PEMALAUTA JURKELE

j.s

Tämäkö tälläkertaa taas.?

HS: Vantaan kiinteistöyhtiöissä satojen tuhansien eurojen epäselvyydet
Torstai 29.1.2015 klo 03.01
Vantaan kaupungin sisäinen tarkastus esittää poliisitutkintaa johtavasta kokoomuslaisesta paikallisvaikuttajasta, kertoo Helsingin Sanomat.

Hakunilan bussivarikko Vantaalla.
Hakunilan bussivarikko Vantaalla. (TOMMI HEINO)
Kaupungin sisäinen tarkastus on tuonut esiin satojen tuhansien eurojen epäselvyydet, jotka kohdistuvat Hakunilan ja Tuupakan bussivarikoiden sekä yrityskeskus Leijan kiinteistöyhtiöihin.

Helsingin Sanomat kirjoittaa saaneensa haltuunsa osia salaiseksi määrätystä raportista.

Tarkastusraportin mukaan kiinteistöyhtiössä on syyllistytty perusteettomiin tulonsiirtoihin, epämääräiseen laskutukseen, yksityisen liiketoiminnan tukemiseen sekä kilpailuttamisen laiminlyönteihin.

Tarkastusraportissa suositetaan tutkintapyynnön tekemistä yhtiöiden entisestä toimitusjohtajasta Seppo Nurmesta sekä Vantaan kokoomuksen kunnallissihteeristä Kim Zilliacuksesta. Zilliacus on toiminut eri yhtiöissä puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.

Helsingin Sanomien mukaan Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen (sd) teki maanantaina tutkintapyynnön kahdesta henkilöstä ja yhdestä yhtiöstä. Lisäksi kaupunginhallitus vaihtoi yhtiöiden hallitukset välittömästi, koska raportin perusteella hallitukset ovat laiminlyöneet valvontavelvoitteensa.

Raportin arvio on, että Hakunilan varikon kiinteistöyhtiö on veloittanut kahdelta muulta yhtiöltä perusteettomasti yli 300 000 euroa viimeisten kuuden vuoden aikana.

Google-mainokset
Ostosraha Lainaa
400-3000€, 12-60kk Heti Tilille. Hae Verkkohakemuksella Tästä.
ostosraha.fi
Hae ajamaan Uberille
Aja omaa autoasi ja ole oma pomosi. Työskentele silloin kun haluat.
uber.com/Rekisteröidy-nyt
Vaikka kaupunki omistaa maa-alueet, ei Hakunilan varikon kiinteistöyhtiöllä ole maanvuokrasopimusta kaupungin kanssa. Raportissa arvioidaan, että menetys kaupungille on 100 000-200 000 euroa.

Tarkastus pitää ongelmallisena myös entisen toimitusjohtajan Seppo Nurmen asemaa. Tuusulan käräjäoikeus antoi Nurmelle liiketoimintakiellon kesällä 2013, mutta tämä on silti hoitanut kiinteistöyhtiöissä liiketoimintakiellon piiriin kuuluvia tehtäviä ja myös hyväksynyt omia palkkojaan helmikuuhun 2014 asti.

Lähde: Helsingin Sanomat

HENNI AUVINEN
[email protected]

2

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ö-ÖÖ

      Saamar nuo mainokset tunkee joka väliin...

    • GorillaKingKong

      "PEMALAUTA JURKELE"
      Täysin samaa mieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe