Helmikuussa 303 keisari antoi ensimmäisen ediktin krisittyjä vastaan, josta Suuri Vaino alkoi kasvaa kevään kuluessa erityisesti idässä.
Tätä seurasi toinen edikti kesällä 303, jossa Diocletianus antoi käsky, että kaikki piispat ja papit tulee pidättää ja tuomita vankeuteen.
2. edikti pantiin toimeen ainoastaan Nicomediasta käsin hallitussa idässä, ei muilla tetrarkian allueilla, joissa ensimmäisen ediktin käynnistämä vaino jatkui eri asteisena.
Piispojen ja pappien löytäminen oli suhteellisen helppoa, koska heitä oli lähinnä kaupungeissa. Maaseudulla oli paljon vähemmän kristittyjä - tästä syystä "syrjäkyläläinen", paganus, tuli ei-kristittyjen kutsumanimeksi (pakana).
Kirkkohistorioitsija Eusebius kertoo, että pisipoja, pappeja, opettajia, diakoneja ja eksorkisteja oli kesän lopulla jo vankilat sananmukaisesti pullollaan. Näitä uusia vankeja oli niin paljon, että tavallisia rikollisia jouduttiin paikoin vapauttamaan tilan saamiseksi.
Diocletianuksen hallituksen 20-vuotisjuhlan lähestyessä keisari antoi 20.11. 303 kolmannen ediktin, jossa sanottiin että jokainen vangittu, joka suostuu uhraamaan keisarin hyväksi, armahdetaan ja vapautetaan.
Vankilooiden henkilökunta innostui tästä mahdollisuudesta vähentää vankien lukumäärää. Koska kristityt eivät suostuneet uhraamaan, kaikenlaisia keinoja keksittiin, jotta heidät saatiin vankilan porteista ulos
- jotkut uhrasivat vapaaehtoisesti, jotkut kidutusten pakottamina
- vartijat veivät papin keisarin alttarille, pitivät häntä käsivarsista ja uhrasivat, mies vapautettiin, koska hän oli "uhrannut"
- jotkut vapautettiin, koska he olivat uhranneet, vaikkeivat he oikeasti olleet tehneet yhtään mitään
Mielenkiintoinen tilanne: keisarin käskystä vangitut kristityt eivät suostuneet vapautukseen uhraamisen hinnalla, ja vankilahenkilökunta keksi kaikenlaisia keinoja saadakseen papit pihalle putkasta!
Tätä seurasi toinen edikti kesällä 303, jossa Diocletianus antoi käsky, että kaikki piispat ja papit tulee pidättää ja tuomita vankeuteen.
2. edikti pantiin toimeen ainoastaan Nicomediasta käsin hallitussa idässä, ei muilla tetrarkian allueilla, joissa ensimmäisen ediktin käynnistämä vaino jatkui eri asteisena.
Piispojen ja pappien löytäminen oli suhteellisen helppoa, koska heitä oli lähinnä kaupungeissa. Maaseudulla oli paljon vähemmän kristittyjä - tästä syystä "syrjäkyläläinen", paganus, tuli ei-kristittyjen kutsumanimeksi (pakana).
Kirkkohistorioitsija Eusebius kertoo, että pisipoja, pappeja, opettajia, diakoneja ja eksorkisteja oli kesän lopulla jo vankilat sananmukaisesti pullollaan. Näitä uusia vankeja oli niin paljon, että tavallisia rikollisia jouduttiin paikoin vapauttamaan tilan saamiseksi.
Diocletianuksen hallituksen 20-vuotisjuhlan lähestyessä keisari antoi 20.11. 303 kolmannen ediktin, jossa sanottiin että jokainen vangittu, joka suostuu uhraamaan keisarin hyväksi, armahdetaan ja vapautetaan.
Vankilooiden henkilökunta innostui tästä mahdollisuudesta vähentää vankien lukumäärää. Koska kristityt eivät suostuneet uhraamaan, kaikenlaisia keinoja keksittiin, jotta heidät saatiin vankilan porteista ulos
- jotkut uhrasivat vapaaehtoisesti, jotkut kidutusten pakottamina
- vartijat veivät papin keisarin alttarille, pitivät häntä käsivarsista ja uhrasivat, mies vapautettiin, koska hän oli "uhrannut"
- jotkut vapautettiin, koska he olivat uhranneet, vaikkeivat he oikeasti olleet tehneet yhtään mitään
Mielenkiintoinen tilanne: keisarin käskystä vangitut kristityt eivät suostuneet vapautukseen uhraamisen hinnalla, ja vankilahenkilökunta keksi kaikenlaisia keinoja saadakseen papit pihalle putkasta!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Apostoli Paavali ja Silas ottivat hieman samanlaisen asenteen viranomaisia kohtaan, kun heidät oli vangittu ja hallitusmiehet sitten tahtoivat heidät kaikessa hiljaisuudessa päästää vapaaksi:
Ja kuin päivä tuli, niin esivalta lähetti kylänlapset sanomaan: päästä ne miehet.
Niin tornin vartia ilmoitti nämät sanat Paavalille, sanoen: esivalta on käskenyt päästää teidät: menkäät siis nyt ulos rauhassa.
Mutta Paavali sanoi heille: he ovat julkisesti tuomitsematta pieksäneet meidät, jotka olemme Roomalaiset, ja heittäneet torniin, ja nyt salaa tahtoisivat sysätä meidät ulos. Ei niin, vaan tulkaan he itse meitä ottamaan täältä ulos.
Niin kylänlapset ilmoittivat nämät sanat esivallalle jällensä; ja he pelkäsivät, että he heidät Roomalaisiksi kuulivat,
Ja tulivat ja rukoilivat heitä, ja veivät heidät ulos, ja käskivät heidän mennä pois kaupungista.
Niin he läksivät tornista ja menivät Lydian tykö. Ja kuin he veljet nähneet olivat ja heitä lohduttaneet, vaelsivat he matkaansa.
Apt 16:35-40
Keisarin juhlien yleistä armahdusta seurasi pian entistä ankarampi neljäs edikti tammi- tai helmikuussa 304.
Nyt määrättiin, että kaikkien kansalaisten, miesten ja naisten, vanhusten ja lasten, tulee kokoontua julkisille paikoille uhraamaan keisarin hyväksi. Kieltäytymisestä seurasi kuolemanrangaistus.
"Rukoile keisarin puolesta tai kuole!" oli Diocletianuksen viesti kaikille roomalaisille.
Käsky oli sama kuin keisari Deciuksen 250 antama Mainilan laukaus, joka aloitti kiivaimman vaiheen Kristuksen ja lohikäärmeen taistelussa Rooman sielusta.
Julkiset uhritilaisuudet alkoivat maaliskuussa 304 Balkkanilla.Huhtikuulta on ensimmäiset todisteet Tessalonikasta, jossa kristittyjä oli jo apostoli Paavalin lähetystyön ajoilta 50.luvulta AD. Palestiinassa sotilaiden valvomat pakolliset uhrijuhlat alkoivat huhti-toukokuussa.
Idässä neljäs edikti oli voimassa aina vuoteen 311 asti.
Jos olisimme olleet siellä, joku olisi ehkä voinut varoittaa keisari Diocletianusta koskemasta Jeesuksen omiin, Jumalan silmäterään. Hän olisi neuvonut "älä tee niin. Muista kuinka kävi Deciukselle ja hänen pojalleen".
Vaan eipä tainnut kukaan keisaria varoittaa, että Herra Jeesus osaa kyllä pitää puolensa ja on uskollinen Hyvä Paimen, välillä valkoisen ratsun selässä miekka paljastettuna raivoava Juudan leijona.
Edikti , oli JULISTUS Tahi Julistaa yleinen asetus tai MJääritys , Hallituksen käsky tai käskykirje
Ekikoinen mjerkitys oikeidenkehitykselle , on ollut ROOMAN Preetorien antamilla Edikteillä
EDIKTIT KOOTTIIN : Keisari Hadrianuksen aikana , ja ne ovat CODEX JUSTIANUKSEN
PERUSTANA, ,,Tunnetumjpi Ediktejä on Nantesin ediktit.
Diocletinanuksen hallituksesta lähtien (284-305 ) Keisarius muuttui Muodollisestikin täydelliseksi yksinvallaksi . Keisarius ei ollut perinnöllinen , vaikka keiswarin poika
, sukulainen tai otto poika usein pääsikin valtaistuimelle.
Edikti oli minusta hallitsijan mielivaltaan kuuluva ,ei mihinkään kansan valtaan.,.
Konstantinus oli Constantianus Cloruksen ja Helenan poika s.274 -337. Syntynyt Naissuksessa (ylä moesiassa . Isän kuoltua 306 Sotamiehet huusivat Konstanttiuksen
Augustukseksi , mutta Calerius tunnusti hänet vain G´Caessariksi . Siitä huolimatta Konstanttinus 307 alkoi Augustuksena hallita Britaniia ja Galliaa sekä taisteli mjenestyksellä frankkeja vastaan . Voitti kilpailijansa MJaxentiuksen 311, lähellä ROOMAA, tarina krtoo että ennen taistelua oli nähnyt näyn johdosta oli käyttänyt Ristillä varustettua Sotalippua , ja varmjaa on hän nmyöhemmin käytti Kristus -monogrammia sotamiesten kilvissä V 313 hän Liciniuksen kanssa julkaisi kristittyjä koskevan suvaitsevuussäänön . molempien hallitsijoiden välillä hiukan sen jälkeen sytynyt nsota päättyi Konstaniuksen voittoon .,
Vain 5-6 vuotta oli kulunut kristittyjen asia oli hienosti menestynyt. mutta tietenkin
ne aikaisemat oli hankalia ,tietenkin mutta Konstanttinus oli kristityille rehellinen .
ePaimen , totta oli että hän 303 .Toimeen pani ankaran kristittyjen vainon , V.305
hän luopui hallituksesta ja Maximianus bMilanossa luopuivat ,,Ja Diocletiasnus siirtyi kotiseudulleen , ja eli vielä 8 V. Maximianus oli hän apulais Hallitsija kumppani. .
Diocletianus :sen hallinto kaudelta oli mahtava palatsinsa (nykyisessä Splitissä)
Dalmatiassa , sekä hänen Kylpylaitokset Roomassa ..
näin on kuten teuta kirjoittaa.
Etsin näiden tapahtumien merkitystä Kristuksen kirkolle ja koetan osoittaa, että vapaiden suuntien näkemys Konstantinus Suuren roolista ei ole vain pinnallinen vaan suorastaan virheellinen.