kaste

Haluaisin vastauksen kysymykseeni,kun uskova haluaa mennä kasteelle ja hänet kastetaan esimerkiksi helluntaiseurakunnassa.Kysyisinkin miksi kastetilaisuudet ovat julkisia,miksei voida kastaa henkilöä vain muutamien ihmisten läsnäollessa?
Olisi tosi kiinnostavaa tietää miksi kastetilaisuudesta tehdään julkinen ja kutsutaan yleisesti kastetilaisuuteen ihmisiä katsomaan?
18548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Olisi jos ne salassa pitäs tehdä ja vielä korpeen mennä pimeellä.
Onhan toki tilaisuudet julkisia ja Sanaa julistetaan kaste tilaisuudessakin.
Se on myös julkinen tunnustus "kenet on herrakseen ottanut."
Minulta on kysytty taas et saako kaste tilaisuuteen ulkopuoliset tulla ja sekin hämmästytti. Miksi salata???

Äänestä
  • Vanginvartija oli pakomatkalla vankilasta, kun antoi itsensä ja lapsensa kastaa kotonaan keskellä yötä. Eivät tainneet erityisesti julkisuutta kaivata. Ihan perhepiirissä kastoivat.

    Etiopialainen hoviherra oli matkalla "autiolla tiellä". Ei tainnut kovin suuri kannattajajoukko käsiään taputtaa kasteelle. Liekkö "hevosmiehet" edes ymmärtäneet mistä oli kysymys.

    Paavalille sanottiin, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi. Ei tainnut syntisenä kastettu vihattu Saulus Tarsolainen yleisöä kaivata?

    Jne, jne.

    Äänestä

  • Raamatussa kirjoitti:

    Vanginvartija oli pakomatkalla vankilasta, kun antoi itsensä ja lapsensa kastaa kotonaan keskellä yötä. Eivät tainneet erityisesti julkisuutta kaivata. Ihan perhepiirissä kastoivat.

    Etiopialainen hoviherra oli matkalla "autiolla tiellä". Ei tainnut kovin suuri kannattajajoukko käsiään taputtaa kasteelle. Liekkö "hevosmiehet" edes ymmärtäneet mistä oli kysymys.

    Paavalille sanottiin, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi. Ei tainnut syntisenä kastettu vihattu Saulus Tarsolainen yleisöä kaivata?

    Jne, jne.

    osaamme mainostaa kuin halpaheikit ja "öljyzeikit."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    osaamme mainostaa kuin halpaheikit ja "öljyzeikit."

    on näköjään vielä pohjolassakin pelko et tulee julki jos Jeesus on talohon muuttanu.
    Mun ei oo tartenu mainostaa mut eipä oo tartenu nii kovin salatakkaan.
    Täytyy myöntää et hieman liikaalin hiljaa on uskostaan ollu ja jos ei kysellä nii meinaa vähiin jäädä todistelu, eki on heikki siinä et taivaaseen kohta "krilli puolen" porukkakin tulee.Kaitpa sen salatakki saa,ku yks mun kaveri ulkomailla noin 4 vuotta sitte meni kasteelle no minä tiiän pari vuotta, vähän ihmeeltä sekin tuntuu.
    Hyvä niille joita tulevat vainot jo nyt peloittaa pitää asia omana tietona.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    tuli polun poikki, ekivaari kuin ammuttu viitaan loikki." (Pieni muunnos. En muista runoilijan nimeä).

    Äänestä

Tunnetko sinä jonkilaista häpeää antautuessasi Jeesukselle kun sellaista kyselet.
Eikö sinun päinvastoin pitäisi iloita ja riemuita
kun sinut otetaan Jeesuksen seurakuntaan.
Ehkä on parempi sinun vielä harkita
kasteelle menoa kun asiaa tunnut pelkäävän.

Äänestä
  • Kysyn siksi että miksi kastetilaisuudet on julkisia ja eihän kasteelle menossa ole mitään hävettävää vaan saa julkisesti antautua Jeesukselle.
    Kysymykseni koski lähinnä sitä että jos ihminen on ujo ja arka ja ei halua tehdä kasteelle menosta julkista,miksei voisi mennä kasteelle muutaman ihmisen läsnäollessa?Siinä ei ole kyse häpeästä vaan arkuudesta.

    Äänestä

  • alkup.kirjoittaja kirjoitti:

    Kysyn siksi että miksi kastetilaisuudet on julkisia ja eihän kasteelle menossa ole mitään hävettävää vaan saa julkisesti antautua Jeesukselle.
    Kysymykseni koski lähinnä sitä että jos ihminen on ujo ja arka ja ei halua tehdä kasteelle menosta julkista,miksei voisi mennä kasteelle muutaman ihmisen läsnäollessa?Siinä ei ole kyse häpeästä vaan arkuudesta.

    Raamattu ei tunne kristittyjen uusintakasteita eli anabaptismia, joka on yleinen helluntailaisuudessa.
    Anabaptismia kyllä kannattaa hävetä. Raamatussa ei ketään yksittäin tai perhekunnittain Jeesuksen nimeen (myöhemmin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen) kastettujen perheiden jäseniä EI kasteta uudestaan missään elämän vaiheessa. Yksi kaste riittää (Ef.4:5, Mt.28:19-20)

    Äänestä

  • Raamattu kirjoitti:

    helluntai sivuilla vaikka omakin sivu kait sylivauvojen "uskosta ja kasteesta" lyötyy.
    Pakolla meinataan helaritkin srk. liittää ilman omaa suun tunnustusta tai omaa uskoa.
    Ei oikeaa opetusta tällä sivulla tuo sun oppisi ei mee "läpi" helareissa.

    Anabaptismia tulee hävetä.
    Valkeuksien kastetta ei koskaan tarvitse hävetä.

    Jes. 26:19
    Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.

    sen viisaanpana tiedät ja muistat ku lapsena kasteen sait mulla on nii lyhyt muisti etten tiedä ku juorujen kautta et ehkä lapsi kaste tuli luvattua mut sit kaduin ja otin Jeesuksen herraksi usko tuli lahjaksi ensin ja sit hoksin pikku hiljaa tuon uskon kasteen merkityksen ja älli mokoma sanoi et joka uskoo ja (senjälkeen) kastetaan...
    Ihan omasta tahdosta ku äiti ja isä katos oli kuolleet nii valinta jäi orvolle.
    Ja eikös ne Jeesuksellekin valinnan jättäneet.
    Vettäki tuppas riittää ihan kunnon kaste tehdä ettei tiputeltu ku apteekin hyllyltä.

    Eipä kannata kerskata veden määräästä kasteessa tai omiin muistikuviin kasteista ja uskonratkaisuistaan. Dementoituneena vanhuksena kun et enää muista, oletko edes uskovainen, kasteista puhumattakaan. Tärkeämpää on, että Jumala muistaa, koska olet kastettu ja merkitty elämän kirjaan.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Katsos sain syntyä uudesti armosta 03.06-88 ei tartenu kysellä naapureilta tai kauempaa et onko joskus kastettu vai miten on vettä roiskittu ihanko on muitakin sotkettu.
    jos lapsi kaste sut pelasti nii okei minä tiedän ystävä kello ajan ja muistan kun elämäni siirtyi saatanan kädestä Jumalan lapseksi.
    Siinä ei kyselty kummeilta eikä muilta mitä mieltä oot annetaanko minkä verran henkeä tai muuta rituaali merkkejä.
    Tänäänkään en tiedä ketkä mahtaa olla kummeja jos sattuu niin oleen.
    Jeesus taivaasta muutti elämäni niin täydellisesti et serkutkaan eivät voineet muuta kun hankkia raamattu jos minä olen muuttunut jumalan armosta niin paljon.
    Katos ku sosiaali virastossakin ihmetys oli VALTAVA.
    Ystävä hyvä jumalan lapsi on Jumalan ja saatanan lapsi on saatanan
    melko musta valkoinen eroittelu,mut todellisuus se on .
    Usko otetaan armossa vastaan ja se ei tässä ajassa ole PAKOLLINEN.
    Tuonpuoleisessa on ratkaisut taivas osuutta nähden myöhäistä, jos tarjous on täällä tuotu "eteesi".
    Sinun usko ei auta minua eikä lastasi ratkaisussa taivaaseen .
    jokainen päättää itse sano sit mitä lystää.
    Tää on kantani näin lyhykäisesti.

    Äänestä

syli vauvaa koskettaa onko tupa täynä vai väki vähissä, kyl kaste tilaisuudet tuntuu ylesiä silläkin "suuntaa" olevan,jopa lehdistä saattaa näkyä perhekunnan nimikin.
Vaikkei "asianomaiselta" oo lupaa eikä uskoakaan kait kyselty.
Nyt usein ilmoitetaan kokouksen "tyyli" onko kyseesä vaikkapa lähetys-, rukous-, ylistys-,nuoriso-,kaste-, tai jokin muu kokous. ja puhujiakin nimeltä mainitaan usein myös voi nähdä et on jonkun lapsen siunaus kokouksen yhteydessä.
Onhan se suuri ilo perheessä ku perheeseen lisää lapsi saadaan, eikä kait sitä ulospäin salata.

Äänestä

tottakai kastaa voi aivan pienessä ja läheisessä piirissä! moni on näin tehnytkin.
kastetapahtumista on tullut "yleisönäytöksiä" ehkä seurakunnallisuuden takia eli kasteella käynyt liitetään seurakunnan jäseneksi yleensä samassa tilaisuudessa.
kastetilaisuus on siis yleensä seurakunnallinen tapahtuma, joka on ennenmuinoin ollut samalla kunnon herätyskokous, jossa kasteoppi tehtiin selväksi harhaanmenneille!
nykyisin kastetilaisuudet ovat usein vain osa tavallista jumalanpalvelusta.
kastetapa, veteen upotus, on varmasti myös vaikuttanut kasteen julkisuuteen. harvallahan on kotosalla omaa kasteallasta, näet!

Äänestä

Kun aloitin keskustelun kasteesta,niin se meni riitelyksi ja väittelyksi kasteesta.Hämmästyin sitä väittelyä jonka aloittamani keskustelu aiheutti.
Haluaisin vielä vastauksen kysymykseeni,onko yleensä käytännössä helluntaiseurakunnissa raamatunmukainen linja kun uskova kastetaan julkisesti?Uskova ihminen julkisesti tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen ja haluaa lähteä seuraamaan Jeesusta Kristusta julkisesti,siis perustuuko se Raamatun opetukseen helluntaiseurakunnissa kun uskova ihminen kastetaan julkisesti seurakunnassa
yleisessä tilaisuudessa.Kysyn tätä ihan mielenkiinnosta.

Äänestä
  • ajatus.
    Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu.
    oma käsitys;
    joka omakohtaisesti USKOO sanotaan nyt raamatuun Jumalan Sanana ensin.
    Senjälkeen ottaa kasteen kuinka se toisin päin vois olla järkeen käypää.
    Kasteen kautta myös liitetään srk:aan eikä toiset ole siinä valinnassa päättämässä ilman asian omaisen tahtoa .
    Julkisesti tai vähemmän julkisesti se kait ei ole ratkaisevaa.
    Tämä lyhykäisesti (uskon) kasteesta ja kaste ei ole matkalippu taivaaseen.

    Äänestä

Kyllä uskoontullut voi halutessaan kastattaa itsensä vaikka kesämökin rannassa. Se on yhtä Raamatullinen asia kuin jos tapahtuisi seurakunnassa.
Mutta kun liittyy seurakuntaan silloin yleensä kysytään onko uskossa ja milloin tullut ja mihin uskoo.
Se, että kastetaan ja jätetään kuin tuuleen ei ole Raamatun hengen mukaista. Kyllä jokaisella täytyy olla seurakuntakoti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinnostaa kirjoitti:

Haluaisin vastauksen kysymykseeni,kun uskova haluaa mennä kasteelle ja hänet kastetaan esimerkiksi helluntaiseurakunnassa.Kysyisinkin miksi kastetilaisuudet ovat julkisia,miksei voida kastaa henkilöä vain muutamien ihmisten läsnäollessa?
Olisi tosi kiinnostavaa tietää miksi kastetilaisuudesta tehdään julkinen ja kutsutaan yleisesti kastetilaisuuteen ihmisiä katsomaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu