Ötökkä-LSD: väestönsuojelu-järjestelmä ja kasvujär

Kuka antoi luvan ilmoittaa?

En ymmärrä miksi saisit pitää kuoroja, ja aiheuttaa alueisto-virheitä, ja epideminoloogisia virhe-tilanteita, irroittaen absurdeja heijaste-kiinnityksiä,ja siimoituksia, joita et ole edes nähnyt, etkä voi näin reagoida pään alueelta, loogisuus-pisteistöstä fyysiseen ja psyykkiseen kidutukseen, tai yhteisee näköön. Et osaa mitään inhimillistä, empaattista tai loogista.

- Ei, hei sinä kuorolaulaja, en saa koskaan takiasi lapsia. Mun pitäis olla taas laittamassa ylikokoista kasaan. Aivan kuten ihmisiä, heitäkin on erilaisia, erilaisista yhteiskunnan järjestelmistä, porrastamisesta ja asemasta.

- "Vaikka meillä onkin nyt lapsia, Sini ei ole lapsena yhtään vähempi arvoisempi meille." sanoivat 1. isä-pari, ja 4. isäpari. Näin haluaisin. En ymmärrä lainkaan miksi yksityisyydensuojaa saisi loukata, pyrkimällä esittämään näistä ylempää, tai alempaa henkilöä. Kuin Jumala, joka laskeutui taivaasta, kuin Pyhä Henki joka puhui laskeutuen päälle. Esim. diakonissa, joka pyrki esittämään häntä, ylempää henkilöä, mielestäni hyvin lapsellisesti, kopioiden ja omilla käsityksillään terveydestä ja loogisuudesta. Kaikella samanaikaisesti lapsenkasvatusta kerjäillen.

Hän sanoo diakonissalle: "Mene rauhassa pois:" PIdän törkeänä sotkia persoonallisuuksia, ja yrittää muuttaa niitä jommankumman ominaisuuksiksi, persoonallisuuden ja mielen osalta. Katso nuorisopsykiatrisella, ei saa sotkea toisen ihmisen ajatuksia, toisen ihmisen aivoitoimintoihin. Ei tämä ei ole pysyvä haitta, mutta se korjaantuu kuitenkin mitalijärjestelmällä ja assosiaatio-organisaatio-ajattelulla. Millaisen suhteen ja vaaratilanteen olet järjestänyt taas? Haluamalla olla joku muu, loogisuudella ja kopioimalla hänen ajatustaan, ja käyttäytymistään? Pidän assosiaatio-organisaatio-ajattelua ongelmana, koska se liittyy porrastamiseen ja asemaan, sen katkaisuun. Ja erityisesti kyseenalaistavan keskustelumenetelmän takia. Siten että se suuntautuisi vain hyvin harvoille ihmisille, vaikka se on hyvinvointipalvelu. Näihin pitää olla heijaste-kiinnitykset ensin nähtynä, ja ne ovat yksityisyydelle, ja yksinäisyydelle kehossa.

-Ja teiltä katsotaan, teiltä katsotaan sukupuolinuolennat. Koska teetätätte niitä ehdoin tahdoin näin.

Eivät he ole niitä tehneet.

Eivät he ole niihin suoriutuneet.

Eivät he osaa suorittaa niitä.

"Et voi esittää lisääntymistä, sanoilla häveliäs ja hävytyön, koskaan."

Minä: "En ymmärrä, miksi poliisia saisi pitää enää nytten." Harjoitetaanhan sairaalassakin koko ajan tämän autistin, ja vapaudessa elävän pojan kanssa, hänellä, minulla ja jopa sinulla, lapsenkasvatusta koko ajan, kuljettamalla häntä amorinkaarella. Koko sosiaali- ja terveysala perustuu siihen. Psykologilla on oikeus vasta kasoa kassalta autistia ja hänen käytöshäiriötään. Ammatti on pelkkä sukupuolimäärääminen, stressi ja burn out-tila, vain pelkkkä kuoron kaltainen.

Unohtamalla todellisuuden ja turvallisuuden, esim. lahkojen ja sen luoman holhousrekisterin avulla. Sillä haluttiiin luoda lapsen persoonallisuus-piirteellä olveia vihittäväksi avioliitoihn.

- Ei saa olla eriarvoistavaa toimintaa, kuten julistaminen.

Ei sen herran Jumala tarvitse olla noin todellinen.

Sosiaalityöntekijöidemme ei tarvitse istua täällä syvässä leukakirurgisessa harhaisuudessa.

-Hänen on vain sukupuoli-nuoltava...

Mitä sä multa sitä kysyt? Se on sisareni tekemää väestönsuojelua. Ötökkä-LSD on sellainen, jolla kasvatetaan ja jossa asustellaan, ja näin koetaan läheisyyttä, ilman porrastamista ja asemaa, joka lähinnä sopii lapsille. Se erottaa sukupuolimääräämistä tilana kehosta stressistä ja burn outistam sitä poistaen.

Asianajo ja humaniteettihäiriö:

Humaniteetti-häiriö on psyykkistä sadismia, jos on syntynyt oikeusperheeseen, tai sen läheisyyteen . Vauvasta synnytys-osastolla viu tuntua tältä.

- Tehän olitte oikeusperheestä....

Vauva kärsii hetken tämä psyykkisestä, sadismista humaniteettihäiriöstä, silmien kohdalta.

Kyllä vaade tupakointiin voi olla olemassa.

- "Ohjaan häntä, jos siinä loogisuus-peilistöllä... Voit laskea sen."

1. Epidemiologisia...
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet idiootti. Selvasti paansa sekaiseksi lukenut psykologi tms. Mene hoitoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmiskunta_Sinde kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu