Teesit jakautuvat kolmeen osioon.
1) Millaisen Suomen haluamme
2) Minkä varaan sen rakennamme
3 ) Miten se saavutetaan
Suomi tarvitsee toisenlaisen politiikan kun mitä Kataisen/Stubbin ovat noudattaneet. Hallituskausi on tuonut työllistämisen sijaan yli 100.000 uutta työtöntä. Palvelujen ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat jatkuneet. Tulonjako palkkatyön vahingoksi on jatkunut.
Suomi on sidottu läntiseen ulkopolitiikkaan ja sen sotilasliiton naton tahtoon ja Suomea ollaan viemässä Naton täysjäseneksi.
"Suomen kommunistisen puolueen mielestä meidän on tehtävä täyskäännös ja politiikan keskiöön on otettava markkinauskon, suuryritysten ja virkamiesvallan sijaan ihminen."
Stubbin teesit leikkausten jatkamisesta ovat vääriä. Leikkausten sijaan tarvitaan elvytystä, kotimaisen kulutuksen ja tuotannon lisäämistä ja rauhan ulkopolitiikkaa.
SKP:n vaaliteesit - Työtä - rauhaa - perusturvaa
53
95
Vastaukset
- s.partacus
SKP:n vaaliohjelmaa voidaan pitää lähiajan tavoiteohjelmana. Muutetaan radikaalisti leikkauspolitiikka kasvuohjelmaksi. Tulonjaon puolella rikkaiden rikastuttaminen muutetaan köyhimmän väestönosan tarpeista huolehtimiseen.
1) Millaisen Suomen haluamme? Teesi jakautuu neljään pääkohtaan.
a) Tarvitaan kuusituntinen työpäivä
b) Sote-hanke hylättävä, tilalle selkeät lähipalvelut
c) 1200 euron perusturva poistaa tukiviidakon
d) Natolle ei, kyllä rauhanpolitiikalle
Vanha Työväenpuolue julisti Forssassa 1903 8 tunnin työpäivän tunnuksen. Porvaristo kitisi maailmanlopun olevan tulossa.
Vanhempi lukija muistaa 1960 luvulla tunnuksen 40 tuntisesta työviikosta. Porvaristo kitisi maailmanlopun olevan tulossa.
Molemmat toteutuivat työväenliikkeen voimin.
Molemmat vaatimukset olivat reaalisia työn tuottavuuden kohoamisen johdosta ansiotasoa alentamatta. Teknologian kehitys mahdollisti työn tuotantovoiman suuren kasvamisen.
Tänään tilanne on sama. Savupiipputeollisuuden sijaan tieteellistekninen kumous jatkuu yhä voimaperäisempänä. Tietotekniikan aiheuttama työn tuotantovoiman kasvulle ei vielä ole rajoja näkyvissä. Atomia pienempien osasten ottaminen tuotannon käyttöön on alkamassa.
Talouskuripolitiikalle ei ole mitään tarvetta. Se onkin yksinomaan tulonjaon hämäämiseksi luotu nimike viedä työn tulosten lisääntymisen suuri osa pois niiden luojilta.
Tieteellis-tekninen kumous, tieteen ja tuotannon suuret mahdollisuudet edistäisivät kaikkien kansojen elinoloja, mikäli talouskurista ja työttömyyden lisäämisestä luovutaan.
Tarvitaan radikaali, toisenlainen näkemys kuin stubbeilla, talouden pitkäjäteiseksi rakentamiseksi. Kun otetaan huomioon ihminen mystisen omistajan sijaan, maailma ja Suomi on mahdollista muuttua todellisten tuottajien, työtätekevien maailmaksi.- Työeläkeläinen
Mistä SKP aikoo hankkia rahat noiden ideoidensa rahoitukseen? Onko hyviäkin tuotantoideoita?
Vai onko taas kyse kuten aina ennenkin muiden ansaitsemien rahojen uudelleen jakamisesta eli kansallistamisesta? - SKP_hyvällä_asialla
Emme me tarvitse mitään uusia tuotantoideoita!
Arvoisa Työeläkeläinen on hyvä ja lukee tämän Auvo Rouvisen blogin:
http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/186261-mika-on-talouden-tarkoitus
Stalinismi oli toimiva systeemi ja sen avulla meidän on mahdollista pelastaa yhteiskuntamme ja kansalaiset säätyyn katsomatta! - Työeläkeläinen
Vanhat kun eiv ät mene kaupaksi on kehiteltävä uutta myytävää. Vai oletko "SKP_hyvällä_asialla" sitä porukkaa joka haluaa elää muiden kustannuksella?
- SKP_hyvällä_asialla
Olen työkyvyttömyyseläkeläinen ja koen SKP:n sanoman parhaaksi.
- Työeläkeläinen
Olen vanhuuseläkeläinen pitkän (yli 40 vuotta) työuran jälkeen ja koen SKP:n hieman Muumimaan kaltaiseksi utopiaksi jota on kokeiltu huonoin tuloksin. Kokeiluthan ovat kaikki päättyneet tuhoon ja alkuperäisen idean romuttumiseen. Esimerkkejä lienee enää turha mainita.
Katsos, jos kaikilla on miljoona tai vaikka miljardi mitä hyvänsä niin kaikki ovat yhtä köyhiä, eivät rikkaita. Rikkaus ja köyhyys kun ovat suhteellinen asia eikä toista voi olla ilman toista. - Työeläkeläinen
SKP_hyvällä_asialla kirjoitti:
Emme me tarvitse mitään uusia tuotantoideoita!
Arvoisa Työeläkeläinen on hyvä ja lukee tämän Auvo Rouvisen blogin:
http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/186261-mika-on-talouden-tarkoitus
Stalinismi oli toimiva systeemi ja sen avulla meidän on mahdollista pelastaa yhteiskuntamme ja kansalaiset säätyyn katsomatta!Et sitten kuitenkan päässyt puusta pitkään tuossa uusien tuotteiden kehittelyssä eikä ystäväsi Rouvinenkaan ole mikään talouden luvattu messias. Hän on ainoastaan uudelleenjaon kannattaja ja pelkää menestyviä kansalaisia. Menestyminen on kuitenkin ainoa keino saada muillekin työmahdollisuuksia, niillekin joilla ei ole kykyä alkaa oman työnsä haltioiksi.
Yrittäjän/yrityksen tuloshan ei ole vain yrityksen asia vaan pääosin asiakkaan, yritys laittaa tuotteelle hinnan jolla hän katsoo saavansa kustannusten lisäksi omaa tuloa sekä kohtuullisen tuloksen myös yritykseen sijoitetulle pääomalle. Nuo kaikki ovat tarpeen jotta yritys toimisi hamaan tulevaisuuteen ja samalla työllistäisi siinä työskenteleviä antaen heille kohtuullisen elämän.
Asiakas voi siihen vaikuttaa helposti olemalla ostamatta tuotteita jotka on "väärin" hinnoiteltu. Asiakashan on kuningas joka päättää mikä yritys menestyy ja mikä ei, yritykset tietysti tekevät kaikkensa saadakseen asiakkaan omalle puolelleen ja siitähän nykyinen julmettu mainosrumba on peräisin.
Stalinismi oli hirmuvaltaa ja toimiva vain Stalinin itsensä ja muutaman lähipiirin henkilön osalta. Kukaan tosin ei ollut turvassa vaan muistaakseni Stalin pisti sinne leirirutiineihin oman vaimonsakin, ainakin yhden. Sinne menivät myös kaikki joista ei ollut hyötyä ja leirisysteemillähän työkyvyttömätkin tulivat paljon halvemmiski yhteiskunnalle kun ei tarvinnut hoitaa eikä juurikaan edes ruokkiakaan.
Lue "Vankileirien Saaristo" ja kokeile vapaaehtoisesti niiden leirien olosuhteita nyt talvella ilman työvelvoitetta niin opit jotain oleellista Stalin-uskonnostasi.
SKP on katastrofin enne ja alkuaste!
- Halla-ahon-äänestäjä
Kommunisti kertoo lähinnä vitsejä
Atomia pienempien osasten ottaminen tuotannon käyttöön on alkamassa.
Tieteellis-tekninen kumous, tieteen ja tuotannon suuret mahdollisuudet
Vastaus: elektroni on huomattavasti pienempi osanen kuin atomi, se otettiin
käyttöön jo 1800-luvulla nimellä sähkö ja magnetismi. Vasemmistoliittokommunistit ja SKP ovat auttamattomasti myöhässä, paljon Marxia jäljessä. Miksi? Kommunisti ei ymmärrä yhtikäs mitään teknistieteellisestä vallankumouksesta. Ei sähköstä. Marx tiesi hiukan sähköstä.
Marx perusti Pääoman osin vahvavirtatekniikkaan, mutta kommunisti ei ole lukenut
Marxia eikä ymmärrä tätäkään
Suomen kommunistit eivät tästä teknistieteestä ymmärrä senkään takia mitään sen jälkeen kun Satu Hassi siirtyi vihreisiin (vahvavirtalisensiaatti). Sen sijaan kommunistit ajavat riistoa eli biletysrahaa, kansalaispalkkaa, jonka he haluvat riistää työtätekeviltä ottamalla työssäkäyvän työnarvosta lisäarvon bilettäjien massoille ja ulkomaalaisille (kurjistumisteoria työssäkäyville) - s.partacus
Halla-aho ja Perussuomalainen puolue on närkästynyt, koska ei mainittu maahanmuuton vastaisuutta. Ei mainita vastakaan.
SKP:n ohjelma on esitelty 30.1.2015 Tiedonantajassa.
a) Tarvitaan kuusituntinen työpäivä
Työajan lyhennys vähentäisi työttömyyttä ja antaisi aikaa persoonalle itsensä kehittämiseen, perheensä parissa olemiseen sekä yhteiskunnalliseen toimintaan. On mahdollista siirtyä kahteen 6 tunnin työjaksoon, jolloin tehokkuus kasvaa ja palvelujen aukioloajat kasvavat.
Aikaisemmat hallitukset ovat luottaneet markkinoihin ja leikanneet työväestöltä varoja pääomalle - lopputuloksena työttömyys on vain kasvanut, investointeja ei ole tullut mutta tuloerot ovat kasvaneet. Markkinausko on hylättävä ja valtion satsattava tuotantoon mm. ympäristöystävällisen energiatuotannon ja tietotekniikan aloille.
Pätkätyöt ja nollatuntisopimukset ovat kyseenalaisia. Kaikille työntekijöille tulee taata mahdollisuus kokopäiväiseen työhön ja kunnolliseen toimeentuloon.
Tessien tulkintaetuoikeus työntekijöille, ammattiliitoille on turvattava.
Työntekijöiden omat osuuskunnat mainitaan ohjelmasssa myönteisenä demokratiaa lisäävänä seikkana.
Osuuskunnat yritysmuotona olisi tärkeä seikka. Lyhyessä ohjelmassa kaikkea ei voi tuoda esiin. SKP:lta odotetaan vastaisuudessa teemaan tarkempaa paneutumista. Marx ja Lenin korostivat osuuskuntamuotoa, ainakin pientuotannossa, tuotannollisena soluna. Osuuskunta on työläisten vapaaehtoinen yhteenliittymä teollisuuden, maatalouden tai palvelun aloilla.- simppa99
Perusta ihmeessä firma missä alat soveltaa näitä periaatteitasi. Kaikki tulevat olemaan tyytyväisiä paitsi sinä itse ja käy muuten ennemmin kuin uskotkaan kreikat. Vai haluatko että ne riistoporvarit ajavat itsensä konkurssiin ja velkahelvettiin etkä sinä itse ? Sinulla on töysin samat mahdollisuudet yrittää kuin riistäjällä.
- Työeläkeläinen
Kuusituntinen työpäivä on hyvä keino työpaikkojen lisäämiseen mutta siinä pitää tuntiansiot ja palvelun tuntihinnat pitää ennallaan koska muutoin se lisää työttömyyttä. Mieluumminkin kustannuksia pitää alentaa jotta globaali kilpailukykymme paranisi. Tuo globaali kilpailukyky on hyvinvoinnin edellytys sillä kauaa emme sitä enää voi velkarahalla pitää yllä.
Olet simppa99 ymmärtänyt s.p:n aivan väärin, eihän kommunistin ole tarpeen tehdä työtä ja yrittää koska heillä yhteiskunta elättää kaikki luikurit komut mukaan lukien. Rahat taas saadaan orjatyöleireiltä Stalinin ajan mukaan, niissä vanhat työnantajat ja maajussit raatavat jotta kolhoosien ei tarvitse olla niin tarkkana siitä sadostaan.
Kommunistilla on harhaluulo jotta juuri hänen mahdollinen työnsä yrityksessä (jokunenhan saattaa olla työssäkin) on se joka tekee sen tuoton joka yrityksen tilinpäätöksessä on viivan alla vaikka todellisuudessa hän ei tekisi mitään jos joku ei olisi investoinut yritykseen, joku ei olisi hoitanut yrityksen pyörittämistä ja vielä suunnitellut työtä komulle ja rahoittanut sen tekemistä. Komut eivät ole koskaan olleet ansainnan peruste vaan hävikki.
- Halla-ahon-äänestäjä
Miksi suomalaiset eivät äänestä kommunistisia vasemmistoliittolaisia?
Miksi suomalaiset haluavat Natoon?
Mm. koska monikulttuuriset eli mm. Venäjä uhkailee naapurissa
Suomalaiset äänestävät Perussuomea, oman etunsa takia
KREMLIN DIKTATUURI ON SULKENUT VENÄJÄN JA TOIMITTAJIEN SUUT TERRORILLA
PUTININ OIKEA KÄSI TÄLLE TOIMINNALLE ON VLADISLAV SURKOV
Vladislav Surkov on Putinin pseudodemokraattisen diktatuurin teorian kehittäjä
Surkovin mielestä Putin on jumalan lähettämä Venäjän pelastaja
http://www.rulit.me/books/putin-039-s-wars-the-rise-of-russia-039-s-new-imperialism-read-341483-18.html
In July 2011 the Kremlin's political strategist Vladislav Surkov, with no hesitation, said that Putin was sent to Russia by God to save his country in turbulent times.
Putinistit hakkaavat Kremlin diktatuurin vastustajan toimittaja Oleg Kashinin
katso video
https://www.youtube.com/watch?v=DVmZ-joJwKw
http://www.reuters.com/video/2012/12/04/russian-journalist-oleg-kashin-says-vlad?videoId=231861702
Russian journalist Oleg Kashin says Vladimir Putin encourages a culture of violence – Freeland File
Friday, March 16, 2012 - 07:23
Popular journalist and blogger Oleg Kashin was attacked in Moscow in 2010 and left for dead. Kashin tells Thomson Reuters Digital Editor Chrystia Freeland his story. (March 19, 2012)
Oleg Kashin vetää Venäjän luokkapoliisin FSB:n (KGB:n nimi Putiniassa) oikeuteen,
koska he eivät tutki pahoinpitelyä, mutta Putinia ei saada vastuuseen
Kansalaisten lapuissa lukee mielenosoituksessa
Toimittaja Oleg Kashin on hakattu pahaan sairaalakuntoon, vaadin taustalla
olevien tekijöiden selvittämistä
http://www.themoscowtimes.com/news/article/journalist-kashin-sues-fsb-for-not-investigating-attack/489520.html - työaika
SKP tukee ammattiliittojen toimintaoikeuksia, yleissitovia tessejä minimipalkkoina ja lakeja irtisanonmissuojasta. Työpaikalla yrityksellä ei ole mitään estettä soveltaa tessejä korkeampia palkkoja tai muita etuuksia. Tämä ns. paikallinen sopiminen on vallinnut kautta aikain.
SKP näkee ammattiliittoja vastaan nostetun kampanjan ja kehoittaa järjestäytynyttä työväkeä aktiivisuuteen puolustamaan järjestöjään.
SKP:n näkemys työajan lyhentämisestä on mielestäni oikea ja taloudellisesti täysin mahdollinen toteuttaa ansiotasoa alentamatta. Muutenhan sillä ei olisi merkitystä. Muutaman vuoden sisällä työn tuotantovoiman kasvu on entistä korkeammalla.- Työeläkeläinen
Työaikaa voidaan lyhentää ja saada lisää työllisiä mutta kokonaisansioita ei voi lisätä tässä tilanteessa kun ne ovat globaalisti verraten liian korkeita. Tuntiansiot on siis pidettävä korkeintaan ennallaan.
Jos arvoisa "työaika" kuvittelee työnsä arvokkaamaksi kuin työnantaja niin kannattaa lähteä myymään panostaan vapaille markkinoille ja näyttää pitkää nenää typerälle työnantajalle joka ei ole osannut "työaikaa" arvostaa oikeaan arvoonsa. Kun olet omissa töissäsi saat maksaa vaikka satasen tunnissa itsellesi jos vain onnistut asiakkaasi vakuuttamaan omasta arvostasi.
- Halla-ahon-äänestäjä
Skp näkee työajan lyhentämisen tärkeänä biletysyhteiskunnan saavuttamiseksi
jossa
työtätekevien palkasta riistetään työnarvoa lisäarvona, joka jaetaan
bilettäjielle, ei-mun-juttu-toi-työ-loisijoille, mamuille ja loput lähetetään
ulkomaille sosiaaliavustuksina perheille jotka eivät ole käyneetkään
Suomessa
Suomalainen, haluatko maksaa bilettäjien sossuilut?
Jos et, äänestä Perussuomea - Työeläkeläinen
Sitä ollaan taas unelmoimassa. SKP:n etu on siinä, että saa ehdotella mitä hyvänsä koska ei koskaan joudu vastuuseen lupauksistaan promillan luokkaa olevalla kannatuksellaan.
Aikoinaanhan ainakin SKP ja sen hännystelijät halusivat sosialistisen Suomen mutta nyt olemme kaikki nähneet mihin se olisi meidät johtanut, hunningolle!
Ainoa minkä varaan voi rakentaa pysyvää on yrittelijäisyys jolle annetaan mahdollisuudet kilpailukykyiseen toimintaan globaaleilla markkinoilla.
Se saavutetaan laittamalla kustannukset samaan kuriin missä ne muuallakin maailmassa ovat. On tosin ikävää huomata jottemme ole sen parempia kuin muutkaan joten elintasomme on putoava lähelle keskimääräistä keskimäärin.
Leikkauksia ei tarvita jos vaikka s.p pystyy kehittelemään tuotantoideaa jonka lopputulema on myytävissä katteellisesti ympäri maailman mutta muutoin on turhaa vaatia muita se tekemään, itse se on tehtävä.
Niin kauan kuin tulot ovat menoja pienemmät eikä tulojen kasvulle ole mahdollisuuksia on menoja leikattava tai pelsepuupi nokkii.
Ensin pitää lisätä markkinoita ja silloin tuotanto lähtee nousuun ja se taas lisää investointeja, tämä on ainoa ja oikea järjestys. On oltava tuottavaa työtä jolle on markkinat, siinä on SKP:n vaalitilaisuuksiin miettimistä. - s.partacus
Halla-aho vaatii Suomen liittämistä natoon. SKP:n ohjelmassa sellaista vaatimusta ei ole. Tuskin sitä on lähitulevaisuudessakaan.
b) Sote-hanke hylättävä, tilalle selkeät lähipalvelut
Kokoomuksen "kuntauudistus" on karahtanut lopullisesti kiville. Sitä korvaava sote-uudistus on yhtä epädemokraattinen. Sote-uudistuksen perustarkoitus on yksityistää terveyden- ja vanhustenhoitoa, saattaa perushoito markkinoiden armoille.
Sote-esitykset tähtäävät kunnallisen itsehallinnon supistamiseen ja tilalle tulisi viisi valtakunnallista sotealuetta virkamiesjohtoineen.
Terveyspalvelut on tuotettava pääosin omana toimintana....kilpailutus ei siihen sovi.
Terveyseroja tulee supistaa niin alueellisesti kuin kyöhien ja rikkaiden kesken. Yksityistämiset tulee perua ja kehitettävä julkista sektoria.
On varmistettava ennaltaehkäisevien palvelujen saatavuus ja yhteys perusterveydenhoitoon.
Yksinkertaisin malli on maakuntamalli, jossa vaaleilla valitut valtuustot päättävät perusterveydenhuollosta ja erikoisairaanhoidosta sekä myös vanhusten laitoshoidosta. Rahoitus tulee valtionapuna valtiolta.
Tehdyt valtionosuusleikkaukset tulee perua. Kunnallisvero säädetään progressiviseksi ja sen piiriin ulotetaan myös pääomatulot.
Maakuntamalli ei saa unohtaa lähidemokratian kehittämistä. Alueiden asukkaiden mielipiteitä tulee kuunnella
Stubbin hallituksen sote-esitys ei kelpaa demokratiaa kaventavana esityksenä.
Sote-sektorin yksityistämiset tulee purkaa. Vanhus tai sairas ei voi olla markkinaesine.
Myös rikkaiden tulee osallistua yhteisiin kustannuksiin.- Työeläkeläinen
Kummia käsityksiä s.p:llä ja muilla komuloisilla. Vaikka Suomi liittyisi NATO:on niin EI Suomea siihen liitetä vaan liitymme siihen yhtenä jäsenenä eli Suomi on edelleen sama vanha itsenäinen Suomi mutta sen mahdollisuudet saada apua jos joku sen kimppuun hyökkää (on tuotakin tapahtunut!) tai alkaa kohtuuttomasti painostaa.
SKP:n mielipidettä ei kukaan asiassa kysy koska meillä on demokratia jossa pitää olla kansan kannatusta saadakseen asiansa esille. Promille liikkeillä ei ole siihen mahdollisuuksia.
Kilpailu on monelta osin hyväksi kunhan se on jatkuvaa eikä päästä monopoleja vaivaamaan Suomen kansaa. Kun hommaa valvotaan ja sen toteuttamiseen asetetaan kunnon ehdot niin kunnallinen ja yksityinen terveyspalvelu ovat molemmat OK. Kysehän on vain kokonaiskustannuksista.
Terveyserot vähenisivät huomattavasti jos viinakaupat ja alkoholin tuonti sekä nauttiminen tehtäisiin laittomaksi. Nyt on testissä 100 päivää mutta minä olen jo kokeillut yli 10 vuotta ilman viinaa eikä se ole mitenkään vaikeuttanut oloani. SE olisi siten mahdollista ja jopa toivottavaa juuri tuon kansanterveyden ja terveysolojen tasapäistämiseksi. Taitaisi olla yksin jo aika suuri askel siihen suuntaan mutta onhan niitä muitakin.
Menothan on aina suhteutettava tuloihin eikä muuta voida edes harkita jos ollaan itsellemme rehellisiä. Juuri demokratia josta s.p:kin tässä pauhaa on se seikka joka estää SKP:n mielipiteen kuulumisen. Jos te haluatte tulla kuulluksi oikeasti niin hankkikaa edes 10 kansanedustajaa ja homma alkaa pelata.
En tiedä mitä sinun rikkaasi ovat mutta olen varma siitä, että he osallistuvat yhteisiin kustannuksiin suuremmalla summalla kuin sinä ja minä yhteensä joka iikka. - soininveli
Alkoholin valmistus,maahantuonti ja käyttö kiellettävä?? Olet sinä tyhmä ihminen..
- Työeläkeläinen
soininveli kirjoitti:
Alkoholin valmistus,maahantuonti ja käyttö kiellettävä?? Olet sinä tyhmä ihminen..
Kun halutaan nostaa kansanterveyden tilaa niin mitäs tyhmää siinä olisi? Alkoholi ei ole ravintoaine vaikka siinä energiaa onkin, se ei ole lääkekään vaikka joskus on niin luultu esim. Seilin saarella kun se oli "hullujenhuoneena".
Alkoholin todellinen tarvekäyttö on ikkunanpesussa pakkasella, muuhun järkevään siitä ei todellakaan ole. Oletko kuullut jonkun tulleen viisaammaksi tai terveemmäksi ryyppäämällä? Jos näin kävivi niin suomalaiset taitaisivat olla tosi viisasta kansaa kun ottaa huomioon alkoholin kulutuksen. Jollain on aika urakka kun joutuu sen minunkin 10 litraani puhdasta etyylialkohoolia ryypiskelemään sillä minulla sitä on vain auton pissapojan nesteessä apuaineena.
Kerro mikä yksittäinen halpa ja kustannustehokas keino enemmän parantaisi suomalaisten terveydentilaa? Vai onko soininveli niin koukussa tuohon aineeseen jottei osaa ajatella elämää ilman viinaa? Kokeile ensin 100 päivää ja kun se onnistuu niin 10 vuotta jos sinussa miestä on! Mies ei viinaa kaipaa mutta kurjalisto ja nöyrät kyllä!
- muks
"Myös rikkaiden tulee osallistua yhteisiin kustannuksiin."
Kyllä. Oikein- Halla-ahon-äänestäjä
oikein mutta ongelmaksi tulee määritellä rikas, ilman muuta mamut ja sen kaltaiset ovat köyhiä mutta jos keskiluokka määritellään rikkaaksi,
joilta verot pitää ottaa kansalaispalkkaa bilettäville, herroille ja näiden sukulaisille valtion kuntien palkkalistoilla ja loput jaetaan mamuille sossuna ja ulkomaille asti sosiaaliturvana perhetukina,
niin eipä kommunismi kiinnosta muita kuin Venäjälle kolhoosiin haluavia
Muut voivat äänestää Nuuttia, jos asuvat Helsingissä
Kuka on NUUTTI HYTTINEN? Helsingin vaalipiirin Perussuomen ehdokas Muita on mm. europarlamentaarikko Sampo Terho, mutta hän ei esittelyä kaipaa http://www.sampoterho.net/?p=3420
Kaikki panokset vaalityöhön by Sampo Terho On 13/01/2015
Nuutti on tällä hetkellä tohtori Jussi Halla-ahon varamies Helsingin valtuustossa on KAUPPATIETEEN, OIKEUSTIETEEN KANDIDAATTI NUUTTI HYTTINEN
http://www.nuuttihyttinen.fi/?page_id=17
Keskeiset vaaliteemani kevään eduskuntavaaleissa ovat seuraavat:
1.Holhouksen ja byrokratian tilalle vapautta, vastuuta ja hyvinvointia
2.Yleinen oikeustaju rangaistuskäytäntöön
3.Suomen etu maahanmuuttopolitiikkaan
4.Julkinen sektori laihdutuskuurille
5.Järkeä asuntopolitiikkaan ja kaavoitukseen
- Halla-ahon-äänestäjä
PERUSSUOMALAISTEN LÄHETYS KELLO 10 TÄNÄÄN TORSTAINA 5.2.2015
http://www.perussuomalaiset.fi/news/teollisuusduunareiden-palkat-liipasimella-suora-lahetys-tuumaustunnilta-5-2-2015-klo-10-alkaen/
Paperiton yrittää maksattaa kulunsa suomalaisilla
http://www.warkaudenlehti.fi/juttu/vauvan-hinta-on-11000-euroa/
Helsingin paine on kovin ja siellä asunnonjaossa kiilaavat suurperheet
eli käytännössä monikulttuuriset
tähän on tultava muutos ja siis tähänhän tulee muutos
,muutoksen nimi on PS
,ja muutoshetki on eduskuntavaalit 2015
https://www.suomenuutiset.fi/paperittomien-maahantulijoiden-hoito-tuomittiin-eduskuntakeskustelussa/
https://www.suomenuutiset.fi/mantyla-miksi-hallitus-hyysaa-laittomia-maahanmuuttajia/
http://www.suomenuutiset.fi/laiton-maahanmuutto-eurooppaan-kiihtynyt-tana-vuonna/
Väestö kauhuissaan 700 juuretonta mamua tuodaan 4000 asukkaan alueelle Ruotsissa. Jotta tämä ei tapahtuisi Suomessa, siksi on olemassa keino, äänestys, HUHTIKUUN VAALEISSA ÄÄNESTÄMME PERUSSUOMALAISIA
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=128&artikel=6084578
Spenshult sjukhus ska ta emot uppemot 700 asylsökande. Men det gillas inte av de Oskarströmsborna som P4 Halland har pratat med.
Oskarström bor lite drygt 4 000 invånare. Strax väntar rejält tillskott på 700 asylsökande, vilket långt ifrån alla är förtjusta i.
http://lokaltidningen.se/spenshult-sjukhus-blir-ett-av-sveriges-storsta-asylboenden--/20150203/artikler/150209875/1475
Spenshult sjukhus blir ett av Sveriges största asylboenden Ska kunna ta emot 700 asylsökande - s.partacus
Halla-aholaisten pääteesi on vapaan matkustamisen rajoittaminen. SKP:n teeseissä sellaista ei ole eikä saakaan olla.
c) 1200 euron perusturva poistaa tukiviidakon
SKP ehdottaa 1200 euron perusturvaa ja 1800 euron minimipalkkaa kuukaudessa. Ylisuurille eläkkeille vaaditaan eläkekattoa. Verotettavan tulon alaraja nostetaan 1200 joten se kannustaa osaltaan työllistymistä ja kaventaa tuloeroja.
Pertusturva on verotonta ja vastikkeetonta. Sen ohella säilytetään asumistuki, lapsilisä, työttömyyskorvaus ja harkinnanvaraiset tuet mutta muilta osin se purkaa byrokratiaa ja tukiviidakkoja.
Uudistus rahoitetaan kiristämällä progressiivista verotusta ylimmissä tuloluokissa, palauttamalla suurille yrityksille kelamaksu ja yhteisövero. Pääomatulot tulee saattaa progressiivisuuden piiriin.
Köyhien syyllistäminen omasta asemastaan tulee lopettaa. Perussuomalaisten ja muiden oikeistolaisten esittämä vastikkeellinen sosiaaliturva on torjuttava.
Ohjelma haluaa antaa vastuuta yhteiskunnan yleisten kulujen kustantamisesta myös rikkaille. Mikäli esim 2000 euron kuukausibruttotulolla kansalaisen tulee pärjätä niin esim 10 000 euroa/kk saava voi kantaa yhteiseen kassaan osansa.
On huomioitava rikkaiden massiivinen veronkierto ja veronmaksun saattaminen lain edellyttämälle tasolle mutta jota ei tässä yhteydessä mainita. Vuosittainen veronmenetys yhteiskunnalle siinä on useiden miljardien luokkaa.- Halla-ahon-äänestäjä
USA:ssa ei ole varsinaisesti tavarantuotantoa samassa määrin kuin Saksassa. Silti USA-laiset ovat hyvin varakkaita yleiseen globaaliin tasoon nähden. He nimittäin omistavat koko maailman esimerkiksi
Nokian, jota USA-laiset eläkerahastot omistavat niin, että pääosa osingoista menee sinne eikä Suomeen
Jos kommunistin veronkiertohörhötystä tyylii Esko Seppänen alettaisiin soveltaa, Seppänen vaurastuisi mutta koko Suomi köyhtyisi kolhoosiksi
Obama ei kuuntele kommunistien haihatteluja eikä hän sen mukaan nosta amerikkalaisten veroja vaan amerikkalaiset ostaisivat halvalla suomalaisyritykset osakkeina, kun Suomessa ei kommunistiverojen takia kannattaisi omistaa mitään
Miksi kommunistiseppäset vaurastuisivat, no koska E. Seppäsen pelkät eläketulot ovat melkein 100 000 vuosi ja hän maksaa alle 50 pros veroa hän vetää käteen ENEMMÄN ELÄKETTÄ KUIN PROFESSORI PALKKAA mikä on käsittämätöntä riistämistä tyhjänpäiväiseltä poliittiselta edustajalta joka ei ole saanut mitään aikaan elämässään
Sen sijaan Talvivaaran osakkeenomistajat menettävät kaiken
eivät ole koskaan saaneet osinkoja eivät mitään mutta itse ympäristörikoksen tehneet työntekijät ovat koko ajan saaneet palkkaa jota he eivät menetä, sairaspäivärahoja, nyt ehkä työttömyyskorvauksena ansiosidonnaista ja vielä joskus eläkettä ympäristörikostyöstään
Siksi suomalaiset eivät kuuntele kolhoosikommunistien eskoseppäsläisiä veronkiertopuheita vaan antava huhtikuussa
äänenseä Perussuomalaisille - Työeläkeläinen
Onhan se s.p ilmainen raha kivaa, hieman kun vielä tekee pimeää työtä niin pärjäähän sitä jos ei ole kovia vaatimuksia. Perustulo ei ole sopiva tapa koska se ei velvoita vastapalveluun eli työhön terveitä työkykyisiä kansalaisia.
Nuo sinun keinosi ovat sellaisen ihmisen esittämiä joka ei ole koskaan ajatellut mistä ne rahat tulevat vaan joka luulee niitä tehtävän sosiaalitoimiston takahuoneessa. Jonkunhan ne pitää ensin ansaita jotta ne verotuksen kautta voidaan sitten kaltaisellesi saamattomalle jakaa.
Verotuksen progressiivisuus ei saa nousta niin korkeaksi koskaan jotta lisätulosta yli puolet häviää verokarhun kitaan koska se ei silloin innosta niitä joilla on kykyä hankkia hyviä tuloja niitä hankkimaan. Onhan sinullakin mahdollisuus kunhan vain käytät sitä ansaita oikein kunnon palkkaa vai puuttuuko se taito josta joku jotain maksaisi? Kirjoita satuja lapsille sillä nämä tämänkin palstan aivoituksesi ovat sitä luokkaa kuin jutut Punahilkasta ja susihukasta.
Jos noin 3000€ palkasta maksetaan veroa 30% tai vähän yli niin kyllä nytkin 10'000€ palkasta saa maksaa jo liikaakin veroa. 2015 on 10'000€ kuukausipalkan tuloveroprosentti 47% ja marginaalivero 57,6% eli aivan kohtuuton kun palkasta menee lähes puolet valtiolle ja lisätulosta yli. Sairasta! Tuossa prosentissa on keskimääräinen kunnallisvero ja kirkollisvero mukana.
Et voi s.p väittää etteivät hyväpalkkaiset maksa osuuttaan!
Pääomatulot tulevat yleisimmin siitä, että työllistetään niitä jotka siihen eivät omin avuin pysty joten ne tulevat hyväntekeväisyydestä aj ne voisi jättää verottamatta kokonaan. Silloin into niiden lisähankintaan olisi suurempi ja se loisi uusia työpaikkoja.
Voisit jo lopettaa tuon veronkiertovimmasi, ne ketkä veroja kiertävät laittomasti tulevat ennen pitkää jäämään kiinni mutta jokaisen on oikeus laillisin keinoin suorittaa verosuunnittelua jossa ei ole mitään syntistä vaan siinä ainoastaan säästetään.
- s.partacus
Halla-aho ja Perussuomalaiset vastustavat tuloerojen kaventamista. He haluavat progression alentamista ts lisää tuloa rikkaille. Mikäli valtion tulotaso halutaan säilyttää, Perussuomalaisten ohjelma merkitsee kulutusverojen kohamista tasaveroina ts alempituloisten veroasteen kiristymistä. Perussuomalaiset ovat jo julistaneet leikkausten tarpeellisuuden eli yhtyneet Kokoomuksen linjanvetoon.
SKP:n teesit ovat vastakkaiset.
d) Natolle ei, kyllä rauhanpolitiikalle
Suomen ei tule liittyä natoon eikä mihinkään sotilasliittoon. Suomen tulee irtautua Isäntämaasopimuksesta ja kaikesta muusta natoyhteistyöstä.
EU:n liittovaltiokehitys yhteydessä natoon on Suomelle turmiollinen linja. Se poistaa itsenäisen päätöksenteon turvallisuuspolitiikassa. Suomelle on elintärkeää vaalia hyviä suhteita Venäjään riippumatta siitä mitä EU tai nato tekee. Suomen tulee irtautua Venäjän vastaisista pakotteista kansallisen edun vuoksi.
"Parasta turvallisuuspolitiikkaa on kulttuurien välinen yhteistyö, rauhanpolitiikka ja yhteiskuntien vakauden takaaminenhuolehtimalla ihmisten perustarpeista."
Suomen tulee tukeutua YK ja ETYJIN kaltaisiin kansainvälisiin järjestöihin ja toimia niidenkin kautta konfliktien sovittelun puolesta.
Suomen tulee toimia aktiivisesti Kuuban kauppasaarron lopettamiseksi.
"SKP sanoo selkeästi ei rasismille".
Natoyhteistyö on seikkailupolitiikkaa. Pahamainen nato käy jatkuvasti sotia eri puolilla maailmaa. Suuret natomaat tarvitsevat pienistä rahoittajia valloitussodilleen. Nato on petollinen kumppani ja sen mukana maamme voi joutua tuhoisiin selkkauksiin.
Suhteet nato- ja muihin maihin järjestetään normaalien siviilisuhteiden kautta. - Halla-ahon-äänestäjä
Leninisti laukoo puutaheinää ilmeisesti ymmärtämättä asian luonnetta ollenkaan SKP:ssä Nimimerkki yllä s.partacus 5.2.2015 15:42
Halla-aholaisten pääteesi on vapaan matkustamisen rajoittaminen. SKP:n teeseissä sellaista ei ole eikä saakaan olla.
Vastaus: HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä.
EDISTYKSELLINEN VAPAA SUOMI MUTTA EI VAPAAMATKUSTAJILLE Suomen on pysyttävä avoimena yhteiskuntana niille, joilla on kyky ja halu huolehtia omista asioistaan ja elää talossa talon tavalla. Samalla sen on ehkäistävä kalliiksi tulevien vapaamatkustajien muuttoa. Myös turvapaikkajärjestelmän yleinen hyväksyttävyys paranee, kun sen hyväksikäyttö siirtolaisuuden väylänä tehdään vaikeammaksi.
Sen sijaan nimimerkki Työeläkeläinen on yllä täysin oikeassa
Työeläkeläinen 5.2.2015 20:21
VASTAUS: Suomessa on äärimmäisen tärkeää, että VEROPOHJA PIDETÄÄN ÄÄRIMMÄISEN LAAJANA JA ÄÄRIMMÄISEN TASA-ARVOISENA ERI OMAISUUSERIEN SUHTEEN. Silloin voidaan pitää pääomaveroprosentti alhaisena ja tämä estää erittäin voimakkaasti manipulointia ja veronsuunnittelua ja veronkiertoa lokaalisti holding-yhtiöillä ja globaalisti veroparatiiseilla
Esim. Presidentti Niinistön palkkiota on alettava verottaa ja ex-pres. Halosen eläkettä on alettava verottaa, esimerkki on banaali, mutta selventää mitä tarkoitan, veropohja laajaksi koskemaan kaikkia, mutta prosentti niin alhaiseksi kuin mahdollista, että menot saadaan katettua.
Sijoittajat ja erityisesti piensijoittajat ovat isänmaallisuuden keihäänkärki, koska he usein omistavat suomalaista ja ottavat osingot ja myyntivoitot kotiin, jossa rahat kulutetaan suomalaiseen yhteiskuntaan, HELSINGIN PÖRSSISSÄ OSAKKEENOMISTAJISTA NOIN 20 PROSENTTIA ON SUOMALAISIA YKSITYISHENKILÖITÄ ELI OSUUS ON SUUREMPI KUIN PANKEILLA JA VAKUUTUSLAITOKSILLA ja siksi poliitikkojen on nimenomaan katseltava myös ääniosuuttaan puhuessaan pääomaveroista
JAPANI on esimerkki maasta, joka on huippuvelkaantunut ilman mitään ongelmia, se ei koskaan tarvitse kansainvälistä apua, kun tulee tsunami tai maanjäristys, vaan maksaa kaikki itse ja vielä auttaa lähinaapureitaan, vaikka on läpeensä velkaantunut maa korkealla ulkomaanvelalla. Miten tämä on mahdollista? Koska Japanin valtio on velkaantunut itselleen,
eli sen arvopapereita omistavat japanilaiset, eivätkä he kiusaa omaa valtiotaan pelaamalla, vaan nostavat korot obligaatioista ja kuluttavat ne omalla saarellaan ja kaikki pelaa - Työeläkeläinen
Se on s.p tässäkin "keskustelussa" niin tollo, että kuvittelee saarnan vaikuttavan mutta ei uskalla keskustella. Yhteenkään kommenttiin en huomannut hänen vastanneen vaikka asiaa olisi ollut. Taitaa olla tietysti niin, että vain hänen ja puolueen johdon ajatukset ovat ajattelemisen arvoisia ja onhan heillä huima kannatus kun joka tuhannes kansasta kannattaa moista menoa. Heidän persu ystäviäänkin on vielä sentään noin joka seitsemäs vastaantulija kun komun kohtaamiseksi ainakin maaseudulla saa vaeltaa päiväkausia.
Taitaa olla juuri tällainen käytös joka on loitontanut kansan kommunismin ääreltä, siellä ei asioista saa keskustella vaan pitää uskollisesti vain hymistellä uskollisuuttaan johtajan aivoituksille. Mikä sellainen maailma on jossa ei omaa nuppiaan saa käyttää? Se on sekopäiden seurakunta!- Halla-ahon_äänestäjä
joo olen ihmetellyt samaa. Se johtunee diktatuurista (Fidel on poikkeus) Neuvostojohtajat tavasivat paperista julistusta, Saddam puhui kuin vähä-älyinen hitaasti sekunteja sanojen välillä, Gaddafi puhui aivan kummallisia vihreästä kirjastaan
Kommunistiaines on tottumaton puhumaan. Jos katsot Raul Castron julistusta nyt, tulee kylmät väreet (hän on alkoholisoitunut), pieni käppyrä setä lukee LAPUSTA JULISTUSTA joka on aivan puppugeneraattoria ja jonka jokainen suomalainen Kuuban asioihin perehtymätönkin akateeminen osaisi puhua omalla kielellään ilman paperia tyyliin
Kuuban kauppasaarto on kansainvälisen lain vastainen ja emme voi hyväksyä sitä ja lisäksi Guantanamon tukikohta on palautettava Kuuballe kolonialismin aikaiset sopimukset eivät voi olla enää voimassa 2000-luvulla eikä USAn edun mukaista ole leimautua imperialistiseksi lässy lässy JA TÄTÄ VARTEN RAUL TARVITSEE PAPERIN VIIME VIIKOLLA PUHUESSAAN ESPANJAKSI
FIDEL ON POIKKEUS, tiedättekö miksi? Fidel puhuu helposti 4 tuntia ilman paperia miksi?
Fidel oli noin 18 vuotias herrasväen kakara (isä kansallismielinen tilanomistaja (jenkit ulos) omisti latifundian jolla oli torppareita ja jopa oma posti) Fidel kävi jesuiittakoulun ja isä antoi hänellä sadandollarin
lähes omaisuuden taskurahaksi kuukausittain eli hänellä oli varaa
naimisiinmenohetkellä jonkin verran
Kuka oli latinomaiden ihailluin henkilö 1940 luvulla, kyllä vaikka kieltäisivät kuinka niin ihalluin on Benito Mussolini jolla on kootut teokset, Fidelin kaverit ovat kertoneet että Fidel osti ne taskurahallaan
Ei ole mikään virhearvaus että Fidel on seissyt peilin edessä treenaamassa Mussolinin esiintymistä ilman paperia hänkin
ja siellä on hänen käsiensä liike ja puhetyyli tehty
Kaikki latinot ennen ja melkoinen osa nytkin ihailevat Mussolinia, ja jos hiukan raaputtaa italialaisen pintaa tulee sieltä Mussolinin ihailu
ja miksei
MUSSOLINI TEKI TYÖEHTOSOPIMUKSET JA SAIRASVAKUUTUKSEN ITALIAAN JA OLI ALUNPERIN LENINILÄINEN KOMMUNISTI JA SITTEMMIN SOSIALISTI hän on naisten mies koska äiti opettaja kasvatti hänet erinomaiseksi suustaan livertelemään ja alunperin levittämään sosialismia
- s.partacus
Halla-ahon teeseissä ja laajemmin Perussuomalaisissa vallitseva maahantulon rajoittamispolitiikan kääntöpuoli on maastalähdön vaikeuttaminen. Mikäli maailman maat olisivat persujohtoisia, ne eivät sallisi maahantuloa eikä maastalähtöä. Ihmiset katselisivat toisiaan median välityksellä.
SKP ei halua kieltää ihmisten liikkumista ja muuttamista toisiin maihin. Kokoomuksen perustelu lisätä maahanmuuttoa sillä perusteella, että Suomessa on työvoimapula tai se uhkaa lähitulevaisuudessa on perusteeton. Perustelu on harhaanjohtava. Perussuomalaisten maahanmuuttovastaisuus siksi, että maahanmuuttajat maksaisivat maltaita on sekin perusteeton. Ihmiset tekevät työtä, jos sitä tarjotaan ja sotu on yhtäläinen. Perussuomalaisten sotukritiikki maahanmuutossa tähtää sotun leikkaamisen jatkamiseen ylipäänsä. Tässä Perussuomalaiset ja Kokoomus yhtyvät.
Tytöttömyys ei johdu lainkaan maahanmuutosta tai lisäänny siitä. Työttömyys on kapitalismin vitsaus ja järjestelmän tarve mm säädellä sen avulla palkkoja alaspäin.- Työeläkeläinen
Kun kerran s.p esität aiheita niin uskalla myös puolustella niitä keskusteluissa vai ovatko ne niin höttöä jottei löydy mitään puolustusta vaan pitää olla luja usko niihin meni sitten syteen tai saveen?
Onko kommunisti vain julistaja joka ei uskalla keskustella ja puolustaa näkökantojaan muiden esittämiltä ehkä jopa vastaisilta mielipiteiltä?
Ovatko kaikki komut siis tolloja? - Eihyvääpäiväätaas
Jos on 300 000 työtöntä ja 300 000 maahanmuuttajaa, eikö se todellakaan mielestäsi vaikuta työttömyyteen?
- Halla-ahon_äänestäjä
MAMUT JA MAMUNHOITOVIRKAKONEISTO MAKSAA, MAMUT OVAT PYSYVIÄ EIVÄTKÄ VÄLIAIKAISIA. Avokätinen hyvinvointivaltio houkuttelee paljon mamuja ja mamut ja mamunhoitovirkamiehet maksavat verorahoja.
EU yrittää PARHAILLAAN OTTAA mamukorvauksia Suomelta Välimeren maille, jotka ovat kovassa mamupaineessa. Tulee veronkorotuksia. Mutta korkeat verot eivät houkuttele osaajia Suomeen. Elintasosiirtolaisuus luo slummeja eikä kestäviä ratkaisuja. Mamutus heikentää huoltosuhdetta, koska kouluttamattomat eivät löydä työtä. Hyvinvointivaltion rahoituspohja romahtaa. Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka on pidettävä erillään työperäisen maahanmuuton hallinnoinnista.
Tohtori Jussi Halla-ahon työryhmän valmistelema uunituore esitys
http://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/ps-maahanmuuttopoliittinen_ohjelma_2015_v3.pdf
KUUNTELE JA KATSO PERUSSUOMEN MAAHANMUUTTOPOLIITTINEN OHJELMA, HYÖDYT MAKSIMOITAVA JA HAITAT MINIMOITAVA
https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/lzyq5j22
TURVAPAIKAT EIVÄT OLE TARKOITETTUJA SIIRTOLAISUUTEEN
TYÖPERÄINEN ON ERI ASIA KUIN PAKOLAIS- JA TURVAPAIKKAPOLITIIKKA
HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA
EDISTYKSELLINEN VAPAA SUOMI MUTTA EI VAPAAMATKUSTAJILLE
Leninisti edustaa yllä kolhoosityön käärmettä pyssyyn -työllisyyspolitiikkaa
s.partacus 6.2.2015 16:35 SKP ei halua kieltää ihmisten liikkumista ja muuttamista toisiin maihin. Kokoomuksen perustelu lisätä maahanmuuttoa sillä perusteella, että Suomessa on työvoimapula tai se uhkaa lähitulevaisuudessa on perusteeton. Perustelu on harhaanjohtava. Perussuomalaisten maahanmuuttovastaisuus siksi, että maahanmuuttajat maksaisivat maltaita on sekin perusteeton. Ihmiset tekevät työtä, jos sitä tarjotaan ja sotu on yhtäläinen.
Vastaus: Kommunisti siis sanoo että Suomessa ei ole työvoimapulaa kuten kokoomus väittää tms. ja että liikkua saa ja tänne tulla töihin kunhan vain sitä tarjotaan.
Työn tarjontaa ilman työtä harjoitettiin kyllä eli näinhän tehtiin leninistisessä kolhoositaloudessa Nliitossa ja se aiheutti kurjuuden
Filtzer, Soviet Workers and Stalinist Industrialization, 52-53; Trud v SSSR (Moscow, 1936)
Plan, No. 9, 1937, 21-122 Ya. Kats
Leninistinen työttömyyshoito, kansalaisille työntarjontaa ilman työtä määrittelemällä työttömyys pois
Leninismissä määriteltiin, ettei ole työttömyyttä joten työttömyyskorvauksia ei maksettu. Viimeinen työtön oli nimeltään Shkunov ja hänen jälkeensä toimistovirkailija sulki työttömyyskortiston oven maaliskuun 13. päivänä 1930, korvauksia ei maksettu eikä mitään saanut jos oli työtön sen jälkeen.
Tai sai kyllä. Turpaansa. 1930 jälkeen työttömäksi ilmoittautuneet vietiin suoraan hullujenhuoneeseenkoska siis työttömäksi ilmoittautuja on hullu kun työttömyyttä ei ole ja jos se ei asiaa ymmärtänyt vietiin keskitysleiriin, tuhoamisleiriin tai Siperiaan tapauksesta riippuen
Venäjällä ei ollut palkkaeroja koska ei ollut kovin suuria palkkoja. Silloin ei työtön työtä tarjottaessa tehdä myöskään työtä. KUN A LAISKOTTELI JA TAI RYYPPÄSI NIIN B AJATTELI ETTÄ KOSKA SAAN SAMAN PALKAN SUUNNILLEEN KUIN A EN MINÄKÄÄN TEE MITÄÄN. Kun työtä ei tehnyt enää kukaan Nliitto meni konkurssiin ja tuli kaaos Gorban aikana
Tieteenkään vieläkään ei putiniassa työttömistä välitetä kun kulttuuri on monikulttuurinen ja periytyy leninismisä. Valtio säästää kun määritellään että ei ole työttömiä
Neuvostoliitto kaatui siihen että tehtiin työntarjontaa ilman työtä ja työtätarjotuille jotka ottivat sitä vastaan maksettiin valtion varoista palkkaa ja koska työtä ei ollut se ei tuottanut muuta kuin seisoskelua eli käytönnössä juopottelua työpaikalla ja sen kaltaista sivutoimintaa.
Valtion kassa tyhjeni eikä mitään pystytty enää tekemään. Kun Gorba yritti vielä alussa pelastaa kommunismin, hän antoi määräyksen, että miliisit ajavat kadunkulmissa seisoskelleet työtä tekemättömät työllistetyt ja viinaa päivällä juovat työllistetyt väkisiin työpaikoille ja jos ei mennyt joutui miliisin hoiviin
Osa palasi ryyppäämään työpaikoille osa meni kotiin käskyistä välittämättä. Yritykset eivät saaneet erottaa laiskottelijoita.
Neuvostomainos, älä juo työpaikalla vaikka sinulla ei ole työtä
https://libcom.org/files/imagecache/article/images/history/Soviet anti-alcohol poster.gif
https://libcom.org/files/Labor Discipline and the Decline of the Soviet System.pdf - s.partacus
Vallitseva talouspoltiikka perustuu markkinauskoon. Se lähtee yhteiskunnallisen sääntelyn purkamisesta.
Paradoksaalisesti porvarilliset puolueet tarvitsevat sääntelylakeja sääntelyn purkamiseksi. Lähitähtäin on työehtosopimusjärjestelmän purkaminen ja työantaja sanoo palkan eikä muuta. Laajemmin kysymys on yritys- ja osinkoverojen huojentamisesta. Vapautuvat varat menisivät markkinauskon mukaisesti uuteen tuotantoon.
Kuvio ei toimi. Työttömyys lisääntyy ja valtio siirtää lakimuutoksilla rikkaille lisää tuloja henkilökohtaiseen kulutukseen. Luu jää käteen, lihat (pääomat) katoavat.
2) Minkä varaan sen rakennamme.
a) Tulevaisuuteen katsova maksuton koulutus.
"Suomalainen peruskoulujärjestelmä on ollut edistyksellinen ja onnistunut uudistus. Sitä ei saa purkaa."
Koulujen luokkakokoja ei saa kasvattaa. Opetuksessa tulisi huomioida vertaileva tieto.
Opetus tulee olla maksuton kaikilla asteilla yliopistoja myöten - myös ulkomaalaisille opiskelijoille.
Huomiota tulee kiinnittää opetuksessa työharjoitteluun.
Opetuksen tulee kannustaa vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen
Yliopistot ja tieteellinen tutkimus tulee vapauttaa liike-elämän valvonnasta lisäämällä niiden julkista rahoitusta.
Tulisi säätää varhaiskasvatuslaki, jonka yhteydessä huomioitaisiin myös lasten päivähoito
b) Ekologiasta
Ydinvoiman sijasta tulee paneutua uusiutuvien energiamuotojen edistämiseen.
Energiatehokkuus tuotannossa ja rakennuksissa tulee olla jatkuvan tutkimuksen ja kehittelyn kohteena.
Uusiutuvat energiamuodot, käytön tehokkuus, saasteettomuus, kierrätys ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ovat kokonaisuus.
Tavoite tulee olla energian ja ruoan mahdollisimman suuri omavaraisuus.
Kaivostoiminta tulee saattaa valtiollisten suomalaisyritysten haltuun. Maaperä ja sen kaivannaiset ovat kansallisomaisuutta. Tuotto niistä tulee jäädä yhteiskunnalle. Kaivosten tulee maksaa kaivosveroa ja kiinteistöveroa (maankorko!/s.p)
Metallien kierrätyksen edelleen kehittäminen kuluu aihepiiriin.
Kestävät kulutushyödykkeet kertakäyttötuotteiden sijaan edistävät luonnon puhtautta.
Lähi- ja luomutuotantoa tulee tukea ja kehittää.- Halla-ahon_äänestäjä
TOVERI LENINISTI, VAROIUKSEN SANA, BIOLOGIAN JA AATTEEN ELI LUOMUN JA KOMMUNISMIN YHDISTÄMISESTÄ OHJELMAAN
Homeopatia on uskomuslääkintää eli humpuukia jota EU:hun on ajanut Lauttasaareen ihme Heidi Hautala, käsittämättömästi kotiviljelykasvien kandidaatti
Luomueläimiä lääkitään homeopatialla ja yrteillä
Lisäksi biologia ja aate voi olla hengenvaarallinen yhdistelmä, osoittaa maailmanhistoria. Tällä taikauskon asialla olivat taannoin Hitler, Lysenko, Stalin, Mao ja Pol Pot.
Jätä luomutuote pois koska se on kuitenkin ehkä ruton levittäjä tulevaisuudessa. Kehittäminen on tehtävä varovasti koska maailman köyhät voivat kuolla nälkään ilman tehotuotantoa
Luomumaito on huonoimpia luomutuotteita.
http://yle.fi/uutiset/luomu_on_mata_kompromissi_tiedetta_ja_taikauskoa/6536450
Helsingin yliopiston kasvijalostuksen dosentti Jussi Tammisola oli pitkään vankka luomuruuan puolestapuhuja. Luomueläinten lääkintä sai hänet kääntämään kelkkaansa. Nyt hän puhuu luomua vastaan
- Luomueläimiä on ensisijaisesti hoidettava yrteillä ja homeopatialla. Näin sanoo EU:n luomulainsäädäntö, jota
suomalainen europarlamentaarikko on ollut vetämässä.
Pahinta luomussa on Tammisolan mukaan se, että käsitteen seassa on myös jotain hyvää.
- Hyvien asioiden varjolla ajetaan humpuukia sivistyksen vastapainoksi. Mielikuvakulttuuri uhkaa meidän nykyistä sivistystämme
- s.partacus
3. Miten se saavutetaan.
Jonkin verran asiaa on jo sivuttu.
"Keskeinen tekijä paremman tulevaisuuden saavuttamisessa on tulonjaon muuttaminen. Suomessa vauhdilla edennyt tuloerojen kasvu on käännettävä laskusuuntaan ja varallisuutta siirretttävä rikkaammalta yhdeltä prosentilta kansan suurelle enemmistölle."
Pääomatuloja on verotettava palkkatulojen mukaisesti progressiivisesti.
Veronkierto ja harmaa talous on saatettava kuriin.
Ruoan ja välttämättömyystarvikkeiden arvonlisäveroa tulee alentaa tuntuvasti. Yhtiöverojen alennukset tulee perua.
Pääomatulot kunnallisverotuksessa progressiiviseksi ja perittäväksi.
Tarvitaan pörssikauppavero ja kansainvälinen varainsiirtovero. Suurten omaisuuksien varallisuusvero tulee palauttaa.
EU:n kattavat talouskurisopimukset tulee purkaa ja jäsenvaltioiden itsenäistä taloudepitoa vahvistaa.
EU:n ja USA:n välistä TTIP vapaakauppasopimusta ei tule saattaa voimaan. Ne lohkaisisivat toteutuessaan suuren annoksen demokratiaa.
Pankkitoiminta tulee saattaa yhteiskunnan omistukseen. Valvonta mm veronkierron suhteen voimistuisi tuntuvasti.
Vähemmistöjen oikeudet tulee turvata. Alkuperäiskansoja koskeva ILOn sopimus 169 tulee allekirjoittaa.
Demokraattinen päätöksenteko kaikilla alueilla ja tasoilla tulee turvata. Yleinen ja lähidemokratia. Ne ovat kansalaisyhteiskunnan tukipilareita.
Ohjelma on vallankumouksellinen Kataisen/Stubbin hallituksen linjauksiin nähden. SKP lähtee kansalaisyhteiskunnan kehittämisestä vastoin sen vallitsevaa alasajoa.
Ohjelma näkee täystyöllisyyden mahdolliseksi ja välttämättömäksi. Teknologian vastainen kehitysnäköala on työn tuotantovoimaa kohottava eikä tue alistumista leikkauksille.
Stubbin vaatimus leikkauslistojen laatimisesta on kansan harhauttamista pahimmassa muodossa. Stubb haluaa vaatimuksellaan jatkaa rikkaiden rikastuttamista ja jolla ei ole mitään tekemistä työllisyyden, valtionvelan tai sotun hoitamisen kanssa - vaatimus on puhdas tulonsiirto työltä pääomalle. - Halla-ahon_äänestäjä
s.partacus älä nyt tykkää kyttyrää ja ymmärrän kyllä kauhusi SKP:n ja radikaalivasemmiston tukalasta tilanteesta, jonka merkkinä teillä ateisteilla on jopa pyrkimys liittoutua muslimistien kanssa (muistamme, että Nliitossa jota SKP silmittömästi tuki, oli ateismin museoita, joissa oli per keleen patsaita (minullakin on sarja nliittolaisia diakuvia) ja neuvostokommunistit pitivät kirkkoja mm. sikaloina ja tuhosivat Agricolan hautakirkon Viipurissa eli ei mitään kunnioitusta uskontoihin ollut kommunisissa)
eli älä nyt tykkää s.partacus kyttyrää, mutta pidän sinua feikkinä, postmodernististi sanojen käyttäjänä, joka ei ymmärrä kirjoittamaansa tekstiä mutta kirjoittaa kopioitua puppua, koska sanat kuulostavat hyviltä. Muistuttaa jonkin verran Stubbin hölötystä
Pari konkreettista esimerkkiä
s.partacus 6.2.2015 17:27 Ydinvoiman sijasta tulee paneutua uusiutuvien energiamuotojen edistämiseen.
Opetus tulee olla maksuton kaikilla asteilla yliopistoja myöten - myös ulkomaalaisille opiskelijoille.
Lähi- ja luomutuotantoa tulee tukea ja kehittää.
Vastaus: karmeaa puppugenerointia. Millä perustelet ydinvoiman hylkäämisen, annat siis uraanin hajota maassa omia aikojaan ja lämmön menevän harakoille ennen käyttöä? Uraania et pysty estämään hajoamasta kieltämällä ydinvoimalat.
Miksi opetuksen ulkkareille pitää olla maksutonta (hyvä ettet käytä sanaa ilmaista)? Eivät suomalaisetkaan pääse opiskelmaan maksutta minnekään. Biologian eli luomun liittämistä kommunismiin on aina yhtä vaikeaa kuin lysenkolaisuuden liittäminen leninismiin
s.partacus 3.2.2015 16:16 Savupiipputeollisuuden sijaan tieteellistekninen kumous jatkuu yhä voimaperäisempänä. Tietotekniikan aiheuttama työn tuotantovoiman kasvulle ei vielä ole rajoja näkyvissä. Atomia pienempien osasten ottaminen tuotannon käyttöön on alkamassa.
Vastaus: kun SKP-läinen puhuu tällaista, hänen on nyt jotenkin perusteltava, miten hän voi kannattaa marxilaisuutta,
kun tavaravalmistus vähenee ihmistyönä vähenee, siirtyy roboteille ensin ja sen jälkeen 3D-tulostukseen hajautetuksi ilman palkkatyötä (esim. kotona loma-aikana). Tämähän tarkoittaa ETTÄ KÄSITE TYÖNARVO TAVARAN ARVONA KATOAA ELI MENEE POHJA KOKO MARXIN LISÄARVON JA SEN RIISTON TEORIALTA. Atomia pienempiä osasia ovat sähkö/magnetismiosaset (ts. elektroni) ja niitä on käytetty jo yli sata vuotta, joten tämä on vain kommunistin postmodernia hömppää - TimoEspoosta
SKP voi ihan vapaasti esittää ihan mitä teesejä ja julistuksia haluaa. Niillä ei ole mitään merkitystä ja vaikutusta Suomessa tai muissa maissa. SKP:n kannatus on niin olematon, ettei noilla julistuksilla ole merkitystä. Ja muut kommariporukat ovat vielä olemattomampia.
Kannatustutkimuksissa ei ole mitään mainintaa kommunistisista tai muista höpö-höpö -puolueista. - s.partacus
SKP:n ohjelman loppulausuma:
"Työväen ja kansalaisliikkeiden yhteistyöllä tulevaisuuteen
SKP on työväenpuolue myös vaalien jälkeen. Me uskomme ihmisen kykyyn tehdä muutoksia ja toimia oma-aloitteisesti asemansa parantamiseksi. Haluamme päästää ääneen työtätekevät, opiskelijat, eläkeläiset, ay- ja kansalaistoimijat ja muut, jotka tällä hetkellä jäävät suuren rahan jalkoihin. Toteutamme tämän ohjelman periaatteita kansalaisjärjestöissä ja muussa joukkotoiminnassa, ja olemme aina valmiit keskustelemaan yhteistyön mahdollisuuksista. Suurpääoman vallan murtamiseksi tarvitaan työväenliikkeen ja kansalaisliikkeiden yhteistä voimaa, luokkataistelua.
Tässä ohjelmassa hahmoteltujen tavoitteiden ja toimenpiteiden myötä on mahdollista avata tietä kohti parempaa tulevaisuutta, ulos kapitalismin kriiseistä ja kohti uudenlaista 2000-luvun sosialismia."
http://skp.fi/vaalit/eduskunta-2015/artikkelit/tyota-rauhaa-perusturvaa
SKP:lla on todella realistinen toteuttamiskelpoinen ohjelma lähivuosille. Ohjelma haastaa stubbilaisen leikkauspolitiikan ja jota valitettavasti Perussuomalainen puolue on asettunut tukemaan.
Surkeimmat vastaväittäjät esittävät vuoden 2015 teeseiksi edesmenneen Neuvostoliiton taloudellista tilaa. He ovat järjettömiä. He katsovat menneisyyteen. Suomalaiset kommunistit katsovat tulevaisuuteen. NL ei ole suomalaista työmiestä ja naista vastassa. Vastassa on kokoomuslainen leikkauspolitiikka. Siihen ei tarvitse alistua. Stubbien linja on puhdasta tulonjakoa työltä pääomalle
Unohtaa eri sovi, että stubbit ulkopolitiikalla asettavat Suomea naton vasalliksi ja vaaralliseen asemaan. Carl Haglund suorastaan janoaa vastakkaisuutta ja ristiriitoja Venäjän suhteen. Haglund esittäytyy natotrollien päämieheksi ja antaa täyden tukensa persuoikeiston seikkailupolitiikalle.
SKP:lla on jalat maassa. Työväen etujen puolesta ja samalla kansan etujen puolesta.- Tarkkailija2
- - - Työväen etujen puolesta ja samalla kansan etujen puolesta.. . .
Työväki ja kansa äänestävät siltikin ihan muita puolueita. Miksi?
- s.partacus
Viime viikolla Perusuomalaisten välikysymyksen yhteydessä ilmeni eduskuntapuolueiden päälinjat. Yhteenveto pääministeri Stubbin, valt.var.ministeri Rinteen ja ryhmien puheenvuoroista. Keskustelussa puolueiden edustajat esiintyvät ryhmäpuheenvuorojen linjoilla.
Kreikan hallitusta vaadittiin jatkamaan leikkaus- ja palkkojen alennuspolitiikkaa sekä julkisen sektorin luovuttamista yksityiselle pääomalle. Kreikan julkisten lainojen velkahelpotusta ei saa myöntää eikä ylipäänsä Unionia kattavaa velkojen saneerausta. Suomen tulevalta hallitukselta vaadittiin leikkauspolitiikan jatkamista.
-Tällä kannalla oli täydellisesti Kokoomus. Stubb väitti ettei EU-tuet vaikuta jäsenvaltioiden taseisiin ja valehteli päin näköä.
- SDP ja Rinne esiintyivät täysin kuripolitiikan puolesta sekä Suomessa että Kreikan suhteen. Valitettavasti.
- Keskustapuolue ja Pekkarinen yhtyivät Kokoomuksen ja SDP:n kantaan.
- Perussuomalaiset ja Soini yhtyi kuripolitiikkaan. Myös Kreikan työväen kurittamiseen. Soini vaihteeksi lausui oikein, että unionituet ovat tulonsiirtoa työltä pääomalle (huom. toisilla sanoilla). Soini unohti, että oman hallituksen leikkauslinja on samanlainen tulonsiirto. Valitettavasti.
- Kristilliset ja RKP tukevat sekä Kreikan että Suomen kansan kurittamista Kokoomuksen tyyliin.
- Vihreät esittivät varauksia. Selvä linjanmuutos. Talouskuri olisi oikein mutta Kreikassa EU:n tulisi hieman höllentää leikkauksia sekä helpottaa jonkin verran velkoja. Vihreissä oli lausuntoa elvytyksen suuntaan.
- Vasemmistoliitto tukisi velkaholpotuksia Kreikalle. Arhinmäki arvosteli Kreikan kansan aseman surkeutta, rikkaat rikastuvat jua köyhät köyhtyvät. Arhinmäki ei kuitenkaan maininnut EU:n tukipakettien ehtoja leikkauksista, joihin myös hän johdatti puolueensa. Valitettavasti. Arhinmäki ja vas.liitto tuki myös 3 vuotta Suomen työväen kurittamista. On hyvä, että on vähänkin otettu pesäeroa rikkaiden rikastuttamiseen.
- Vasenryhmän Yrttiaho puhui ja valitti Vasemmistoliiton menemistä Kataisen hallitukseen. Vasenryhmäkaksikko on esiintynyt rohkeasti vallitsevaa talouspolitiikkaa vastaan.
SKP:n ohjelma, kuten on nähty edellä, poikkeaa valtaliturgiasta "mitään ei voi tehdä - on pakko leikata ja ajaa alas tuotantoa".
SKP:n ohjelma luo valoa tulevaisuuteen. - netsi
Belgialainen kaivosjätti odottaa Talvivaaran miljardiluokan kaivosbisneksen tipahtamista sen syliin.
http://yle.fi/uutiset/kauppalehti_nyrstar_neuvottelee_talvivaaran_kaivostoimintojen_ostamisesta/7783513
Kauppalehden uutinen viittaa rivien välissä siihen. Hallitus saneeraa tappiot palkkatyöläisten veromarkoilla ja ulkoistaa voitot kv-pääomalle.
Talvivaaran nykyiset omistajat yrittivät ympäristönsuojelun kustannuksella pikavoittoihin, se on myönnettävä. Valtio voisi lunastaa konkurssipesän, laittaa sata tai kaksikin sataa miljoonaa puhdistuslaitteisiin ja pääsisi puhtaalta pöydältä liikkeelle. Alueen malvivarat ovat suunnattomat, joten ne tuottaisivat valtiolle suuret tulot. Vaihtoehto yksityisomistuksessa ja tuotot menevät veroparatiiseihin.
Markkinat vaikuttavat aina. Markkinavoimista yksityiset pääomat ovat välistävetäjiä. SKP:n näkemys valtiojohtoisesta kaivos- ja malminetsintätoimesta ovat oikeutettuja. Tulot, maankorko ja verot jäisivät Suomen kansantalouteen. - netsi
Belgialainen kaivosjätti odottaa Talvivaaran miljardiluokan kaivosbisneksen tipahtamista sen syliin. Suomi noudattaa TTIP-sopimusta ennen sen allekirjoittamista
http://yle.fi/uutiset/kauppalehti_nyrstar_neuvottelee_talvivaaran_kaivostoimintojen_ostamisesta/7783513
Kauppalehden uutinen viittaa rivien välissä siihen. Hallitus saneeraa tappiot palkkatyöläisten veromarkoilla ja ulkoistaa voitot kv-pääomalle.
Talvivaaran nykyiset omistajat yrittivät ympäristönsuojelun kustannuksella pikavoittoihin, se on myönnettävä. Valtio voisi lunastaa konkurssipesän, laittaa sata tai kaksikin sataa miljoonaa puhdistuslaitteisiin ja pääsisi puhtaalta pöydältä liikkeelle. Alueen malvivarat ovat suunnattomat, joten ne tuottaisivat valtiolle suuret tulot. Vaihtoehto yksityisomistuksessa ja tuotot menevät veroparatiiseihin.
Markkinat vaikuttavat aina. Markkinavoimista yksityiset pääomat ovat välistävetäjiä. SKP:n näkemys valtiojohtoisesta kaivos- ja malminetsintätoimesta ovat oikeutettuja. Tulot, maankorko ja verot jäisivät Suomen kansantalouteen. - Halla-ahon_äänestäjä
Leninisti S.partacus kirjoittaa toivottomuuden tilassaan:
Surkeimmat vastaväittäjät esittävät vuoden 2015 teeseiksi edesmenneen Neuvostoliiton taloudellista tilaa. He ovat järjettömiä. He katsovat menneisyyteen. Suomalaiset kommunistit katsovat tulevaisuuteen
Vastaus: tulevaisuus näyttää nollalta. MIKÄ IHME ON SE TYÖVÄENLUOKKA jota BILETYSRAHAA KANSALAISPALKKAA METSÄSTÄVÄ ANARKISTIEN JA KOMMUNISTIEN PYHÄ LIITTO skp METSÄSTÄÄ SAADAKSEEN KANNATUKSEN?
KOMMUNISTI SATSASI YHTEEN KORTTIIN, Kreml-korttiin, NE LUULIVAT ETTÄ MARXISMI ON TIEDETTÄ KUN DEGENEROITUNEESSA MOSKOVAN YLIOPISTOSSA OLI MARXISMILENINISMIN PROFESSOREITA JA NE LUULIVAT ETTÄ SITEERAMMALLA Kremlin LÄSSYJÄ ON TYÖVÄEN PUOLELLA TAI YMMÄRTÄÄ TYÖVÄENLIIKEETTÄ tai työväen tarvetta
Skp vetosi laululiikkeeseen ja siinä kaikki
Ette te SKP:ssä saa koulutettua muslimeista marxistileninistejä. TE ETTE USKALTANEET EDES LIITTOUTUA SADDAMIN KANSSA TÄMÄN ALETTUA LAAJENTAA NOIN 1980 IRAKIA YMPÄRI LÄHI-ITÄÄ. SUOMALAISET KOMMUNISTIT OVAT pitkälleLAISKISTUNEITA PELKUREITA
(nuori Saddam nousi Tikritissä (kotikaupungissaan) Bath-puolueen huomion kohteeksi ja lopulta maan johtajaksi, hänen tutkintotehtävänsä etenemiselle oli Tikritissä tappaa omin käsin paikallinen kommunistikiihottaja)
ENTÄ DEMARIT SITTEN? HEINÄLUOMA EI OTA YHTÄÄN VASLIITTON KOMMUNISTIANARKISTIA PUOLUEESEENSA, ok, jäseneksi pääsette mutta
ei siellä anarkisti-arhinmäki mitä tukea vaaliin saa eikä eduskuntaehdokkaaksi pääse. VASLIITTO OLISI JO AJAT SITTEN SIIRTYNYT SDP:HEN MUTTA KUN niitten päälliköitä EI HUOLITA KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIKSI SINNE EIKÄ TUETA TÄLLAISEEN,
(ainoa vasliittolainen - joka nyt on demari - joka olisi otettu sdp:hen oikein ehdokkaaksi oli Suvi Anne Siimes koska SDP tarvitsi presidenttiehdokkaan ja kun ketään ei ollut tuli tämä Lipponen -katastrofi sitten)
SKP ja KTP sun muut kommunistit eivät koskaan yhdisty vaan kuihtuvat kukin omaa tahtiiaan, VASLIITOLLA ON PUOLUETUKI JA SITÄ SE EI ANNA SKP:LLE
JA YKÄ HAKASELLA ON OMAT RAHAT PIILOSSA VANHOILTA RUPLARÄNNIAJOILTA, JOITA EI ANNETA KTP:LLE VAAN NIILLÄ JULKAISTAAN TIEDONANTAJAA
http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=1495
Suomen Kommunistinen Puolue oli jonkin aikaa 1990-luvun alussa Suomen rikkain puolue. Sen varallisuus ei yllättäin perustunut Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen ja tiedustelupalvelu KGB:n tuontirahaan, vaan puolue keräsi varallisuutensa yksityiseltä liike-elämältä, tarkemmin sanottuna Ossian Rinteen johtaman Fexima Oy:n voitoista. Rinne oli käynyt menestyksekästä tuonti- ja vientikauppaa vuodesta 1961 ja antoi elämäntyönsä tulokset kommunistiselle puolueelle - s.partacus
"Suomi on sidottu läntiseen ulkopolitiikkaan ja sen sotilasliiton naton tahtoon ja Suomea ollaan viemässä Naton täysjäseneksi."
Komut ovat oikeassa varoittaessaan natoliiton vaarallisuudesta. Vaara ei perustu yksistään siihen, että Suomea vietäisiin natosotiin.
Kataisen hallitus luovutti jo ilmatilamme natosotilaskoneille ja natosotilaita opetetaan Lapissa talvisodankäyntiin. Maamme on samankaltaisessa tilassa kuin 1940, jolloin fasistisen Saksan sotavoimat päästettiin maapeällemme.
EU:n kautta natomaat ovat aloittaneet raivoisan hyökkäyksen väärin äänestäneen natomaa Kreikan päälle. Vapaus ei tarkoitakaan sitä, että kukin natomaa saisi noudattaa itsenäistä talouspolitiikkaa. Kreikkaa painostetaan toistaiseksi vain rahalla. Maan tiedetään olevan talousvaikeuksissa ja sen toivotaan pysyvän velkavankina ikuisesti. Avoimesti uhkaillaan vaatimuksilla pääomien maasta lähtemiseksi. Hallituksen tulisi olla varuillaan ja estää sellainen. Pääomissa on työkansan työn tulokset ja ne kuuluvat kansalle.
Kreikka tarvitsee suomalaisen työmiehen solidaarisuuden
SKP:n ohjelma on maltillinen. Se on riittävän radikaali stubbilaisen poltiikan suhteen. SKP:n ohjelma edustaa antikapitalistisen tien avaamista ja samalla demokratian laajentamista. Eduskuntapuolueista yksikään ei ole esittänyt periaatteellista vaihtoehtoa. Vasemmistoliiton ohjelmassa on hyviä kohtia. Sellaisiakin jossa se vaivihkaa kritisoi itseään Kataisen hallituksen tukemisessa.
SKP:n ohjelma mahdollistaa demokraattisten voimien yhteisrintaman kokoamista. Se tulisi muistaa vaalityössä ja sen jälkeen.
IPU:n ohjelmassa on useita SKP:n ohjelman kanssa yhteneviä teesejä. Yhteistyön pitäisi olla mahdollista.- Työeläkeläinen
Turhaa melskata natosodista kun NATO toimii vain puolustuksen parissa. NATO maiden itse käymät mahdolliset sodat eivät ole NATO sotia vaan kyseisen maan tai maaryhmän käymiä kuuluivat ne NATO:on tai eivät.
Onko komuloisen vaikeaa pysyä tosiasioissa vai ymmärryskö tökkii arvoisa s.p?
SKP:n ohjelmalla ei ole merkitystä, jotta saisi merkitystä niin ainakin 10 kansanedustajaa pitää saada valituksi mutta nyt tulee tuskin yhtäkään promille kannatuksella.
-40 luvulla saimme Saksan avulla pidettyä komuloiset rajan takana eikä meille tulluit Viron ja muun Baltian tapaan neuvostohallitusta. Siitä saamme olla ikuisesti kiitollisia saksalaisille ystävillemme.
Nyt ne saattavat, ne läntiset ystävät, olla taas tarpeen kun Moskovan jupit ovat taas laajentamassa valtapiiriään joten hip hop NATO:on ja äkkiä, Suomi ja sen kansa. - Halla-ahon_äänestäjä
Hyvä Työeläkeläinen,
S.Partacus on oikeassa siinä, että IPU -puolue on osin samoilla linjoilla kuin SKP, eli IPUn johtaja kaipaa YYA-SOPIMUSAIKAAN ja Neuvostokauppaan eikä suostu arvostelemaan mamutusta, IPU ei huomaa mamutuksen tuhoavan sosiaaliturvan ja Euroopan muslisoituvan, kun Turkki liitetään EU:hun se on EU:n suurin valtio ja moskeija rakennetaan (Saudien rahoilla) joka niemeen notkoon ja saarelmaan ja aletaan muuttaa perustulakeja SHARIA-laiksi
IPU on tietysti pohjanmaalainen porvarillinen mutta siis niitä porvareita jotka ovat Esko Ahon ja Heikki Haaviston linjaa vastaan EU-liittymisestä ja kaipaavat aikaa jolloin Nikolai Patolitshev Neuvostoliiton ulkomaankauppaminesteri kävi itsenäisyyspäivänä Suomessa tapaamaassa Kekkosta ja sovittiin viisvuotisopimuksen yksityiskohdista
IPU on siten eräänläinen vanhanajan maalaisliiton yhdelmä.
TÄMÄ KUVAA JUURI SKP:TÄ puolueena eräänlainen YYA-kauden jäämä,
eivät ne porvareita ole eikä patriootteja kuten Urho Kekkonen, vaan SKP ei tällä hetkellä pysty vaatimaan luokkataistelun loppuunviemistä aseellisella vallankumouksella kuten Venäjä joka on jakanut Ukrainan nyt
- desk
"-40 luvulla saimme Saksan avulla pidettyä komuloiset rajan takana "
Taantumusporvari janoaa vanhaa suolaa. Se tukeutuu jopa Staliniin voidakseen saada moraalista tukea vasemmistolaisten likvidointiin.
Sota on kapitalismin vitsaus. Se tuo voittoja aseteollisuuden kapitalisteille ja maksajana on työtätekevä kansa. Nato on lännen kapitalismin armeija ja suunnattu tämän tai tuon maan työläisiä vastaan.
SKP:n näkemys on rauhan maailma. Se on siviilitavaratuotannon valtioiden yhteenliittymä. Sota-aseiden tuotanto tulisi lakkauttaa välittömästi. Maailma voittaisi rutkasti. Etyjin johtoon ei saa päästää Kokoomuksen Kanervan kaltaisia sotaintoilijoita. Etyj on perustettu kansojen yhteistyön ja ymmärryksen välineeksi eikä suinkaan natopropagandan välineeksi.
SKP vaatii muutosta uskosta markkinavoimien kaikkivoipaisuuteen. Tämä usko on lisännyt työttömyyttä ja tuonut murhetta tuhansille perheille. Voimakkaampana tulisi olla teesi "Rikkaat saatava veronkannon piiriin". Björn Wahlroosin esimerkin mukaisesti Ruotsi on muuttunut EU:ssa verokeitaaksi, jonne rikkaita kehoitetaan siirtämään varojaan. Wahlroos esimerkillään näyttää epäisänmaallista mallia.
Voisiko ajatella, että laadittaisiin muutamaksi vuodeksi väliaikainen verolaki, jossa tulokatto olisi jotain 5 - 6000 tuhatta euroa ja ylimenevä osa tilitettäisiin valtionvelan maksuun. 6000 euron bruttotulolla varmaan pärjää hienosti.- Halla-ahon_äänestäjä
komu heittää postmodernia lässyä
SKP:n näkemys on rauhan maailma. Se on siviilitavaratuotannon valtioiden yhteenliittymä. Sota-aseiden tuotanto tulisi lakkauttaa välittömästi. Maailma voittaisi rutkasti
vastaus: mitäpä sitä täällä kirjoittelet, lähetä valtuuskunta Kremliin Putinin puheille ja kirjoita Haloselle että hän hoitaa asian, hänhän ilmoiti 27. kerran jälkeen vierailtuaan Venäjällä ja että hänellä on hyvät suhteet sotarikollliseen Putiniin, KERRO HALOSELLE ETTÄ MENEPÄ NYT LOPETTAMAAN VENÄJÄN ASETUOTANTO JA UKRAINAN SOTA onhan järjetöntä että puna-armeija puolustaa köyhyyttä ja rappiot ja aidsia ja eläinrääkkäystä ja ympäristötuhoa ja ihmisoikeusrikoksia Karjalassa ja Petsamossa, mitä järkeä on niitä puolustaa neuvostotyyppisellä armeijalla
kerro tämä Putinille tai Haloselle ETTÄ KERTOO KREMLILLE täällä on turha kertoa, meillähän on rauha, Venäjällä on ollut sisällissota noin 500 vuotta joidenkin ryhmien välillä
SKP EI OTA YHTEYTTÄ KREMLIN PUNA-ARMEIJAAN JOKA SUOJELEE HIVTARTUNTOJEN RÄJÄHDYSTÄ KARJASSA, minkä takia skp ei tee mitään vaan lässyttää
http://yle.fi/uutiset/hiv-tartuntojen_maara_huimassa_kasvussa_venajan_karjalassa/6288686 - Työeläkeläinen
Olisit lainannut koko lauseen ja ajatuksen vaan olisiko sattunut omaan nilkkaan? Tässä se kuitenkin on: "-40 luvulla saimme Saksan avulla pidettyä komuloiset rajan takana eikä meille tullut Viron ja muun Baltian tapaan neuvostohallitusta. Siitä saamme olla ikuisesti kiitollisia saksalaisille ystävillemme."
Se on vain toteamus siitä miten se ennen meni, ei siinä mitään vanhaa suolaa ole mutta se osoittaa komuloisten harhaiset ajatukset.
Kommunismi ei käytännössä ole koskaan ollut mikään rauhan uskonto ja nytkin komukoulutuksen saaneet jälkikommunistit ovat aloittaneet sodan Euroopassa, hävetkää mokomatkin ihmisten kiusaajat!!!
Tiedätkö mikä maa sortui asekehityksen kustannuksiin? Neuvostoliitto kun se pyrki kumoamaan Reaganin "tähtiensota" suunnitelmia. Koko hommahan oli pelkkää teatteria mutta tyhmät komut ottivat sen todesta kun esitettiin muutama piirretty jossa satelliitti ampuu alas Neuvostoliiton ballistisen ohjuksen.
Siitä näkee miten kommunismi ei edes valitse johtoonsa viisaita joiden sijaan se on aina ottanut uskollisia jotka tyhmyyksissään uskollisesti seuraavat johtajan jokaista sanaa oli se järkevää tai ei.
- Halla-ahon_äänestäjä
Perjantai 13.2.
PERUSSUOMEN MAATALOUSPOLIITTISEN OHJELMAN ESITTELY JUURI MENOSSA KATSO NETISTÄ
MUUTA
EUROOPAN MUSLIMISAATIO VOIMISTUU
Entisen Jugoslavian alueelta ja Albaniasta siirrytään koko Eurooppaan
http://news.yahoo.com/kosovo-albanians-flee-misery-eu-promised-land-155437138.html
Unkari islmaisoituu vauhdilla
http://magyariszlam.hu/mikangol/news.php
In the name of Allah, most gracious, most merciful!
http://www.perussuomalaiset.fi/news/tuumaustunti-perjantaina-klo-10-alkaen-maaseutu-elavana-rajat-turvallisena-suora-lahetys/
Tuumaustunti perjantaina klo 10 alkaen: Maaseutu elävänä – rajat turvallisena (suora lähetys)
Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sekä kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan vpj Lauri Heikkilä julkistavat perussuomalaisten maaseutupoliittisen ohjelman. Varapuheenjohtaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö puolestaan esittelee perussuomalaisten puolustuspoliittisen ohjelman. Tilaisuutta isännöi työmies Matti Putkonen - lavru
Mainiota. Persut esittelevät rotuvihaa sanan alkuperäisessä merkityksessä. He pilkkaavat sodanvastaisia liikkeitä ja siihen osallistuvia. He parjaavat islaminuskoisia Euroopan työttömyydestä. Lue Halla-ahon viimeisiä blogeja. Sieltä löytyy kaikki alhainen moraali, mitä nykysuomessa voi esiintyä.
Kommunistit " Työtä - rauhaa - perusturvaa" ja alla konkreettisia ehdotuksia. Riittävän konkreettisia että ne mullistaisivat stubbilas-soinilaisen talouspoltiikan perinjuurin.
Halla-aho löisi jo entisestään lyötyjä. Niitä jotka ovat pudonneet tai putoamassa toimivan yhteiskunnan ulkopuolelle.
SKP edustaa vakautta ja turvallisuutta, turvallisuutta myös ulkosuhteissa. Naton kärjistäessä ristiriitoja, Suomen tulee pysyä niiden ulkopuolella. Isäntämaasopimus tulee sanoa irti ja esiintyä maailmalla rauhan rakentajana. Se on paljon vaikeampaa kuin sotauho mutta niin tulee olla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830