Itsenäisen Vimpelin peli on nyt pelattu

Yhdessä-tekemään

Vimpelipuoluetta ei sitten syntynyt, vajaa kolme vuotta sitten perustettiin Haloo Vimpeli, johon vasemmistosta loikannut vannoi että nyt Vimpelin asiat pannaan yhdessä perussuomalaisten kanssa kuntoon. Ovatko ne nyt kunnossa?

Kun lukee tuon arviointiryhmän raportin niin kyllä maallikkokin tajuaa, että itsenäisen Vimpelin peli on pelattu. Ja vastaako tarkoitusta pitää kunnallishallintoa, jonka ainoa tehtävä on vain etsiä säästötoimia oman organisaation säilyttämiseksi ja jättää kunnan alueen ja palvelujen kehittäminen kokonaan kolmannelle sektorille. Uusi sote hoitaa kyllä asukkaille lain vaatimat peruspalvelut piittaamatta vähääkään vuosikymmenen turhaan vängänneestä valtuustosta kuin myös äänekkäistäkään haloo-huudoista.

Se mitä vimpeläiset nyt tarvitsevat eniten shokista selvitäkseen on nöyrä tosiasioiden tunnustaminen ja ryhtyminen yhteisvoimin konkreettisiin toimiin kylän elävöittämiseksi ja asumisviihtyvyyden lisäämiseksi. Sen varmasti sallii tuleva emäkuntakin, jopa tykkää ja todennäköisesti auttaakin siinä ainakin enemmän kuin mihin oma kunta on enää aikoihin kyennyt, tai edes halunnut. Asukkaiden etu nyt viimeinkin kunnantalon edun edelle.!!

57

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vimpel

      Vimpelin pitää ottaa nyt koppi,olisko se hyvä?

      • varo_ajolähtöä

        Juuri niin, eikä pidä vahingossakaan tehdä enää taktista pudotusta


      • kepulainen69
        varo_ajolähtöä kirjoitti:

        Juuri niin, eikä pidä vahingossakaan tehdä enää taktista pudotusta

        tätä puumalais homo laki kannnattajaa en ikinä äänestä


      • kepuryhmä

        Pohjanmaalla ei äänestetä tätä homolaki kannattajaa


    • kylä-nimeltä-Vimpeli

      Ei tänne ole tarvis toholampisten tyrkyttää omaa ehdokastaan, oli sitten ruskean reiän ritari tai ei. Vimpelin omatkin ehdokkaat ovat kyllä jo myyneet kunnan, mutta meillä on luottonainen tuossa naapurin mallikylässä, joka sai nellun baarin tulemaan enemmän väkeä kuin nuo omat luopioyrittjät. Sen nimi on Sari Kujala, oletko kuullut koskaan?
      Meiän kunta kuulemma liitetään niien kans yhteen ja sitten me mennään vielä yhessä Kauhavan suloiseen sotesyliin. Pääsemme rautatien ääreen ja kehitymmme kovasti ja saamme jo kosketusta isoon maailmaan.

      • kepu_hallitus_jäsen

        Me kaikki äänestämme anttia joka on valtavan hyvä ehdokas hyvä rehellinen mies
        koko Vimpelinkepu porukka on antin takana, ja yli puolue rajojen on valtava kannatus, mitä olen käyny Antin tilaisuuksissa, väkeä on niin paljon ettei sisälle meinaa mahtua, ihan mahtava ehdokas. Antti tulee samaan valtavan äänivyöryn koko Järviseudulta eli takuu varma uusi kansanedustaja joka ajaa koko järvikuntien asiaa ei pelkästään syntymäkuntaa, nyt varsinkin saatava jämäkkä etelä-pohjalainen vaikuttaja eduskuntaan, tulossa vaikeat kuntaliitos asiat johon ei
        naisehdokkailla vakuuttavia näyttöjä tämän asia hoitamiseen. Perunaa voi viljellä kuka lystää ja haistella minkin paskoja se ei vaadi paljon järjenkäyttöä, nyt kuntaliitos vaatii todella miehistä voimaa tietoa saadakseen Järvikunnille, parhaat edellytykset pärjääkseen. Eli kevään vaaleissa koko pitäjien äänet pitää saada ANTIN taakse varmistaakseen pitäjien elinvoiman tässä synkässä tilanteessa, Voimme kaikki luottaa ANTIN JÄMÄKKÄÄN tietämykseen.


      • Rantakyläänen

        Ei ollut Nellun pöydät täynnä Turha hehkuttaa olemattomia Puolet siellä olleista käyvät muutenkin kahvilla Eivät olleet poliitikkoa kuuntelemassa No saivat ilmaisen kahvin ja nisun
        Enempi oli porukkaa lohisopalla


      • Eri_näkemykset

        Mitä minä näin niin lohisoppatykki seisoskeli yksinään kuin orpo piru suojeluskuntatalon pihamaalla, tykkivahti värjötteli ja hytisi kylmissään portailla.


      • Vimpeläänen

        Kävitkö sisällä siellähän väki oli


      • Autiopihamaa

        En käyny ku pihassa ei näkynyt auton autoa, vain yksinäinen soppatykki.


      • Ylimielisiä
        kepu_hallitus_jäsen kirjoitti:

        Me kaikki äänestämme anttia joka on valtavan hyvä ehdokas hyvä rehellinen mies
        koko Vimpelinkepu porukka on antin takana, ja yli puolue rajojen on valtava kannatus, mitä olen käyny Antin tilaisuuksissa, väkeä on niin paljon ettei sisälle meinaa mahtua, ihan mahtava ehdokas. Antti tulee samaan valtavan äänivyöryn koko Järviseudulta eli takuu varma uusi kansanedustaja joka ajaa koko järvikuntien asiaa ei pelkästään syntymäkuntaa, nyt varsinkin saatava jämäkkä etelä-pohjalainen vaikuttaja eduskuntaan, tulossa vaikeat kuntaliitos asiat johon ei
        naisehdokkailla vakuuttavia näyttöjä tämän asia hoitamiseen. Perunaa voi viljellä kuka lystää ja haistella minkin paskoja se ei vaadi paljon järjenkäyttöä, nyt kuntaliitos vaatii todella miehistä voimaa tietoa saadakseen Järvikunnille, parhaat edellytykset pärjääkseen. Eli kevään vaaleissa koko pitäjien äänet pitää saada ANTIN taakse varmistaakseen pitäjien elinvoiman tässä synkässä tilanteessa, Voimme kaikki luottaa ANTIN JÄMÄKKÄÄN tietämykseen.

        Kyllä nyt meni raakasti yli. Jos keskustan omaava henkilö hyväksyy tällaiset periaatteet taidan olla väärässä puolueessa. Harkittava asiaa.ylimieliset


    • opintienmaisteri

      Tervehdys taas. Minähän aikaisemmin kirjoitin siitä KUNTALIITOS ASIASTA joka Vimpelillä nyt on edessä. Varoitin teitä miten VALTIONVIRKAMIEHET PÄÄTTÄÄ tämän teidän puolesta, eli virkamiehet löi rätingit pöytään, nyt teillä on edessä meno ALAJÄRVENKAUPUNGIN hoiviin jossa päätetään teidän kunnan asiat. Minähän sanoin Vimpelin suojatyöpaikoista pitää päästä eroon, ja kunnanjohtajasta ja muista turhista työpaikoista. Vimpeli ei missään oloissa olisi selvinnyt velvoitteistaan terveysasioista, vanhuksista ja muista pakollisista menoista. Muistan aikaisemmin mitä kerroin Vimpelin veroäyri olisi pitänyt nostaa lähen 30% oltas sitten vasta tasapainossa, ja sanoin, kunnanveronmaksajat eivät missään oloissa olisi kestaneet näin suurta korotusta. Olen muuten nähny luonnoksen jossa oli maininta Vimpelin kuntaliitos suunta, ja ALAJÄRVENSUUNTA ON TEILLE VALITTU. Hätäisesti lueskelin Järviseudun Sanomia ja siinä joku mainitsi ,että voitas vielä keksiä jotain kuntaliitoksen pakkopykälä tulisi käytäntöön. Näillä henkilöillä on todella vähäiset tiedot voivat aiheuttaa kunnalle vakavaa vaaraa näillä lausunnoilla, paras jättää nyt nämä lausumat omaan arvoonsa.
      Nyt pitää jatkaa säästötoimia sovituissa asioissa ja alkaa purkamaan näitä kunnan viime aikaisia menoja.Nyt välittömästi kuntaliitos neuvottelut alkuun ettemme taas tarvitse Valtionvirkamiehiä toisen kerran tulemaan paikalle.
      Ymmärrän hyvin tässä on näitä kunnantyöntekijöitä jotka haluaa viimeiseen saakka pitämään työpaikoista, sanosin näille nehän päättyy joka tapauksessa kuntaliitosmyötä, valtuusto, hallitusta, ei enään tarvita, päätösasioissa on ALAJÄRVENKAUPUNGILLA jonne valittu edustajat

    • kyläneuvos

      Muistan n. 20v. sitten kun Alajärven valtuuston pj:nä Pentti Hietala ja hall.pj:nä Mauri Jokiaho,silloin nämä herrat toimivat niin että Alajärven etu oli se että koko järviseutu koki saavansa seutuyhteistyöstä hyötyä ja seutukunnalliset luottamuspaikat olivat vuorotellen joka jäsenkunnan käytettävissä.

      Alajärven suurin koko ei silloin näkynyt toiminnassa ja yhteistyö oli toimivaa.

      Pikkuhiljaa alkoi kuulumaan mutinaa että Mauri ja Pentti myyvät Alajärven halvalla.Niimpä

      nämä molemmat sillanrakentajat joutuivat väistymään ja tilalle tulivat herrat Hannula ja Höykinpuro ja niin alkoi yhteistyö rapistumaan ,tapa toimia muuttui Alajärvi keskeiseksi ja pienempien kuntien mielipiteet ja toiveet jäivät varsin vähälle huomiolle!

      Kuntien välinen yhteistyö on toimivaa silloin kun kaikki kunnat tuntevat hyötyvänsä siitä!

      Alajärvellä on tämä asia unohdettu!

      • ketääänestät

        Tasalautakuntamalli, Vimpeli äänesti erosta,,Soini päätti erota ja kaataa yhteistyön. Samalla päätti Vimpelin itsenäisen kunnan kohtalon eli pakkoliitos tulossa! Alajärvi on seissyt rinnalla joko ajan ilman vikurointeja antaen vallan teille....nyt Se on ohitse! Siitä voitte syyttää itseänne ja loppunäytöksenä päättäjänne yrittää täystuhoa eli saada Vimpelin kauhavaan,,,,,


      • Järviseutu-yhtenäiseksi

        Samaan Kauhavaan tulee vielä Alajärvikin kunhan sotevalmistelu etenee, ellei lähde sitten Soinin perässä kuusiokuntien kilpailutukseen.


      • yhteistyötaidoton

        Tämä sama porukka joka vehkeili vimpeliä perusturvan kilpailutukseen ja eroon yhteistyöstä vehkeilee nyt vimpeliä kauhavaan.....viimeiksi seurasi Vimpelin kriisikuntamenettely, koska yhteistyöhön ei ministeri uskonut. Oisko nyt tällä kertaa vehkeilyn tulos pakkoliitos? Katsokaapa ketä äänestätte!


      • Luonnoillinen_alue

        Samaa mieltä, sillon hommat pelas, kun Järviseutu puhalsi vielä ihan oikeasti yhteen hiileen ja naapurikade oli tuntematon käsite.


      • sylttutehdas

        Taustalta löytyy eräs meidän vimpeliläinen rouva....


      • Mrs.niemi

        Onko kyseessä ehkä aviosta eronnut rouva, jolla on nyt uusi kihlattu?


      • tarkoinvarjeltu

        Olen ollut neuvotteluissa yhteistyöstä n 15v sitten. Joka kerta pikkukuntaa ei noteerattu ja totesikin Moisiolle, ettei meillä ole yhteista muuta kuin raja


      • hellureitussu
        Mrs.niemi kirjoitti:

        Onko kyseessä ehkä aviosta eronnut rouva, jolla on nyt uusi kihlattu?

        tussun tussu vilahtaa


      • Äännestäjä
        ketääänestät kirjoitti:

        Tasalautakuntamalli, Vimpeli äänesti erosta,,Soini päätti erota ja kaataa yhteistyön. Samalla päätti Vimpelin itsenäisen kunnan kohtalon eli pakkoliitos tulossa! Alajärvi on seissyt rinnalla joko ajan ilman vikurointeja antaen vallan teille....nyt Se on ohitse! Siitä voitte syyttää itseänne ja loppunäytöksenä päättäjänne yrittää täystuhoa eli saada Vimpelin kauhavaan,,,,,

        Alajärvi on vienyt tätä hiljaisuudessa eteenpäin, on ollut valtuustoseminaria yms. asiasta.

        http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/paalijarvi-jarvi-pohjanmaan-yt-alue-purettava-1.1520825


      • Mättää

        No nythän Paalijärvi tulee pääsemään tavoitteeseensa, mutta miten käy Alajärven? Eipä tunnu nyt menevän hommat niin kuin "Strömsöössä". Ei oikein löydy Alajärvelle niitä kipeästi tarvitsemia yhteityökumppaneita. Missähän mahtaa olla vika?


    • downdowndeeperanddown

      No Vimpeli ei siitä muutu miksikään vaan on syöpä Alajärven kaupungin yrityksessä tulla toimeen.
      Ja tekee Lehtimäen kanssa olonne tukalaksi.
      Luulitte olevanne nokkelia!

    • vesvelli

      taijat olla oikein kouluja käyny ku noin viisaita päästät suustas ?

    • Vieroitusta_shokista

      Kova on tahto ainakin puheidensa mukaan vimpeläisillä vieläkin säilyttää itsenäisyys. Kunnanhallituksen infossa yleisöstä nousi oikein emeritus persujen suuvärkeistä, että järjestetään keräys Vimpelin kunnalle, että se vois hoitaa asiansa kuntoon.
      Kunnanjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja valoivat oikein taulukkosulkeisilla uskoa paikalla olijoille, että semmonen rätinki toimitetaan vielä valtiovarainministeriölle notta itsenäisinä pysytään.
      Jotenki jäi semmonen tuntuma etteivät enää usko itsekään omiin selityksiinsä, antavat vain nyt pahimmassa pälkähässä vähän shokin lievityshoitoa kuntalaisille ja totuttelevat ajatukseen kuntaliitoksesta. Pesäpallokaudella, viimestään kesän loppupuolella ihmiset on tottuneet jo ajatukseen, että joudutaan liittymään toiseen kuntaan, kun ajatusta syötetään heille pikkuhiljaa.

    • Järkytys.hellittää

      Näyttää siltä, että pahin shokki on alkanut jo nyt hellittää. Viisi päivää meni ettei tänne palstoillekaan ilmestynyt edes kirosanoja, nyt kommentointi on jo taas kiihtymään päin.

    • Saarikenttä.myyntiin

      Vimpelin itsenäisyydestä ei ole valmiita maksamaan muut kuin vanhat kiihkofanaatikot, kroonista vimpelitautia vakavasti sairastavat vaarit ja muorit.
      Me nuoret lapsiperheet päinvastoin toivomme kunnaltamme helpotuksia asumiskustannuksiimme, asumisympäristöömme enemmän viihtyisyyttä, parempia kauppapalveluita kuntaamme, lapsille lisää harrastemahdollisuuksia muutakin kuin pesäpalloa, reilumpaa ja avoimempaa suhtautumista meihin kunnan tulevaisuutta veroillamme rahoittaviin asukkaisiin.
      Nykynen kunnanhallinto on sisäpiiriinsä kangistunut, näköalaton,yhteistyökyvytön ja suoraan sanoen saamaton. Nyt vietäs asukkailta tuhkatkin pesästä kun vaan saatas kunnanvirasto säilymään. Jos rahaa pitää jostain itsenäisyyden ostamiseksi saada, niin myykää Saarikenttä, eikös se ole kunnan?

      • maisterin_miniä

        Eiköhän nyt asiat mennet perille kuntaliitos on väistämätön asia, ei Vimpelissäkään ,niin hulluja ole joka Kauhavan suuntaan haluaa, kyllä se suunta on ALAJÄRVEN KAUPUNKI tämä vaan tosi asia. Aikaisemmin kerroin miksi Vimpelin kunta on riisikunta se vaan johtuu tästä yhteistoiminta selvityksestä ja liittymisestä ja luultiin se tuo auvoiset ajat Vimpeliin ja ratkaisee kaikki eurohuolet, tämä liitos vei Vimpelin tuhon tielle, yhteistoiminta selvityksen tekijät tuhosivat täysin talouden. Tämä entinen kunnanjohtaja (merkonomin paikka on kaupankassa) oli todella huonovalinta tänne, olis pitänyt olla valitsematta tästäkin oli monet erimieltä näitä ei kuunneltu. Vimpelin lukio tullaan alas ajamaan ja oppilaat siirretään ALAJÄRVEN KAUPUNGIN LUKIOON.

        Nyt tulee olemaan vaikeat ajat, veroäyrin korotukset kiinteistöverot suuret. Työpaikkojen osalta Vimpelin tilanne heikko, työpaikat vähenee.

        Nyt täytyy välittömästi asettaa työryhmä joka alkaa selvittämään kuntaliitos menettelyä Alajärven kanssa, MUUTEN SELVITYSMIEHET TULEE VALTIONVIRKAMIESTEN PUOLELTA, parempi kuitenkin

        jos itse sotkumme selvitämme.

        KAUHAVALLE SUUNTA ON TOIVE AJATTELUA. Yhteistoiminta alueesta olis pitänyt aikoja sitten erota, nyt se myöhäistä ei sitä uskottu vaikka kuinka kerroin mihin tämä yhteistominta vie, kriisikunnaksi. Kaikki kuntien väliset riidat johtuu yhteistoimintaalueista
        täyttyy ihmetellä miten kuntien päättäjät ajoi tätä kuin käärmettä pulloon, tälläinen aikoja sitten tehty selvitys olis pitänyt jättää tekemättä, senkin varmaan veronmaksajat maksoi
        ja tuli kallis selvitys.


      • turhaatuhlausta

        Juuri näin. Ei suinkaan kaikki vimpeläiset ole valmiita maksamaan siitä, että tämä näennäinen itsenäisyys säilyisi. Enkä usko, että kunta pystyykään enää mitenkään keplottelemaan taloutta siihen kuntoon, että pakkoliitokselta vältytään.


    • Huhuako

      Onko Lanamäki pidätetty Vimpelin ylisuurien peruspalvelumenojen takia kun Tanja Penninkangas on ryhtynyt hoitamaan hänen virkaansa?

      • sykiatri

        otappas kaveri lääkkeesi ja mene s

        takaisin sinne sääksjärvelle


    • sukurutsausta

      Huhuako tyypin kylähullut juuri kuormittaa Vimpelin perusturvaa ja nostaa kustannukset pilviin....sitä se sisäsiitos saa aikaan. Sykiatri antoikin ihan hyvän neuvon....

    • marsalkka

      Näitä vikisiöitä riittää tässä kylässä...sillä täällä hommat mennytkin päin peetä! Näiden kavereiden oikea paikka on Seinäjoki ja siihen ei kuntaliitosta tarvita. Törnävä on osoite.....tämä joutosakki kun täältä lähtee niin nousu alkaa!

      • oikaisuvaatimus

        Suhteellisesti eniten hulluja ja sukurutsaa on esiintynyt Alajärven Koivumäen kaupunginosassa.


      • tuomariturmio

        Oisko vimpelistä joku sinne muuttanut?


      • muuttovirta

        Ei Koivumäelle, mutta kaupungin keskustaan Vimpelistä on mennyt väkeä pilvin pimein.


      • atsonnit
        oikaisuvaatimus kirjoitti:

        Suhteellisesti eniten hulluja ja sukurutsaa on esiintynyt Alajärven Koivumäen kaupunginosassa.

        Etkö ole seurannut tiedoitusvälineitä .Tuore tilasto kertoo että Vimpelissä Soinissa ja Ähtärissä On suomen sairain väestö.Tämä tilaston näin lehdissä ja Pohjanmaan myös aule-uutisissa. Lääkäreiden mukaan tämä johtuu sisäsii Myös keskisuomessa on joku dosentti asian tutkinut Ja Vimpeli on ykkönen tässä S-S asiassa Suomessa. Voit tarkistaa asian.


      • terveystutkija
        atsonnit kirjoitti:

        Etkö ole seurannut tiedoitusvälineitä .Tuore tilasto kertoo että Vimpelissä Soinissa ja Ähtärissä On suomen sairain väestö.Tämä tilaston näin lehdissä ja Pohjanmaan myös aule-uutisissa. Lääkäreiden mukaan tämä johtuu sisäsii Myös keskisuomessa on joku dosentti asian tutkinut Ja Vimpeli on ykkönen tässä S-S asiassa Suomessa. Voit tarkistaa asian.

        Totta kirjoitat just näissä pitäjissä onkin suomen sairain väki, ja nyt vaan riidellään ihan kaikesta. Emme todella pärjää omin avuin. Pakosta joudumme kuntaliitokseen isommille hartioille alajärven kaupungin huostaan, jolloin säästämme valtavasti palkoissa.
        Emme tarvi nykyisiä suojatyöpaikkoja, nämä syö just sairaus resursit jotka vapautuu, vanhustyöhön, hoitopaikkoihin, ja tuleviin kansansairauksiin joita tuo mukanaan nämä suuret ikäluokat, diabetes, verenpainetauti, tutkimusten mukaan joka kolmannella on näihin lääkepurkki taskussa alentamaan vaivoja, ja ei vähäisempänä alkoholismi joka on valtavasti täällä lisääntynyt nuorten keskuudessa ja suurissa ikäluokissa, tähän lisättynä tupakointi ja siitä johtuva keuhkoahtautuma tauti, joten kyllä täällä tarvitaan valtavat toimenpiteet näiden hoitamiseen.


    • keskustaonpuolue

      Kaupungin keskusta?
      Onko se Niittykummussa, Tuluutissa, Järvikadulla vai Ikosen peltoaukeella?
      Hajallakuin haulikolla ammuttu-ei mitään kiintopistettä vaan revitty ruisleipä tulee mieleen.

      • puikkokäsi

        Se voi näyttää siltä Sääksjärven takametsistä käsin.....


      • vuorovaikutusta

        sama perspektiivi sääskjärven takametsistä kuin möksyn kaupunginosasta


    • Ei.ainakaan.Alajärveen

      Vimpelin suunta näyttäs olevan Kauhava. Ilmatieteen laitoskaan ei enää käytä Alajärven Möksyä havaintoasemana Vimpelin paikallissääennusteessa. Uusi havaintoasema on Uunimaantie Kauhava.

    • salkkumiehet

      Vimpeli voi liittoutua kaikkien kriisikuntien kanssa yhteen. Uusi kunnan nimi kriisikunta. Vimpeli voi mennä minne haluaa jos löytää jonkun joka maksaa 30 miljoonan lainat:) samalla lupaa säilyttää kaikki palvelut ja rakentaa niitä jopa lisää.....no, onhan päättjät saaneet Vimpelin jo tähän tilaan eli eiköhän lopetuskin hoidu

      • MAISTERIN_VÄVY

        Eiköhän nyt asiat mennet perille kuntaliitos on väistämätön asia, ei Vimpelissäkään ,niin hulluja ole joka Kauhavan suuntaan haluaa, kyllä se suunta on ALAJÄRVEN KAUPUNKI tämä vaan tosi asia. Aikaisemmin kerroin miksi Vimpelin kunta on riisikunta se vaan johtuu tästä yhteistoiminta selvityksestä ja liittymisestä ja luultiin se tuo auvoiset ajat Vimpeliin ja ratkaisee kaikki eurohuolet, tämä liitos vei Vimpelin tuhon tielle, yhteistoiminta selvityksen tekijät tuhosivat täysin talouden. Tämä entinen kunnanjohtaja (merkonomin paikka on kaupankassa) oli todella huonovalinta tänne, olis pitänyt olla valitsematta tästäkin oli monet erimieltä näitä ei kuunneltu. Vimpelin lukio tullaan alas ajamaan ja oppilaat siirretään ALAJÄRVEN KAUPUNGIN LUKIOON.

        Nyt tulee olemaan vaikeat ajat, veroäyrin korotukset kiinteistöverot suuret. Työpaikkojen osalta Vimpelin tilanne heikko, työpaikat vähenee.

        Nyt täytyy välittömästi asettaa työryhmä joka alkaa selvittämään kuntaliitos menettelyä Alajärven kanssa, MUUTEN SELVITYSMIEHET TULEE VALTIONVIRKAMIESTEN PUOLELTA, parempi kuitenkin

        jos itse sotkumme selvitämme.

        KAUHAVALLE SUUNTA ON TOIVE AJATTELUA. Yhteistoiminta alueesta olis pitänyt aikoja sitten erota, nyt se myöhäistä ei sitä uskottu vaikka kuinka kerroin mihin tämä yhteistominta vie, kriisikunnaksi. Kaikki kuntien väliset riidat johtuu yhteistoimintaalueista

        täyttyy ihmetellä miten kuntien päättäjät ajoi tätä kuin käärmettä pulloon, tälläinen aikoja sitten tehty selvitys olis pitänyt jättää tekemättä, senkin varmaan veronmaksajat maksoi.

        ja tuli kallis selvitys.


      • maisterinanoppi

        Asia muuten just näin ,kuin kirjoitat oli hyvin kallis selvitys Vimpelille ei meistä tule Kauhavalaisia eikä missään nimessä Seinäjoki ole meidän emokunta eikä myöskään Lapua, kyllä meidän emokunta on ALAJÄRVI.
        Kymmeneien miljoonien lainoista ja suuret velat päällä ei todellakaan tulla selviämään vastuista, nyt olis aika alkaa selvittämään asioita alajärven kanssa viivyttelemättä.
        Kuntien määrä on aikoja sitten sovittu kattaisen ja urpulaisen aikana se määrä n. 70 tämän aikoinaan sanoi kattainen jos muistatte siitä pidethän kiinni.
        Kunta pärjääkö se hyvin vai huonosti ole mitään merkitystä vaan tällä luvulla n. 70 on merkitys


      • Knockout2017

        Kyllä se on niin, ettei valtionvarainministeriö hyväksy maisterin ja maisterin lähisuvun kiivasti haluamaa yhteenliittymään. Velkaakin olisi karvan alle 100miljoonaa, ja yhteenlaskettu työttömyysprosenttikin yli 25. VM:n täystyrmäys on ilmiselvä asia, ja maisterin uusi kotikunta on vireä ja elinvoimainen Lapua.


    • toisinpäinparempi

      Mutta tuohan on tosi huono uutinen jos työpaikatkin katoaa kun ollaan liittymässä suureen tuntemattomaan alajärveen ja sen jälkeen Lapuaan.
      Typerästi provosoitu asia kaikkien kannalta.

      • ekonomin_vävy

        Kyllä minä ihmettelen miten Vimpelinkunnan asiat on hoidettu huonosti, vaikka vuosikymmeninä on ollut teollisuutta, tätä ei voi millään käsittää. Täytyy olla vakavat virheet jotka Vimpelinkunnan päättäjät on tehneet. Monissa kunnissa ei ole edes teollisuutta, eivätkä ole määritelty kriisikunnaksi. Mikä on vienyt kunnan, näin alaarvoiseen tilaan,onko
        se ollut ainainen puolueiden välinen riitely, kateus ja tehty virheellisiä päätöksiä, tai kunnantakaamia lainoja yrityksille jotka hakeneet lainan takuuksia väärin perustein, näistä se asia koostuu ja hyvä veli verkosto on toiminut. Nyt täytyy asukkaiden jos tilaisuus tulee vaihtaa päättäjät, jos ei sitä ennen tule kuntaliitos, joka kyllä on tulossa. Ei tämä tälläinen meno, voi enään jatkua sulle mulle politiikka. Järviseudun ainoa kriisikunta , tässä on jotain
        ihmeellistä vuosina tapahtunut ei voi käsittää. Talous pito pitää olla sellaista, hyvinä vuosina pitää aina säästää, nyt on eletty kuin hölmöläiset. Vimpelin kaltaisen kunnantalous ei kestä tälläistä, ei veronmaksajien selkä kestä enään uusia veronlisäyksiä veroäyriin, se tie on loppu.
        Vinkkinä voisin sanoa nyt on yhteistoimintaalueesta välittömästi erottava, tästä moni kirjoittanut, olen samaa mieltä.
        Vielä palatakseni näihin kunnantakaamiin lainoihin, nämä tulee maksuun monilta osin
        voitas verrata Kreikan saamiin vakuuksiin jotka tavallaan nämä vakuudet on meidän omia euroja eli yhtä tyhjän kanssa, eli menetämme vakuudet ja maksamme vielä
        yritystenlainan vakuudet konkurssien muodossa.


    • 4889.merkkiä.jäljellä

      Jeps. Vimpelin kunnantalous oli vielä vajaa 10 vuotta sitten Suomen huippua. Jotain on pahasti mennyt pieleen.

      • merkkiäjäi

        Minäkin yhdyn tähän totuuteen, onneksi täällä on "talousmiehiä" jotka huomaa saman tilanteen, pieleen on menneet, mitkään asiat ei voisi mennä pahemmin
        Oltas huipulla vieläkin jos ei oisi tehty mitään. Sitä vaan kukaan ei huomannu kun päätöksiä tunaroitu, näin muuten sanoi Kekkonen aikoinaan.


      • vistinperänmerkonomi

        Nyt pitää välittömästi alkaa toimet, kuntaliitos talkoisiin kummasti asiaa vaan venytetään kuin pullataikinaa. Vimpeliläiset aika käy vähiin nyt pitää alkaa toimeen.
        Nelimarkan parlamentin edustajat laittakaa kinttuihin nyt vipinää, kohta tulee valtionvirkamiehet taas uudelleen jos mitään ei tapahdu.
        Kunnankassa tilanne on surkea, ei sitä muuten kriisikunnaksi voida päätyä, laskelmat näyttää kyllä tilanteen. Ei pidä enään kuntaliitos asiassa alkaan velttoilla, nyt pitää tulla
        sen puitteissa häämöttää Alajärven kaupungin kanssa yhteistoiminta.


      • Höykkyläinen

        Vistinperänmerkonoooomi on jälkijunassa. Me alajärveläiset emme ole tippaakaan kiinnostuneita kimppaan Vimpelin kansaa. Lehtimäen esimerkki on valaiseva. Alajärvi maksoi Lehtimäen velat, siitä kiitokseksi velattomat lehtimäkeläiset ovat liittymässä Ähtäriin. Tunne vimpeliläiset vielä kierommiksi mitä lehtimäkeläiset ovat. Kääntykää vimpeläiset vaan Kauhavan puoleen lappajärveläisten mukana.


      • hoiskonperäläiset

        otamme köyhät vimpeliläiset tänne


      • Kiekuu

        Mutta minne hoiskonpersäläiset panoo meidät vauraat vimpeliläiset?


    • kairapuro

      Elä "Höykkyläinen" viiti puhua sontaa,jos ees Höykkylästä ootkaan.Minä kyllä tunnen Höykkyläiset että turha vinkua..het sitte...

    • kaccelipuhetta

      Kyllähän asia niin ettette te tiedä kunnan kassasta hevosperziettä-kuten en minäkään- joten laittakaahan kieli aanukseenne ja imekää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe