Törttöilyä parkkeerauksessa Skodalla

Huomaa,ettei Skodakuski juuri autoaan osaa ohjastaa (esim. törkeät videolle tallentuneet rekkojen kyykyttelyt). Perhe kyydissä ajetaan ehkä vähän rauhallisemmin, mutta yksin kun Skodisti ajaa sitä tsekkiläistä itäautoaan, niin kasvaa ilmeisesti sarvet päähän.

Tänään näin kuinka taskuparkkeeraustilanteessa Skodisti peruutti reilusti takana olevan auton puskuriin.Nousi ulos autosta kattomaan OMAN AUTONSA mahdollisia vaurioita ja kaasutti villisti paikalta. En ehtinyt nähdä rekisterinumeroa, mutta varmasti olisin tuollaisen idiootin käräyttänyt jos olisin sen saanut. Parkissa olleeseen Alfa Romeoon tuli etupuskuriin melko iso jälki.

Toivon, että parannatte liikennekäytöstänne ja jättäkää se turha hermoilu ja hätäily pois.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itsellä on ollut läheltä piti tapauksia Skodakuskien tötöilyn takia monta kertaa. Tilanne, joka on toistunut ainakin 3 kertaa ihan viimeisen puolen vuoden aikana: Skodisti ilman mitään vilkkua edelläni kapealla kadulla lähes pysäyttää auton, niin että en tiedä, onko hän esim. saanut jonkun sairauskohtauksen vai onko aikeissa siirtyä oikealle kadun reunaan ja parkkiin, vai mitä hän aikoo tehdä. En ole ajatustenlukija. Skodistit muutenkin säästelevät suuntavilkkua.

Sitten skodisti aivan päättömästi kun yritän varovasti vilkkua käyttäen ohittaa vasemman kautta, syöksähtääkin jälleen vauhtiin ja ilman vinkkaria taas, alkavat köröttää edelläni ja tukkivat reittiä ja tulppaavat ja nysväävät...... ei hyvänen aika ovatko ne siis ihan seniilejä???

Skodistit liikenteessä = liikkuvat aikapommit

Äänestä

autoa ei tarvitse ohjastaa,skeidasta en tiedä mitä sillä pitää tehdä tiellä pysyäkseen autoa ohjataan

Äänestä

Minä taas olen huomannut muutaman skeidakuskin, kummatkin niinkin pienellä kauppakassilla liikkeellä, kuin Oculla, eikä silti saaneet autoa ollenkaan parkkeerattua "taskuun". Ei ihme että aloittajan tapauksessa kolisi takana olevan auton puskurissa.

Niinkin eksoottinen varuste kuin parkkitutka olisi kait liikaa toivottu itäautolle? Se olisi niin monimutkainen että taas olisi skeidasessa yksi vikaantuva kohde lisää.

Äänestä
  • ei sokotan kaltaisessa itäpulkassa mikään pysy ehjänä.

    Äänestä

  • vepukaine kirjoitti:

    ei sokotan kaltaisessa itäpulkassa mikään pysy ehjänä.

    skeidoissa tuskin on parkkitutkia ja jos onkin ne ei pelaa,niinku ei sadetunnistinkaan. liian eksoottisia varusteita itäkoslalle...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hki.Töölössä kirjoitti:

Huomaa,ettei Skodakuski juuri autoaan osaa ohjastaa (esim. törkeät videolle tallentuneet rekkojen kyykyttelyt). Perhe kyydissä ajetaan ehkä vähän rauhallisemmin, mutta yksin kun Skodisti ajaa sitä tsekkiläistä itäautoaan, niin kasvaa ilmeisesti sarvet päähän.

Tänään näin kuinka taskuparkkeeraustilanteessa Skodisti peruutti reilusti takana olevan auton puskuriin.Nousi ulos autosta kattomaan OMAN AUTONSA mahdollisia vaurioita ja kaasutti villisti paikalta. En ehtinyt nähdä rekisterinumeroa, mutta varmasti olisin tuollaisen idiootin käräyttänyt jos olisin sen saanut. Parkissa olleeseen Alfa Romeoon tuli etupuskuriin melko iso jälki.

Toivon, että parannatte liikennekäytöstänne ja jättäkää se turha hermoilu ja hätäily pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu