Kun nyt midianilaiset kauppiaat menivät siitä ohitse, vetivät veljet Joosefin ylös kaivosta ja myivät hänet. Ellei meillä olisi Raamatussa muita kertomuksia kuin tämä, oppisimme jo tästäkin, kuinka ihmeellistä hallitusta Jumala toteuttaa maailmassa. Hän on lähinnä siinä, missä luullaan perkeleen ja kuoleman olevan käsillä. Joosefkin luulee nyt olevansa Jumalan hylkäämä, vaikka tämä seuraa häntä silmillään. Tosin Jumala sallii, että hänet myydään vieraaseen maahan vietäväksi, missä hänen oli kauan kärsittävä monta vastusta, ikään kuin Herra ei olisi ollut hänen luonaan. Mutta kun aika tuli, Herra asetti hänet mitä suurimpaan kunniaan antaen koko maan hänen haltuunsa. Siihen hän joutui odottamalla kärsivällisesti Herraa uskossa.
Näin Herra tekisi meillekin, jos osaisimme olla uskossa kestäviä. Onhan meillä sama Jumala, joka silloinkin hallitsi. Meillä on sama kaikkivaltias Isä ja sama sana. Hän ei tahdo hylätä meitä. Tietäkäämme kuitenkin: Hän saattaa ensin häpeään sen, jota hän tahtoo kunnioittaa, ja hän täyttää surulla ja sydämen tuskalla sen, jota hän aikoo eniten ilahduttaa. Näin hän tekee erityisesti valituilleen. Kuta syvemmälle hän alentaa heidät ja tekee mitättömiksi, sitä enemmän hän aikoo korottaa ja ylentää heidät.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
1. Moos. 37:28 - maanantai 2. helmikuuta

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä opetus tuo Josefin esimerkki on meille.
Hyvä on Joosefin tarina - minulla on elokuva siitä videona - mutta väkisinkin tulee mieleen se, ettei hänelläkään kaikki mennyt ihan täydellisesti siellä Egyptissä, vaikka Jumala siunasikin kovasti.
Olikohan se potifarin vaimo, joka koetteli vietellä Joosefin ja koska se ei onnistunut, repäisi vaatteensa ja väitti Joosefin yrittäneen raiskata hänet. Ruoskaahan siitä tuli ja vankeutta kaupan päälle!
Toki asiat alkoivat siitäkin jälleen paranemaan, koska Jumala oli siellä vankilassakin Joosefin kanssa.
Sanon tämän vain siksi, että kaikki täällä maailmassa tahtoo olla juuri noin - Jumalan suunitelma kyllä lopulta onnistuu, muttei niin kauniisti ja sievästi kuin voisi. Itkun ja hammasten kiristyksen kautta, Saatana ottaa aina oman osuutensa!
Ottaa jos Jumala sallii. Herralla on tapana koetella ihmiset, jotka käyttöönsä ottaa.
Kultakin puhdistetaan kuumentamalla. Kuona pois.