Wikipediasta:
Reliabilismi tiedon analyysinä
Tiedon analyysinä reliabilismi voidaan määritellä seuraavasti:
Henkilö tietää, että p (p viittaa mihin tahansa väittämään, esimerkiksi "taivas on sininen") jos ja vain jos p on tosi, henkilö uskoo että p on tosi, ja henkilö on omaksunut uskomuksen että p jotakin luotettavaa prosessia käyttäen.
Perinteisessä tiedon analyysissä henkilön tulee olla oikeutettu uskomaan että p, jotta uskomus muodostaisi tietoa: sen mukaan tieto on lyhyesti sanottuna oikeutettu (tai: hyvin perusteltu) tosi uskomus. Reliabilistiset teoriat esitetään usein vaihtoehtoisena tälle teorialle: oikeutuksen sijasta vaaditaan vain, että uskomus on luotettavan prosessin lopputulos. Reliabilismia ei tarvitse kuitenkaan nähdä vaihtoehtona, vaan perinteisen tiedon analyysin täydentäjänä. Näin reliabilistisen teorian tarjoajien voidaan katsoa analysoivan perinteisen tiedon analyysin oikeutusvaatimusta syvemmältä luotettavan prosessin kautta.
Reliabilismi oikeutusteoriana
Uskomusten oikeutusteoriana reliabilismi voidaan muotoilla seuraavasti:
Henkilöllä on oikeutettu uskomus että p jos ja vain jos uskomus on luotettavan prosessin lopputulos.
Plantingan mukaan oikeutettu uskomus tarkoittaa oleellisesti samaa kuin "tietoteoreettisesti rationaalinen uskomus".
"Luotettava prosessi"
Luotettaviksi prosesseiksi reliabilismissa katsotaan sellaiset, jotka ovat taipuvaisia tuottamaan tosia uskomuksia. Näitä ovat muun muassa havaitseminen, muistaminen, hyväksytty päättely ja introspektio. Huonoja prosesseja ovat puolestaan sellaiset, jotka tuottavat enemmän epätosia kuin tosia uskomuksia. Näitä ovat muun muassa arvaaminen, toiveajattelu, hätäinen yleistäminen ja vastaevidenssin laiminlyöminen.[1]
Synkroniset ja diakroniset teoriat[muokkaa
Lammenrannan mukaan uskomusten oikeutusteoriat voidaan jakaa synkronisiin ja diakronisiin teorioihin. Ennen reliabilismia suosittuina oikeutusteorioina vaikuttaneet fundamentalismi ja koherentismi ovat synkronisia teorioita, eli niiden oikeutus riippuu täysin siitä, mikä uskomuksen omaavasta henkilöstä pitää paikkansa uskomisen hetkellä. Reliabilismi on esimerkki diakronisesta teoriasta, jossa uskomuksen oikeutus riippuu sen kausaalisesta alkuperästä ja niistä psykologisista prosesseista, jotka ovat saaneet uskomuksen aikaan tai pitävät sitä yllä.[2]
1900-luvun filosofiassa tietoteoria ja psykologia on yleensä haluttu pitää erillään, mutta reliabilismin myötä psykologinen naturalismi on ollut palaamassa oikeutusteoriaan. Tämä siksi, että on hyvin mahdollista, että kahdella henkilöllä on käytettävissään sama todistusaineisto ja he ovat kummatkin päätyneet samaan uskomukseen, mutta he ovat kuitenkin päätyneet uskomukseensa täysin eri syistä, toinen oikeutetusti todistusaineiston huomioiden ja toinen ilman oikeutusta jostain aivan muusta syystä. Näin oikeutus seuraa uskomuksen synnyttäneestä prosessista. Synkroniset teoriat eivät huomioi tätä.[3]
Kirjasta "Uskovan matka uskomattomuuden maailmaan":
Tiede 2000 -lehdessä (7/1987) tutkija FL Markus Lammenranta Helsingin yliopiston Filosofiselta laitokselta kommentoi Jali Ruuskasen kirjoitusta Uuden Valamon luostarin seminaarista, jonka aiheena oli ”Kaksi tietä totuuteen”. Seminaarin osanottajien keskuudessa näytti vallitsevan yksimielisyys sitä, että totuuteen on kaksi tietä: tieteen ja uskonnon tiet. Lammenranta kirjoitti:
”Jos tiede ei anna vastausta kaikkiin ongelmiin, onko meidän etsittävä vastaus uskonnosta? Tarjoaako uskonto todella vaihtoehtoisen tien totuuteen? Epäilemättä monet haluavat ja toivovat, että näihin kysymyksiin voitaisiin antaa myönteinen vastaus.
