1. Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
A Nykyinen 18 vuoden raja on hyvä.
B Ikärajaa tulee laskea 15 tai 16 vuoteen.
C En vastaa / Ei mikään edellisistä.
2. Tuleeko jumalanpilkan rangaistavuus säilyttää rikoslaissa?
A Kyllä, se on säilytettävä.
B Ei, jumalanpilkan rangaistavuus rikoslaissa tulee kumota.
C En vastaa / Ei mikään edellisistä.
3. Tuleeko poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä kieltää vai sallia?
A Ympärileikkaus tulee kieltää.
B Ympärileikkaus tulee sallia.
C En vastaa / Ei mikään edellisistä.
4. Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
A Poisto ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.
B Kyllä, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.
C En vastaa / Ei mikään edellisistä.
5. Miten hautaustoimi tulee järjestää?
A Evankelis-luterilaisen kirkon on järjestettävä kaikille hautapaikka, ja saatava siitä korvaus.
B Hautaustoimi pitää siirtää pääosin kuntien tehtäväksi.
C Hautaustoimi tulee yksityistää. Mahdollinen valtiontuki annetaan samoin ehdoin kaikille hautausmaille.
D En vastaa / Ei mikään edellisistä.
6. Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
A Ei. Peruskoulun ei tule järjestää jumalanpalveluksia.
B Kyllä. Vaihtoehtona kaikille on oltava jokin ei-uskonnollinen tilaisuus.
C Kyllä. Pois jäävillä on tavallista opetusta sinä aikana.
D En vastaa / Ei mikään edellisistä.
7. Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
A Nykyinen järjestelmä säilytetään sellaisenaan.
B Nykyistä järjestelmää muutetaan niin, että myös ev. lut. oppilaat voivat päästä muuhun katsomusaineeseen.
C Katsomusaineet erillisinä oppiaineina lopetetaan.
D Siirrytään yhteiseen katsomusaineeseen.
E En vastaa / Ei mikään edellisistä.
8. Tuleeko lääkärillä olla oikeus kieltäytyä abortin teosta?
A Ei vapautusta, aborttien tekeminen on osa työtä.
B Vakaumuksellisista syistä tästä työtehtävästä on saatava vapautus.

Vastaukset 2
Vanhimmat
1. B
2. B
3. A
4. B
5. C
6. A
7. C
8. A
1. B
2. B
3. A
4. B
5. C
6. A
7. C
8. A