihmisiä kohtaan täydellisen kylmäkiskoiseksi ja tunteettomaksi. Kirjoittelen myös paljon vihakirjoituksia nettiin purkaakseni pahaa oloani. En pysty enää millään tavalla lähestymään muita ihmisiä, koska en omaa enää mitään sosiaalisia taitoja ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen. Vihaan myös naisia ja lapsia ja inhoan lapsiperheitä (koska itse en ikinä tule moista tilaisuutta saamaan), ainut elävä mistä välitän on eläimet. Vietän päiväni töissä ja kotona yksin istuen koneella pelejä pelaten ja leffoja katsellen.

Peli menentetty? Siltä alkaa vähän tuntua. Ihmiset haistavat jo kilometrin päästä olemukseni, koska katkeruus ja viha näkyy kasvoiltani niin selkeästi. Työssäni olen kuitenkin hyvä suoritujatyyppi, joten rahalliset puitteet on kunnossa. Mutta kun rahalla ei kavereita eikä naisia saa, jos on läpensä mätä sisältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu