USA on erittäin onnistunut valtio!

Maailman kymmenen suurinta valtiota asukasluvultaan ovat Kiina, Intia, USA, Indonesia, Brasilia, Pakistan, Nigeria, Bangladesh, Venäjä ja Japani.

Maailman kymmenen kärki bruttokansantuotteella per henkilö mitattuna ovat Qatar, Luxemburg, Singapore, Norja, Brunei, USA, Sveitsi, San Marino, Kanada ja Australia.

Ainoa maa, joka on molemmilla listoilla, on USA. Vain USA on pystynyt yhdistämään yli 100 000 000 asukasluvun korkeaan elintasoon. Huikea saavutus, jollaisesta Venäjällä voidaan vain haaveilla, eikä maa tuollaista tilannetta luultavasti koskaan saavuta. Venäjäfaneja mahtaa kismittää.

Muutenkin venäjäfanien USA:ta kohtaan kohdistamat usein täysin perusteettomat haukkumiset ovat avanneet silmäni sille, kuinka onnistunut valtio USA on.
3873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

80 prosenttia yhdysvaltalaisista kärsii työttömyydestä tai pyörii köyhyysrajalla

Tutkimus kertoo, kuinka amerikkalainen unelma on romahtamassa.

Amerikkalainen unelma on näyttäisi olevan romahtamassa, jos on uskominen The Associated Pressin tutkimusta. Sen mukaan jopa noin 80 prosenttia, eli neljä viidestä yhdysvaltalaisesta kärsii työttömyydestä tai lähentelee köyhyysrajaa. Syiksi alamäkeen listataan globaalimmaksi muuttunut talous, köyhien ja rikkaiden välisen kuilun syveneminen ja hyvätuloisten tehdastöiden katoaminen.

Taloudellisesta täyskäännöstä laivalleen suunnitteleva Barack Obama on painottanut viime aikoina, että hänen tärkein tehtävänsä on ”rakentaa uudelleen mahdollisuuksien tikapuut” ja kääntää tuloerojen suunta.

USA:n köyhyydessä on kyse myös etnisestä taustasta ja tasa-arvosta eri etnisten ryhmien välillä. Obama joutuukin joukkoineen pohtimaan millaisilla työkaluilla maasta saadaan tasa-arvoisempi: keskitytäänkö tasoittamaan eroja tukipolitiikalla, joka kohdistetaan tiettyihin etnisiin ryhmiin vai kehittämään kaikille saman kohtelun takaavaa talouspolitiikkaa?

Jos eri etniset vähemmistöt ovat olleet tasaisen varmasti heikossa asemassa Yhdysvalloissa, iskee kakka tuulettimeen tällä hetkellä pahiten valkoisten asukkaiden keskuudessa. Suhteellisesta pudotuksesta kertoo muun muassa se, että valkoisissa kotitalouksissa ei olla oltu näin pessimistisiä oman talouden tulevaisuuden suhteen sitten 1980-luvun tai se, että valkoisten yksinhuoltajaäitien määrä on noussut mustien tasolle.

Äänestä
  • Inhimillisen kehityksen indeksillä USA on sijalla 5, Venäjä suorastaan hätkähdyttävästi vasta sijalla 57. Noilla luonnonvaroilla ja muilla Venäjän hallussa olevilla resursseilla pitäisi olla aivan jossain muualla kuin Libyan, Valko-Venäjän, Kuuban ja Argentiinan takana listassa.

    Surullista.

    Äänestä

  • Onks tää inhimillisen kehityksen indeksi vallan joku CIAn keksimä mittari? :)

    Vertaillaas?
    Ilmanen julkinen terveydenhuolto ja lääkkeet:
    Venäjä: on
    USA: ei

    Valtio maksaa eläkkeet, tai ainakin osan eläkkeistä:
    Venäjä: kyl
    USA: ei missään nimessä! Se on kommunismia! Se taas EI ole kommunismia että veronmaksajat kustantaa maailman suurimman ase- ja sotateollisuuden! :)

    Työntekijöillä hyvä irtisanomissuoja:
    Venäjä: on
    USA: you're fired!!

    Kauppatase ali- vai ylijäämäinen:
    Venäjä: yli
    USA: n. 10 kertaisesti alijäämäinen! USA ei oikeastaan tuota itse juuri mitään! Kaikki kamat käy siellä kääntymässä!

    Yleinen sosiaaliturva:
    Venäjä: on
    USA: mikä se on!? (KOMMUNISMIA!!!!)

    Valtion talous:
    Venäjä: hyvin vähän velkaa, tommoi 6 % BKTsta.
    USA: Enemmän velkaa kuin kaikilla maailman maista yhteensä! Jonka pelkät korkomenot per vuosi samaa luokkaa kuin kaikkien EU-maiden yhteenlasketut budjetit! (Velan määrä alkaa hipomaan 200% BKTsta)

    Jees! Veri kuut! USA! USA! USA!!

    Äänestä

  • blondi horokin vaan kiimaisena huusi, "jees wii kän" ja heltta värisi kiihkosta.

    Äänestä

Näinhän se menee. USA vetää, sinne pyritään henkensä kaupalla, epätoivoisesti ovista ja ikkunoista. Rajavalvonta on äärimmäisen tiukkaa, minkä jokainen suomalainen matkailijakin on huomannut.

Venäjälläkin on tiukkaa rajavalvontaa... toiseen suuntaan.

Äänestä
  • Ei pyri lähi-idästä kukaan. Saivat tarpeekseen USA:n pommeja niskaan.

    Äänestä

  • Juu! Rajavalvonta on erittäin tiukkaa, JOS sattuu tulemaan maahan LENTOkoneella!
    Mut jos kahlaa Rio Granden ylitte, niin: ei juurikaan! :) Vai voiko 10 miljoonat laittomat meksikaanit olla väärässä!?

    Äänestä

On se suurin velanottaja ja velkainen maa joka todenäköisesti vaan painaa lisää rahaa kulutuksensa maksamiseen .Yhdysvalloissa on myös ylivoimaisesti isoin ja kallein armeija joka hyökkäilee vähän väliä muihin maihin tarkoituksenaan testata armeijaansa ja mainostaa erittäin kalliita asejärjestelmiään.
Muita tuotantotavaroita en tiedä USA sta jotka kestäisivät kansaivälisen kilpailun kuin nämä aseet.Ehkä puhelimet ja tietokoneet? nekin tehdään kiinassa?
Yhdysvaltain talous pyörii arvostetun dollarin ympärillä ja kun velanantajat kyllästyvät kuvitteelliseen dollarin arvoon niin koko korttitalo romahtaa keralla. En sitä tietysti toivo koska se saataisi vaikuttaa myös Eurooppaan asti.

Äänestä
  • USA:n valtionvelka suhteessa BKT:hen ei ole mitenkään hälyttävän suuri, ja tällä hetkellä USA:n talous on myötätuulessa. Jopa Kanadassa on isompi valtionvelka suhteessa BKT:hen, Japanista puhumattakaan.

    Kiina ei halua tuotteidensa tärkeimmän markkina-alueen romahtavan, eikä kukaan halua mainitsemastasi syystä dollarin romahtavan, joten USA:n taloudella ei ole mitään valtavia uhkakuvia edessään.

    USA:lla on ollut vaikeat hetkensä ja se on aina niistä noussut, ja nousee tälläkin kertaa.

    Äänestä

  • USA:n on parempi olla Kiinan kans väleissä. Jos Kiina panee velkansa perintään, kaatuu koko USA kuin korttipakka.

    Äänestä

  • ypsysppsssdsduspf kirjoitti:

    USA:n valtionvelka suhteessa BKT:hen ei ole mitenkään hälyttävän suuri, ja tällä hetkellä USA:n talous on myötätuulessa. Jopa Kanadassa on isompi valtionvelka suhteessa BKT:hen, Japanista puhumattakaan.

    Kiina ei halua tuotteidensa tärkeimmän markkina-alueen romahtavan, eikä kukaan halua mainitsemastasi syystä dollarin romahtavan, joten USA:n taloudella ei ole mitään valtavia uhkakuvia edessään.

    USA:lla on ollut vaikeat hetkensä ja se on aina niistä noussut, ja nousee tälläkin kertaa.

    BKT ei aina ole se oikea mittari velanmääriä arvioidessa.Henkeä kohti velka on USA ssa 44 000 dollaria.Suomessa 14 000 dollaria.
    Sielä on niin iso armeija ,että se vaikuttaa jo BKTeen.Pelkkää kulutusta ei tuottoa!

    Äänestä

  • ja erään dokumentin mukaan USAn imfraktuuri on niin huonossa kunnossa ,että jo sen korjaaminen veisi maan konkurssiin.
    Maa on elänyt velalla ja antaen paikkojen rapistua.
    Arvaan; kaikki on mennyt armeijalle ja pienelle rikkallle vähemmistölle.

    Äänestä

  • USA on kallis maa. Terveydenhoito ja koulutus maksaa todella paljon. Köyhyysrajalla eläville tarjotaan jonkinlaista perusopetusta ja ilmaista terveydenhoitoa, mutta nekin ovat kehdoa tasoa, toimivat lähinnä hyväntekeväisyyden varassa. Eri kristilliset kirkkokunnat järjestävät köyhäinapua tempauksillaan.
    USA ei toimi verovaroilla eikä ylläpidä sosiaalitukia, eikä maksa edes eläkkeitä. Työntekijän lomat ovat 1-2 viikkoisia, ilman lomarahoja, jotkut työssäkävijät maksavat loma-aikansa itse, ilman palkkaa!
    Kyllä meteli nousisi, jos Suomi siirtyisi samaan systeemiin!

    Äänestä

  • ypsysppsssdsduspf kirjoitti:

    USA:n valtionvelka suhteessa BKT:hen ei ole mitenkään hälyttävän suuri, ja tällä hetkellä USA:n talous on myötätuulessa. Jopa Kanadassa on isompi valtionvelka suhteessa BKT:hen, Japanista puhumattakaan.

    Kiina ei halua tuotteidensa tärkeimmän markkina-alueen romahtavan, eikä kukaan halua mainitsemastasi syystä dollarin romahtavan, joten USA:n taloudella ei ole mitään valtavia uhkakuvia edessään.

    USA:lla on ollut vaikeat hetkensä ja se on aina niistä noussut, ja nousee tälläkin kertaa.

    HÖPÖ HÖPÖ! Kanadan velka on yli 10 % pienempi ku USAn!
    Kreikan velkaisuus oli 2007 kriisin alkaessa samaa luokkaa ku USAn! Ja näitten troikan loistavien uudistusten jälkeen Kreikan velka/BKT on nyt yli 170%! :)
    Kerroppas mitä tapahtuis jenkkilässä jos SEN (ei tu tapahtumaan! Sen verran hyvin noi luottoluokituslaitokset on varmaan voideltu?) valtiolainojen luokitus putois samalle tasolle ku Kreikan, ja jos siellä kans IMF ja maan keskuspankki sais häärätä pari vuotta uudistuksineen? :) Niilt saattais mennä KAIKKI kerätyt verot pelkkien lainojensa korkojen maksamiseen! Niin huonosti asiat ei o sentään vielä edes Kreikassa!

    Äänestä

Meni jo!

Äänestä

Meni jo!

Äänestä

Onneksi me älykkäät tiedämme totuuden. Luuserit täällä jauhavat amerikka.vihaansa päivästä toiseen, mutta eihän se tosiasioihin vaikuta.

Äänestä
  • Onneksi ei vaikuta! Jos Suomi luopuisi sosiaalisesta turvallisuuden takuusta kaikille, niin "veljessota" alkaisi!

    Äänestä

menikö teiltä joku ohi 80% jenkeistä elää köyhyydessä samaako te haluatte tänne vai?

Äänestä

  • Voit jakaa valheitas aivan mielesi mukaan mutta katsos kun me ei olla kaikki passittomia luusereita ja ollaan nähty amerikkalainenkin todellisuus ja tiedämme että lapselliset juttusi ovat kovin kaukanan todellisuudesta.

    Missään en ole nähnyt njiin äveriitä ihmsiiä (myös keskiluokkaisia) kuin Kaliforniassa ja Nevadassa,

    Äänestä


Sadan miljoonan ihmisen etninen joukkomurha

Historioitsija Ward Churchill katsoo Amerikoiden alkuperäisväestön olleen systemaattisen hävittämisen kohteena vuodesta 1492 vuoteen 1892. Churchill arvioi noin sadan miljoonan alkuperäisväestöön kuuluneen henkilön kuolleen järjestelmällisen tuhoamisen seurauksena.

"(Heitä) on hakattu kirveillä ja miekoilla kappaleiksi, poltettu elävältä, poljettu hevosten kavioiden alle, metsästetty kuin riistaa ja syötetty koirille. Ammuttu, puukotettu, skalpeerattu päänahkarahan takia, ripustettu lihakoukkuihin, heitetty mereen laivoista, käytetty orjatyövoimana, nälkiinnytetty tarkoituksella, palellutettu marsseilla ja leireillä, ja myös tahallaan altistettu tartuntataudeille."

Kansanmurhan ei tarvitse tapahtua massamurhalla yhdellä kertaa. Määritelmällisesti kansanmurha on koordinoitua toimintaa, jossa jokin kansanryhmä häivytetään tai sitä heikennetään tai sille aiheutetaan vahinkoa. Kansanmurhasuunnitelmiin kuuluu myös kyseisen yhteisön poliittisten ja sosiaalisten järjestelmien, kulttuurin, kielen, kansallistunteen, uskonnon, taloudellisen olemassaolon, henkilökohtaisen turvallisuuden, vapauden, terveyden ja arvokkuuden tarkoituksellinen hävittäminen.

James Anaya, YK:n erikoisraportoija alkuperäiskansojen oikeuksista, luovutti raporttinsa reservaattien tilanteesta 20. syyskuuta tänä vuonna YK:n ihmisoikeuksien komitealle (UNHRC).

Anaya sanoi puhuessaan neuvoston edessä alkuperäisväestön (Amerikan intiaanien) joutuvan yhä kohtaamaan "merkittäviä haasteita, jotka ovat kytköksissä laajalti tapahtuneisiin historiallisiin vääryyksiin, mukaan lukien rikotut sopimukset ja sortotoimet sekä väärille urille joutunut hallituspolitiikka, jotka tänään näyttäytyvät epäoikeudenmukaisuuteen viittaavina lukuisina indikaattoreina sekä heidän yksilöllisten ja kollektiivisten oikeuksiensa harjoittamisen tiellä olevina esteinä."

Yhdysvaltain YK-edustusto on tarjonnut muodollisen vastauksen esiin nostettuihin huolenaiheisiin mm. viittaamalla 3 prosentin korotukseen intiaaneille osoitetun 19,4 miljardin dollarin budjettiin.

