Näin voi "viisaille" hallintomiehille käydä kun
aletaan vainota uskovaista opettajaa liialla innolla:
"Korivaaran koulukiistan käsittely voi alkaa alusta
Korivaaran koulukiistan käsittely saattaa Muhoksen byrokratiassa palata takaisin lähtöruutuun eli maaliskuun 30. päivän tilanteeseen, jolloin ensimmäinen vanhempien kirjelmä saapui sivistyslautakunnalle. Kaikki riippuu siitä, miten esteellisyyksiä tulkitaan.
Jos sivistyslautakunnan puheenjohtaja Harri Häkkinen (kesk.) todetaan esteelliseksi asian käsittelyssä ja säännöksiä tulkitaan tiukasti, mitätöityvät kaikki asiassa sivistyslautakunnassa tehdyt päätökset - Muhoksen hallintosihteeri Rauno Piipon mukaan myös lääninhallitukselle lähtenyt kunnan vastine hallintokanteluun.
Toisaalta samaan tulkintaan johtaisi jo sivistyslautakunnan marraskuun 3. päivänä tekemä päätös, jolla hyväksyttiin opetustoimenjohtaja Kyösti Honkalan ilmoitus vetäytyä esittelijän tehtävistä ja samalla todettiin hänen olevan kaikilta osin esteellinen toimimaan Korivaaran koulua koskevissa asioissa. Esteellisyyttä olivat vaatineet Korivaaran koulun rehtori Ilkka Pöyry ja koulun opettajat.
Kokouksen päätösvalta kiistetään
Nyt tosin kiistellään siitä, mitä kokouksessa itse asiassa päätettiin. Pöytäkirjaa ei saatu hyväksytyksi normaaliin tapaan, koska toisen pöytäkirjan tarkastajan mielestä puheenjohtaja Häkkisen tekemät lisäykset tekstiin eivät vastanneet kokouksen kulkua. Pöytäkirja hyväksyttiin vasta erillisessä kokouksessa, jota osa lautakunnan jäsenistä pitää laittomana. Laittomaksi sen katsoo myös hallintosihteeri Rauno Piippo.
"Jos yksikin lautakunnan jäsenistä kiistää kokouksen päätösvallan ja laillisuuden, se riittää tekemään kokouksesta laittoman", huomauttaa Piippo. Nyt kolme lautakunnan jäsentä on ollut tätä mieltä.
Syynä on se, että tämä pelkästään pöytäkirjan tarkastamista varten järjestetty kokous kutsuttiin koolle vain päivän varoitusajalla, eivätkä esimerkiksi edellisen kokouksen pöytäkirjantarkastajat pystyneet järjestämään itseään tai varamiestään paikalle. Samana iltana oli jo sovittuja muita kunnan kokouksia.
Oli tarkastuskokouksen laillisuuden laita niin tai näin, pöytäkirja on kuitenkin voimassa oleva asiakirja. Pöytäkirjasta ei Piipon mukaan voi edes valittaa, koska se hänen tulkintansa mukaan kuuluu valmisteluun tai täytäntöönpanoon liittyviin asioihin, joista valitusoikeutta ei ole.
Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin myöntänyt valitusoikeuden vastaavaan tapaukseen vuonna 1979. Tuolloin toinen pöytäkirjantarkastajista oli kieltäytynyt hyväksymästä valtuuston pöytäkirjaa, mutta valtuusto päätöksellään sen hyväksyi.
Kuntaliitto ratkomaan esteellisyyksiä
Sivistyslautakunnan puheenjohtajan ja kunnanhallituksen jäsenen Harri Häkkisen esteellisyydestä kysytään nyt Kuntaliiton kantaa. Samalla kysytään myös toisen kunnanhallituksen jäsenen esteellisyyttä, mutta kenen, sitä kunnanjohtaja Jukka Syvävirta ei paljasta.
Se kuitenkin tiedetään, että kunnanhallituksen jäsen Jouko Heino (ps.) on esiintynyt opettajien valtakirjalla asiantuntijaraportista opettajille järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Saman tilaisuuden valtakirjasotkujen jälkeen jääväytyi myös Korivaara-asioiden käsittelijänä lääninhallituksessa toiminut Veijo Kosola.
Häkkisen esteellisyyden ratkaisemiseksi Kuntaliitolle lähti Muhokselta kaksi kirjelmää sekä yksi sähköpostiviesti.
Toisen kirjelmistä ovat tehneet sivistyslautakunnan jäsenet Helena Kohtalo-Törmänen (sd.), Kirsti Airaksinen (vas.) ja Esko Jaukka (vas.) ja toisen opetustoimenjohtaja Kyösti Honkala. Kirjelmissä Häkkistä pidettiin esteellisenä toimimaan Korivaaran asiassa.
Kolmantena asiakirjana Kuntaliittoon mennyt sähköpostiviesti oli alunperin osoitettu kunnanhallituksen puheenjohtajalle Toivo Tihiselle. Sen lähettäjä oli lääninhallitukselle hallintokantelun tehneiden vanhempien asianajaja. Viestissä ihmetellään sivistyslautakunnan menettelytapoja.
Muhoksella on "voimia", jotka olisivat halunneet
rehtorin viran purkamista, mutta tyrivät senkin
kun antoivat medialle lausunnon, että puolueettomasta tutkimuksesta ilmitulleet seikat
"olivat viranomaisten tiedossa jo maaliskuussa"
ja niin meni 14 vrk:n aikamahdollisuus viran purkamiseen, mikä muuten olisi voitu tehdä jos raportin tiedot olisi käytetty perusteena.
Yli kymmenen vuotta sitten kunta tyri kun Pöyry
taisteli kunnan lainvastaista opettajan viran lakkauttamista vastaan ja kunta joutui maksumieheksi! Ei ne opi!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.