Suomessa on korkea osaaminen teolisuudessa ja automaatiossa. Olisi aika tehdä raskasta tykistöä varastoon ja myyntiin. Miksi kaikii on ostettava ulkomailta!!
Jalkaväki miinat olisi otettava käyttöön.
Jalkaväki miinat olisi otettava käyttöön.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siitä vaan, ei muuta kun tykkejä rakentamaan, kovin paljoa ei ole noita ostajatahoja Suomessa joten yksityisyrittäjällä olisi varmaan leipä tiukassa ja hyvin saisi mainostaa ja kehua tuotteitaan että saisi menemään kaupaksi.
Jokaisella Suomalaiselle oma tykki tai kaksi millä paukutella jokainen voisi sitten perustaa tykkipatterin omalle takapihalleen mistä käsin paukutella sodan syttyessä.
Voisi toimia valtioenemmistöisenä yhtiönä, aluksi pienimuotoisempa toimintana. Tarvittaisin puolustusvoimilta strategisia päätöksiä tykistön kehittämisestä, Pitäisi päättää miten kehitettävä tykki soveltuu nykyiseen tiedusteluun ja tulenjohtoon, sekä siitä, miten niitä on mahdollista muuttaa uuteen tykkikalustoon sopivaksi. Sitten itse tykkimalliston ja sen kuljetuskaluston suunnittelua. Kun tuotepaketti on valmis niin sitten vaan kotimaisia ja ulkomaisia tilauksia pöytään ja tuotanto kasvuun.
mahdoton jo ajatuksenakin suomessa ei kannata aseteollisuus täytyis saada vientiluvat nopeammin jne.
On meillä viennin esteenä muutakin ollut: Vastahan suomalaiset toimittajat hyökkäsivät kotimaisen Patrian kimppuun lahjusjutuillaan ja sinne meni suomalaisilta satojen miljoonien kaupat. Miksi ihmeessä? Kävikö niiden joutavien juorutoimittajien niin kateeksi oikeata työtä, että piti omaan pesään kusta?
Aseteollisuuden tehtävä ei liene korruptoituneiden virkamiesten elättäminen.
Jassoo että tykkejä vaan maa täyteen, kyllä sitä nyt muutakin tarvitaan mutta mutta..ei huono ajatus, viime sodassakin suomella hyvä tykistö ja siinä olisi kehittämistä.
Katselin taas vaihteeksi youtube-videoita niin venäjän armeijan kuten myös suomen armeijan touhuista, esittelyvideoita, suomen esittelyvideot aika pliisuja verrattuna venäjän armeijan esittelyvideoihin, olisi voinut vähän enemmän "munaa" laittaa noihin suomen armeija videoihin eikä vaan kuvata pitkiä otoksia hävittäjien moottoreita ja kauniissa auringon kajossa liitävistä Horneteista.
Raakaa touhua enemmän videot uusittava tuonne nettiin, hand to hand kohtauksia siten että varusteiden alla suojat jotta saadaan kovaa kontaktia harjoituksiin ja vauhtia maastokohtauksiin ja ÄÄNTÄ!
Tuli lisäksi mieleen että vanha tapa hyökätä on huutaa samalla niin maan *erkeleesti mutta jos hyökkäys suoritettaisiinkin hiljaa ja taasen poteroissa tai muussa suojassa ollessa ennen hyökkäystä suoritetaan se jumalaton huuto, pimeässä sellainen voi hieman hämätä, ensi jumalaton juuto ja sitten odotus ja sitten syöksytään liikkeelle ja ääneti ja kun lyödään maihin niin taas sama huuto ja ammuntaa kumminkin aina kun vihollinen ampuu vaikka ollaan maastoutuneena ja huudetaan.
Ei olekaan. Ihmettelenkin, että mikä motiivi suomalaisella lehdistöllä on yrittää pilata suomalaisen suuryrityksen kauppoja ulkomailla? Kateus? En keksi mitään järkevää syytä miksi meidän korppikotkat yrittävät valvoa Kroatian lakeja. Elleivät sitten suomalaiset juoruilijat ole itse saaneet lahjuksia kilpailevilta panssariajoneuvovalmistajilta?
Sitä paitsi asia ei edes ole mitenkään selvä:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1417150637965