Valkoisiin eurooppalaisiin kohdistuva rasismi sen kun vain kasvaa ja uhkaavat myös tappaa eurooppalaisia etnisen taustansa vuoksi. Miksi tähän ei puututa?
"– Heidän silmissään oli tulta, sen näki heidän silmistään. Jos haiset eurooppalaiselta, he tappavat sinut, hän toteaa."
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/isis ahmed wtc meet the press-31190
"– Heidän silmissään oli tulta, sen näki heidän silmistään. Jos haiset eurooppalaiselta, he tappavat sinut, hän toteaa."
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/isis ahmed wtc meet the press-31190
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ime sinä centti persettäs!
Centin centtiä ei edes tytöt ime, on liian hupanen!
Eikö olekin ihanaa?
Ulkomaat
"ISIS suunnittelee brutaalimpaa iskua kuin syyskuun 11." - jihadisteilta paennut kertoo
Kasperi Summanen
27.1.2015 klo 19:39 (päivitetty 27.1.2015 klo 19:46)
Islamilaisen valtion vankeudessa kuukauden viettänyt Ahmad sanoo ISIS:n suunnittelevan suuria.
Englannista ISIS:n riveihin menneitä kaksostyttöjä takaisin hakemaan lähtenyt Ahmad Rashidi, 23, joutui ISIS:n vangiksi Syyriassa. Hän pakeni sieltä noin kuukauden jälkeen nähtyään järjestön toimintaa sisältä.
Amerikkalaisen NBC:n Meet the Press sanoo heidän vahvistaneen suuren osan miehen tarinasta. Oheisessa haastattelussa mies sanoo ISIS:n miesten olevan täynnä vihaa.
– Heidän silmissään oli tulta, sen näki heidän silmistään. Jos haiset eurooppalaiselta, he tappavat sinut, hän toteaa.
Ahmad löysi toisen tytöistä Manbijista naitettuna ISIS:n taistelijalle. Ahmed pidätettiin ja häntä syytettiin vakoojaksi ja jopa toimittajaksi. Hän ei halua puhua kohtelustaan, mutta sanoo kahden ensimmäisen viikon olleen brutaaleja.
Ahmad sai pidättäjänsä uskomaan, että hän haluaa mukaan ISIS:iin ja on lääkäri. Hän on opiskellut Tanskassa vuoden lääketiedettä. Lopulta hän sai kulkea vapaasti ja toimi yhteistyössä heidän kanssaan.
Miehen mukaan ISIS on jatkuvassa yhteydessä eurooppalaisiin kumppaneihinsa.
– He haluavat olla parempia kuin al-Qaida. Siksi heidän täytyy tehdä jotain vielä burtaalimpaa kuin World Trade Center, hän sanoo.
– Kun islamilainen valtio hyökkää, siitä tulee isoa. Se tulee olemaan hyvin, hyvin isoa.
kun iskujen jälkeen usa, eu ja muut iskujen kohteet hyökkää, se tulee olemaan hyvin, hyvin isoa.
persiansota oli oiva harjoitusmanööveri, emme ole enää housutkintuissa.
Pahat kielet väittää 9/11 iskut oli CIA:n itsensä toteuttama.Ottaen huomioon likaisen pelin jota mm.Snowden on kertonut jenkeistä,en pitäisi tornitalohommaa itsestäänselvänä!Täysin sotahullua porukkaa!