Otsikko on sanatarkka lainaus suomi24:n keskustelujen etusivulta. Nyt olisi mielestäni syytä tehdä pelisäännöt selviksi tälläkin palstalla.
Aiotaanko jatkossa sallia vapaa keskustelu aiheesta luterilaisuus?
Vai
Aiotaanko jatkaa entisen kaltaista toimintaa, jossa on mahdollista ja sallittua poistaa asiallisiakin aiheesta käytyjä keskusteluja?
Omalta osaltani olen sitä mieltä, että nämä ovat aivan olennaisen tärkeitä kysymyksiä. Niihin olisi hyvä saada asioista päättävien tahojen vastaus. Jos jälkimmäinen vaihtoehto jatkuu, kiitän ja kumarran ja poistun palstalta kuten aikomukseni jo aiemmin oli. Nämä uudistukset saivat uteliaisuuteni heräämään ja jäin tutkailemaan tilannetta.
Jos ensimmäinen vaihtoehto on tulevaisuuden linja, kiitän ja kumarran ja siirryn mieluusti keskustelemaan taas itse aiheesta, eli luterilaisuudesta.
Löytyykö taho joka vastaisi näihin yksinkertaisiin kysymyksiin?
Aiotaanko jatkossa sallia vapaa keskustelu aiheesta luterilaisuus?
Vai
Aiotaanko jatkaa entisen kaltaista toimintaa, jossa on mahdollista ja sallittua poistaa asiallisiakin aiheesta käytyjä keskusteluja?
Omalta osaltani olen sitä mieltä, että nämä ovat aivan olennaisen tärkeitä kysymyksiä. Niihin olisi hyvä saada asioista päättävien tahojen vastaus. Jos jälkimmäinen vaihtoehto jatkuu, kiitän ja kumarran ja poistun palstalta kuten aikomukseni jo aiemmin oli. Nämä uudistukset saivat uteliaisuuteni heräämään ja jäin tutkailemaan tilannetta.
Jos ensimmäinen vaihtoehto on tulevaisuuden linja, kiitän ja kumarran ja siirryn mieluusti keskustelemaan taas itse aiheesta, eli luterilaisuudesta.
Löytyykö taho joka vastaisi näihin yksinkertaisiin kysymyksiin?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Hilllljaista.....säikyttikö jo pelkkä otsikko ihmiset toisiin ketjuihin. Herrajjjjumala, vapaata keskustelua! Ei! Jonkun pitää säädellä ja tietää itseäni paremmin mitä saan ajatella ja missä ja miten ajatukseni ilmaista. Tahdon auktoriteetin valvomaan, ettei kukaan ole eri mieltä....
Jos aloituksesi oli asiallinen, laita se uudestaan. Mutta mieti ensin, oliko se sitä todella?
Jos tuon nimimerkkisi takana on ip osoite josta postailet paljon muutakin vähemmän asiallista, se selittänee asian aika hyvin.
Turhaa on itkeä maahan kaatunutta maitoa.
Montako asiallista aloitustasi (mummonmuori ?) on poistettu, ja monellako asiallisella olet poistettuja yrittänyt korvata? Mitähän ne "vähemmän asialliset viestit ovat" joiden katsotaan olevan sellaisia olevan sellaisia, vaikka eivät rikokaan esim. Suomi24:n sääntöjä, vaan korkeintaan diktatoorisen valvojan uskonnollisia näkemyksiä, joiden perustana on uskollisuus 1500-luvun uskonnollisiin tunnustuskirjoihin.
Mummomuori kirjoittaa asiaa.
Johan kdfjl vitsin murjasit.
Erittäin harvoin. Enkä edes tiedä onko se ollut luotsi vai ylläpito.
Yhteen aikaan ylläpito poisti automaattisesti jos joku tietty sana esiintyi kommentissa. Sitten jotkut tekivät jatkuvia ilmoituksia ylläpidolle niistä, joista eivät tykänneet tai olivat heidän näkemystensä vastaisia. Näihin ei luotsi voi vaikuttaa.
Täälläkim Mummo puolustelee sensuuria oletko itse moderoinnin takana?
Miksi, oi Räyhis, et suostu opiskelemaan välimerkkien käyttöä?
Et ehkä aina paljastaisi itseäsi, ellet alati tekisi samoja mokia.
Tietysti jos et millään opi, niin eihän sille mitään sitten voi.
Mitä jos hoidetaan ensin ihmisoikeus ja sananvapaus asiat kuntoon ja sitten vasta perehdytään kielen huoltoon sopiiko näin kun paha on huoltaa tekstiä joka poistetaan palstalta ilman syytä.
Laita viestiä Aale Medialle - se vastaa poistamisen politiikasta.
Kyllä tämä pitää täältäkäsinkin hoitua onhan omistajan tunnettava tuotteensa ja vastattava ihmisoikeusloukauksistaan sananavapauden rikkomuksiensa muodossa ei näin saa Suomessa toimia! Sinä suhtaudut niin myönteisen lammasmaisesti sensuuriin että lienet mukana siinä ja muokkaamasa täälllä mielipidettä isovelivalvoojakiletää-mentaliteettiin.
>>>Aiotaanko jatkossa sallia vapaa keskustelu aiheesta luterilaisuus?<<<
Palstan aiheena on luterilaisuus ja kirkko. Pahaa pelkään, että kun luotsit palaa, niin meno palaa entiseksi eli "väärät" mielipiteet lentää bittiavaruuteen kuten ennenkin.
MITÄ?
PALAKO LUOTSI SRINK?
Milloin?
Miten on? Kysyin palaako luotsi mutta en saa vastausta....?
Katso päivämäärä.....
Toivottavasti ei palaa!
Ja jos hän palaa, niin sammuttakaa hänet!
Ei ole tainnut Shrink palata. Onneksi!!! Voisi harkita taas vaikka keskustelua mielenkiintoisista aiheista.
no onko keskustelujen taso jotenkin parantunu?
Epäilyttävästi täällä sananvapauskeskustelu vaietaan kuoliaaksi ja vakkareista vaik mummo epäilyttävän suopea sensuurille eiköhän jätetä tää palsta.
Täällä on muutama ateisti jotka ovat olleet palstalla jo 15 vuotta ja yrittävät karkoittaa kaikki uskovat pois.
mummo
repe
qwerty
pe.ku
Ovat täällä vain solvaamassa uskovia ja akitoimassa muitakin tähän uskovien ajojahtiin.
Löysittehän vanhan ketjun :D
Tuo yhä pitää paikkansa ettei täällä meistä kukaan voi päättää poistoista. Ei minulla ole kiinnostusta tehdä ilmoituksia kuin silloin, jos lakia on selkeästi rikottu.
Välillä tein näistä tyjistä ja toisia nimimerkkejä koskevista aloituksista, vaan enpä enää tee niistäkään.
Sananvapaus toimii täällä samoin kuin muualla - omistaja päätää mitä se alustallaan julkaisee - joten vailtukset sinne Aller medialle.
Pidetään tärkeä aihe ylhäällä
Tämä aihe on käsiteltävä
Näin sanotaan edelleen Suomi24:n keskustelujen etusivulla:
Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta
Ja kuitenkin täältä poistetaan ja sensuroidaan asiallistakin keskustelua. Mikä mättää?
Pitää yhä paikkansa tuo keskustele vapaasti....kunhan olet oikeaa mieltä....
Tämän kommentin yritin äsken laittaa ketjuun, jossa puhuttiin luterilaisen valtiolaitoksen synnillisyydestä. Kun yritin lähettää sitä, aloitus oli jo poistettu:
Jeesuksella on vain yksi seurakunta, ja se muodostuu häneen uskovista kristityistä. Lapsia kastava, homottava ekumeniakirkko ei ole kristitty kirkko. Siinä voi olla kristittyjä jäseniä, ja he kuuluvat kristittyjen seurakuntaan luterilaisuudestaan huolimatta. Itse erosin. En tiedä, olisiko parempi pysyä synnillisessä valhekirkossa ja yrittää korjata sitä, vai erota ja etsiytyä kristittyjen seuraan. Itse kuitenkin erosin. No, en silloin vielä ollut kristitty, ja erosin, koska köyhälle jokainen verosäästö oli iso raha. Nyt eroaisin kirkon sodomalaisuuden tähden.
Rukoillaan Suomen luterilaisen kirkon johtajien ja seurakuntalaisten puolesta. Rukoillaan heille Jumalan armoa, että he kääntyisivät Jeesuksen puoleen.
Pitäisi poistaa tuo mahdollisuus että keskustelijan vinkistä poitetaan viestit ilman asiaan perehtymistä. Sananvapaus on oikeutemme ja jos ei ole resursseja perehtyä asiaan ennen poistoa älköön poistettako ensinkään.
Tärkeän aiheen nosto.
>> Aiotaanko jatkaa entisen kaltaista toimintaa, jossa on mahdollista ja sallittua poistaa asiallisiakin aiheesta käytyjä keskusteluja? <<
Osa poistoista näyttää olevan täysin sattumanvaraisia. Palstalla on poistorobotti, joka tukahduttaa asiallisenkin keskustelun poistamalla tekstejä täysin sattumanvaraisesti.
TextiTV:llä oli tänään uutinen että suomi24 ALKAA PIAN moderoida koneellisesti tekoalyllä. Ei siis vielä. Tekoälyn on tarkoitus oppia moderoijan linja. Minkähänlainen palstasta tulee kun olemme lammasmaisesti sallineet linjan jossa törky jää palstalle ja olemme hyväksyneet asiallisten viestien poasiton. Voipi käydä mielenkiintoiseksi tai sanoisinkom hadottomaksi jatkaminen palstalla muuta kuin roskan suoltajilla. Hyvästi jää suoli24 palsta.
Niin, tätä automatiikkaa siis kehitetään eteenpäin ja otetaan sitten käyttöön.
Ja me hyväksymme että keinoäly opetetaan poistamaan asiallisiakin viestejä...
Uutinen hesarista.
http://www.hs.fi/talous/art-2000005087675.html
Täällä on toiminut jo tuo robotti ja toimii seuraavat kuusi kuukautta.
Selvä, eli ei muuta kuin näkemiin palsta, minunkin puolestani.
No, jokainen valitsee itse. Katsotaan sentään ensin, miten homma pelittää ja kehittyy tästä eteenpäin.
seurailijaaa
15.2.2017 8:22
Uusi
ota linkki talteen se häviää nopeasti, linkki jaettu osiin sensu urin vuoksi, yhdistä osat ja tosiasiat on esillä
http://mvl
ehti.
net/2017/02/14/
robotti-sensuroi-vaarat-mielipiteet-
tom-
packalen
-tienaa/
Ei homostelusyntilaille, ei homostelunkauhistuksen syntihyväksynnälle! Homostelijat muslimimaihin.