Minulla todettiin pari vuotta sitten vatsatähystyksessä alkava mahakatarri, ihan sellainen lievä. On jo muutaman vuoden vaivannut sellainen etova olo tossa mahalaukun kohdalla ylävatsalla. Välillä menee pidemmän aikaa, ettei noita oireita ole, mutta sitten taas voi mennä pitkä aika, että on tuota pahoinvointia monta kertaa päivässä. Joskus se tuntuu, kun on vatsa tyhjä, joskus taas sitten kun on juuri syönyt. Niin paha olo ei ole ollut koskaan, että olisin oksentanut, mutta aina se tuntuu olevan tosi lähellä. Olisiko tästä oltava huolissaan vai meneekö ihan vaan lievän mahakatarrin piikkiin?
Etova olo, pitäiskö huolestua?
anrian
1021195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Samoja oireita oli ja minulla todettiin tähystyksessä mahakatarri helikobakteeri. Heliko hoidettiin antibiooteilla kuntoon. Tosin nyt on vieläkin toisiaan kuvottavaa oloa, tiedä sitten.
Ihan sama juttu mullakin. Kolme ja puoli vuotta sitten todettiin vatsakatarri, joka hoidettiin kuntoon (ainakin tähystyksessä näkyvät oireet) ja helikobakteeri häädettiin pois (lähti toisella yrityksellä). Huono olo ei kuitenkaan loppunut, vaan jatkuu yhä edelleen. Joka ainoa aamu on kuvottava olo, joka kuitenkin yleensä menee ohi syömällä esimerkiksi kaurapuuroa. Usein pahoinvointi alkaa vielä uudelleen ennen lounasaikaa. En tiedä miten tästä vaivasta pääsisi eroon (Nexium ei ainakaan auta). Lieneekö ollenkaan kyse katarrista?
minulla olla jotain tuon tyyppistä? on ollut kesästä asti yököttävä olo aina aamuisin. nyt oli varmaan kuukauden tauko ja taas alkoi se huono olo. Tämä on kuitenkin vain aamuisin. Vatsa on myös usein kipeä, tälläkin hetkellä..Mikähän neuvoksi? Lääkäri ajatkin ovat kiven takana..
Tuli mieleeni että olisiko hiivaongelma, vai jokin muukin bakteeri voisi olla.
Kuuntelepa radiosta tiistaisin klo 10-11 radio Groovelta ohjelma "terveyden tukipilarit" Paula Heinonen puhuu suolisto-ongelmista. On myös kirjoittanut kirjoja. Hyvä ohjelma, jonne voi lähettää kysymyksiä netin kautta.
www.terveydentukipilarit.fi
Kaikkea Hyvää Sinne.
Koska sinua saattaa kuvottaa olit syönyt tai et, laitan alle ehdolle erään arvoituksellisen vatsavaivan selvityksen. Syynä siinä on itse asiassa verenkierron tukokset. Itse tiennet parhaiten osuuko tämä tieto kohdallesi. Vatsahappojen puutehan sinulla joka tapauksessa on. Ohje on parantaja Nestor Blomkvistilta vuodelta 1970. Itsekin olen hakannut aikoinaan nivuspohjia, joten ei ohje teoriaa ole. Annostelu suun maun mukaan, mutta eräänlainen ohjemäärä on: 10-prosenttista suolahappoa 7-14 tippaa, betainihydrokloridijauhetta 1/4 - 1/3 teelusikallista. Apteekista.
"Haluan yrittää tuoda selvyyttä myös erääseen epätavalliseen pallea- ja vatsakipuvaivaan, mikä muistuttaa paljon mahahermojen rauhattomuutta. Oksennus ja sydämessä tuntuva heikkous ovat sairauksissa samanlaisia. Ja kuitenkaan ei palleassa eikä mahahermoissa ole mitään vikaa. - Perusta on siinä, että mahavaltimosuonten veri on tukkeutunut liian paljon lantion ja reisiluun sisäpinnan tienoille samoin kuin häpyluun ahtaisiin soliin tai jo risteykseen, josta valtimo haarautuu molempiin jalkoihin. - Perussyy on luonnollisesti riittämättömästi sulatetun ruoan hiukkaset, jotka päätyvät verisuoniin ja ovat syypäitä jäyhyyteen ja tukkeutumiseen tulppaa muistuttavine oireineen.
Miten nyt käsitellä tätä tukosta? - Nautitaan 1 lasillinen suolahappo- ja betainihydrokloridi-sekoitettua vettä (suun maistamisen mukaan), sillä suolahappo liuottaa rikin ja betaini liuottaa kalkin. Hierotaan voimakkaasti alaspäin reiden sisäpinnasta. Lyödään kämmensyrjällä nivuspohjiin (reiden sisäpintaan aivan nivusissa) liikkeelle panevia iskuja alaspäin kumpaankin suoneen. Sitten koputetaan sormenpäillä vatsaa lantiosta aina navan seudulle asti. Jos hieronta on ollut riittävän tehokasta, kipu pallean alla rauhoittuu noin 10-15 minuutissa, ja jalat alkavat tuntua lämpöisemmiltä verenkierron lisääntyessä alaspäin, samalla sydämen lyönnit voimistuvat, koska verenkierto alkaa juosta helpommin alaspäin. - Toista toimenpide, jos se tuntuu tarpeelliselta."
Vielä popparummut soimaan ja voila, kaikki parantuu.
Ymmärrän nuorta miestä. Taisin iässäsi sanailla vähän samalla tavalla. Vaivasi voi parantua ikävuosien myötä. Elämä kyllä opettaa, että ihminen luo itselleen tietämisen esteen, kun ei jostain tiedä, eikä haluakaan tietää, mutta arvostelee silti.
Itselläni on erittäin hirveä stressi ja kestänyt vuosia.Syynä stressiin ovat sellaiset ongelmat,jotka liittyvät rahaan ja terveyteen ja toimeentuloon jne.Tilanne juuri nyt asioiden kannalta paha ja stressi vaivaa koko ajan.
Nyt sain vaivakseni omituisen hiipivän vatsavaivan.Ei ole ruokahalua.Syön silti.Kuvottaa hevin nopeasti aamulla tai sitten iltapäivällä.Menee usein ohi kun on syönyt.Vatsa toimii aamuisin normaalisti.Syön puuroa.Otan useita vitamiineja ja kaikki aina puuron jälkeen.Olen tehnyt näin vuosia ja kaikki ok.
Nyt tiedän stressin pahentuneet kun syitäkin on.Eilen poikani oli saanut myös tällaisen pahan olon kohtauksen.Sattunut mahaan samaan kohtaan ja nousuut pieni kuumekin.Se meni kyllä ohi.
Minua vaan kuvottaa.Välillä sattui oikealle vähän sivuun navasta ja pari senttiä alaspäin.Minulla on vatsatyrä navan yläpuolella,mutta ei kipeä.
Tällaista kuvotusta olen kokenut useinkin stressin pahennuttua.Nyt on uutta se,että toinenkin perheenjäsen sai samat oireet ja smaan kohtaan.Olen kuullut,että nyt jotain vatsavirusta on liikkeellä.Auttaisiko konjakki?
vastaanottokäyntiä, ota poikasikin mukaan.
Älä ota viinaa.
Mulla on samaa sellaista huonoa, joskus oksettavaa oloa pitkäänkin ja sitten voi mennä pitkään ettei ole mitään. Ja sama täällä etten koskaan oksenna. En ole käynyt lääkärissä, joten en ole varma onko minulla samaa sairautta kuin sulla(tai sairautta yleensä?) Todella haluaisin tietää miten huono olo lähtisi kokonaan pois eikä enää tulisi takaisin "ihan muuten vaan"