Yhdysvalloissa on 310 reservaattia, joissa elää noin 4,5 miljoonaa intiaania.

American Indians Rights and Resource Organization:in John Gomez katsoo, että "erikoisraportoija ei tunnistanut ollenkaan ihmis- ja perusoikeuksien loukkausten muodostamaa kasvavaa ongelmaa, joiden kohteena ovat Yhdysvaltain alkuperäisväestöt". Gomez ei ole yllättynyt. "Jos näiden ongelmien olemassaolo myönnettäisiin ja se, ettei Yhdysvallat ole tehnyt mitään sorron kohteena olevien oikeuksien suojelemiseksi, se paljastaisi Yhdysvaltain hallituksen ja hallinnon tekopyhyyden."

Kanadassa tilanne ei ole sen parempi.

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi vuonna 1948 yleissopimuksen kansanmurhana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi (Convention on the Prevention and Punishment of the Crime of Genocide). Sopimus hyväksyttiin Suomessa vuonna 1959 annetulla lailla (557/59). Ensimmäiset rangaistussäännökset joukkotuhonnasta hyväksyttiin Suomen rikoslakiin 1974, ja ne ovat voimassa edelleen.

Äänestä

Detroitista saisi varmaan asunnonkin ilmaiseksi? pelkään vaan, että siellä on sossun luukut kiinni ja kerjäläiset vallanneet kadut ja kaupat!

Äänestä
  • siellä tuskin on turvallista liikkua pimeällä?

    Äänestä

Wounded Kneestä Afganistaniin

World Trade Centeriin ja Pentagoniin 11. syyskuuta tehtyjen terrori-iskujen jälkeen tavalliset yhdysvaltalaiset olivat shokissa. Myös siksi, että he eivät voineet käsittää, miksi jotkut saattoivat vihata Yhdysvaltoja niin paljon, että ryhtyivät tällaiseen barbaariseen hyökkäykseen. Samanlaista ihmettelyä esiintyi myös muualla maailmassa. Tehtyä joukkomurhaa ei voi oikeuttaa mikään. Mutta on silti paikallaan palauttaa mieliin USA:n sekä omassa maassaan että maailmalla harjoittaman sotilaallisen voimankäytön pitkä historia, jotta voitaisiin ymmärtää, miksi USA:sta ei pidetä.

Seuraavaan luetteloon on poimittu esimerkkejä USA:n sotilaallisesta voimankäytöstä ja valtioterrorismista vain runsaan sadan vuoden ajalta, Wounded Kneessä tapahtuneesta intiaanien joukkomurhasta Afganistanin pommituksiin. Jo paljon ennen Wounded Kneetä USA:ssa oli tapettu maan alkuperäisväestö lähes sukupuuttoon.

Kokonaan oma lukunsa olisi USA:n suuryhtiöidensä ja hallitsemiensa ylikansallisten instituutioiden avulla harjoittama kapitalistinen, uusliberalistinen globalisaatiopolitiikka, jonka uhrien määrä ylittää moninkertaisesti USA:n sotilaallisen voimankäytön uhrien määrän.



Etelä-Dakota 1890 : Armeija surmaa joukkomurhassa Wounded Kneessä 300 intiaania.

Argentiina 1890 : USA:n joukkoja lähetetään Buenos Airesiin.

Chile 1891 : USA:n joukkoja osallistuu paikallisen liikehdinnän kukistamiseen.

Haiti 1891 : USA:n joukot kukistavat mustien työläisten kapinan Navassan saarella, jota USA vaatii itselleen.

Idaho 1892 : Armeija tukahduttaa suolakaivostyöläisten lakon.

Havaiji 1893 : Merijalkaväki nousee maihin, kukistaa riippumattoman hallituksen ja liittää alueen USA:han.

Chicago 1894 : Armeija tukahduttaa rautatietyöläisten lakon, 34 työläistä saa surmansa.

Nicaragua 1894 : USA:n joukot nousevat maihin ja miehittävät kuukaudeksi Bluefieldsin.

Kiina 1894-95 : USA:n joukot sekaantuvat japanilais-kiinalaiseen sotaan.

Korea 1894-96 : USA:n merijalkaväen joukkoja sijoitetaan Söuliin koko sodan ajaksi.

Panama 1895 : USA:n merijalkaväen joukot tunkeutuvat kolumbialaiseen provinssiin.

Äänestä

Nicaragua 1896 : USA:n merijalkaväen joukot nousevat maihin Corinton satamassa.

Kiina 1898-1902 : USA:n joukot sekaantuvat boksarikapinaan, jonka ulkomaiset joukot kukistavat.

Filippiinit 1898-1910 : USA:n joukot miehittävät maan, 600 000 filippiiniläistä saa surmansa.

Kuuba 1898-1902 : USA:n joukot miehittävät maan.

Puerto Rico 1898 : USA:n joukot miehittävät maan, miehitys jatkuu yhä.

Guam 1898 : USA:n joukot miehittävät alueen ja siitä tulee USA:n siirtomaa.

Minnesota 1898 : Armeija käy tuhoamissotaa intiaaneja vastaan Leach Lakessa.

Nicaragua 1898 : USA:n merijalkaväki nousee maihin San Juan del Surissa.

Samoa 1899 : USA:n joukot sekaantuvat taisteluun kruununperimyksestä.

Nicaragua 1899 : USA:n merijalkaväki nousee maihin Bluefieldin satamassa.

Idaho 1899-1901 : Armeija miehittää Coeur d'Alenesin kaivosalueen.



Oklahoma 1901 : Armeija tukahduttaa intiaanien kapinan.

Panama 1901-14 : USA:n joukot vedetään Kolumbiasta 1903, USA ottaa haltuunsa Panaman kanavavyöhykkeen (1914-99).

Honduras 1903 : USA:n merijalkaväki sekaantuu Dominikaanisen tasavallan vallankumoukseen 1903-04.

Korea 1904-05 : USA:n joukot nousevat maihin venäläis-japanilaisessa sodassa.

Kuuba 1906-09 : USA:n merijalkaväki nousee maihin demokraattisten vaalien yhteydessä.

Nicaragua 1907 : USA:n joukot tunkeutuvat maahan pystyttääkseen "dollaridiplomatian" protektoraatin.

Honduras 1907 : USA:n merijalkaväki nousee maihin Hondurasin ja Nicaraguan välisen sodan yhteydessä.

Panama 1908 : USA:n merijalkaväki sekaantuu vaalitaisteluun.

Nicaragua 1910 : USA:n merijalkaväki nousee maihin Bluefieldissä ja Corintossa.

Honduras 1911 : Joukkoja lähetetään suojelemaan USA:n intressejä kansalaissodassa.

Kiina 1911-41 : USA:n joukkoja käytetään jatkuvaan miehitykseen.

Kuuba 1912 : Joukkoja käytetään USA:n etujen suojaamiseen Havannassa.

Panama 1912 : USA:n merijalkaväki nousee maihin paikallisen vaalikamppailun yhteydessä.

Honduras 1912 : Joukkoja lähetetään suojeleman USA:n taloudellisia etuja.

Nicaragua 1912-33 : USA:n joukot miehittävät maan 20 vuodeksi.

Dominikaaninen tasavalta 1914 : USA:n joukkoja osallistuu taisteluun kapinallisia vastaan Santo Domingon herruudesta.

Colorado 1914 : Armeija murtaa kaivoslakon.

Meksiko 1914-18 : USA:n joukkoja lähetetään taistelemaan kansallismielisiä vastaan.

Haiti 1914-34 : USA:n joukot miehittävät maan 19 vuodeksi.

Dominikaaninen tasavalta 1916-24 : USA:n merijalkaväen joukkoja käytetään maan miehittämiseksi kahdeksaksi vuodeksi.

Kuuba 1917-33 : USA:n joukkoja käytetään maan sotilaalliseen miehittämiseen ja USA:n taloudellisen protektoraatin pystyttämiseen.

Ensimmäinen maailmansota 1917-18 : USA osallistuu sotaan Saksaa vastaan Euroopassa. Kyse on imperialististen valtojen taistelusta maailman uudelleenjaosta.

Äänestä

Venäjä 1918-22 : USA:n joukkoja osallistuu sotaan neuvostovaltaa vastaan.

Panama 1918-20 : USA:n joukkoja käytetään vaalien jälkeisten levottomuuksien tukahduttamiseen.

Jugoslavia 1919 : USA:n joukot suorittavat intervention Italian hyväksi serbejä vastaan Dalmatiassa.

Honduras 1919 : USA:n merijalkaväki nousee maihin vaalikamppailun aikana.

Guatemala 1920 : USA:n joukot suorittavat intervention unionisteja vastaan.

Länsi-Virginia 1920-21 : Armeijaa käytetään kaivostyöläisten lakon tukahduttamiseen.

Turkki 1922 : USA:n joukkoja lähetetään taistelemaan kansallismielisiä vastaan Izmirissä.

Kiina 1922-27 : USA:n joukkoja nousee maihin kansallismielisen kapinan aikana.

Honduras 1924-25 : USA:n joukkoja käytetään kaksi kertaa vaalikamppailujen aikana.

Panama 1925 : USA:n merijalkaväkeä käytetään yleislakon tukahduttamiseen.

Kiina 1927-34 : USA:n merijalkaväen joukkoja sijoitetaan eri puolille maata.

El Salvador 1932 : USA:n sotalaivoja lähetetään maahan Farabundo Martin vapautusrintaman johtaman kapinan aikana.

Toinen maailmansota 1941-45 : USA taistelee kunnialla akselivaltoja vastaan. Yhdysvaltalainen suurpääoma harjoittaa koko sodan ajan yhteistyötä natsien kanssa. USA pudottaa kaksi atomipommia Japaniin ja surmaa yli 200 000 ihmistä.

Detroit 1943 : Armeijan joukot tukahduttavat mustan väestön liikehdinnän.



Kreikka 1947-49 : USA:n kommandojoukkoja käytetään oikeistovoimien johtamiseen sisällissodassa.

Filippiinit 1948-54 : USA:n kommandojoukkoja käytetään CIA:n johtamassa sodassa Huk-kapinaa vastaan.

Puerto Rico 1950 : USA:n kommandojoukot tukahduttavat riippumattomuusliikkeen liikehdinnän Poncessa.

Korea 1950-53 : USA:n joukot osallistuvat sotaan Kiinaa ja Pohjois-Koreaa vastaan. Ydinpommin käyttämisellä uhkaillaan.

Iran 1953 : CIA:n johtamalla kommando-operaatiolla syöstään vallasta demokraattinen hallitus ja nostetaan shaahi valtaan.

Vietnam 1954 : USA auttaa Ranskaa tarjoutumalla käyttämään ydinpommia taistelussa vapautusliikettä vastaan.

Guatemala 1954 : USA:n kommandojoukot ja CIA osallistuvat demokraattisen hallituksen kaatamiseen.

Egypti 1956 : USA tukee Egyptin vastaista aggressiota Suezin kriisin aikana.

Libanon 1958 : USA:n joukkoja käytetään maan demokraattisen opposition kukistamiseen.

Kiina 1958 : USA uhkaa ydinaseen käytöllä Taiwan-kysymyksessä.

Panama 1958 : USA:n joukkoja lähetetään maahan.

Vietnam 1960-75 : USA:n joukot osallistuvat sotaan Vietnamia vastaan, sodassa kuolee yli kaksi miljoonaa vietnamilaista. USA uhkaa käyttää ydinasetta 1968 ja 1969.

Kuuba 1961 : CIA:n johtama Sikojenlahden maihinnousu epäonnistuu.

Kuuba 1962-? : USA:n laivastosaarto ja ydinsodalla uhkailua Kuuban kriisin aikana. USA:n saarto Kuubaa vastaan jatkuu. CIA:n johtamia terroritekoja ja salamurhayrityksiä.

Laos 1962 : USA suorittaa kommando-operaatioita sissisodan aikana.

Indonesia 1965 : USA:n kommando-operaatio ja CIA:n avustama sotilasvallankaappaus, jonka tuloksena miljoonia ihmisiä surmataan.

Dominikaaninen tasavalta 1965-66 : USA:n pommituksia ja merijalkaväen maihinnousu vaalikamppailun aikana.

Guatemala 1966-67 : USA: vihreitä baretteja lähetetään tukahduttamaan kapinaliikettä.

Detroit 1967 : Armeijaa käytetään mustaa väestöä vastaan, 43 ihmistä kuolee.

USA 1968 : Armeijaa käytetään tilanteen hallintaan Martin Luther Kingin murhan jälkeen.

Kambodzha 1969-75 : USA pommittaa ja käyttää joukkoja. Kaksi miljoona ihmistä kuolee pommitusten, sodan ja USA:n tukemien punakhmerien hirmuhallinnon seurauksena.

Oman 1970 : USA:n kommando-operaatio Iranin invaasion tukemiseksi.

Laos 1971-73 : USA:n kommando-operaatio, pommituksia ja viljelysmaiden myrkyttämistä, USA johtaa Etelä-Vietnamin invaasiota.

Etelä-Dakota 1973 : Armeija johtaa kommando-operaatiota intiaanien Wounded Knee -liikehdintää vastaan.

Lähi-itä 1973 : USA:n ydinsotavalmius Lähi-idän sodan aikana.

Chile 1973 : CIA:n johtama sotilasvallankaappaus, jonka seurauksena tuhansia chileläisiä murhataan.

Kambodzha 1975 : USA lähettää joukkoja ja suorittaa kaasupommituksia.

Äänestä

Angola 1976-92 : USA auttaa Etelä-Afrikan tukemaa kapinaliikettä.

Iran 1980 : USA uhkailee ydinaseen käytöllä ja suorittaa epäonnistuneen operaation Teheranin suurlähetystön pankkivankien vapauttamiseksi.

Libya 1981 : USA ampuu alas kaksi libyalaiskonetta.

El Salvador 1981-92 : USA osallistuu sisällissotaan ja rankaisutoimiin vapautusliikettä vastaan.

Nicaragua 1981-90 : USA osallistuu contrasotaan vallankumouksen kukistamiseksi.

Libanon 1982-84 : USA pommittaa ja käyttää merijalkaväkeä PLO:ta vastaan falangistien puolella.

Honduras 1983-89 : USA:n joukot tukevat diktatuurihallitusta ja auttavat tukikohtien pystyttämisessä rajoille.

Grenada 1983 : USA:n joukot hyökkäävät maahan ja miehittävät sen.

Iran 1984 : Kaksi iranilaista konetta ammutaan alas Persianlahdella.

Libya 1986 : USA suorittaa sotilaallisia hyökkäyksiä kaataakseen maan hallituksen.

Bolivia 1986 : USA:n joukkoja osallistuu taisteluihin.

Iran 1987-88 : USA osallistuu sotaan Irakin puolella.

Panama 1989-90 : USA:n joukot osallistuvat maan hallituksen kukistamiseen, yli 2 000 ihmistä kuolee.



Persianlahden sota 1990-91-? : USA hyökkää Irakia vastaan sen tunkeuduttua Kuwaitiin. USA käyttää myös köyhdytetystä uraanista valmistettuja ammuksia. USA:n sotavoimat asettuvat pysyvästi Persianlahden alueelle. Irakia vastaan julistettu saarto ja pommitukset jatkuvat edelleen.

Jugoslavia 1990-91 : USA päättää leikata rahoituksen miltä hyvänsä Jugoslavian osalta, joka ei julistaudu itsenäiseksi kuuden kuukauden sisällä. Päätöstä pidetään laajalti Jugoslavian "kuolemantuomiona". USA tukee Kroatian fasistijohtaja Franjo Tudjmania.

Somalia 1992-94 : USA lähettää joukkoja ja suorittaa pommituksia sisällissodan aikana.

Bosnia ja Kroatia 1992-95 : USA sabotoi Bosnia kansanryhmien sopimusta monikansallisesta yhtenäisestä valtiosta ja antaa tukensa Alija Izetbegovicin johtamille äärioikeistolaisille nationalisteille. USA julistaa Serbian ja Montenegron saartoon samalla kun se salaa aseistaa ja kouluttaa Kroatian ja Bosnian hallituksen joukkoja. USA auttaa pommikonein Izetbegovicin joukkoja. Kroatiassa USA:n lentokoneet hyökkäävät serbejä vastaan ja avaavat tien oikeistolaisten hyökkäykselle Krajinan serbialueelle. Satoja tuhansia serbejä karkotetaan ja 14 000 tapetaan.

Kosovo 1995-99 : CIA organisoi ns. Kosovon vapautusarmeijan KLA:n, jonka sotilaista osa koulutetaan Osama bin Ladenin leireillä, sekä käynnistää sen hyökkäystoiminnan Kosovossa.

Sudan 1998 : USA tekee ohjushyökkäyksen lääketehtaaseen väittäen, että siinä oli valmistettu hermokaasua terroristien käyttöön.

Afganistan 1998 : USA tekee ohjushyökkäyksen entiseen CIA:n koulutusleiriin väittäen, että siellä oli koulutettu islamistisia terroristeja.

Jugoslavia 1999 : USA käynnistää ilmasodan Jugoslaviaa vastaan sen kieltäydyttyä hyväksymästä Rambouillet'n miehityssopimusta. USA käyttää myös köyhdytetystä uraanista valmistettuja ammuksia. Hyökkäykset aiheuttavat suuret humanitaariset ja ympäristötuhot.

Makedonia 2001 : USA:n joukkoja lähetetään maahan osana Nato-operaatiota.

USA 2001 : Terroristihyökkäys New Yorkin ja Washingtoniin. USA ampuu alas yhden kaapatun matkustajakoneen?

Afganistan 2001 : USA pommittaa ja tekee ohjusiskuja Afganistaniin. Maajoukkoja lähetetään. Sodan laajentamisesta Irakia, Sudania ja muita mahdollisia maita vastaan vihjaillaan.

Lähteet mm.: Zoltan Grossmanin kokoama lista (Kominform, internet), USA:n merijalkaväen historiaa käsittelevä "180 maihinnousua" sekä Ellen C. Collierin "Esimerkkejä Yhdysvaltain joukkojen käytöstä ulkomailla 1798-1993".

Äänestä
  • kyllä se kupla vaan vääjäämättä poksahtaa neuvoisin jenkkejä ottamaan mallia suomalaisista eikä päinvastoin?

    Äänestä

usa. tuo kullalla päällystetty maa. KYLLÄ. sitä se juurikin on jos omaat tietyn ajatusmallin tai tyylin.

https://www.youtube.com/watch?v=EBcflBBGKhE

muistuu mieleen kun isoäitini meni sinne serkkuaan treffaamaan 80 luvun alussa. keskisuuressa kaupungissa oli silloin tullut uusinta uutta eli automaattinen auton pesula :). kävivät sitä ihmettelemässä ja mummo ei kehdannut sanoa että tollasia on ollut suomessa jo useita vuosia. nooh nykyaikaan. jenkeissä on sanonta että joko rakastat tai jätät sen maan. se patrioottihapatus siellä saa koomisia piirteitä kun keskilännessä leffateatterissa porukka nousee ylös käsi rinnalla kun star spangled banner tärähtää kaijuttimista. ja mitä tulee siihen kehitysmaahan niin siellä on enemmän aivonsa juustoksi jollain tavalla tuhonnutta sakkia kuin varmaan missään missä olen käynyt. asepolitiikka on sellaista että mikälli olisin ET niin en laskeutuis sinne vaan mieluummin vaikka canadaan tai mexikoon. vähäisempi riski kuolla lyyjy nikkeli myrkytykseen tai ympäristösaasteisiin. muuten porukka mukavaa. OTTAEN HUOMIOON ETTÄ PITÄÄ PAINAA 2-3 HOMMAA JOTTA VOI ELÄTTÄÄ PERHEENSÄ JA KUSTANTAA MUKSUJEN KOULUTUS.

Äänestä
  • ..... muuten siellä on helppoa saada vaikka floridasta mukava 100 neliön lukaali jossa kiva uimaallas pihalla kaikkien käytettävissä samaan hintaan kuin täällä kaksio helsingin keskustasta siis vuokralle. mutta kun asumistukea ei myönnetä sinne saakka. :D menisköhän läpi jos kelassa avautuis et lähden länteen kultaa vuolemaan, maksakaa mun asuminen siellä. =D

    Äänestä

No vähän tilastostamriippuen USA ei kyllä mahdu BKT 10 kärkeen, jos noissa tilastoissa olevat Macaut ja Honk Kongit (joista osa ei kyllä varsinaisesti ole itsenäisiä maita) ja noi veroparatiisitkin otetaan laskuihin mukaan!

Ja jos USAn BKTsta vähennettäis USA velka, se maa putois varmaan viimeseks? :/

Äänestä

Tässä vähän tuoreempaa tietoa noille 80% köyhiä toitottajille. http://liberalismi.net/wiki/Yhdysvallat

Tärkeimmät kohdat tässä, jos et halua klikata linkkiä;

Tuloerot
Väestötutkimuksen mukaan USA:n “köyhät” (virallisen luokituksen mukaan) ovat yllättävän varakkaita. Esimerkiksi 46 % heistä omistaa asuntonsa, 76 %:lla on ilmastointi, kahdella kolmesta on enemmän kuin kaksi huonetta henkeä kohden. Itse asiassa USA:n keskivertoköyhällä on enemmän asuinalaa kuin keskivertoasukkaalla Suomessa, Belgiassa, Britanniassa, Espanjassa, Irlannissa, Itävallassa, Kreikassa, Portugalissa Ranskassa ja Saksassa.
97 % USA:n köyhistä omistaa väri-TV:n, suurin osa peräti useita. 62 %:lla on kaapeli- tai satelliitti-TV. Kaukana aliravituista, ”köyhillä” suurempi lihavuusongelma kuin muulla väestöllä. Ilmiötä selittää osin se, että USA:n keskimääräinen elintaso on paljon täkäläistä korkeampi ja etenkin välttämättömyyshyödykkeiden hintataso alhaisempi.
William Easterlyn mukaan Yhdysvaltojen tilastot eivät ole vertailukelpoisia sellaisten maiden kanssa, jotka eivät ole ottaneet historiallisesti vastaan yhtä paljon köyhtyneitä maahanmuuttajia. Lisäksi vapaimman markkinatalouden maat ovat johtaneet nykyistä globaalia teollista vallankumousta, joka on poistanut suuren osan maailman köyhyydestä.



Verotus
Yhdysvaltojen verotus on maailman progressiivisimpia, Pohjoismaiden maailman vähiten progressiivisia. Esimerkiksi Tanskassa köyhimmät 30 % maksavat 14 % veroista, USA:ssa 6 %, rikkaimmat 30 % maksavat 49 %, USA:ssa 65 %.
Yhdysvalloissa verotetuin 1 % kansasta maksoi enemmän veroja kuin köyhimmät 95 %, vuonna 2007 eli Bushin hallinnon lopulla. He ansaitsivat 22,8 % tuloista ja maksoivat 40,4 % veroista. Ylin promille maksaa noin 20 % veroista.
Köyhempi puolisko ei maksa lainkaan tuloveroja. 3 % maksaa puolet veroista.
Ylin tuloviidennes tekee eniten töitä, investoi suhteellisestikin enemmän kuin muut ja maksaa yli 82 % veroista. Miljonääriperheitä on yhdeksän miljoonaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


usassasujuu kirjoitti:

Maailman kymmenen suurinta valtiota asukasluvultaan ovat Kiina, Intia, USA, Indonesia, Brasilia, Pakistan, Nigeria, Bangladesh, Venäjä ja Japani.

Maailman kymmenen kärki bruttokansantuotteella per henkilö mitattuna ovat Qatar, Luxemburg, Singapore, Norja, Brunei, USA, Sveitsi, San Marino, Kanada ja Australia.

Ainoa maa, joka on molemmilla listoilla, on USA. Vain USA on pystynyt yhdistämään yli 100 000 000 asukasluvun korkeaan elintasoon. Huikea saavutus, jollaisesta Venäjällä voidaan vain haaveilla, eikä maa tuollaista tilannetta luultavasti koskaan saavuta. Venäjäfaneja mahtaa kismittää.

Muutenkin venäjäfanien USA:ta kohtaan kohdistamat usein täysin perusteettomat haukkumiset ovat avanneet silmäni sille, kuinka onnistunut valtio USA on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu