Auttakaa. Jos joku jaksaisi lukea tämän... Olen ihastunut luokallani olevaan pian täysi-ikäiseen tyttöön, jolla on mielenterveysongelmia, mahdollisesti maanis-dep. Tai sitten hänellä on masennus, tai molempia. Ainakin näistä on ollut puhetta. En tiedä näistä paljoa, vaikka äidilläni molempia on. Muuta kokemusta mulla ei ole.
No tämä tyttö on aika levoton ja ei meinaa suoriutua koulusta millään. Yritän auttaa häntä siellä ja kannustaa häntä tulemaan kouluun. Hän on ollut osastolla ja laitoksessa jne. Hän on kokoajan ongelmissa ja tekee pahojaan. Hän on ilmeisesti myös itsetuhoinen ja viiltelee, hänen kätensä ovat ihan järkyttävää katseltavaa.
Inhottavan tästä tilanteesta tekee myös se, että hän ei vaikuta olevan kiinnostunut minusta lainkaan. Eli minä kärvistelen ihastukseni kanssa yksin ja yritän tukea häntä mutta hän vähät välittää minusta. Hän selvästi haluaa minultakin huomiota kertomalla itsetuhoisia juttujaan, mutta en voi tehdä mitään, auttaa mitenkään tai estää häntä satuttamasta itseään. Minun mielipiteelläni tuskin on hänelle väliä.
En osaa tulkita häntä ollenkaan. Kun emme vielä tunteneet, kuvittelin että hän voisi olla kiinnostunut minusta kun katseli minua välillä. Joten rohkenin puhumaan hänelle. No nyt me hengaamme koulussa, mutta hän ei ole kiinnostunut puhumaan minun asioistani tai kyselemään kuulumisiani, hän puhuu kanssani vain koulujutuista ja haukkuu opettajia ja kiroaa koulua. Tai sitten puhuu omista asioistaan jos minä kysyn.
Aina kun hän tulee kouluun, hän ensimmäiseksi laittaa minulle viestiä ja kysyy missä olen jotta voi tulla seuraani. Se on hyvin hämmentävää, että hän haluaa olla seurassani koulussa mutta on hyvin välinpitämättömän oloinen suhteeni. Emmekä juuri juttele vapaa-ajalla. Olen pyytänyt häntä ulos, mutta hän ei silloin päässyt, koska oli taas jossain ongelmissa. Kerran keskustelun lomassa hän mainitsi, että minun pitäisi hänen kanssa lähteä joskus erääseen paikkaan, mutta en tiedä oliko hän tosissaan. Haluaisin todellakin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa..
Ja samaan aikaan en haluaisi. Kun hän on minua kohtaan niin välinpitämätön. Se on outoa, kun toisina päivinä hän on puheliaampi, ja vaikuttaa kiinnostuneemmalta minun puheistani, katsoo enemmän minua silmiin ja istuu vieressäni. Toisina päivinä hän taas vaikuttaa niin hermostuneelta ja haluaa vain pois koulusta eikä muuta ajattele.
Välillä tuntuu, että onko hänen päänsä sisällä vain niin kova "melu", ettei hän yksinkertaisesti pysty keskittymään muihin ihmisiin??
Tämä sattuu niin paljon, kun tykkään hänestä. Ja olen huolissani. Pitäisikö minun vähentää hänen kanssaan olemista ja juttelua? Pitäisikö lopettaa hänen auttaminen koulussa? En kestä kuulla ja nähdä hänen itsetuhoisuuttaan kun en siihen voi vaikuttaa. Enkä tahdo olla hänelle pelkkä merkityksetön kouluseuralainen, jonka jutuista hän ei ole kiinostunut. En jaksa kanssakäymistä hänen kanssaan, jos en saa mitään takaisin. Lakkaanko nyt vain odottamata häneltä turhia ja koitan unohtaa hänet? Kiitos jos joku voi auttaa/ jollain on jotain mielipiteitä....
No tämä tyttö on aika levoton ja ei meinaa suoriutua koulusta millään. Yritän auttaa häntä siellä ja kannustaa häntä tulemaan kouluun. Hän on ollut osastolla ja laitoksessa jne. Hän on kokoajan ongelmissa ja tekee pahojaan. Hän on ilmeisesti myös itsetuhoinen ja viiltelee, hänen kätensä ovat ihan järkyttävää katseltavaa.
Inhottavan tästä tilanteesta tekee myös se, että hän ei vaikuta olevan kiinnostunut minusta lainkaan. Eli minä kärvistelen ihastukseni kanssa yksin ja yritän tukea häntä mutta hän vähät välittää minusta. Hän selvästi haluaa minultakin huomiota kertomalla itsetuhoisia juttujaan, mutta en voi tehdä mitään, auttaa mitenkään tai estää häntä satuttamasta itseään. Minun mielipiteelläni tuskin on hänelle väliä.
En osaa tulkita häntä ollenkaan. Kun emme vielä tunteneet, kuvittelin että hän voisi olla kiinnostunut minusta kun katseli minua välillä. Joten rohkenin puhumaan hänelle. No nyt me hengaamme koulussa, mutta hän ei ole kiinnostunut puhumaan minun asioistani tai kyselemään kuulumisiani, hän puhuu kanssani vain koulujutuista ja haukkuu opettajia ja kiroaa koulua. Tai sitten puhuu omista asioistaan jos minä kysyn.
Aina kun hän tulee kouluun, hän ensimmäiseksi laittaa minulle viestiä ja kysyy missä olen jotta voi tulla seuraani. Se on hyvin hämmentävää, että hän haluaa olla seurassani koulussa mutta on hyvin välinpitämättömän oloinen suhteeni. Emmekä juuri juttele vapaa-ajalla. Olen pyytänyt häntä ulos, mutta hän ei silloin päässyt, koska oli taas jossain ongelmissa. Kerran keskustelun lomassa hän mainitsi, että minun pitäisi hänen kanssa lähteä joskus erääseen paikkaan, mutta en tiedä oliko hän tosissaan. Haluaisin todellakin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa..
Ja samaan aikaan en haluaisi. Kun hän on minua kohtaan niin välinpitämätön. Se on outoa, kun toisina päivinä hän on puheliaampi, ja vaikuttaa kiinnostuneemmalta minun puheistani, katsoo enemmän minua silmiin ja istuu vieressäni. Toisina päivinä hän taas vaikuttaa niin hermostuneelta ja haluaa vain pois koulusta eikä muuta ajattele.
Välillä tuntuu, että onko hänen päänsä sisällä vain niin kova "melu", ettei hän yksinkertaisesti pysty keskittymään muihin ihmisiin??
Tämä sattuu niin paljon, kun tykkään hänestä. Ja olen huolissani. Pitäisikö minun vähentää hänen kanssaan olemista ja juttelua? Pitäisikö lopettaa hänen auttaminen koulussa? En kestä kuulla ja nähdä hänen itsetuhoisuuttaan kun en siihen voi vaikuttaa. Enkä tahdo olla hänelle pelkkä merkityksetön kouluseuralainen, jonka jutuista hän ei ole kiinostunut. En jaksa kanssakäymistä hänen kanssaan, jos en saa mitään takaisin. Lakkaanko nyt vain odottamata häneltä turhia ja koitan unohtaa hänet? Kiitos jos joku voi auttaa/ jollain on jotain mielipiteitä....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja onko kellään mielipidettä siihen, että pitääkö minun nyt vain luovuttaa hänen suhteensa ja jättää hänet omaan arvoonsa? Vai voisinko jotenkin helpottaa hänen oloaan ja saada hänet tuntemaan olonsa paremmaksi ja turvallisemmaksi?
Ja olisiko mahdollista että hän pitäisikin minusta, voisi oikeasti ollakin kiinnostunut minusta, vaikka siitä olen saanut vain hyvin vähäisiä viitteitä. Jos hän ei vain osaa/ kykene ilmaisemaan kiinnostustaan tai keskittämään minuun huomiotaan, kun hänellä on niin paljon ongelmia itsellään?
Me kaikki olemme ihastuneet nuoruudessamme johonkuhun, joka on se "neiti/herra väärä meille"
Uskon vilpittömästi siihen, että jos et pysty olemaan hänelle pelkkä kaveri, niin sinun kannattaisi itsesi takia lopettaa yhteys siihen.
Voimia!
On suhteessa kehen tahansa, niin (minun mielestäni) molemmilla on oikeus odottaa suhteelta jotakin hyvää itselleen. Saatko nyt sitä hyvää itsellesi? Kertomasi perusteella sinä joustat ja yrität mukautua toiseen todella paljon ja hän toimii toisin (riippumatta siitä, miksi hän toimii näin).
Silloin, kun on pitemmässä suhteessa, niin toista voi yksipuolisesti auttaa ja tukea pitkäänkin. Näin esimerkiksi, jos puoliso sairastuu. Tätä jaksaa kuitenkin, koska on ollut jo jotakin itselle saatua hyvää, muistot ja molemminpuolista rakkautta, kunnioitusta.
Suhteen aluksi tuo teidän suhde kuulostaa "aika" raskaalta sinun kannaltasi ajateltuna. Paha sitä on lähteä neuvomaan näin isossa asiassa. Sen sanon kuitenkin, että jos olisit oma lapseni (olen itse jo niiin vanha) olisin jaksamisestasi ja onnellisuudestasi huolissani.
Voimia ja tsemppiä sinulle..päätät mitä tahansa.
Kaikista parasta mitä voit tehdä on keskustella hänen kanssaan, mutta jossain vaiheessa sun pitää itse päättää lähdetkö syventämään suhdetta häneen. Mieti tämä asia selväksi, ja puhu asia sitten tälle tytölle myös, jos mahdollista.
Seurustelin itse opiskeluaikoinani mielenterveysongelmaisen naisen kanssa, tai hän oli oikeaastaan itsetuhoinen, tai ainakin puhui aina tähän malliin korostaen 'elämänasennettaan', mikä vetosi taasen minun itsetuhoisiin piirteisiin. Luulen sinulla olevan samanlainen tilanne, itsetuhoisuus puettuna kauniiseen runolliseen ilmiasuun vetoaa kehen vaan, siinä on shakespearilaista syvyyttä aina, hymiöitykäämme!
Mutta varsinaista ongelmaa tämä ei ratkaise. Saatatte molemmat sotkea toisenne sen verran syvälle omaan suohonne että ette pääse sieltä omin neuvoin enää ylös, mutta eikö jokainen parisuhde ole loppujen lopuksi aina tällainen?
Tämä kirjoitus meni nyt syvälle ihmisyyden itsensä saloihin, en osaa muuta sanoa kuin että ole itsellesi ja hänelle niin rehellinen kuin mahdollista, siitä se lähtee ja sillä selviää. Tsemppiä, rehellisyyttä, rohkeutta. Punkkia!(Tottakai!).