Minä koen uskon Jumalaan lähinnä filosofiseksi asiaksi tai mystiikaksi. Erilaiset uskontoihin liittyvät magian muodot torjun omasta ajattelustani. Paimentolaisheimon kootut kirjat (Raamattu) on mielenkiintoinen sen ajan uskomuksia ja osittain historiaakin kuvaava teos, mutta ei edusta minulle ”Jumalan sanaa” fundamentalistien tapaan. En usko heidän kristallipallomagiaansa, jossa omat ajatukset nähdään aina pyhien kansien välissä. Mikäli nämä ihmiset tarttuisivat joskus vaikka yliopistolliseen eksegetiikkaan, tai käyttäisivät omaa ymmärrystään lukiessaan Raamattua, se voisi tuoda hieman realiteettitajua heidän elämäänsä ja ajatuksiinsa.
Filosofin Jumala
tässä
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Puhut niin totta!
Uskon, että tuolla filosofisella otteella Jumalasta, myötäilet kirkon liberaaleja. Hekin mieltävät Jumalan jotenkin liturgiseksi välineeksi eivätkä koe Jumalaa realiteettina ja toimijana tässä ajassa.
Uskovilla on vain päinvastainen näkemys Jumalasta. Hän on toimija ja historian vaikuttaja, mutta myös pelastaja ja omiensa elämän vaalija. Uskoville Jumala on reaalisempi kuin läheiset ihmiset ja Hänelle juttelemme jokapäivä kuin omalle isälle ikään. Näin saamme päivittäin kokea kuinka Hän vaalii meitä, suojelee ja varjelee, ojentaa ja ohjaa ja antaa voimaa jokapäiväistä toimintaamme varten.
Puhut niin totta!!!!
Noitten kristillisten höpinöitten alkujuuret ovat pronssikautisessa Lähi-Idässä ja rakentuvat sille alhaiselle tieto- ja ymmärrystasolle joka silloin vallitsi.
Mutta kun tuo aate on saatu istutettua ihmisen kalloon lapsuudesta alkaen, ei indoktrinoitu pysty sitä käsittämään - hänhän on vain sisäistänyt Suuria Viisauksia.
Otanpa tässä vertauskuvallisesti esille filosofian käsitteen aspektimonismi.
Kumpi puoli Jumalasta korostuu?
Muuttumaton vai luova?
Sidottu vai vapaa?
Tuomitseva vai pelastava?
Vaativa vai kannustava?
Liturgiaa on monenlaista ja välineellistämistä on monenlaista. Stereotypiat kertovat eniten niiden käyttäjästä.
Jos perehdyt kirkkohistoriaan voit tosiaan huomata kuinka "filosofit" asettuivat jo viimeistään toisella vuosisadalla johtamaan kaupunkeja kaupunkipiispoina - ja tekeytyivät kaupunkeja hallinnoivina vaikuttajana "monarkeiksi", jotka pyrkivät määrittelemään monia uskonasiota niemenomaan tehden sen filosofisin metodein, samalla esittäen erinäisiä ylivaltavaatimuksia - suhteessa tavallisiin "maallikko" uskoviin. Nämä ihmiset olivat muista erottuvina papinkaapuineen- ja maisterin viitoineen filosofista koulutustaan hyväksikäyttäviä henkilöitä, jotka tekivät saamistaan kristillisistä vaikutteista, ja mm. kreikkalaisesta filosofiasta hallintavaltansa välineen. Selkeimmin tämä vallankäyttö ilmeni nimenomaan sellaisen skismaisena sarkasmina, joka jakoi kristillisiä yhteenliittymiä, eli seurakuntia kerettiläisiin ja oikeaoppisiin, - ja erityisesti tämä vääntö on nähtävissä näiden tahojen käynnistämien synodien, eli toinen toisiaan kerettiläisiksi nimeävien kirkolliskokousten välisissä kiistoissa, joita roomalainen keisarivalta ryhtyi käyttämään hyväkseen omien valtapyrkimystensä välineenä; alkaen keisari Konstantinus I:n johtamista kirkolliskokouksista, joissa hän junttasi läpi vain sellaisia muuttuviakin näkemyksiä mm. "kolminaisuusoppien" eri variaatiosta, - joita eivät ymmärtäneet edes näihin kokouksiin osallistuneet päättäjä, jotka pyrkivät "purkittamaan Jumalan" omien ajatustensa ja johtopäätöstensä mukaiseksi selväksi epäjumalaksi, - joka oli ja on ihmisajatusten muodostava epäjumalankuva.
Jeesuksen henkilökohtainen tunteminen on jotakin paljon dynaamisempaa ja elävämpää kuin filosofien ulkokohtaisen päätelmät Jumalan olemuksesta. Jeesuksen kanssa ihminen löytää elämänyhteyden elävään Jumalaan Hengessä, ja Jumala ilmoittaa itsensä aivan kuten Jeesus lupasi, - omilleen: Joh.14:16-23.
Nykyinen filosofia on vain reunahuomautuksia muinaiseen Platonin filosofiaan.