Pahuuden kamaluus maailmassa

kauhistuttaa

Maailma on vaarallinen, tarkoituksellista pahaa

Omamielipiteesi

1.2.2015 19:07

pahaa on paljon. Ebola ei ole sitä eivätkä luonnonkatastrofit.

" Syyrian sota. Gazan sota. Boko Haram ja al-Shabaab. Terroristijärjestö Isisin joukkoteloitukset ja päiden irtileikkaamiset. Ukrainan sota. Ebola. Pariisin terrori-iskut.

Maailma on tuntunut viime aikoina brutaalilta, väkivaltaiselta ja vaaralliselta paikalta elää.

Viime marraskuussa lontoolainen Institute for Economics & Peace (IEP) julkaisi selvityksen, jonka mukaan viime vuonna terrori-iskuissa kuoli yli 60 prosenttia enemmän ihmisiä kuin vuotta aiemmin. Uhrien määräksi laskettiin 17 958.

Iskut keskittyivät yli 80-prosenttisesti viiteen maahan: Irakiin, Afganistaniin, Pakistaniin, Nigeriaan ja Syyriaan.

Tuhoisia terrorijärjestöjä ei lopulta ole kovinkaan monta, sillä kaksi kolmasosa uhreista joutui viiden terrorijärjestön kohteiksi. Tappavimmat järjestöt ovat IEP:n selvitysten mukaan Isis, Boko Haram, al-Qaida ja Taleban.

Sodat ja terrori-iskut tulevat ihmisten tietoisuuteen tiedotusvälineiden kautta. " (HS)

Iltapäivälehdet luettuani hämmästyin, miten paljon tolkuttomia pahoja tekoja nyt on Suomessakin jo. Tahallan autolla päälle ajo, autolla ojaan kahteen kertaan...

Mikä on syynä tällaisiin, mistä tarkoituksellnen paha johtuu?

Kerro oma mielipiteesi!

Nyt nuo terrorijärjestöt perustelevat väkivaltaansa ja kiduttamisiaan sekä tappamisiaan sillä, että RISTIRETKETkin levittivät aikoinaan kristinuskoaan hyökkäyksin, sodalla, tappamisella, kiduttamisella > inkvisitio , siis sadismilla.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tympääntynyt

      ei maailma ole sen pahempi kuin ennenkään. nykyisin vaan media tekee härkäsen kärpäsestä ja pandemian flunssasta. tuomionpäivä katsos myy lehtiä ja kansaa pidetään paniikissa jotta voidaan tehdä mitä huvittaa salassa. tyhmyys, ahneus, väliinpitämättömyys tätä tellusta pyörittää. tulis kunnon pandemia tai sota joka pistäis populaa oikoseksi ja kunnolla. aloitettas kuten mustan surman jälkeen keskiajalla.

      • tympääntynyt

        ... ihminen on nykyisin verrattavissa rottiin tai torakoihin. vaikka jälkimmäisillä on sentään jokin järkevä tehtävä planeetalla.


    • 3Timo

      USAn sota terrorismia vastaan alkaa siis kantaa hedelmää!? :) Terroriteot lisääntyny VAIN 60 %!!!
      USA! USA! USA!!!!!

      • dghjdgfhjdgjdgjdgj

        Paitsi että ei ole olemassa mitään oikeaa sotaa oikeita terroristeja vastaan, on menossa Usan ryöstelysotia eri maiden siviilejä vastaan


    • bad-religion

      Hyvä aloitus. Olen mietiskellyt samaa ja tullut myös siihen tulokseen, että pahuus on lisääntymään päin, katsoo asiaa sitten paikallisesti, kansallisesti tai maailmanlaajuisesti. Näin näyttäisi olevan erityisesti alle keski-ikäisten ja murrosikäisten keskuudessa. Sen täytyy liittyä jotenkin kadotettuihin inhimillisiin arvoihin, joiden tilalle on tullut joko sairaalloinen fundamentalismi tai sairaalloinen itsekeskeisyys. Humanismi on poljettu tekno-, työ- ja elintasouskontojen jalkoihin. Suomessakin mennään henkisesti huonompaan suuntaan. Kouluihimme pitäisi saada kiireesti lisää etiikan ja filosofian opetusta, jotta ihmisaivojen suunnatonta kapasiteettia käytettäisiin jatkossa enemmän yhteiseksi kuin omaksi hyväksi.

      • höpöhöpö

        No sehän on selvä seuraus, kun mistään " Pahuudesta " ei enää tule riittävän kovia ja ankaria tuomioita ja muka kaikkea on suvaittava ja ymmärrettävä. Että silleen.


    • jumalanpilkaajat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe