Mikä nyt edessä, ei enään synninpäästöä?

Miksi enään harvoin seuroissa saarnataan synnit anteeksi, kuten ennen: - Jeesuksen nimessä ja verssä.

Se on lähes loppunut kuluvana talvena; Mikä nyt edessä?

Voidaanko nyt siopia suoraan Jeesuksen kanssa?
22101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jaa, vai niin on käynyt. En tiedä kun en ole käynyt seuroissa enää aikoihin. Ehkä porukka ei enää ole oikein uskomassa eikä enää kuuliainen "seurakuntaäidin" opetuksille. Joona Korteniemen blogissakin vähän kritisoitiin Saara-äitiä ja nimiteltiin vanhaksi ryppyiseksi nutturapääksi. Olen kyllä samaa mieltä. ;-)

Äänestä

Oletan tarkoituksena olevan, ettei ikäänkuin siunattaisi syntielämän jatkumista ja ilman parannuksen tekoa. Tyhjän hokeminen ei olekaan siunaus tai vapautus Jumalalta.
Oikea synninpäästö tulee, kun puhtaasta sydämestä kadutaan jotakin tekoa ja siitä halutaan irti.
Heikkouskoinen tarvitsee apua toiselta, toinen selviää suoralla yhteydellä Jeesuksen kanssa.
Kokeila kannattaisi rukoilla ajatuksen kanssa Isä meidän rukousta.
Totisella sydämellä sitten kuljetaan Herran seurassa iloiten.

Äänestä

Monissa RY:issä on huomattu, että synninpäästön julistus ei ole automaatio, että ihminen saa synnit anteeksi äänellisellä synninpäästöllä, sillä ilman ihmisen henkilökohtaista uskoa Jeesukseen Kristukseen se ei toimi. Ja pelkkä usko Jeesukseen Kristukseen jo antaa synnit anteeksi. Täten tavallaan äänellinen synninpäästön julistus on kärsinyt vähän arvovaltatappiota ehdottomana syntien anteeksisaamiseen ja tilalle on vahvistunut käsitys syntien anteeksisaamisen vahvistaminen uskon Jeesukseen Kristukseen jälkeen.

Äänestä

Tässä Palsta on onnistunut, ja Kristus on voittaja.

Höpöpuheet ovat jääneet koska jokainen jo tajuaa, sen olemattomuuden.

Äänestä

""" Tässä Palsta on onnistunut, ja Kristus on voittaja. """"

AMEN!!!!

Äänestä

Joo mutta nyt mennee meleko palijon vikkaan, jos aletaan ihan iliman luppaa uskomaan. Aina on opetettu, että Saara äeti hoetaa ja siunaa, näen se Jakob sae siunauksen, kun totteli äetiään.

Johan siinä mennee seurakunta sekasin, kun iliman luppaa uskoo. Ei, ei se passaa! Saarnamiehet aenakin pyytävät seorakunnalta anteeksi, Pookin ratijo seorossa Karjula pyysi.

Voisi sitä kokkeilla, tulisiko saarnamiehistä vähän nöyrempiä, jos vastaise, että täötyy vähän miettiä, ennen kuin annetaan anteeksi. Meillä on valtuuvet; joelle te annatte ja joelle ette anna.

Äänestä

Minkähän takia en ole kuullut ainoatakaan seurapuhetta missä ei olisi saarnattu syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Ei luterilaisessa kirkossakaan ole ainoatakaan messua missä ei olisi synnintunnustusta, suurimmassa osassa julistetaan palvelijan synnit anteeksi.
Niille jotka haluavat uskoa synnit anteeksi ehtoollisella on ehtoollinenkin tarjolla.
Minä en laske tämään palstan ansioksi yhtikäs mitään ikävä kyllä vapaiden suuntien "uuskeksintö" ei nyt oikein sytytä vanhaa luterilaista.

Äänestä
  • Etsivä-xx:
    "Minkähän takia en ole kuullut ainoatakaan seurapuhetta missä ei olisi saarnattu syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä."

    Ehkä sinä et ole lesta, koskapa et ymmärtänyt avaajan ihmettelyä. Avaaja tietysti tarkoitti kysyä, että miksi seuraväki ei enää pyydä kättään ylös nostamalla puhujalta synninpäästöä niin usein kuin aikaisemmin on tehty. Puhujan antama synninpäästö on koettu jotenkin luotettavampana kuin jonkun toisen antama. Olisko kenties niin, että puhujien status on viime vuosina jostain syystä heikentynyt.

    Äänestä

  • Käsien nostaminen ei ole tarpeen. Älä nyt kirjoittele omiasi nimimerkki laiteilla.

    Äänestä

""" Minä en laske tämään palstan ansioksi yhtikäs mitään ikävä kyllä vapaiden suuntien "uuskeksintö" ei nyt oikein sytytä vanhaa luterilaista. """

Kuulehan etsivä-xx! Uuskeksintö on nimenomaan vanhoillisilla, koska ei ole Raamatun mukaan käytetty äänellistä synninpäästöä missään apostolisen ajan seurakunnassa, vaan aina on ollut usko Jeesukseen Kristukseen syntien anteeksisaamisen ehtona, joko sitten yksin , kaksin tai koko seurakunnan parissa. Tätä kristillistä perinnettä jatkaa paremmin vapaat suunnat kuin esim. vanhoilliset.

Haluaisinpa nähdä raamatullisesti todistettavan, että usko Jeesukseen Kristukseen ei anna syntejä anteeksi sille, joka yksin omassa kammiossaan syntejään katuen pyytää uskossa Jeesukseen Kristukseen Jeesuksen Kristuksen sovintotyön tähden syntejään anteeksi.

Äänestä

Voi teitä yksinkertasia hölmöläisiä näiss opeissanne !

Ettekö kertakaikkiaan pääse irti noista puupäisistä saaraäitityperyyksistänne !

Lukekaa nyt joskus sitä Kirjaa itsekkin, haloo, ettekö osaa lukea vai ettekö viitsi vai mikä on tautina !

Ihmisen ja JUmalan väliin ei mahdu ketään Jeesuksen lisäksi koittakaa jo tajuta sekin asia.

Äänestä
  • Luuk. 10:2

    Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.

    Äänestä

Ei ole tarpeen toistella; liki kaikilla on jo talletettuna esim MP3-soittimeen nuo avainsanat.

Äänestä

## Luuk. 10:2

Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa. ###

Todella työmiehiä on vähän, mutta ne työmiehet eivät itse sovita mitään syntejä, vaan julistavat evankeliumia eli ilosanomaa Kristuksesta, että Hän on sovittanut syntimme ja saamme uskossa Häneen synnit anteeksi. Jeesus Kristus Pyhän Henkensä kautta tekee itse työn ja työmiehet keräävät "valmiit tuotteet" laareihinsa.

Äänestä
  • Niinkuin ajallinen työmies tekee tehtävänsä, niin myös Jumalan työmies tekee tehtävänsä.
    Olet armovaras, vaikket tiedä.

    Äänestä

Eihän nimimerkki "rtdd" ole mikään armovaras, kun tuo selvästi esille kuka on armon ja syntien anteeksisaamisen takana ja antaa Hänelle kunnian. Pikemminkin Ry:llä on armonvarkaita kun sieppaavat syntien anteeksiantamisen osaksi itselleen!!!

Äänestä
  • Matt.6:30 Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?
    31 Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'
    32 Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.
    33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
    34 Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

    Raamatun mukaan vanhurskaus kulkee uskosta uskoon.

    Äänestä

¤¤¤ Raamatun mukaan vanhurskaus kulkee uskosta uskoon. ¤¤¤¤

Ei toinen voi toiselle uskoa antaa. Minäkin mielelläni antaisin lapsilleni uskon ja toivoisin, että saisivat ainakin palaamisen armon. Uskoa ei voi toinen antaa tai lahjoittaa toiselle.On huomattavaa, kun usko synnyttää uskoa, niin se ei synny toisen uskosta, vaan toisen käyttämästä Jumalan eli Kristuksen sanasta. Usko tulee Kristuksen sanasta, kun Pyhä Henki tekee työtään.

Äänestä
  • Opettele Raamattua ennenkuin tulet esittämään omia viisauksiasi, kun ymmärrys puuttuu.

    Äänestä

  • akanat kirjoitti:

    Opettele Raamattua ennenkuin tulet esittämään omia viisauksiasi, kun ymmärrys puuttuu.

    noilla lainaamillasi Raamatunkohdilla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa.

    mikä se pitää ihmistä noin hitaana joka ei pääse eteenpäin Kristuksen asian tuntemisessa vaan käyttää elämänsä tuon harhaisen lestaoppien tukemiseen, kerro mikä estää astumasta Sanan tielle!
    edellä on juusolla hengellinen silmä auki, lue ja opi!

    Äänestä

  • Lupaus ihmiskunnan vanhurskauttamisesta on eri asia kuin yksittäisen ihmisen
    vanhurskauttaminen.

    Äänestä

"""" Lupaus ihmiskunnan vanhurskauttamisesta on eri asia kuin yksittäisen ihmisen
vanhurskauttaminen. """"

Niin ehkä teille se on eri asia, mutta Raamatun mukaan minkä Jumala lupaa yksityiselle ihmiselle tai suuremmalle joukolle, niin se on sama ja yhtäpitävä lupaus ja toteutuu varmasti.

Kun Jumala lupaa pelastaa jokaisen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, niin on sama onko siinä yksi, kaksi, kymmenen tai tuhat ihmistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osinko kirjoitti:

Miksi enään harvoin seuroissa saarnataan synnit anteeksi, kuten ennen: - Jeesuksen nimessä ja verssä.

Se on lähes loppunut kuluvana talvena; Mikä nyt edessä?

Voidaanko nyt siopia suoraan Jeesuksen kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu