Persujen pitkään ennustamaa tuomionpäivää ei tullutkaan. Ilmestyskirjan pedot pysyivät piilossa, vaikka persut ovat mananneet niitä esiin vuodesta toiseen. Kreikan ja muiden EU:alueen kriisimaiden selviäminen ahdingostaan on soinisteille pahinta myrkkyä?
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/perussuomalaisten-ennustama-tuomio-paiva-ei-tullutkaan/1979788
Tuomiopäivää ei tullutkaan
7
<50
Vastaukset
- Soinisti
Se tuomiopäivä on jo ollut ja mennyt, Nyt jälleen kerran EU syyllistyy lakien rikkomiseen, Ensimmäinen rikkomus oli, että maksatettiin Toisen velkoja, Toinen rikkomus. on tuo setelipainatus, se on kiellettyä.
Sitten vielä se, että EU ei itsekään tiedä, mihin läpeen päänsä pisti. Jos tuo setelirahoitus epäonnistuu, niin silloin kyllä ollaan jo helvetin portailla.
Joten ei kannattaisi paljon möykätä Kreikan suhteen. Ei mitään vielä ole tehty, mutta katsotaan ja möykätään jos silloin on aihetta.- Pinnarit
Soinisti tarkoittaa, että EU:n pitäisi odotella kädet ristissä katastrofia. Muuten ei Soini pääse sanomaan, että " mitäs minä sanoin". Nyt on paha persemäki menossa persuilla ja sekös ahistaapi.
- EiVielläEdesPohjalla
Onhan se mukavaa, että osalle porukkaa, sille typerimmälle ja ymmärtämättömämmälle osalle kaikki on jo korjaantumassa ja tilanne ohi. Vaikka itseasiassa kaivaudutaan kokoajan syvemmälle ongelmiin, joista ei enää ulospääsyä löydykkään selittelemällä ja kusettavalla lisää rahaa painamalla ja säädöksiä venyyttäen.
- järjenetsijä
Eivät asiat ainakaan tällaisella uhoamisella korjaannu.
http://nasima.fi/onko-vihapuhe-sananvapautta/
- Pakkoruotsi_pois
PERUSSUOMI TUKEE, PAKKORUOTSI POIS, KIELITAITO KUNNIAAN
KIELIPALETTIMME YLEISESSÄ OPETUKSESSA ON SUOMI, ENGLANTI KAIKILLE JA SEN JÄLKEEN SAKSA JA/TAI RANSKA opiskelutasosta riippuen tarjottava valinnan mukaan
Kielitaito kunniaan, pakkoruotsi pois
http://vapaakielivalinta.fi/images/rahankerays/suvaitsevampi-suomi-0-440px.png
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
http://vapaakielivalinta.fi/ajankohtaista.php?artikkeli=Ruotsi vapaaehtoiseksi -rahankeräys starttaa Helsingin seudun linja-autoissa 8. syyskuuta
http://jussiniinisto.fi/index.php/2015/02/pakkoruotsin-poistamisaloitteen-kasittelyyn-vauhtia/
Julkisuudessa turhan vähälle huomiolle jäi joulun alla Åbo Akademin ja Tampereen sekä Turun yliopistojen yhteistyössä tekemä tutkimus, joka kartoitti suomalaisten mielipiteitä ruotsin kielestä.
Peräti kolme neljäsosaa vastaajista oli sitä mieltä, että ruotsin kielen opiskelun pitäisi olla vapaaehtoista. Selvästi yli puolet oli lisäksi sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia.
Aloite lähetettiin sivistysvaliokuntaan, josta sitä ei vieläkään ole tuotu eduskunnan täysistuntoon. Toivoa sopii, että valiokunta laittaa käsittelyyn vauhtia ja tuo asian äänestykseen pikimmiten. Sillä mikäli aloitetta ei käsitellä ennen eduskuntavaaleja, se raukeaa, kuten käy kaikille muillekin käsittelemättä jääneille esityksille.
Herääkin epäilys, halutaanko aloitetta tarkoituksella viivyttää sivistysvaliokunnassa, jotta nykyinen, pakkoruotsin poistamista periaatteessa kannattava eduskunta ei ehdi asiasta äänestää. Joka tapauksessa perussuomalaiset aikoo jatkaa asian ajamista.
Kolumni julkaistu Lännen Median lehdissä 31.1.2015. - Ennuseukko
Niinpä niin. Kun persut huomasivat ennustustensa menneen vähän niin kuin persuulleen, he keksivät tuon "sehän tapahtui jo ajat sitten" -höpinän, vaikka asiat, joita he luettelevat ovat tapahtuneet jo ennen näitä Soinisdamuksen kuuluisia "ennustuksia", eivät sen jälkeen. Helppo minunkin on ennustaa, että eilen täällä satoi lunta...
- PSjaECR
http://timosoini.fi/2015/02/langet-kaulaan-2/
Tulevalla viikolla isännöimme ECR- ryhmän Opintopäiviä. Tuo ryhmä On Euroopan Parlamentin kolmnneksi suurin ryhmä. Sampo ja Jussi ovat jatkaneet kunniakkaasti Perussuomalaisten työtä Euroopan Parlamentissa.
Vuonna 2009 tein oikean päätöksen lähtiessäni ehdolle. Viime vuonna oli oikein jäädä Suomeen.
https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-eu-ryhma-kokoontuu-helsingissa-mukana-yli-40-meppia/
Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä pitää opintopäivät Helsingissä 3. – 6.2.2015. Ohjelmassa on muun muassa keskustelua EU:n talouspolitiikasta, kevään eduskuntavaaleista sekä turvallisuuskysymyksistä. Opintopäiviin osallistuu yli 40 ECR-meppiä, mukaan lukien ryhmän puheenjohtaja, Britannian konservatiivipuolueen Syed Kamall.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760