"Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako". Eikös tuo tarkoita sitä ettei papin vihkimä pari voisi erota? Miksi kirkko vihkii ihmisiä toisiin tai useampiinkin liittoihin, eikös Jumalan edessä ensiksi solmittu liitto päde niin kauan kunnes kuolema erottaa? Näin ollen "eronneet" eivät voisi mennä uusiin naimisiin, lesket vain. Maalisen lain mukaan eronneet ovat edelleen Jumalan silmissä naimisissa, eikös?
Avioliitto
kunnes kuolema erottaa
13372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olisikohan niin, että Kirkon Valta tässä yhteiskunnassa ei enää ole se mikä oli kun nuo säkeet kirjoitettiin? Muuttuvassa yhteiskunnassa täytyy pysyä mukana, kirkko tottakai viimeisenä, mikä hyvä onkin. Tuen kirkon konservatismistä kantaa. Uskon, että moni haluaisi liiton Jumalan edessä kestävän, siinä elämän vaiheessa kun he sen solmivat. Avioliiton kestävyys ennen oli Jumalan käsissä, sitä ei saanut rikkoa! Nyt kun syvä kristinusko on vähän mennyt omia teitään sivuraiteille nykymaailmasta ei se kielto ole yhtä jyrkkä, ihmiset toimivat muun mallin mukaan. Nykyään liiton kestävyyteen ei riitä Jumala, täytyy olla se usko toivo rakkaus puolisoonsa - ennen kaikkea luottamus - Kirkko vaan kun ei välttämättä enää tätä elämän menoa sanele..
"Nykyään liiton kestävyyteen ei riitä Jumala"
Asia on juuri päinvastoin.Olen siis aivan erimieltä.Se juuri riittää ja oikein hyvin.
Kyse onkin siitä että ihmiset eivät päästä Jumalaa siunaamaan avioliittoa vaan perkeleen.
Tulokset ovat myös perkeleellisiä.
Jos ihminen vain haluaa luottaa luojaansa niin avioliitot eivät hajoile.Jos luottaa perkeleeseen niin silloin saa sitä mitä on tilannutkin.
Tämä on tosiasia.
Ihmisten elämään vain ei tunnu mahtuvan tosiasiat.
Kirkko siinä sivussa katselee vain pitseihinsä kun pitäisi katsella asioita todellisuudessa.
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Jumala haluaa varmana viimeiseen asti siunata liittoa, jos ihmiset vain antavat siihen mahdollisuuden.
Tosin, Jeesus sanoi, että "Jos joku hylkää muun kuin huoruuden tähden vaimonsa..." Eli kyllä käsittäisin, että jos toinen pettää toista niin silloin saa erota. Tosin, siinä ei kyllä mainita sitä, saako mennä uudestaan naimisiin ;)
En nyt ihan allekirjoittaisi tuotakaan, että avioliitot hajoavat, koska ihmiset eivät päästä Jumalaa siunaamaan avioliittoaan.
Myös kristityissä ihmisissä on niitä, jotka eivät yksinkertaisesti syystä tai toisesta jaksa enää olla avioliitossa (perheväkivalta, mustasukkaisuus, alkoholi jne.)
"Uskomattomien "eron syy on usein kovin heppoinen, kasvetaan erilleen ja ei enää tykätä toisesta vaan rakastutaan uuteen ihmiseen.
Kristillisessä avioliitossa on peruspilarina se rakkaus, jonka Jumala on antanut avioparille niin kestää myötä kuin vastoinkäymiset.
Itselläni on takana 25 vuoden avioliitto ja sanon, että parempaa lahjaa kuin puolisoni on en olisi voinut saada Jumalalta.
Yhdessä on käyty läpi kriisit ja lankeamiset, mutta Jumalan opettaman rakkauden ansiosta olemme tässä edelleen parina ja entistäkin rakastavimpina ja kunnioittavimpina toisiamme kohtaan.
En sano, että jos liitto on jumalan siunaama se kestää, vaan jos liiton osapuolet saavat osakseen Jumalan siunauksen ja rakkuden ja rmon opetuksen kestää liitto. Armahtaen, anteeksi antaen ja rakastaen yhdessä kuljemme. Kunnioittaen toinen toistamme ihmisenä ja osoittaen sen jokapäiväisessä elämässä. Rakas vaimo, rakas mies, ilman sinua en olisi nyt näin pitkällä elämässäni kun mitä olen sinut ansioistani saanut kasvaa ihmisenä kohti Jumalan tarkoittamaa suhdetta.
Kirkon vihkiminen on seremonia, mutta oikean työn tekee Jumala ja tuo aviopari keskenään. Joko pari antautuu Jumalan tahtoon ja lähtee toteuttamaan sitä rakkauden sanomaa josta Jeesus kertoi tai sitten ei.
Itse olen saanut Jumalalta lahjaksi niin paljon, ihanan aviomiehen ja ihanan lapsen.
Itselläni nykyään terveys ei ole parhain. Ajatellessani asioita taaksepäin, huomaan miten silloin "terveinä" aikoina oli joskus keskenämme kovinkin myrskyisää ja sotaisaa, mutta liitto kesti. Kestikö se sen vuoksi, etten nyt olisi yksin sairauteni kanssa vai miksi.
Mutta Jumalan armosta olen saanut paljon rakkautta ja ihanat ihmiset ympärilleni.
Aviolitto on paljon ihmisen tahto kysymys, haluaako seurata niitä käskyjä ja neuvoja joita Jumala on antanut avioliittoon astujille vai haluaako tehdä kuten ihmismieli ja omat tunteet sanovat.
Sitä saa mitä antaa. Jos itse antaa rakkautta on sen tapana myös tulla takaisin lähettäjälleen ja kasvaa.
Jokin korkeampi voima on ollut avioliitossani koko sen ajan. Ja se voima on Jumala. Ja hänen rakkautensa ja armonsa meitä ihmisiä kohtaan.
Kristilliset arvot kunniaan.
Itse en aikoinaan sitä tajunnut. Kaikki meni pieleen. No ei siinä sitten muuta kuin Jumalalta apua pyytämään. Tuosta runosta on reippaasti toistakymmentä vuotta ja se tuli yhtenä elämäni vaikeimpana aikana.
Niin paljon olen itkenyt,
niin monta turhaa kyyneltä vuodattanut.
Nyt itken Herra sinulle.
Itkenkö nytkin turhaan.
En jaksa kantaa enää yksin,
Jätän kaiken käsiisi Isä.
No nyt voin olla Jumalalle kiitollinen ja ymmärrän tarkalleen omasta kokemuksesta mitä tarkoitat kun kirjoitat:
"Armahtaen, anteeksi antaen ja rakastaen yhdessä kuljemme. Kunnioittaen toinen toistamme ihmisenä ja osoittaen sen jokapäiväisessä elämässä. Rakas vaimo, rakas mies, ilman sinua en olisi nyt näin pitkällä elämässäni kun mitä olen sinut ansioistani saanut kasvaa ihmisenä kohti Jumalan tarkoittamaa suhdetta."
"Nykyään liiton kestävyyteen ei riitä Jumala, täytyy olla se usko toivo rakkaus puolisoonsa - ennen kaikkea luottamus - Kirkko vaan kun ei välttämättä enää tätä elämän menoa sanele."
Tuota kantaa voi mielestäni sanoa epäkristilliseksi. Eikö Raamatussa sanota (Mark. 12:30-31)
-
30 "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.'
31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole."
-
Tässä valossa lause "Nykyään liiton kestävyyteen ei riitä Jumala, täytyy olla se usko ..." on täysin absurdi - siis usko MIHIN?
Kannattaisi heittää kysymys netin kautta jollekkin papille, osaa ainakin vastata kysymykseen.
Eikös se huoraaminen ole juuri Jumalan tahdon vastaista ja perkele on päästetty valloilleen.
Toki siinä on toinenkin osapuoli(aviopuoliso),mutta jos koko liitto olisi ollut pyhä ja olisivat pitäneet huolen toisistaan ,niin tuskimpa perkele olisi siihen väliin päässyt.
Syytä usein on kummassakin siihen että perkele ottaa valtaa ihmisistä.
Tietenkään teoista emme voi osoittaa kuin tekijää,koska kukaan ei tiedä missä "se raja" menee toisella ,jonka jälkeen ei enään välitetä ja hylätään rakkaus.
Et siis allekirjoita perkeleen länsäoloa väkivallassa ,juoppoudessa yms?
Kyllä tuollaisessa tapauksessa ainakin minusta ei enään kunnioiteta Jumalan tahtoa vaan perkele on ottanut paikkansa siitä avioliitosta.
Ihmettelen aina kun ihminen syyttä muita tekijöitä omista mitättömyyksistään.Ehkä ihminen ei vaan tajua todellakaan missä perkele astuu kuvaan.
Sokeana juoksee ansaan?
No pitää todeta että ihminen ei ole synnitön ,mutta todellisen syy aviorikoksiin on juuri perkeleen päästäminen rakkauden väliin.
Rakkaus Jumalasta ja rakkaudettomuus petoksineen perkeleestä.
En tiedä kelpaako tosiasiat ,mutta siinä ne nyt on kuitenkin luettavissa.
Loistanko viisauttani?En,mutta rakastan totuutta.
Itse olen myös mokia tehnyt ja luultavasti teen ,aina kun en hoksaa että perkele taas kiusaa.
Minun on halu kuitenkin totuuteen ja vaikka se sattuu minua se totuus niin se kuitenkin on oikea tienviitta eteenpäin.
Olen ollut keväällä 4 vuotta kihloissa ihmisen kanssa jota rakastan ja olemme puhuneet että kahden vuoden sisällä voisi olla häät. Suurin ongelma suhteessamme on aina ollut uskonto, koska minä olen uskovainen, en kovin harras, mutta kuitenkin ja rakastettuni on ateisti.
Itse en välitä mitä hän uskoo ja mitä ei, jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Minä uskon, että kun avioliiton lupaa Jumallalle, ei sitä mikään voima voi rikkoa. Oma uskoni vain horjuu, kun tiedän ettei rakastettuni tee samaa lupausta kenellekään muulle kuin itselleen. Ei ihminen voi itse luvata itselleen voimaa jaksaa, eli pelkään että liittomme ei tule kestämään.
Jos molemmat voisimme luvata rakastavamme toisiamme aina ja ikuisesti Jumalan edessä, eläisin onnellisen elämän. Mutta nyt en tiedä... ja tämä vaivaa minua todella, koska en tiedä voinko mennä hänen kanssaan naimisiin. Olen monesta asiasta jo luopunut hänen takiaan, mutta en tiedä voinko tästä.
Hän kuuluu vielä kirkkoon minun takiani, että voisimme mennä kirkossa naimisiin, mutta on sanonut eroavansa heti sen jälkeen. Miten voin pyytää häneltä sellaista, kun tiedän että hän tulee "kärsimään" kirkossa.
Onko kokemuksia uskovaisen ja ateistin liitosta? Tai yleensä mielipiteitä?
Jumala voi siunata liittonne jos niin haluatte.
Ajatuksesi on kuitenkin oikea pelkoinesi.
Juuri ihminen päästää Jumalan ja rakkauden avioliittoon hyläten perkeleen.
Perkele on kuitenkin (ei mikään mitätön olento) vahva ihmiselle ja ihminen ei pärjää sille ilman Jumalan apua.
Jo nyt olette ilmeisesti eläneet Jumalan tahdon vastaisesti.Kehotan menemään avioliittoon ensitilassa.
Luota Jumalaan,ajatteli vaimoehdokkaasi sitten mitä tahansa.
Näin olet itse toiminut oikein ja jos vaimosi sitten joskus rikkoo tämän liiton niin se on hänen syntinsä.Tuomion julistuksessa kun ei katsota liittoja vaan ihmistä yksilönä.
Tietenkin mietin sitä tässä samalla että täyttyykö mahdollisessa liitossanne edes se määritelmä että mies on perheen pää?
Ne kuitenkin jää nähtäväksi ja usein asiat etenevät askel kerrallaan.
Itse luottaisin Jumalaan tässäkin asiassa ja jättäisin perkeleen asettamat pelot toissijaisiksi.
Käsität kai sen että juuri perkele asettaa nuokin ajatukset sinuun jotta et vain missään tapauksessa menisi avioliittoon, etenkään Jumalan siunaamaan.
Kenenkään elämä ei ole helppoa mutta annetaan silti Jumalalle se arvo jonka hän ansaitsee.
Hänen selkeä ohje on se että ihmiset menevät avioliittoon etteivät huorin tekisi.
Se että mietit tuollaisia ja kirjoitat niistä on kyllä merkki oikeasta uskostasi.Toimi sen mukaan.
Juuri perkele on se kuka yrittää estää sinua.Se ei ole sinä tai vaimoehdokkaasi vaan perkele.
Jätä ihminen ihmisen tasolle ja anna totuudelle mahdollisuus elämässäsi.
Toivotan jo etukäteen onnea taisteluusi.
Kiitokset vastauksestasi. Olet ihan oikeassa siinä, että tärkeintä on mitä itse ajattelen. Kunhan itse elän uskomukseni mukaan, niin se on aivan sama mitä muut ajattelevat minusta tai yleensä mistään.
Toisaalta kun en kuitenkaan ole kovin itsekeskeinen ihminen, ei se ole aina kovin helppoa. Suurin ongelma tässä kuitenkin on se, että minä haluan ehdottomasti perinteisen vihkikaavan ja papin, mutta koska tyttöystäväni "inhoaa" koko ideologiaa, ei kumpikaan vaihtoehto ole kovin hyvä. Että pakottaisin hänet seremoniaan mikä ei ole hänelle mieluisa, tai luopuisin itse seremoniasta mikä merkitsee niin paljon.
Noh, on tässä vielä aikaa, että ehkä ei vielä pitäisi pohtia asioita näin syvällisesti. Toisinaan sille vain ei voi mitään.
Siellä Raamatussa myös on sanottu että ihmisen kovuuden takia Jumala antoi luvan eroamiseen tietyin ehdoin, mutta hylkäämistä Jumala vihaa!