HAHA meinasin tikahtua nauruun....

Itä-Savo sanomalehdessä luki: "Takaa-ajo alkoi, kun poliisipartio huomasi kello 23.30, että Pieksämäentien liittymästä Kuopiontielle kääntyi sama henkilöauto, josta poliisi oli aikaisemmin illalla poistanut rekisterikilvet. Poliisi yritti pysäyttää auton. mutta auto pakeni poliisin antamasta pysäytysmerkistä huolimatta Viitostietä pohjoiseen. Auto kääntyi Rahulantielle ja sieltä takaisin Mikkeliä kohti. Auton nopeus esimerkiksi Visulahden kohdalla oli noin 140 kilometriä tunnissa, vaikka tieosuudella on 60 kilometrin nopeusrajoitus. Lisäksi kuljettaja teki lukuisia liikenneturvallisuutta vaarantavia ajovirheitä."
Tähän voisi lisätä, että myös poliisi syyllistyi samanlaiseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kaahatessaan auton perässä, eli viis välittivät myöskään toisista tiellä liikkujista. Jos eivät olisi lähteneet jahtaamaan niin tuskin pakoauto olisi kaahaillut ylinopeuksia. Ja jos veivät kilvet jo aiemmin samana iltana, niin tiesivät kenen auto, olisivat menneet kotoa aikanaan hakemaan kaverit.
Lisäksi... luulevatko viranomaiset että kilpien viennillä estetään autoilu, tai kun rattijuopolta otetaan ajokortti pois, että hän ei enää aja.
Ei täyskielloilla mitään saavuteta, eikä vankilassa kukaan parane vaan syö yhteiskunnan verorahoja. Itsekin olen kuullut henkilöistä joilla on räjähdysaineita ja aseita, vaikkei heillä ole niihin lupiakaan. Ja onhan noita pirtun kauppiaitakin etelä-savossa vaikka alkoholinmyynnin monopoli onkin Alkolla.
Suomessa yritetään lailla pelottelemalla ja valvonnalla kitkeä väärinkäytöksiä. Ehkä olisi aika suunnata katseet syihin miksi tälläistä tapahtuu, ja yrittää ennalta ehkäistä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


RedexNonel kirjoitti:

Itä-Savo sanomalehdessä luki: "Takaa-ajo alkoi, kun poliisipartio huomasi kello 23.30, että Pieksämäentien liittymästä Kuopiontielle kääntyi sama henkilöauto, josta poliisi oli aikaisemmin illalla poistanut rekisterikilvet. Poliisi yritti pysäyttää auton. mutta auto pakeni poliisin antamasta pysäytysmerkistä huolimatta Viitostietä pohjoiseen. Auto kääntyi Rahulantielle ja sieltä takaisin Mikkeliä kohti. Auton nopeus esimerkiksi Visulahden kohdalla oli noin 140 kilometriä tunnissa, vaikka tieosuudella on 60 kilometrin nopeusrajoitus. Lisäksi kuljettaja teki lukuisia liikenneturvallisuutta vaarantavia ajovirheitä."
Tähän voisi lisätä, että myös poliisi syyllistyi samanlaiseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kaahatessaan auton perässä, eli viis välittivät myöskään toisista tiellä liikkujista. Jos eivät olisi lähteneet jahtaamaan niin tuskin pakoauto olisi kaahaillut ylinopeuksia. Ja jos veivät kilvet jo aiemmin samana iltana, niin tiesivät kenen auto, olisivat menneet kotoa aikanaan hakemaan kaverit.
Lisäksi... luulevatko viranomaiset että kilpien viennillä estetään autoilu, tai kun rattijuopolta otetaan ajokortti pois, että hän ei enää aja.
Ei täyskielloilla mitään saavuteta, eikä vankilassa kukaan parane vaan syö yhteiskunnan verorahoja. Itsekin olen kuullut henkilöistä joilla on räjähdysaineita ja aseita, vaikkei heillä ole niihin lupiakaan. Ja onhan noita pirtun kauppiaitakin etelä-savossa vaikka alkoholinmyynnin monopoli onkin Alkolla.
Suomessa yritetään lailla pelottelemalla ja valvonnalla kitkeä väärinkäytöksiä. Ehkä olisi aika suunnata katseet syihin miksi tälläistä tapahtuu, ja yrittää ennalta ehkäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu