78.000 ruotsalaista jätti lutherilaisuuden viime vuonna. Viimeisen kolmen vuoden aikana heitä on ollut yli 300.000! Tämä on tapahtunut sen seurauksena, että kirkko ja valtio erotettiin. Ehkä Suomessakin olisi aika erottaa kirkko ja valtio ja tehdä kirkosta uskovien yhteisö?
78.000
Marie
13457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
lutherilaisia. niin että kukaan ei voi jättää lutherilaisuutta, ei edes ruotsissa, kun sitä ei sielläkään ole. ei ole myöskään katholilaisuutta, orthodoksisuutta eikä atheismia. tämä on kyllä vaikea hyväksyä, mutta minkäs teet.
Svenska kyrkan pienenee nyt jäsenmäärältään n. 1 % vuodessa arvioni mukaan. Ruotsalaisia onnistaa kun pääsevät pikkuhiljaa eroon neropatti M. Lutherista ja hänen opinkappaleistaan.
ja hänen kristittyjen yhteyttä rakentavat mielipiteensä. 78000:sta 77999 varmaan ryhtyi roomalaiskatoliseksi ja tuli vahvistamaan teidän sopuisaa ja rakastavaa rintamaanne?
Virallisesti kirkko erotettiin valtiosta jo 1860-luvulla, mutta käytännössä tämä on alkanut totetua vasta viime vuosina.
Suomessakin 700 000 ihmistä jotka eivät kuulu kirkkoon. Silti puhutaan kansakirkosta. Tarkoittaako tämä että kansankirkosta puhujat eivät katso kirkkoon kuulumattomien kuuluvan kansaan!
"Suomessakin 700 000 ihmistä jotka eivät kuulu kirkkoon. Silti puhutaan kansankirkosta. Tarkoittaako tämä että kansankirkosta puhujat eivät katso kirkkoon kuulumattomien kuuluvan kansaan!"
No, ei varmasti tarkoita. Kyllä kansaan kuuluvat sekä uskovat että uskomattomat. Mutta kansankirkko käsitteenä tarkoittaa kirkkokuntaa, johon kansan enemmistö jollakin alueella kuuluu. Suomessa on kaksi kansankirkkoa: luterilainen ja ortodoksinen.
Piispat käyttävät sanaa kansankirkko eri tavoin kuin sinä.
Kävin lukemassa piispojen mielipiteitä. Sanan kansankirkko merkityksen tarkistin myös Nykysuomen sanakirjasta. Mistäs sinä tarkistit?
Paarman parista puheesta paikallaolleena. Voin kyllä sanoa että hän käytti sanaa selvästi siinä yhteydessä etten minä ainakaan voinut katsoa kuuluvani siihen kansaan johon kansankirkko viittasi.
Leikkiä taidat aikasi kuluksi laskea. Et tunne kuuluvasi kansaan, johon kansankirkko viittasi, mutta ehkäpä kuulutkin kansaan, johon kansanparantaja, kansanperinne, kansannousu tai kansanopisto viittaa. Tosin yhdyssana ei voi viitata saman sanan alkuosaan.
Jos kuulut luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon, niin kuulut kansankirkkoon.
Kuulun mielestäni kansaan siinä mielessä kun puhutaan Suomen kansasta. Paarma käytti ao.tilaisuudessa kansankirkko sanaa siinä yhteydessä että sen voi vain ymmärtää niin että hänen mielestään Suomen kansaan kuuluvat vain evl kirkon ja ehkä kr.kat.kirkon jäsenet.
Itse en kuulu mihinkään kirkkoon
Olen ymmärtänyt että 'kansankirkko' tarkoittaa sitä, että siinä kirkossa kansa tai kansan enemmistö päättää, mitä uskotaan ja miten uskotaan. Suomeksi se on yhtä kuin että enemmistöllä päätetään, mikä on totta ja oikein ja mitä taas ei, ja saarnaajat valitaan ns. korvasyyhyyn, mikä vain opettaa kuulijan mieleen parhaiten sopivalla tavalla keräten suurimmat kannattajakunnat paraimmilla erikoistarjouksillaan.
Kristuksen Kirkko sen sijaan on sellainen kirkko, jossa Kristus päättää ja määrää mitä ja miten uskotaan. Siellä ei vallitse mikään demokratia vaan Kristuksen yksinvalta. Kristus hallitsee omassa kirkossaan sanansa ja sakramenttiensa kautta, joita hoitavat hänelle uskolliset saarnaajat ja opettajat Kristuksen sanassaan antamien ohjeiden mukaisesti.
Arvaapa kummasta kirkosta löydät uskovaiset?
On ollut kiinnostavaa lukea mielipiteitäsi ja käsityksiäsi. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, kuin olisit ( tahallisesti tai tahattomasti )ymmärtänyt sanan `kansakirkko` merkityksen väärin. Suomessa luterilinen ja ortodoksinen kirkko ovat kansankirkkoja ( kirkkokuntia, joihin kansan enemmistö jollakin alueella kuuluu ). Se, että ne ovat kansankirkkoja, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että "enemmistöllä päätetään, mikä on totta ja oikein ja mikä taas ei". Kun muuten näyt tietävän asioista, niin varmaan tiedät tämänkin.
Korvasyyhyn voi jo jättää koirille ja kissoille ominaiseksi syyhytaudiksi. Parempi kääntää kyseinen kohta näin:" Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen siitä, mitä kulloinkin mieli tekee." Niin että ei valita enää "opettajia korvasyyhyyn", toivottavasti ei edes helluntailaisten parissa.
On helppo väittää, että jossakin yhteisössä ( omassa ) Kristus päättää ja jossakin toisessa ( eri tavalla kuin itse uskovien parissa ) taas ei, vaan ihmiset. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin ollaan sitten taas vastakkainasettelussa me-oikeassa-te-väärässä. Onko se rakentavaa?
Edustamasi tulkinta 'kansankirkko' termistä on nähdäkseni yksi selitysmahdollisuus.
Luulenpa, että koko termi on pohjimmiltaan keksitty korvaamaan asiaa paremmin kuvaavan valtiokirkko -termin, mikä mielestäni on osuvampi, ottaen huomioon sen virallisen institutionaalisen aseman, mikä "Suomen Ev.-Lut. Kirkko" ja "Suomen Ortodoksinen Kirkko" -nimisillä uskonnollisilla laitoksilla Suomessa ja sen valtiollisessa järjestelmässä ja lainsäädännöss on.
Teologisia ja hurskaita perusteluja tälle valtiokirkolliselle järjestelmälle on etsitty ns. kansankirkkoideologiasta liittyen kansankirkko -termin lanseeraamiseen. Legitimiteetti eli oikeus virallisen asemansa ja privilegioidensa säilyttämiseksi varsinkin Suomen ev.lut. kirkon on pyrittävä osoittautumaan valtiovallan edustajien silmissä sellaiseksi, joka 'palvelee koko kansaa' tai ainakin sen enemmistöä ja ottaa tasapuolisesti huomioon erilaiset yhteiskunnalliset mielipiteet ja uskonnolliset käsityskannat pyrkien sulkemaan nämä syleilyynsä. Esittämäni kuva, jossa opista demokraattisesti äänestetään, ei ollut kovinkaan paljon karrikoitu: ilmeistä on se, että yhteiskunnalliset poliittiset arvot ja tavoitteet (feminismi, uskonnonvapaus jne.) ovat määränneet ja määräävät kirkolliskokusten ratkaisuja Raamatun sanaa enemmän (esim. virkakysymys, srk-vaalien puoluepolitisoiminen, useat ekumeeniset ratkaisut jne.).
Kansankirkollisten teologien tehtäväksi on jäänyt sepitellä teologisia perusteluja tehtyille ratkaisuille, vaikka ne olisivat ilmeisessä ristiriidassa Raamatun ja tunnustuskirjojen kansssa.
Voisi hyvin sanoa, että kyseessä on valtiovallan erityissuojeluksessa oleva uskontokasvatuslaitos. Osoituksena siitä, että se on vieraantunut Kristuksen Kirkosta ja koko totuuden käsitteestä sellaisena kuin pyhä kristikunta sen Raamatussa ilmoitettuna on aina ymmärtänyt, on se, että samaan uskonnolliseen yhteisöön mahdotetaan niin sellaisia, jotka rajaavat Jumalan valtakunnan ulkopuolelle oman liikkeensä ulkopuoliset (vanh.lest.), kuin myös sellaisia, jotka opettavat, että kaikki pääsevät taivaaseen (Kylliäinen). Voidaan kai hyvin puhua myös uskontojen tavaratalosta kansankirkon yhteydessä.
Toinen legitimiteettiä vahvistava piirre, mikä varsinkin opillisen perustan puuttumisen seurauksena on saanut ja saa edelleen merkitystä on sosiaalinen tukitoiminta, varsinkin aikana, jolloin valtion suoria hyvinvointipalveluja on määrätietoisesti vähennetty ja vähennetään. Sitä mukaan kun iankaikkisuuskysymykseen ei ole löydettävissä mitään selkeää yhteistä opillista perustaa Suomen ev.lut. kirkon toiminnan painopiste on siirtynyt yhä vain enemmän näihin ajallisiin, yhteiskunnallisiin, poliittisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin. Tässä sille on tilaa tehnyt Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen sosialistisen työväenliikkeen jättämä arvotyhjiä.
Ei siis ihme, että Suomen ev.lut. kirkko muistuttaa eräiltä osin yhä enemmän menneiden vuosikymmenten takaista sosialidemokraattisa liikettä. Jostain syystä ainakaan kirkosta eronneita ex-kommunisteja onkin yhä useammin esillä ikäänkuin kansankirkon mannekiineina.
Rakentavaa olisi se, että ne, jotka tietävät ja tiedostavat Suomen ev.-lut. kirkon luopuneen Kristuksen Kirkon pettämättömistä tuntomerkeistä eivät enää pönkittäisi sellaista yhteisöä ja sillä tavoin heikentäisi uskossaan heikkoja ja vahvistaisi vääryydentekijöitä harhoissaan eivätkä näin ollen vahvistaisi pyhä kristikunnan hajaannnusta ja tahraisi Jumalan ja Kristuksen kunniaa, vaan päinvastoin luopuisivat turmeltuneesta yhteisöstä ja alkaisivat luottamuksessa Jumalan sanaan rakentaa maahamme sellaisia Raamatun ja siihen nojaavan luterilaisen tunnustuksen mukaisia seurakuntia, joissa Jumalan sana puhtaasti julistetaan ja pyhät sakramentit oikean käsityksen mukaisesti toimitetaan.