Seppos life stroy

Teksasilainen tuomioistuin langetti minulle tuomion: life sentence. Syyksi luetut rikokset: Mugging, murder, sexual assault, drugs use, unlicensed firearms. Seksuaalirikoksen kohdalla täytyy sanoa että olen syytön. Tai sitten en vaan muista sitä. Oikeastaan uskon kyllä että olen, tai on siis paljon mahdollista että minä se olin. Kuten sanoin olin melko pilvessä noihin aikoihin. Valitin tuomiosta ja se muutettiin: Death sentence. Tuomari oli nainen ja erittäin lihava. Hänen ihonsa oli mustempi kuin mikki hiirellä. Valamiehet olivat kyrvännäköisiä ja kuivia, aivan kuin olisivat rohtuneet jossakin aavikolla ilman vettä viikkokausia. Haistakaa homot vittu ja sinä huora sulat helvetissä, minä huusin kun minut vietiin pois oikeussalista. Noihin aikoihin avattiin uusi vankila Huntsvillen lähettyvillä ja sinne minut sijoitettiin, polk county jail, tarkemmin: Allan B. Polunsky Unit. Se sijaitsi ja sijaitsee vieläkin Livingstonissa, Teksasissa. Sellissä numero 348 on minun tarinani. Sen voit tuntea siellä ja sen voi osittain myös lukea siellä. Piirtelin meinaan tikku-ukkoja ja erilaisia tekstejä kymmenisen vuotta siellä.
Että ei kenellekään jää epäselvää niin hallustani löydetty revolveri ei soveltunut murha-aseeksi ja huoltoasemamurhat jatkuivat kiinniolostani huolimatta. Asianajajanikin uskoi syyttömyyteeni. Kai tuomarit piti minua niin vittumaisena että eivät välittäneet. Sitä paitsi osa noista murhista oli tehty pulttipyssyllä enkä edes tiennyt että sellaista on olemassa. On huippua ajatella että olin ollut niin lähellä ihan oikeaa sarjamurhaajaa. Se täytyy tunnustaa että kyllä minäkin yhden miehen tapoin. Se oli joku meksikolainen pakolainen joka olisi muutenkin kuollut nälkään tai käännytetty takaisin meksikoon koska oli luvatta jenkeissä. Silloin hän ei myöskään voisi maksaa velkojaan huumekartellille ja hänet olisi tapettu joka tapauksessa. Ammuin hänet tuolla revolverillä 100km El Pasosta itään olevassa kansallispuistossa.
Olin leiriytynyt sinne moottoripyörän kanssa ja kuulin kuinka hän hiipi läheisessä pusikossa. Kai hänellä oli nälkä ja haistoi kun krillasin makkaraa. Erotin hänen hahmonsa kun hän nousi pystyyn ja öinen tähtitaivas peittyi hänen kohdallaan, silloin minä ammuin. Ammuin keskelle tuota otusta ja se rojahti maahan ja lähti pyörimään mäkeä pitkin alas. Laukaus kaikui pitkin aluetta. Kuului sihahdus kun avasin kaadon päätteeksi budweiser tölkin. Seuraavana aamuna löysin hänen raatonsa. Hänen päällä olleessa ponchossa oli reikä ja veri oli maalannut hänen keskivartalonsa vaatetuksen punaiseksi. Hänen huulensa oli rohtunut ilmeisesti janosta. Kaivoin hänen taskujaan ja löysin lompakon jossa oli kuva naisesta ja kahdesta lapsesta. Akka oli ihan nussittava mutta rahaa lompakossa ei ollut. Voitte kuvitella millainen homma on käsinkaivaa krapulassa moottoripyöränrekisterikilvellä hiekkaa kun aurinko alkaa porottamaan. Viimein sain tuon zorron hautaansa mutta en jaksanut alkaa sen kummemmin hautaamaan häntä. Taputtelin hieman hiekkaa hänen kasvoilleen ja ihmettelin miksi edes rupesin hautaaman häntä. Joka tapauksessa minua ei voi tuosta rikoksesta edes syyttää kun kukaan ei edes kysynyt siitä. Tuskin häntä on vieläkään edes löydetty, sitä paitsi minäkin olen jo kuollut.
Seppo Makela 22450, step out in vehicle. Turn a round and move. Noilla sanoilla minut saatettiin ulos vankikuljetuksesta ja saavuin sisälle supermax (super maximum security) vankilaan. Tarkastusta suorittaneet vartijat riisuttivat minut alasti ja katsoivat ihmeissään kasarin loppupuolelta tuttua MTV3 pöllölogoa, jonka olin tatuoinut piripäissäni rintaani. He luulivat että sillä on samanlainen merkitys kuin Venäjän vankiloista tutulla väkipyörätatuoinnilla. Ehkä eniten mielenkiintoa herätti muumeista tuttu nuuskamuikkunen. Olin sen tatuoinut joskus lastenkodin jälkeen rööperissä eräällä pirtu drokarilla joka osasi ihmeen hyvin piirtää. Se oli 100MK maksanut luomus. Pidin aina lapsena lastenkodissa nuuskamuikkusta sen verran mystisenä reissumiehenä että tuo tatuointi oli ollut pakollinen hankinta kun sain ikkunanpesuhommia joilla maksaa se. Security officerit luulivat että se symboloi lapsipalkkasotilasta josta tuli myöhemmin sarjamurhaaja. Where fuck is finland?-he kysyivät ja olivat varma että se on jossain lähellä Rhodesiaa, afrikan levottomilla alueilla.

En vastannut mitään koska minun käskettiin avata suuni ja työntää kieli ulos. Seuraavaksi minun piti nojata eteenpäin ja levittää käsillä pakaroitani. Kuulin kuinka MagLite taskulamppu napsautettiin päälle ja valokeila hyväili perseenreikääni. Tuntui pervolta olla siinä asennossa ja näyttää peräreikääni neljälle aseistetulle vartijalle joista kaksi oli äärimmäisen lihavia mustia naisia sinisineen kumihanskoineen. Toiset kaksi lihavia valkoihoisia miehiä joiden ilme kertoi seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsena ja tekijä oli todennäköisesti oma setä. Viha oli patoutunut ja se oli osa syy vartijana työskentelyyn. He saivat suurta mielihyvää kun pääsivät alistamaan vankeja ja pampun perseeseen työntäminen oli vain totuttelua ajatukselle että he myöhemmin työntäisivät munansa vangin perseeseen. Se tuntuisi hyvältä mutta homoilu oli ajatuksenakin liian likainen, koska he eivät voineet hyväksyä todellisuutta että olisivat lihavia homoja. Nuo ajatukset saivat minut hymyilemään ja edessäni ollut vartija kysyi että mikä naurattaa? Samalla toinen neekeriämmistä tökkäsi minua pakaroiden väliin rätisevällä tazerilla. Kiljuin kuin auton alle jäänyt kulkukissa.
Olen siellä vankilassa vieläkin, tai siis ruumiini on. Se on haudattu niiden muurien sisäpihalle. Hautakivessä on nimeni eli 22450, aakkosia ei siis tarvita amerikkalaisessa vankilajärjestemässä. Voit kysyä asiaani ulkoministeriöstä. He eivät tosin myönnä asiaa koska silloinen ulkoministeri ei edes vastannut avunpyyntöihini. Voi olla että Suomella oli huonot suhteet yhdysvaltoihin jo silloin, ja väliäkö sillä, sillä oikeastaan vasta tuolla aloin elää. Sisääntulotarkastuksen jälkeen minut siirrettin suoraan selliin. Siellä minua odotti kaksimetrinen neekeri. Hänen nimensä oli Adebisi. Welcome, hän sanoi ja hymyili. Vartijatkin hymyili ja irroitti käsi ja jalkarautani. Tunsin oloni kovin tervetulleeksi ja ensisilmäys vaikutti lämminhenkiseltä. Se kuitenkin muuttui kun vartijat sulki sellin oven. Tuo neekeri oli saanut vankilan lääkäriltä icepoweria revähtäneeseen olkapäähänsä ja käytti sitä liukkarina kun raiskasi minut erittäin väkivaltaisesti. Tunsin kylmänringin perseenreikäni ympärillä lähes kaksiviikkoa. Aikaa kului ja sain tietää teloituspäivämääräni. Se oli 21.03.2004. Tuntui helpotukselta kun oli vain yksitoistavuotta jäljellä. Yksitoistavuotta pitäisi odottaa ilman pillua ja viinaa. Helppojuttu minä mietin, samalla kun pujotin lakanasta tekemääni narua kaulaani. Moni ei usko että tukehtumiseen liittyy mitään seksuaalista mutta voin kertoa että tuo hirttäytymisen tunne sai minulla aikaan valtaisan erektion ja massiivisen siemensyöksyn. Kyrpäni jöpötti vielä vankilansairaalaosastolla jossa makasin lepositeissä. Naru oli mennyt katki ja nämä ihmispaskat olivat elvyttäneet minut, kuolemaantuomitun.
Parivuotta kun olin maannut sellissä, tulin uskoon. Uskoontulo on kai jokin psyykkinen puolustusmekanismi. En tiedä mutta luulen näin. Samoihin aikoihin Adebisi teloitettiin myrkkyruiskeella. Muistan vieläkin kun minut vietiin pesemään yhdessä toisen "vapaaehtoisen" vangin kanssa teloitushuoneen kaakelilattiaa. Se oli aivan veressä ja paskassa. Adebisi oli saanut pakokauhukohtauksen juuri ennen teloitusta ja hänen remmeihin sitomiseksi oli tarvittu enneltaehkäiseviä iskuja polvilumpioihin noin sata annosta kumpaankin. Jäähyväislahjaksi hänet oli ohjattu erään wrestlinkiä harrastaneen vartijan toimesta teloituspedille, arvaattekin miten. Kyllä tuo veri oli sieltä peräisin. Homma oli kuulema mennyt aivan fistaamiseksi ja hänet oli käytännössä tuo painija heittänyt perseenreijän reunoista puristaen pedille. Tuo vartija oli myös painija, myös kokoikänsä käännellyt viljapaaleja maaseudulla. Se oli kasvattanut hänen kädestään paksun. Ranteen paksuus oli niin iso että rannekellon lenkki piti teettää tilaustyönä. Nautin ajatuksesta kuinka tuo käsi oli voimalla survonnut nyrkkiä tuon neekerin perseeseen hetkeä ennen hänen kuolemaansa. Hän kuulemma myös laski alleen ja kiljui kun raiskattava pikkutyttö koko teloituksen ajan. Kun Adebisi oli poissa, sain sellikaverikseni Terry nimisen irlantilaisen transvestiitin. I Have AIDS dont touch me!!! Hän huusi kun näki minut sellin ylävuoteella. Se oli ainut keskustelu välillämme neljän vuoden aikana jonka me vietimme yhdessä. Sairaus kerkesi ennen liittovaltiota. Tässä selliosastolla kaikki olivat kuolemaantuomittuja. En viitsinyt sanoa pampuille mitään ja Terry alkoi "tuoksumaan". You fucking sick bastard -eräs pamppu sanoi kun tuli hakemaan minua vankilanjohtajan puheille koska olin tehnyt hänestä valituksen. Sen koomin en enään Terryä tavannut.

Vankilanjohtajan tapaaminen meni ihan hyvin. Ne oli niin neitejä ettei saanut kuin poskipääni murrettua ja reisiluuni katkaistua. Nenänvarteni oli mennyt jo aikapäivää sitten tasaiseksi kuin route 66. Kun minut raahattiin pois, sain sentään sanottua perinteisen tappouhkauksen vankilanjohtajalle. Pääsin myös sylkäisemään verta kurkustani hänen silmilleen. Toivoin hiljaa mielessäni että Terry olisi tartuttanut minuun salaa AIDSinsa. Tämän jälkeen vankilanjohtaja kätteli minua ja antoi potkut vaikka en ollut edes töissä hänellä. Olen huumorimiehiä ja tarkoitin että hän löi minua poskille niin kovaa kuin jaksoi ja potkaisi krokotiilin nahkalla verhoillun bootsinsa syvälle perseeseeni. Silloin sulkijalihakseni repesi lopullisesti. Siinä missä Adebisin kyrpä ei onnistunut, vankilanjohtajan kenkä onnistui, yhdessä vartalon kanssa jonka jalkakyykky lähenteli kolmeasataa.
Thug life, Fuck To World, ACAB, Coverment whores, -minä kirjoitin vankilansairaala-osastolla perseestäni tulleella verellä seinään. Kun eräs pamppu huomasi kirjoitukseni, hän pakotti minut nuolemaan ne pois. Sitä ei ihan heti uskoisi että jalkapohjiin pampulla hakkaamiseen tottuu, mutta kivesten puristeluun ja avainnipulla päälakeen taputteluun ei totu. Siis jos ne tehdään yhdessä. Vankilan pappi piti minua hulluna eikä halunnut tavata minua vaikka olin uskossa kuin Lauri Johansson. Hän ei voinut käsittää miten jaksoin aina heittää huumoria vartijoille. Eräänkin kerran heitin tyhjästä ruoka-astiastani kahvia vartijoiden päälle. Kahvi oli siis seos jossa oli lämmintä pissaani ja kakkaani sekoitettu. He vastasivat huumorilla: Siitä lähtien ruuassani oli aina hiukan kakkaa tai pissaa, riippui pampusta kumpi hätä oli juuri ruokailu hetkellä. Ja siis totta kai tienasin tempauksellani perinteisen selkäsaunan. Eivät ne mummot tälläkään kertaa saaneet kuin kylkiluuni paskaksi. Kerroinkin sille läskille joka löi minua että hänen pitää aloittaa nyrkkeilyharrastus ja opetella lyömään alakoukkuja muuhunkin kuin vaimoonsa ja kiinni pidettyihin vankeihin. Se oli sellaista normal prison lifeä monet vuodet. Heräsin aamulla sireeniin ja nousin ylös vuoteesta. Sitten sellinoven luukku avattiin ja tarkistettiin että olin paikalla. Luukku laitettiin kiinni ja menin taas sänkyyn makaamaan. Parin tunnin päästä luukku aukesi taas ja sieltä lensi tarjotin jossa oli aamupala. Aterimet oli pahvia turvallisuussyistä ja kaivoin joka aamu pahvilusikalla paskapökäleen pois maissipuurostani. Ruokailun jälkeen joskus päivällä tarjotin roskineen haettiin pois. Se piti ojentaa vartijoille samasta luukusta josta se heitettiin. Seuraavaksi oli taas sängyllä lepäilyä ja illalla saattoi luukusta taas lentää jotain ruokaa. Joskus kerran, joskus parikin kertaa. Kerran viikossa pääsimme tunniksi pois sellistä sisäpihalle. Sisäpiha oli betonin ympäröimä parkkihallia muistuttava mesta. Sinne tuli raitista ilmaa jostain ilmastoinnista joka oli tukittu sadoilla kaltereilla ja siellä oli enemmän sensoreita kuin vietnamin sodassa maamiinoja. Penal officerit vahtivat meitä mossberg 590 pumppuhaulikot tukki reidellä leputtaen. Osa piti sitä niskan takana kuin terminaattori. Ettei tuo ulkoilu olisi ollut tylsää niin sitä vauhditettiin useasti sivukahvapampun iskuilla. Yhtä jamaicalaista lapsen nussijaa ammuttiin kerran tazerilla päähän niin että sen tukka paloi päästä. Se oli huikeennäköistä kun ne piuhat meni sen päähän ja koko ukko kaatui suorilta jaloilta maahan pää sinisesti säkenöiden ja hurjasti savuten.
Syksyllä, ennen teloitustani eräs pamppu avasi sellini luukun ja huusi: onko kladdut klesana? Luulin ensiksi että hän oli joku intiaani ja huusi omaa kieltään. Mutta sitten tunnistin että stadinslangiahan hän puhuu. Kyllä on tällä vankilalla isot vaatimukset työnhakijoille kun toista kansainvälistä kieltä pitää osata, minä mietin. Stadinslangi ja savo oli kielet jotka minä olin opetellut ja niillä maailmalla pärjännyt. Ja hyvin olinkin pärjännyt. Nytkin oli katto pään päällä ja ruokaa sekä petivaatteet. Ei ois mutsi ja faija arvannu kuinka niiden poika pärjää. Siellä se on amerikassa, siellä samassa maassa missä kauniit ja rohkeat on tehty. Sillein minä ajattelin että vanhempani ajattelisi minusta. En koskaan tavannut heitä. Synnyin lastenkodissa ja kerran yksi vanha pedofiili joka oli hoitajani epäili että vanhempani olisi pirinarkkeja jotka on upotettu näsijärveen. Itse epäilin heidän olleen heroinisteja koska tuohon aikaan se oli in ja amfetamiinia käytti kaikki taksikuskeista pankinjohtajiin. Sehän oli vain kahvia vahvempi piriste jota sai pitkälle seitkytluvulle asti apteekista ilman reseptiä. Vai luuliko joku että Koiviston Mauno olisi pikakiväärinsä kanssa hiihtänyt 100km päivässä umpihankia pitkin ilman aineita?

Oli niin tai näin niin vartija joka huusi luukusta minulle toista kansainvälistä kieltä oli harhanäky. Olin psykoosissa. Näin jatkuvasti hallusinaatioita ja ne oli mielestäni kivoja. Minulla oli koko syksy ja talvi hauskaa. Olin yksin mutta luonani kävi kaikki astronautteja ja aku ankkaa myöten. Neil Armstrong jutteli paljon japanilaisesta teekulttuurista ja kertoi kaikki Ohion parhaimmat pihvipaikat joissa oli suussa sulavia T-boneja. Lisukkeista tuli kerran riitaa Neilin kanssa kun hän väitti että French fries, eli tutummin ranskalaiset perunat on kotoisin etelä-amerikasta. Kysyin siltä että etkö huomaa jo nimestäkin että kyllä ne on kotoisin Ranskasta. Kaikenlaista hampuusia se NASA palkkaakin. Neil yritti inttää että peruna oli inkojen viljelyskasvi mutta minä kerroin hänelle totuuden: Se on savosta. Vai miksi muuten amerikkalaiset tiedustelu-upseerit kävi muurmanskin rataa pitkin yhdessä neuvostoliiton kanssa operaatio silver foxina tunnetussa tapahtumassa? No perunaahan niiden oli tarkoitus pölliä Suomen savosta ja idättää sitä jenkeissä. Sen koomin Neil Armstrong jonka nimestä kovasti vittuilin, ei näkynyt. Mokoma ketale kertoi ettei ollut edes nevadassa mukana kun apollo 11 kuukävelyä kuvattiin.
Kävipä kerran alieni ja predatorikin mutta ne olivat todellisuudessa jonkun pampun maiharit. Minua nimittäin potkittiin, myös hakattiin kengillä. Tunnistan jo kaukaa HAIXsit, 5.11, ja ns basic standart laitoskengät. Itselläni oli viimeksi ollut syksyllä 1992 kengät jalassa. Kaikki nuo vuodet olin hyvin pärjännyt ilman tai oransseilla sandaaleilla. Ei ole muuten ihme että pamput käyttää korkeavartisia maihareita. Olen meinaan itsekin yrittänyt purra heiltä akilesjännettä poikki mutta kengän paksunahka estää sen, kuten myös deaktivoidut hampaani.
Kerran mua lyötiin ja potkittiin erilaisilla kengillä niin että menin ehkä vaikeimpaan psykoosiin mitä länsimaalainen lääketiede ei edes tunne. Minua hakattiin ja potkittiin mutta samaan aikaan koin sen koulutuksena jota CIAn johtaja John Brennan seurasi sivusta. Kun operaatio Northwoodsia ei voitu aikanaan Kennedyn takia toteuttaa niin nyt Bussinaikakaudella oli erijuttu. Oikein luvan kanssa saivat tehdä jekun New yorkissa. Sillä saataisiin lisää öljyä ja samalla voitaisiin aloittaa maailmanlaajuinen terrorismin vastainen sota. Moni ei uskoisi kuinka Suomikin lähti mukaan tuohon CIAn leikkiin.
Puolalaisesta vankilasta tuotiin tunnuksettomalla koneella muutama vanki Suomeen rovaniemelle jossa yhdessä Suomalaisten kanssa vankeja kuulusteltiin. He kaikki kuolivat vaikka verensiirto oli käynnissä. Sisään hakatut ja potkitut munat ei vuoda tolkuttomasti verta mutta moskalla murskatut kivekset saattavat aiheuttaa hermoperäisen äkkikuoleman. Ruotsissakin oli samankaltaisia tapauksia ja ruumiita ei enään saanut heittää jäämereen vaan ne piti toimittaa USAn asevoimille Grönlantiin. Eräs naisjihadisti hirttäytyi sellissään Uppsalassa kun ei enään kestänyt kuulustelua joka käynnistettiin joka aamu joukkopanolla. Svenssonit ja Lennartsonit olivat työntäneet vuoroin perään kyrpiään hänen kiehkuroisten ja mustien karvojen peittämään vittuunsa.
Oli muuan Ruotsinmerivoimien luutnantti päästänyt useammat mällit hänen perseeseensäkin. Vaikka nainen oli sidottu asentoon jossa hänen perseenreikänsä ja pillunsa osoitivat kohti taivasta, oli hänen suuhunsa ollut pakkolaittaa kapula sillä hänen perseenreikänsä ei ollut tuttunut kuin tuhkamunien mokan väriseen pätkään. Nyt sinne työntyi valtaisa gay-pornosta tuttu rakkaudenelin joka triathlonistin kunnolla jaksoi kairaa hänen persettään pari tuntia putkeen. Ruotsalaiset oppivat nopeasti muslimirukouksia sillä nainen hoki niitä aina kun suukapula poistettiin. Pakkohan se on myöntää, olisin itsekin nainut tuota naista kuin hullu. Hänen pillunsa oli niin eksoottinen. Ehkä sen teki noi rautalankaa muistuttavat karvakiekurat tai sitten huntu jota hänenlaisensa kiellettyhedelmä piti päässään.
Minun olisi ollut määrä asentaa yhdessä muiden kuolemaantuomittujen kanssa thermite-katkaisupanoksia world trade centerin teräsrakenteisiin esiintyen huoltomiehenä mutta arvasin että minut tapetaan silti. Saatat jäädä henkiin jos menet välittömästi lentokoneen iskeydyttyä paloportaita pitkin pois rakennuksesta etkä missään vaiheessa käytä hissiä, John Brennan sanoi.
Joo, mä viihdyn täällä paremmin vastasin hänelle. Seuraavaksi minua potkittiin päähän niin lujaa että on suorastaan ihme että kalloni pysyi ehjänä. Vaivuin koomaan ja elin aikaa kun tulin jenkkeihin ja varastin moottoripyöräjengiltä harley davidsonin ja ajelin pitkin autiomaateitä villinä ja vapaana eläen american dreamia. Taustalla soi Steppenwolf - Born To Be Wild. Heräsin koomasta vankilan sairaalaosastolla reiluun annokseen adrenaliinia ja jotain ihmelääkettä jota annetaan sotilaille että he kykenevät tappamaan ja liikkumaan päiväkausia lepäämättä.

Tuon aineen nimi taisi olla SSRI ja muistelisin että tuo CIAn johtaja kertoi minulle psykoosissa että he olivat kehittäneet kyseisen aineen natsi-saksan tietojen pohjalta vuonna 1955. Silmät kiiluen hän kertoi kuinka sillä saisi kiltin koulupojan ampumaan vaikka koulunruokalassa ilman mitään näkyvää syytä muita oppilaita. Kennedyn ampujat olivat lääkitty myös kyseisellä aineella ja pian teon jälkeen he tottelivat manuaalissa annettuja ohjeita jonka mukaan salamurhan jälkeen tekijän prioriteetti ykkönen on hävittää itsensä "tapaturmaisesti". Koomasta heräämistäni vauhditettiin myös jalkapohjiin annetuilla sivukahvapamppuiskuilla.
huusin kuin palvattava sika kun heräsin ja tunsin olevani kotona. Vaikka olikin kiva olla vaihteeksi kotona niin en silti suostunut ottamaan suihin vankilan lääkäriltä morfiiniannosta vastaan. Minulla oli omalääke, nimittäin maailma jonne vaivuin. Pelkkä ajatuskin tuon lihavan ja karvaisen turkkilaista syntyperää olevan lääkärin hikisestä munasta sai etomaan. Hän oli esitellyt munaansa minulle aiemmin viime vuonna. Se ei ollut ympärileikattu ja esinahan alla oli jotain valkoista tahnaa. Kun tuo tahna paljastui, ilmaan nousi narkkarin pillunhaju ja päiviä muhinut sperma. Ne aromit oli hautunut siellä munan ilmatiiviissä tilassa eikä edes holocaustinuhri olisi suostunut tuota imemään vaikka olisi saanut kymmenenkilon joulukinkun talvella, birkenaussa-1944.
Teloituspäiväni läheni ja odotin kuin lapsi joulupukkia, asianajajaani joka tulisi "valittamaan" ettei pysty mitään tehdä. Hänen sanansa olisi todennäköisesti: my hands is off, tai jotain sinnepäin. Herraa ei kuitenkaan koskaan näkynyt ja sain selliini lapun jossa kysyttiin mitä haluan viimeiseksi ateriaksi? Otin mustikkajäätelöä ja pepperoni pizzaa. Kun lähtö läheni, pappikin kävi luonani. Tosin hän vain katsoi minua ovisilmästä. Se oli varmaan monelle ihan tavallinen aamu. Minulle se oli loppuelämäni viimeinen. Oli kulunut melkein kolmetoista vuotta tuomioni julistamisesta ja tänään viimein olisi lähtö. Sellinoven luukku aukesi ja ruokatarjotin lensi sisään. Lattialla oli mansikkajätskipallo ja kinkkupizzan siivu. Lipitin jätskin lattialta ja söin pizzan. Kello meni todella hitaasti. Kun viimein sellinovesta kuului tuttu avaamisen kolina, ajattelin ensimmäiseksi tehdä valituksen. Mutta mitä hyötyä siitä olisi koska minua ei enään hetken päästä ollut olemassa? Päätin jättää valituksen tekemättä. Good after noon-minä huusin aksentilla ja äänellä kuin olisin oven takana olleita herroja odottanut englantilaiselle teekutsulle.
Ilmeeni oli varmaan huikea kun sellinoven avasikin kaksi siannäköistä ja sonninkokoista "special officeria" He paiskasivat minut maahan ja pukivat minut käsi sekä jalkarautoihin. Toinen teki minulle painissa kielletyn liikkeen ns Assfingerin. Se tarkoittaa sitä kun painija työntää etu,keski ja nimettömän sormensa vastustajan anukseen painitrikoiden lävitse. Tällä samalla tekniikalla Adebisikin oli taltutettu. Painissa tällä tekniikalla yritetään saada vastustajaa siirrettyä johonkin suuntaan käyttämällä autonomista hermostoa hyödyksi.

Sitten selliini tuli lääkäri joka puhdisti ihoani desinfiointiaineella. Saman hajuisella millaista oli kansakoulun terveydenhoitajalla. Olenkin varma että tuo oli juuri sitä samaa. Puhdistetun ihoni läpi työntyi neula ja vartalooni tuli kevytolo. Se oli rauhoittavaa jota annetaan kuolemaantuomituille hetkeä ennen teloitusta. Jipii minä huusin kun makasin käsi ja jalkaraudoissa sellini lattialla lähes narkoosissa odottamassa teloitustani. Minua ei haitannut yhtäään että somatropiinilla ja insulinilla kasvatettu ihmissika oli hetkeä aiemmin alistanut minua kielletyllä painitekniikalla. Tuo ukko joi varmaan vieläkin emakkonsa utareesta ja nandrodoloni yhdessä teston kanssa nosti hänen itsetuntoaan.
Nauroin ääneen ja olin onnellinen etten ollut syntynyt tuollaiseksi kehitysvammaiseksi joka yritti parantaa puutteitaan kehonrakennuksella. Hän oli syntynyt sukurutsan ansiosta. Annos oli niin suuri että ajantajuni meni. Taisin nukkuakin. Sitten koko sirkus tuli selliini, oli aika. Kun tulin pitkästä ja viimeistä kertaa deat row cell block-käytävälle, eräs neekeri huusi minulle kalterihäkistä: Ride the lightning mother fucker! ja näytti keskisormea. Minä vain nyökkäsin hänelle. Kun käveltiin siellä vankilassa niin yllätyksekseni huomasin kuinka iso se oli. Olin viettänyt siellä kymmenisenvuotta mutta vain yhdessä sellissä. Thank you for the hospitality-sanoin vankilanjohtajalle ja kiitin samalla vuosista jotka olimme saanut yhdessä kokea. Hän ei vastannut mitään, kukaan ei puhunut mitään. Vain kahleitteni ketjut kolisi kolealla vankilan chainmailiksi nimetyllä käytävällä..
Kun lopuksi tultiin teloitushuoneeseen, siellä oli vankilanjohtaja, pari pamppua, pappi, lääkäri ja siinä kai oli ne tärkeimmät. Niin siis oli siellä enemmän porukkaa kuin kirkon kuoroharjoituksissa mutta suurinosa oli suojatyöpaikkalaisia jotka olivat kiinnostuneet katsomaan kuolemantuomion täytäntöönpanoa eli teloitusta. Minut istutettiin tuoliin ja sidottiin tiukasti remmeillä. Silloin ymmärsin millaiselta Neil Armastrongilta oli tuntunut apollo 11 ohjaamossa joka oli suora kopio natsien v2-raketista. Saturn kuulosti vain paremmin rauhanomaiselta avaruusohjelmalta. Päähäni asetettiin kypärä josta meni virtapiuha. Olin kuin rooman keisari pretoriaaniensa kanssa. Istuin valtaistuimella ja katselin kuinka muut tekivät töitä.
Vankilanjohtaja hymyili minulle ja minä hymyilin takaisin. Kaikki katselivat kelloa ja punaisen väristä puhelinta. Sitten huoneesta avattiin sälekaihtimet ja niiden takana minua katsoi joku ihmesoikeusaktivistilesbo joka oli sairaalloisen ylipainoinen ja kalju. Hänellä oli varmaan neljät rintaliivit päällekkäin ja hänen nänneistään pursui maitoa talouspaperille jota rintaliivit olivat täynnä. Hän oli selvästi jossakin hormoonikorvaushoidossa ties mihinkä tarkoitukseen.
Hänenlaisiaan sekasikiötä oli nykypäivänä yhä enemmän ja enemmän. Hänen vieressään oli ilmeisesti hänen tyttöystävänsä joka oli selvästi joku lakiopiskelija. Heidän takanaan oli asianajajani joka oli pakotettu liittovaltionlaissa tulemaan paikalle todistamaan kuolemaani sillä olin hänen päämies. Hän ei edes moikannut. Näin hänen katseensa ja se viestitti että edellisenä iltana oli kulunut tenneseeläistä whiskyä, Jack Danielsia. Ei minun takiani vaan hänen perhesuhteiden takia. Vaimo oli löytynyt mustanaamion vierestä ja oli todennäköisesti nyt kuollut. En pystynyt lukemaan enempää hänen katseestaan koska sen eteen tuli the times lehti.
Do you have last words -vankilanjohtaja kysyi minulta ja osoitti edessäni olleeseen mikrofoniin. Is this on -minä kysyin. Sen jälkeen suuhuni tuli outo raudanmaku, sekunti sen jälkeen lävitseni kulki sähkövirta. Seinän takana ollut teloittaja oli vääntänyt kytkimestä. Lähes samoihin aikoihin kun vankilanjohtaja sanoi hiljaisella äänellä: So long, motherfucker!.

Elokuvissa ihminen sätkyy sähkötuolissa mutta ei todellisuudessa. Vartaloni vain kouristui ja luita napsahteli poikki, lihassupistus oli joka puolella valtava. Kylkiluut ritisivät paskaksi, järjestyksessä kuin pienon soittaja olisi vetänyt sormillaan pienon koskettimia päästä päähän. Tästä oli musikaali ja melodia kaukana, sillä sulkijalihakseni puristui niin kiinni kuin vain mahdollista. Hetken aikaan luulin että se kääntyy sisäänpäin ja siitä tulee musta-aukko. Sähkövirta kulki lävitseni ja silmämunissani oleva neste kiuhui yhdessä vereni ja kuseni kanssa. Violence by prison officer-menttaliteetilla hakatut kivekseni, jotka olivat muuttuneet kovassa puristelussa liejuksi, olivat nyt kuin vantaan energian mainos.
Munani muuttui tuhkaksi ja toinen silmäni poksahti ja silmässä kiuhunut silmäneste valui poskelleni ja höyrystyi hilseeksi. Jokin meni vikaan ja laite meni oikosulkuun. Vankilanjohtajan erektiossa olleesta siittimestä tuli siemensyöksy kerta toisensa perään. Minä arvasin että hän oli tehnyt minulle viimeisen jekun. Samalla kun huoltomiehet korjasivat sähkötuolia, minä hymyilin vankilanjohtajalle ilman silmiä ja hampaita, samalla kun yskin kiuhuvaa vertani höyryäville rinnuksilleni. Vatsassani ollut suolistokaasu ei päässyt nyt purkaantumaan kiinnisupistuneesta ja palaneesta perseestäni vaan purkaantui ulos suustani kiehuvan veriryöppyjen mukana. Se on pakko sanoa että tuossa vaiheessa ei edes rennie olisi auttanut.
Kun viimein sähkötuoli saatiin korjattua olin jo menettää tajuntani sillä vatsanahassani ollut rasvakerros oli syttynyt tuleen ja ihran käry kaivoi palanutta nenääni yhdessä suusta tulleiden pierujeni kanssa. Yksi vartijoista sammutti minua vaahtosammuttimella. Se oli viimeinen kerta kun olin enää "läsnä" ja voimakas valokaari lähes sytytti minut kauttaaltaan tuleen. Ulostemassa joka sisälsi tuon viimeisen aterian, paloi kuin kuusiklapi. Se valui maan vetovoiman ansiosta alaspäin ja särki hapankorpun hauraaksi muuttuneen perseenreikäni. Paskapökäle paloi perseessäni ja olin kuollut. Sälekaihtimet laitettiin kiinni ja lääkäri totesi minut kuolleeksi. Toteamisen jälkeen hän sanoi: I hate burning scum. That smell is disgusting. Vankilanjohtajakin pääsi vessaan kunnolla runkkaamaan ja vartijat kertomaan kotiin vaimoilleen ihanasta työpäivästä. Teloitusta todistamassa ollut amnestyn ihmisoikeusaktivisti katsoi asianajajaani ja sanoi rauhallisella äänellä: -Maybe he deserved that.
Asianajajani vastasi vain tylysti: That is true. Sen jälkeen hän otti salkkunsa ja nousi ylös. Hän riensi ulos koska palaneenhaju levisi huoneeseen ilmastoinnin kautta. Sitä paitsi hänellä oli kiire viedä vaimonsa raato tutulle sikafarmarille hävitettäväksi. Toinen vaihtoehto olisi hapottaa se jossakin metsässä tynnyrissä. Tuo lihava ihmisoikeusaktivisti ei meinannut päästä ylös tuolista ja hän halusi mennä heti syömään autokaistalle. Vartijat auttoivat hänet pystyyn ja he pystyivät haistamaan paskan hajun. He kuitenkin luulivat että se tuli minusta vaikka se tuli tuosta leveästä mustasta perseestä joiden pakaroidenväliä ei oltu huuhdeltu pariin viikkoon vedellä. Siellä oli kuivunutta paskaa sekä vessapaperia jotka olivat nyt kostuneet hiestä joka johtui istumisesta.
Tuohon vuoden aikaan teksasissakin alkaa yöt olemaan kylmiä. Niinpä vartijoilla oli rukkaset kädessä kun he kantoivat hiiltynyttä ruumistani minulle kaivettuun monttuun. Olin laihtunut sähkötyksessä ainakin 30litraa niin minua oli helppo kantaa. Kun hiiltynyt ruumiini heitettiin montun pohjalle, sain saatesanat: Rest in peace and god bless you fuck. Samalla vartijat katselivat ympärilleen ja avasivat sepalluksensa. Toinen vartija oli lihaksikas ja toinen taas lihava. Lihavempi joutui kaivamaan muniaan ja lopuksi pieni H&K:n napsahtavaa nakkia muistuttava pippeli katsoi minua. Ruumiini näytti hiiltyneeltä nukelta MagLiten valossa. Lihaksikkaammalta vartijalta tuli pissaa ensiksi. Hänen pissansa oli lämmintä ja se suihkusi suoraan auki olleeseen suuhuni. Kitalakeni sihisi. Hänen pissassaan oli paljon kemikaaleja mm steroideja ja testoa sekä amfetamiinia ja hiukan kokaiinia.
Tuon pippelin kärjessä oli jotain tummaa. Se saattoi olla peräisin sukulaispojan perseestä, sillä tästä vartijasta huokui insesti. Lihavemman pissa oli peräisin pepsistä. Pepsistä, jota hän oli juonut samalla kun söi suurimman osan minun viimeiseksiateriaksi tarkoitetusta pizzasta jossa ei ollut tippaakaan pepperonia jota olin toivonut, pelkkää juustoa ja kinkkua. Ruumiini sihisi kusen huuhdellessa sitä ja siitä nousi höyryä. Tuo höyry sekoittui mustaan yöhön jossakin livingston järven yläpuolella. Seuraavana päivänä olin hetken aikaa julkkis sillä nimeni ja kuvani oli eräässä washington D C:ssä julkaistussa lehdessä, kuolinilmoituksissa. Eräs senaatin ylähuoneen jäsen hörppi aamukahviaan kuistillaan ja luki lehteä. Hänen vaimonsa toi hänelle lisää kahvia kun mies hymähti. Hän näytti lehdestä kuvaani ja sanoi vaimolleen: look this fucker.