Poliittisesti korrektin väen mielipiteet siitä, että jotkut ryhmät ovat tasa-arvoisempia kuin toiset ja että sananvapaus ei kuulu kaikille, olivat lauantaina koko kansan silmien nähtävillä Hampurissa, Saksassa. Uutiskanava RT raportoi tapahtumista seuraavaa:
”Noin 150 Hampurin asukasta osoitti eilen mieltään koululaitoksissa tapahtuvaa aikaista lasten seksualisointia vastaan. Vastamielenosoittajat, joita oli nelinkertainen määrä, heittelivät kulkuetta kohti lasinsirpaleita, ilotulitteita ja lumipalloja [...] Värikäs ihmisjoukko ympäröi pian konservatiiviset ja suureksi osaksi uskonnolliset mielenosoittajat. Edellä mainittu värikäs ihmisjoukko kantoi mukanaan sateenkaarilippuja ja käsintehtyä moninaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta puhuvaa plakaattia, ja mukana oli myös radikaaleja äärivasemmistolaisia ja anarkisteja. Useat militantimmat vastamielenosoittajat yrittivät estää marssin kulun sen suunniteltua reittiä pitkin, ja puhkesi mellakka.”
Mieltään osoittanut ryhmittymä kutsuu itseään ”Huolestuneiksi vanhemmiksi”. Vastamielenosoittajien hyökkäyksessä haavoittui yksi 15-vuotias poika ja ainakin yksi vastamielenosoittaja on pidätetty.
Aikaisempia samankaltaisia mielenosoituksia vastaan on myös hyökätty. Etelä-Saksassa vastamielenosoittajien tiedetään heittäneen lasten seksualisointia vastustanutta konservatiiviryhmää kohti ulostetta.
https://www.youtube.com/watch?v=UUooN4Rz0Ag
Lähteet: Nordfront.se, RT
http://www.patriootti.com/lasten-seksualisointia-vastustava-mielenosoitus-hyokkayksen-kohteena-saksassa/
Lasten seksualisointia vastustavat hyökkäyksen kohteena Saksassa
8
116
Vastaukset
- ngddbvdfu
Uusnatsien valheita tulit sitten levittämään tänne.
- Sniper rac
Anarkisteilla on omituinen halu puolustaa homoseksuaaleja, raiskaajia ja pedareita.... Mistä se mahtaa johtua?
Voisitko kertoa mikä tuossa on velhetta? - nazzithirtteeen
Raiskaajia ja pedofiileja en ole huomannut anarkistien puolustavan.
Yhtäkään noista linkeistä en avannut, mutta kun kyseessä ovat Ruotsin ja Suomen natsien sivustot sekä Putinin hallitsema Russian Times, niin todennäköisesti niissä ei mitään muuta olekaan kuin valheita.
- A.Anarkisti
Mikäli tämä on on edes totta, en hyväksy anarkistien toimintaa tässä asiassa. En ole varma olenko ymmärtänyt tätä kunnolla.
Vastustan väkivaltaa!! En todellakaan hyväksy pedofiilejä tai raiskaajia. He edustavat väkivaltaisia seksuaalisuuden muotoja, jotka ovat selkeästi väärin.
VAPAUS EI OLE toisten oikeuksien poikemista. Omaa vapautta ei voi toteuttaa toisten kustannuksella.- ...
Et sinä sitten taida oikea anarkisti ollakaan. Eikös anarkistien ideologiaan kuulu nimenomaan se, että kaikki on sallittua. Lakeja ei tarvita, koska ihmiset saavat käyttäytyä kuten haluavat (tarkoittaa silloin myös raiskaajia ja pedareita).
- hfdsbhsfdiuogru
Ei kuulu. Kannattaa ottaa asiasta selvää.
Ja nimimerkki A. Anarkistille tiedoksi, että kyseinen uutinen ei ole totta. - niinkö
hfdsbhsfdiuogru kirjoitti:
Ei kuulu. Kannattaa ottaa asiasta selvää.
Ja nimimerkki A. Anarkistille tiedoksi, että kyseinen uutinen ei ole totta.Anarkismi on siis samanlainen järjestelmä, kuin tämä meidän nykyinenkin sääntöineen, lakeineen, poliiseineen ym. virkamiehineen???
- metsänkeskellä
niinkö kirjoitti:
Anarkismi on siis samanlainen järjestelmä, kuin tämä meidän nykyinenkin sääntöineen, lakeineen, poliiseineen ym. virkamiehineen???
Ei ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824416Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243008Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt272829Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162585Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122238Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012190Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342068MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995