Islanti – 300.000 Asukkaan Hyvin Voiva Yhteiskunta!!
Länsimaisen yhteiskunnan kasvuideologia perustuu väestönkasvuun. Kun väestö kasvaa, kasvaa BKT ja kasvaa työllisten määrä. Esimerkiksi eläketurva perustuu tällaiseen ketjukirjeeseen.
Islannissa on 325.000 asukasta. Ei se ainakaan maahanmuutolla pärjää, koska viime vuonna maahan tuli 15 maahanmuuttajaa. Islannin merialue on täynnä kalaa ja tuliperäisestä maaperästä saadaan energiaa. Maan BKT per asukas on 40.700 USD, kun saman tilaston mukaan Suomen BKT on 35.900.
Islanti kansallisti pankit omassa talouskriisissään 2008 ja jätti sijoittajien ahneuksissaan bisnesmiehille antamat luotot maksamatta. Islanti näytti EU:lle (ja eurolle) pitkää nenää.
Islanti on säilyttänyt oman kielensä, mutta kaikkialla pärjää englanniksi.
Islanti on upein maista, joissa olen käynyt. Jo Keflavikin lentokentälle laskeutuessa tulee tunne, että täällä on hyvä olla. Eikä se johdu rikistä ilmassa.
http://www.mitavittua.fi/2015/02/02/islanti-300-000-asukkaan-hyvin-voiva-yhteiskunta/

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä ei YHTÄÄN NEGURIA ...
Pasha maa toi Islanti.Meitin naapuriin muutti/muutettin kuunvaihteessa 16 mustaa-mamua punaisilla muutoautoilla ja heti alkoi työllistävä vaikutus näkyä.Roskaa -huutoa-sairaskuljetuksia-polliseja-sossutädit ym ym ..
Kuka siellä oikein huutaa? Mikä se roskajuttu oikein oli?