Yrittäjien kannattaa katsoa:
http://areena.yle.fi/tv/2270124
3 konkurssin tehnyttä kertoo kokemuksiaan.
Kirjailija Annu Palmu, pehtori Juha Valkamo ja eläkeläinen Pertti Lindeman.
Annu Palmu teki pitkän uran huippujuristina Nokiassa, eteni johtoryhmään asti ja hyppäsi pois vuonna 2005 muhkeiden optioiden turvin. Hän halusi toteuttaa unelmaansa paremmasta työelämästä, paremmasta johtajuudesta, uudenlaisesta yhteisöllisyydestä. Tätä unelmaa varten hän perusti Villa Felix-nimisen kurssikeskuksen. Tuli taantuma, asiakkaat kaikkosivat ja yhtäkkiä Annu huomasi olevansa matkalla käräjäoikeuteen konkurssihakemus kourassaan. Konkurssi vei kaiken, itsetunnon, uskon elämään ja kohta myös rahat ja omaisuuden.
Juha Valkamo oli sukunsa satavuotiaan Primula-leipomo ja -ravintolayrityksen toimitusjohtaja. Hän jatkoi suvun tarinaa jo neljännessä polvessa. Juhan aikana yhtiössä tehtiin iso investointi moderniin tehtaaseen. Kun yhteistyökumppani vetäytyi, hanke kävi liian kalliiksi ja edessä oli konkurssi. Juhan konkurssissa paloivat myös suvun rahat ja omaisuus.
Pertti Lindeman antoi kasvot 80-luvun menestystarinalle, kun hän loi Katinkullan kylpylä- ja viikko-osakejärjestelmän. 90-luvun alun lama muutti kaiken. Pertin yrityksellä oli velkaa, mutta myös omaisuutta. Silti pankki vei yrityksen konkurssiin ja jätti Pertin ja suvun puille paljaille. Pertti kävi pitkään taistelua yrityksen puolesta, mutta ilman tulosta. Konkurssi vei myös terveyden.
Laman veteraaneja pitää kuunnella. Moni ihminen tuhottiin, ja nyt ajassa on samanlaisia piirteitä.
Konkurssin tehneeseen suhtaudutaan edelleen kuin rikolliseen. Ihmiset ryhtyvät väistämään: on kuin olisi lakannut olemasta. Yrittäjistä halutaan kuulla vain menestystarinoita. Yrittäjälle ei sääliä liikene.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Varsinkin erää kolmen konkurssin tehneen Tamperelaisen mainostoimistoyrittäjän, joka piileskelee velkoja Tallinnassa.
Sami Kristian...milloin maksat velat?
Tunnen useita konkurssin tehneitä yrittäjiä - heillä kaikilla on sellainen väärä käsitys, että he ovat konkurssissa oppineet jotakin jopa niin, että voivat myöhemmin neuvoa muita - se on kyllä suuri harhaluulo - samat virheet ja vielä nipullisen uusia tekevät aina uudestaan jos vielä yrittäjäksi alkavat....
No tuo YLE:n konkurssivideo tulikin ihan hyvään saumaan, pääsee itte valmiiksi hiukan jo fiiliksiin.
Tammikuun 2015 laskutus oli 514 euroa. Oikeesti pitäisi olla minimissään 3000-4000 euroa, että firma pysyy tolpillaan.
Jos helmikuu, maaliskuu .. ja koko kevät on samaa, niin aika pian sitä pääsee itsekin tuonne YLE:lle konkurssistansa haastateltavaksi.
Miten ihmeessä Kataisen-Stubbin hallitus kykeni viemään koko Suomen tällaiseen täyteen umpijäähän??
Tässä ohjeet yrittäjille, mihin kannattaa varautua
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124791-varoituksia-yrittajille-ja-yrittajiksi-aikoville-vuodelta-1996
vielä kovemmat ajat on tulossa kun sipilä leikkaa ja pidentää työ aikaa. kulutus aika laskee ja osto voima, kun ihmisillä ei ole rahaa, eikä aikaa kun kaikki aika menee töihin ja töistä saadut tulot normaali elämiseen. ei jää rahaa kulutukseen,eikä aikaa.
että näin
Sanoisin että PK-yrittäjäkunnasta noin 70% on nykyisine tienesteineen aika lailla oikealla hehtaarilla, että mikä suomalaisten oikeasti tienattu keskipalkka pitäisi olla.
Toiminimet ja pienet yritykset tuo omistajan pussiin korkeintaan 2.500 €/kk bruttopalkkaa keskimäärin. Monet menee 1.500 euron palkoilla vuosia, tai alle 1.000 euronkin tienesteillä.
Siksi on aina yhtä hämmästyttävää outoa katsoa että mikä on suomalaisten keskipalkkataso, eli se on 3214 €/kk. Sotut päälle, niin kustannus on 5.000 €/kk
Millään ilveellä ei pystyisi tuollaista keskipalkkaista suomalaista palkkaamaan.
Jokuhan tässä tulee kosahtamaan, kun palkkakupla puhkeaa.
Oikeassa olet, vuosikymmeniä yrittäjänä ja tuollaisia 3214 palkkoja on turha haaveilla. Täytyy joillain olla suuret palkat, että nuo keskipalkat nousevat noihin lukuihin. Nämä meidän päättäjät, jotka eivät pienyrittäjien todellisuutta tunne, elävät omassa hyvinvointikuplassaan ja "tukevat"yrittäjyyttä juhlapuheissaan.
Yrittäjähän on tänpäivän torppari! Palkkarengit kitisee pikkuleikkauksista, ite on tässä 30vuoden aikana tottunut tulojen heittelyyn mutta sitkeesti vaan pusketaan eteenpäin!