topiramaatti ja sen voimakkaat sivuvaikutukset

Satb topiramaarista erittäin voimakkaita kattoja eli nukuin n.12 tuntia päivässä ja loppuajan suunnittelin lähinnä itsemurhaa. Kun topiramaatti vaihdettiin lamictaliin, muuruin suurinpiirtein yhdessä yössä kuin eri mieheksi (myös henkilökunnan miekestä, joka köytti niinkin voimakasta ilmaisua että 'heräsin henkiin'. Ajattekin,mutta kiinnotumsttimuteni johtuu itse sairaudesta ja ajattelin, että sanalla vaivalla voisin olla kuollut. Muutos oli todella nopea ja dramaattinen. kohtauksia ei ole ollut sitten vuoden 2010, jolloin sain status epileckuksen, taustalla oli vuonna -91 käsitty aivoinfakti ja sen ksupanpäälle epilepsia. Sitä ennen olin terve kuin pukki. Toivuin infaktista hyvin ja oli varsin kolkkoa tulla tolkkuihinsa vaipoissa ja taas kävelykyvyttömänä. Muutta pitää muistaa, että jokainen epilepsia on erilainen ja jollekin toiselle topiramaatti voi olla erinomainen lääke. Lisäksi syön frisiumia (20 mg)ja levaticeramia eli keppraa.
0114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ruminaui kirjoitti:

Satb topiramaarista erittäin voimakkaita kattoja eli nukuin n.12 tuntia päivässä ja loppuajan suunnittelin lähinnä itsemurhaa. Kun topiramaatti vaihdettiin lamictaliin, muuruin suurinpiirtein yhdessä yössä kuin eri mieheksi (myös henkilökunnan miekestä, joka köytti niinkin voimakasta ilmaisua että 'heräsin henkiin'. Ajattekin,mutta kiinnotumsttimuteni johtuu itse sairaudesta ja ajattelin, että sanalla vaivalla voisin olla kuollut. Muutos oli todella nopea ja dramaattinen. kohtauksia ei ole ollut sitten vuoden 2010, jolloin sain status epileckuksen, taustalla oli vuonna -91 käsitty aivoinfakti ja sen ksupanpäälle epilepsia. Sitä ennen olin terve kuin pukki. Toivuin infaktista hyvin ja oli varsin kolkkoa tulla tolkkuihinsa vaipoissa ja taas kävelykyvyttömänä. Muutta pitää muistaa, että jokainen epilepsia on erilainen ja jollekin toiselle topiramaatti voi olla erinomainen lääke. Lisäksi syön frisiumia (20 mg)ja levaticeramia eli keppraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu