http://www.mikkoniskasaari.fi/node/182
Taidokas propaganda levittää esille kaiken sellaisen, joka todennäköisesti miellyttää kohdetta, tai jonka hän ainakin voi kohtuullisen helposti hyväksyä. Uskottavuuden vuoksi kannattaa mukaan ottaa myös joku hieman hankalampi asia, joka sitten pyöritellään vaarattoman näköiseksi pehmonalleksi. HS:n artikkelissa tämä rooli oli kysymyksellä "Miten Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsenyyteen?".
Vastaus oli toimittaja Kari Huhdan taidonnäyte: räväkkä alku, rauhoittava loppu: "Naton pysäyttäminen oli yksi presidentti Vladimir Putinin peruste Krimin niemimaan valtaamiselle, joten voimakkaaseen reaktioon pitäisi varautua. Suomi ei ole Ukraina, mutta odotettavissa olisi kovia taloudellisia ja poliittisia painostustoimia sekä asejärjestelmien liikuttelua. Keskinäisten suhteiden katkaiseminen ei ole mahdollista sen enempää Venäjälle kuin Suomellekaan. Hyvät suhteet Nato-maahan voisivat olla Venäjälle eduksi."
Siis: ensin Venäjä vähän kiukuttelisi, mutta sitten kaikki palaisi ennalleen.
Taidokkaaseen propagandaan kuuluu myös kyky sivuuttaa, häivyttää näkyvistä epämiellyttävät asiat, kaikki ne seikat, jotka eivät missiota edistä. Niin teki myös HS.
HS:n artikkelissa, kuten yleensäkin keskustelussa Nato-jäsenyydestä jätettiin esittämättä kaikki hankalimmat kysymykset. Kysymättä jäivät esimerkiksi nämä kolme:
1) Kuinka todennäköistä on, että Suomi joutuu sotilaalliseen konfliktiin ilman eurooppalaista suursotaa, tai sen välitöntä uhkaa?
2) Jos syntyy eurooppalainen suursota tai sen välitön uhka, lisääkö vai heikentääkö Suomen Nato-jäsenyys maamme vaaraa joutua siihen mukaan?
3) Jos Suomi Naton jäsenenä joutuu mukaan eurooppalaiseen suursotaan, millaista sotilaallista apua Nato pystyy antamaan Suomen alueen puolustamiseen?
Nämä ovat koko ongelman ydin. Nämä ovat ne kysymykset, joihin pitäisi pystyä antamaan järkevät ja perustellut vastaukset. Tätä on lupa vaatia varsinkin Nato-jäsenyyden kannattajilta. Siitäkin huolimatta, että mukana on arvailua. Sotilasliittoon lähtemiseen tai siitä poisjäämiseen sisältyy aina arvailua, sillä tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa; sen tiesi jo Ahti Karjalainen.
Ensimmäiseen kysymykseen voinee vastata kohtalaisella luottavaisuudella: se on epätodennäköistä. Jos voisi nojata yksin historian kokemukseen, vastaus olisi vieläkin suorempi. Vuoden 1918 sodasta suomalaiset saavat syyttää itseään - siis toisiaan - mutta muutoin olemme 1200-luvulta lähtien joutuneet sotaan vain osana toista valtiota ja sen valtapyrkimyksiä, tai osana eurooppalaista suursotaa. Talvisodan yksinäisyys on pysyvä kansallinen trauma, mutta ei se mikään erillissota ollut. Se oli osa II maailmansotaa, Neuvostoliiton valmistautumista edessä odottavaan yhteenottoon Saksan kanssa. Jatkosodassa Suomi oli liitossa Saksan kanssa.
Jatkosotaa käytetään usein Nato-jäsenyyttä tukevana argumenttina myytillä "jatkosodassa emme olisi pärjänneet ilman Saksan aseapua". Tässä on asiat käännetty päälaelleen. Suomi oli jatkosodassa, koska se talvella 1940/41 liittoutui Saksan kanssa nimenomaan aloittaakseen jatkosodan. Barbarossan käynnistyessä Suomi oli itärintamalla Saksan tärkein ja suurin liittolainen, sillä oli rintamalla enemmän joukkoja, kuin Saksan muilla liittolaisilla yhteensä. Niiden panos ohitti Suomen vasta 1942, ja silloinkin niukasti. Tuolloin Romanialla, Unkarilla, Slovenialla ja Italialla oli itärintamalla 17 divisioonaa, Suomella 15 divisioonaa ja 6 prikaatia. 2) Eikä Suomi saanut Saksasta aseapua, vaan osti Saksalta aseita.
Jatkosota puhuu siis Nato-jäsenyyttä vastaan, eikä puolesta, jos tavoitteena on välttää sota. Asia erikseen, kuinka paljon voimme ennakoida tulevaisuutta historian pohjalta. Siinä on rajansa. Joka tapauksessa yksin Suomea varten muovailtu sotilaallinen konflikti on hyvin vaikeasti kuviteltavissa.
Toinen kysymys on se kaikkein kiperin. Usein se kierretään väitteellä, että olemme aina osa eurooppalaista suursotaa. Millä perusteella? Ensimmäisessä maailmansodassa osuutemme oli kotikutoinen sisällissota. Toiseen maailmansotaan joutumisemme ei ollut mikään luonnonlaki, vaihtoehtoisia teitä oli olemassa. Ne umpeutuivat vasta 23.8.1939, kun Joachim von Ribbentrop ja Vjatseslav Molotov vetivät nimensä sopimukseen.
Kylmän sodan aikana Suomen ulkopolitiikan kaikki ponnistelut keskittyivät puolueettomuuden vakuuttamiseen niin vieraille, kuin omille. Vakuutteluja rasitti YYA-sopimus, joka suuresti epäilytti länttä. Se ei tosin sinällään sitonut Suomea muuhun, kuin pitämään oman tonttinsa puhtaana, estämään maamme käytön hyökkäysalustana Neuvostoliittoon. Kuinka tätä olisi tosipaikan tullen tulkittu, jäi onneksi näkemättä. Kylmästä sodasta ei tullut Euroopassa kuumaa, muualla kyllä.
Nato-jäsenyys lisää riskiä joutua mukaan eurooppalaiseen suursotaan, jos sellainen vielä joskus nähdään. Emme ole keskeisellä hyökkäysväylällä, pahin riesamme on sama kuin 1939, Pietarin läheisyys. Nykyään se on vähän kauempana. Olemme sivussa. Se avaa mahdollisuuden pysyä sivus
Taidokas propaganda levittää esille kaiken sellaisen, joka todennäköisesti miellyttää kohdetta, tai jonka hän ainakin voi kohtuullisen helposti hyväksyä. Uskottavuuden vuoksi kannattaa mukaan ottaa myös joku hieman hankalampi asia, joka sitten pyöritellään vaarattoman näköiseksi pehmonalleksi. HS:n artikkelissa tämä rooli oli kysymyksellä "Miten Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsenyyteen?".
Vastaus oli toimittaja Kari Huhdan taidonnäyte: räväkkä alku, rauhoittava loppu: "Naton pysäyttäminen oli yksi presidentti Vladimir Putinin peruste Krimin niemimaan valtaamiselle, joten voimakkaaseen reaktioon pitäisi varautua. Suomi ei ole Ukraina, mutta odotettavissa olisi kovia taloudellisia ja poliittisia painostustoimia sekä asejärjestelmien liikuttelua. Keskinäisten suhteiden katkaiseminen ei ole mahdollista sen enempää Venäjälle kuin Suomellekaan. Hyvät suhteet Nato-maahan voisivat olla Venäjälle eduksi."
Siis: ensin Venäjä vähän kiukuttelisi, mutta sitten kaikki palaisi ennalleen.
Taidokkaaseen propagandaan kuuluu myös kyky sivuuttaa, häivyttää näkyvistä epämiellyttävät asiat, kaikki ne seikat, jotka eivät missiota edistä. Niin teki myös HS.
HS:n artikkelissa, kuten yleensäkin keskustelussa Nato-jäsenyydestä jätettiin esittämättä kaikki hankalimmat kysymykset. Kysymättä jäivät esimerkiksi nämä kolme:
1) Kuinka todennäköistä on, että Suomi joutuu sotilaalliseen konfliktiin ilman eurooppalaista suursotaa, tai sen välitöntä uhkaa?
2) Jos syntyy eurooppalainen suursota tai sen välitön uhka, lisääkö vai heikentääkö Suomen Nato-jäsenyys maamme vaaraa joutua siihen mukaan?
3) Jos Suomi Naton jäsenenä joutuu mukaan eurooppalaiseen suursotaan, millaista sotilaallista apua Nato pystyy antamaan Suomen alueen puolustamiseen?
Nämä ovat koko ongelman ydin. Nämä ovat ne kysymykset, joihin pitäisi pystyä antamaan järkevät ja perustellut vastaukset. Tätä on lupa vaatia varsinkin Nato-jäsenyyden kannattajilta. Siitäkin huolimatta, että mukana on arvailua. Sotilasliittoon lähtemiseen tai siitä poisjäämiseen sisältyy aina arvailua, sillä tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa; sen tiesi jo Ahti Karjalainen.
Ensimmäiseen kysymykseen voinee vastata kohtalaisella luottavaisuudella: se on epätodennäköistä. Jos voisi nojata yksin historian kokemukseen, vastaus olisi vieläkin suorempi. Vuoden 1918 sodasta suomalaiset saavat syyttää itseään - siis toisiaan - mutta muutoin olemme 1200-luvulta lähtien joutuneet sotaan vain osana toista valtiota ja sen valtapyrkimyksiä, tai osana eurooppalaista suursotaa. Talvisodan yksinäisyys on pysyvä kansallinen trauma, mutta ei se mikään erillissota ollut. Se oli osa II maailmansotaa, Neuvostoliiton valmistautumista edessä odottavaan yhteenottoon Saksan kanssa. Jatkosodassa Suomi oli liitossa Saksan kanssa.
Jatkosotaa käytetään usein Nato-jäsenyyttä tukevana argumenttina myytillä "jatkosodassa emme olisi pärjänneet ilman Saksan aseapua". Tässä on asiat käännetty päälaelleen. Suomi oli jatkosodassa, koska se talvella 1940/41 liittoutui Saksan kanssa nimenomaan aloittaakseen jatkosodan. Barbarossan käynnistyessä Suomi oli itärintamalla Saksan tärkein ja suurin liittolainen, sillä oli rintamalla enemmän joukkoja, kuin Saksan muilla liittolaisilla yhteensä. Niiden panos ohitti Suomen vasta 1942, ja silloinkin niukasti. Tuolloin Romanialla, Unkarilla, Slovenialla ja Italialla oli itärintamalla 17 divisioonaa, Suomella 15 divisioonaa ja 6 prikaatia. 2) Eikä Suomi saanut Saksasta aseapua, vaan osti Saksalta aseita.
Jatkosota puhuu siis Nato-jäsenyyttä vastaan, eikä puolesta, jos tavoitteena on välttää sota. Asia erikseen, kuinka paljon voimme ennakoida tulevaisuutta historian pohjalta. Siinä on rajansa. Joka tapauksessa yksin Suomea varten muovailtu sotilaallinen konflikti on hyvin vaikeasti kuviteltavissa.
Toinen kysymys on se kaikkein kiperin. Usein se kierretään väitteellä, että olemme aina osa eurooppalaista suursotaa. Millä perusteella? Ensimmäisessä maailmansodassa osuutemme oli kotikutoinen sisällissota. Toiseen maailmansotaan joutumisemme ei ollut mikään luonnonlaki, vaihtoehtoisia teitä oli olemassa. Ne umpeutuivat vasta 23.8.1939, kun Joachim von Ribbentrop ja Vjatseslav Molotov vetivät nimensä sopimukseen.
Kylmän sodan aikana Suomen ulkopolitiikan kaikki ponnistelut keskittyivät puolueettomuuden vakuuttamiseen niin vieraille, kuin omille. Vakuutteluja rasitti YYA-sopimus, joka suuresti epäilytti länttä. Se ei tosin sinällään sitonut Suomea muuhun, kuin pitämään oman tonttinsa puhtaana, estämään maamme käytön hyökkäysalustana Neuvostoliittoon. Kuinka tätä olisi tosipaikan tullen tulkittu, jäi onneksi näkemättä. Kylmästä sodasta ei tullut Euroopassa kuumaa, muualla kyllä.
Nato-jäsenyys lisää riskiä joutua mukaan eurooppalaiseen suursotaan, jos sellainen vielä joskus nähdään. Emme ole keskeisellä hyökkäysväylällä, pahin riesamme on sama kuin 1939, Pietarin läheisyys. Nykyään se on vähän kauempana. Olemme sivussa. Se avaa mahdollisuuden pysyä sivus
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikelle saadaan oikeutus, kunhan keksitään hyvä selitys.
Ja ratkaisuun tarvittaville työvälineille oikeutus olla olemassa.
"Nato-jäsenyys lisää riskiä joutua mukaan eurooppalaiseen suursotaan, jos sellainen vielä joskus nähdään. Emme ole keskeisellä hyökkäysväylällä, pahin riesamme on sama kuin 1939, Pietarin läheisyys. Nykyään se on vähän kauempana. Olemme sivussa. Se avaa mahdollisuuden pysyä sivus"
Juuri Nato-jäsenyys juuri poistaa riskin. Tosin kukaan ei ole hyökkäämässä Pietariin nytkään.
Sen sijaan Venäjän uhka on aina olemassa. Nykypolitiikalla se voi ajaa maailman sotaan. Silloin on hyvä olla voittajan leirissä valmiina.