joiden tehtävänä on toimia Kremlin ohjeiden mukaan. Osa harrastaa informaatiosotaa, sen kaikissa nuodoissa. Netti, lehdistö, radio, televisio, vaikuttamalla poliittiseen ilmapiiriin ja mielipiteisiin. Osa vakoilee teollisuutta ja poliittisia päättäjiä, armeijan ylintä johtoa, eduskuntaa ja siellä tärkeimpiä pilitiikan vaikuttajia. Osa näistä henkilöistä ostaa maa-alueita, tai osuuksia suomalaisiin yhtiöihin. Vaarallisin osa tuosta väestä on ns. nukkuvia, jotka asuvat lähellä esim. puolustusvoimien johtoa, kuin myös hallinnon tärkeintä johtoa. Tarkoituksena on paitsi saattaa salaista tietoa Kremliin, myös tarvittaessa likvidoida päätöksenteolle tärkeitä henkilöitä kriisi tilanteessa, siis noita edellä mainittuja, mutta myös me toimittajat ja lähdesuojan kohteena olevat henkilöt ovat ns. ristikossa. Tämä ei ole pelottelua, vaan totuus Venäläisestä vakoilusta. Nuo ilmatilaloukkaukset ovat vain tarkoitushakuista harhauttamista, jotta muihin toimiin ei kiinitettäisi huomiota.
Suomessa 450 venäläistä vakoojaa,
51
117
Vastaukset
- linkkimasto
Saatko CIA:n vinkkimieheltä tietoja, kuten teillä valtamedian toimittajilla on tapana?
- Windows=Virus
Sinäkin Uuno Aloittaja käytät ehkä Windowsia jossa on NSA:n vakoiluohjelma valmiina. Sinun peräreikää siis rassataan.
- Miehitetty Suomi
Niin...minun lähteeni asuu Kremlissä. Eikä ole CIA.n agentteja.
- Miehitetty Suomi
Windows=Virus kirjoitti:
Sinäkin Uuno Aloittaja käytät ehkä Windowsia jossa on NSA:n vakoiluohjelma valmiina. Sinun peräreikää siis rassataan.
Myös minuun on otettu yhteyttä ja esitetty "yhteistyötä" , enkä ole mikään valtamedian edustaja. Ja tämäkin IP ei ole omani, eikä tätä voi minuun yhdistää millään tavalla.
- SSSS.
Miehitetty Suomi kirjoitti:
Myös minuun on otettu yhteyttä ja esitetty "yhteistyötä" , enkä ole mikään valtamedian edustaja. Ja tämäkin IP ei ole omani, eikä tätä voi minuun yhdistää millään tavalla.
Samaa tekee CIA, mutta siitä ei valtamedia puhu. Ufosalaisuutta raottamalla useimmat ajattelevat saadaan salaliitolle lojaaleiksi, kun taas Venäjän pääministeri on jo myöntänyt maapallolla vaikuttavan vieraita älykkäitä sivilisaatioita. Joskin on heilläkin oma lehmä ojassaan, että aivan kaikkea ei heti paljasteta.
Tosiasia on, että lännen ja Venäjän eliitti kytkeytyy toisiinsa salaseurojen kautta. - että silleen
Juutalainen propagoi taas ja manipuloi äänet, koska häviää oman informaatiosodansa tavallisia suomalaisia vastaan.
- ---------
Niin organisoitua on informaatiosodankäynti, että tuo kuulostaa täysin uskottavalta. Ilmankos kaikki Suomen johtavat poliitikot ovat yhtäkkiä varsin yksimielisiä siitä että Suomi ei hae Nato-jäsenyyttä. Se ei heijasta kansan tahtoa eikä edes puolueiden omia aiempia kantoja, mutta jotakin tämä takinkääntö heijastaa ja sen on todennäköisesti Venäjältä tuleva painostus.
- Nörtti
Jos neljä Venäläistä sukellusvenettä käy Ruotsin aluevesillä virittelemässä kuuntelulaitteensa ja miinansa ja uusimassa radiomajakoidensa akut jäämättä kiinni, niin mitä kaikkea Suomessa tuo Venäläinen tiedustelu voikaan tehdä. Onneksi meillä on suuri ystävällismielinen länsimaa, joka antaa tarvittaessa vinkkejä, kun Ulkoministeriötämme vakoillaan vuosikausia.
- BUAHAHAHA
Nörtti kirjoitti:

Ruotsin armeijan komentajilla on CHUTZPAHIA! Ei saatu EDES YHDESTÄ sukellusveneestä todisteita aikaiseksi, niin nyt muka niitä on NELJÄ.
AHAHAHHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAH - BUAHAHAHA

AHAHAHHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAH - Minä tiedän tämän.
BUAHAHAHA kirjoitti:
Ruotsin armeijan komentajilla on CHUTZPAHIA! Ei saatu EDES YHDESTÄ sukellusveneestä todisteita aikaiseksi, niin nyt muka niitä on NELJÄ.
AHAHAHHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHVoi Teitä yksinkertaiset ! Luuletteko tosiaan, että Ruotsin puolustusvoimat kertovat kaiken mitä tietävät, eivät varmasti. Ruotsalaiset kenraalit ovat fiksuja. Miksi paljastaa kortit ? Miettikää nyt vähän.
- smör er
Jaaha, natotrollit täällä taasen harrastavat informaatiosotaa.
- röllipeikko
Olen saanut ohjeet toimia
- MKUltra 667
Minun täytyy ampua presidentti.
- ei tuollaista!!!
MKUltra 667 kirjoitti:
Minun täytyy ampua presidentti.
hei oikeesti!!!
Tuollainen puhe vie suoraan linnaan! Olipa sitten kumpi tahansa. - Jos antaudutaan
MKUltra 667 kirjoitti:
Minun täytyy ampua presidentti.
Tuskin presidenttiä kannattaa ampua, kuka sitten heiluttaisi valkoista lippua, presidentti on sentään päällikkö.
- aivopesty
ei tuollaista!!! kirjoitti:
hei oikeesti!!!
Tuollainen puhe vie suoraan linnaan! Olipa sitten kumpi tahansa.Ei niin, ei ole kiva vitsailla vakavalla aiheella. Täällä on lukijoissa tämän aivopesun uhreja, joita on yritetty saada tappamaan viattomia eliitin hyväksi, kuten Breivik.
- MKUltra 667
ei tuollaista!!! kirjoitti:
hei oikeesti!!!
Tuollainen puhe vie suoraan linnaan! Olipa sitten kumpi tahansa.Minun täytyykin päästä presidentin linnaan.
- manifesti
aivopesty kirjoitti:
Ei niin, ei ole kiva vitsailla vakavalla aiheella. Täällä on lukijoissa tämän aivopesun uhreja, joita on yritetty saada tappamaan viattomia eliitin hyväksi, kuten Breivik.
Breivik oli persulaisten agitaattorien ohjastama.
- sgool massage
ei tuollaista!!! kirjoitti:
hei oikeesti!!!
Tuollainen puhe vie suoraan linnaan! Olipa sitten kumpi tahansa.Onko Suomessa muuten vieläkin kiellettyä puhua kouluhieronnasta?
- 3Timo
aivopesty kirjoitti:
Ei niin, ei ole kiva vitsailla vakavalla aiheella. Täällä on lukijoissa tämän aivopesun uhreja, joita on yritetty saada tappamaan viattomia eliitin hyväksi, kuten Breivik.
Ai mä en tiennykkä et Breivik kirjottelee ja lueskelee Suomi24 forumilla!? Mikäs sen nikki tääl on?
- älähän viisastele ;)
3Timo kirjoitti:
Ai mä en tiennykkä et Breivik kirjottelee ja lueskelee Suomi24 forumilla!? Mikäs sen nikki tääl on?
Vaan lue oikein:
"tappamaan viattomia eliitin hyväksi, kuten Breivik." - Hatutus
MKUltra 667 kirjoitti:
Minun täytyy ampua presidentti.
JFK-salamurhapelin saatte ladattua täältä:
http://www.fileplanet.com/192027/190000/fileinfo/JFK-Reloaded-v1.1-(Free-Game)
- Tosimies.
Ja 10 000 soluttautunutta sotilasta valmiina toimimaan,aseitakin on piilotettuna maastoon, kiinteistöihin jne
- Tankit rivissä.
Ei vaan 200000 ja ne odottavat tuossa rajan takana.
- perussuomi
Bilderbergin kätyreitä on tuhansia kuten muslimin imaameja..
- muhammed sika
Nämä sontasäkit eivät kuulu Suomeen.
https://www.google.fi/search?q=imaami&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=VXXFVJ7xI-iP7AarroHgBA&ved=0CCwQsAQ&biw=1024&bih=509&dpr=2.22- Masi10
Eivät kyllä näytä Venäläisiltä vakoilijoilta:)
- 3Timo
Masi10 kirjoitti:
Eivät kyllä näytä Venäläisiltä vakoilijoilta:)
ON NE!
Venäläiset vaakoojat on vaa nii hyviä NAAMIOITUMAA!
Salolainen ja Niinistöki näkee niitä JOKA puolella on ne NIIN hyviä! :D
- 3Timo
Entäs kuin monta CIA vakoojaa? Entäs MI6? Ja mikäs se ranskan tiedustelupalvelu oli? Montas niitä? Jne...
- Miehitetty Suomi
Uskoisin noita muiden maiden vakoilijoita olevan saman verran yhteensä, tai tuo on siis olettama. Mahtaiskohan Ranska miehittää meidät ? Tai Yhdysvallat ?
- Teoria-asteella
Miehitetty Suomi kirjoitti:
Uskoisin noita muiden maiden vakoilijoita olevan saman verran yhteensä, tai tuo on siis olettama. Mahtaiskohan Ranska miehittää meidät ? Tai Yhdysvallat ?
Siinä on vain se pikantti ero, että Ranskan tai Yhdysvaltojen miehittäessä Suomen mitään ei ole menetetty.
Venäjän sen sijaan miehittäessä Suomen kaikki on menetetty, ihmisyys, tasa-arvo, sananvapaus, talous... kaikki mitä nykyajan sivistyneeseen ihmiskuntaan liittyy. - Putket länteen !
Teoria-asteella kirjoitti:
Siinä on vain se pikantti ero, että Ranskan tai Yhdysvaltojen miehittäessä Suomen mitään ei ole menetetty.
Venäjän sen sijaan miehittäessä Suomen kaikki on menetetty, ihmisyys, tasa-arvo, sananvapaus, talous... kaikki mitä nykyajan sivistyneeseen ihmiskuntaan liittyy.Olisko mitään, jos julistettais sota Norjalle ja Ruottille, ja antauduittas sitten ehdoitta. Olis kunkku ja öljyä. Kansan sivistystaso nousisi, eikä olis turhaan opeteltu tuota pakkoruottia.
- Det är ....
Putket länteen ! kirjoitti:
Olisko mitään, jos julistettais sota Norjalle ja Ruottille, ja antauduittas sitten ehdoitta. Olis kunkku ja öljyä. Kansan sivistystaso nousisi, eikä olis turhaan opeteltu tuota pakkoruottia.
Mulle tuo kyllä sopii, on sukulaisia Ruotsissa, kun lähtivät viime sodan aikana sinne Venäläisiltä turvaan.
- Putin hirteen
Taitaa olla niin että venäläiset ovat itse natseja hyökätessään raukkamaisesti itsenäiseen maahan ja murhaamalla siviilejä sekä varastamalla toisen maata.
Venäläisten fasistimurhaajien edessä ei pidä antautua vaan nämä rotat pitää laittaa oikeuden eteen tekemiensä sotarikosten ja kansanmurhien vuoksi.
Putin erityisesti on saatava Haagin kansainvälisen oikeuden eteen ja kyseinen kansanmurhaaja on laitettava telkien taakse lopuksi ikää. Nürnbergin oikeuden mukaisesti Putinin oikea tuomio olisi hirttotuomio.- Obama pahempi
Jos tuomitsisit samalla Yhdysvaltojen rikokset, olisi tuossa jotain uskottavuutta, tuollaisenaan se on köyhää propagandaa.
- Mitä häh?
Obama pahempi kirjoitti:
Jos tuomitsisit samalla Yhdysvaltojen rikokset, olisi tuossa jotain uskottavuutta, tuollaisenaan se on köyhää propagandaa.
Häh... siis onkos tämä joku tasarvokomitea ? Mitäs tuo Usa tähän suomen vakoiluun miehittämistarkoituksessa kuuluu vai ollaankos sieltäkin päin tulossa ?
- on tultu jo
Mitä häh? kirjoitti:
Häh... siis onkos tämä joku tasarvokomitea ? Mitäs tuo Usa tähän suomen vakoiluun miehittämistarkoituksessa kuuluu vai ollaankos sieltäkin päin tulossa ?
Seuraisit idiootti uutisia, niin tietäisit Usan jo sanelevan meille hallitusohjelmankin CIA:n proxy-yrityksen kautta.
- Trollien metsästäjä.
Mitä häh? kirjoitti:
Häh... siis onkos tämä joku tasarvokomitea ? Mitäs tuo Usa tähän suomen vakoiluun miehittämistarkoituksessa kuuluu vai ollaankos sieltäkin päin tulossa ?
Tuo tyhjänpäiväinen ja eri asiaan liittyvä kommentoin on tarkoituksellista keskustelun häirintää. Se on tunnettu psykologinen tapa vetää asia irti itse aiheesta. Ja sitähän täällä harjoittavat nuo alustuksessa mainitut tahot.
- nbbnbglgärb
Trollien metsästäjä. kirjoitti:
Tuo tyhjänpäiväinen ja eri asiaan liittyvä kommentoin on tarkoituksellista keskustelun häirintää. Se on tunnettu psykologinen tapa vetää asia irti itse aiheesta. Ja sitähän täällä harjoittavat nuo alustuksessa mainitut tahot.
Tuolla Venäjällä ammuttaan noita trolleja. Pitäisi varmaan Suomessakin aloittaa trollien metsästys:)
- RussianMogwais
Hyvä, kerrankin pelkkää asiaa ja käytännön faktoja eikä mitään kremliinien propagandan mongerrusta!
- Sotamies Swen
Aloittaja tietää, mistä puhuu. Kiitos selkokielisestä avauksesta. Mä en ymmärrä, kyllä mitä vittua Usa ja Israel kuuluu tähän keskusteluun ? Vai onko nuo heitot vain trollien tekemiä. Keskustellaan nyt niintä Venäjän vakoojista.
- Kuullostellaan...
Tuo on varmasti juuri noin, kuin kirjoitit. Kyse on todellakin suuremmasta kokonaisuudesta erilaisia toimia. Ja osa niistä tehdään näkyvästi, jotta muut unohtuisivat. Älkää olko sinisilmäisiä, isoveli valvoo.
- Ulkoistettu esinahka
Vuonna 1945 Suomeen tuli 500000 natsijuutalaisten kätyriä ja hyödyllistä idioottia, ja sillä tiellä olemme edelleen.
- On noita.
Ulkoistettu esinahka kirjoitti:
Vuonna 1945 Suomeen tuli 500000 natsijuutalaisten kätyriä ja hyödyllistä idioottia, ja sillä tiellä olemme edelleen.
Tuossa taas yksi mählääjä...jolla esinahka kiristää:)
- punikki
Kävelin just punikkikaupungin Tammerkosken sillalla, jossa näin heilin ensi kerran, ja samalla huomasin ainakin 50 punarmeijan solttua marssimassa ja laulaen kuorossa. Ne menivät Tillikkaan kaljalle ja votkalle panemaan Suomen järjestykseen, kuten opiskelijat kommunistiaikaan.
Siis salaisia vakoojia kaikki. Suoraan stalinistien kerhosta.- Venäläinen agentti
Eipäs ollut, olin paikalla tarkistamassa, joukossa ei ollut yhtään Venäläistä vakoojaa.
- kyttilöitä
tiesin jo yli kymmenenvuotta sitte.
- Totta.
Minä olen käynyt Itä-Saksassa pioneerileirillä, siellä oli paljon noita nykyisiä julkiksia.
- Pakotettu pioneeri.
Totta. kirjoitti:
Minä olen käynyt Itä-Saksassa pioneerileirillä, siellä oli paljon noita nykyisiä julkiksia.
Minä kanssa, oli se uhoomista silloinkin. En olis menny, mutta Isä pakotti, kun se oli sellainen Venäjämielinen, ajoi Ladallakin. Kyllä minua hävetti.
- oi niitä aikoja
Pakotettu pioneeri. kirjoitti:
Minä kanssa, oli se uhoomista silloinkin. En olis menny, mutta Isä pakotti, kun se oli sellainen Venäjämielinen, ajoi Ladallakin. Kyllä minua hävetti.
Oih, ihanaa vanhaa aikaa. Kaiholla sitä stalinistiaikaa muistelee. Silloin opiskelijatkin olivat reippaita, marssivat liput liehuen ja valtasivat milloin mitäkin.
Nyt tuntuu siltä, että kaikki nuo vanhat pierut ovat nuupahtaneita kokoomuslaisia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4221806Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1831444- 1051388
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1421333- 451046
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0960- 63956
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!119913Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s93900Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32886