Tällaisella tiellä on kuitenkin yksi suuri este: pelkkä uskominen ja tahtominen eivät tee uskonnosta ja toivotusta asiasta totta. Maailma on täynnä erilaisia keskenään ristiriitaisia uskomuksia, jotka eivät kaikki voi olla totta. Erilaiset tieteelliset, uskonnolliset, okkultistiset ja metafyysiset uskomukset eivät yksinkertaisesti ole yhdistettävissä osaksi yhtä totuudellista maailmakuvaa. Keskeinen ongelma on siis pystyä tulkitsemaan se, mitkä näistä uskomuksista ovat tosia tai edes lähellä totuutta.
Jotta voisimme erottaa totuuden erheestä, tarvitsemme jonkin totuuden kriteerin, tunnusmerkin, joka tekee uskomuksesta jollei varmasti niin ainakin todennäköisesti toden. Tieteellä tällaisia kriteerejä on; tieteellä on omat menetelmänsä selvittää, mitkä hypoteesit ovat tiedollisesti hyväksyttävissä. Vaikka nämä menetelmät eivät ole erehtymättömiä, ne tarjoavat pelkkää sattumanvaraista arvausta paremman keinon päästä totuuteen. Tieteelliset menetelmät viitoittavat tieteen tien totuuteen.”
Lammenranta kaipaa kriteerejä, joilla vastaavasti uskonnon tiestä totuuteen voisi katsoa olevan menetelmiä, joiden avulla todet uskonnolliset käsitykset voitaisiin erottaa erheellisistä. Hän toteaa: ”Nykyiset kirkonmiehet ainakin Suomessa ovatkin hämmästyttävän hiljaa kysyttäessä uskon totuusperusteita.
Reliabilismi tiedon analyysinä
Tiedon analyysinä reliabilismi voidaan määritellä seuraavasti:
Henkilö tietää, että p (p viittaa mihin tahansa väittämään, esimerkiksi "taivas on sininen") jos ja vain jos p on tosi, henkilö uskoo että p on tosi, ja henkilö on omaksunut uskomuksen että p jotakin luotettavaa prosessia käyttäen.
Perinteisessä tiedon analyysissä henkilön tulee olla oikeutettu uskomaan että p, jotta uskomus muodostaisi tietoa: sen mukaan tieto on lyhyesti sanottuna oikeutettu (tai: hyvin perusteltu) tosi uskomus. Reliabilistiset teoriat esitetään usein vaihtoehtoisena tälle teorialle: oikeutuksen sijasta vaaditaan vain, että uskomus on luotettavan prosessin lopputulos. Reliabilismia ei tarvitse kuitenkaan nähdä vaihtoehtona, vaan perinteisen tiedon analyysin täydentäjänä. Näin reliabilistisen teorian tarjoajien voidaan katsoa analysoivan perinteisen tiedon analyysin oikeutusvaatimusta syvemmältä luotettavan prosessin kautta.
Reliabilismi oikeutusteoriana
Uskomusten oikeutusteoriana reliabilismi voidaan muotoilla seuraavasti:
Henkilöllä on oikeutettu uskomus että p jos ja vain jos uskomus on luotettavan prosessin lopputulos.
Plantingan mukaan oikeutettu uskomus tarkoittaa oleellisesti samaa kuin "tietoteoreettisesti rationaalinen uskomus".
"Luotettava prosessi"
Luotettaviksi prosesseiksi reliabilismissa katsotaan sellaiset, jotka ovat taipuvaisia tuottamaan tosia uskomuksia. Näitä ovat muun muassa havaitseminen, muistaminen, hyväksytty päättely ja introspektio. Huonoja prosesseja ovat puolestaan sellaiset, jotka tuottavat enemmän epätosia kuin tosia uskomuksia. Näitä ovat muun muassa arvaaminen, toiveajattelu, hätäinen yleistäminen ja vastaevidenssin laiminlyöminen.[1]
Synkroniset ja diakroniset teoriat[muokkaa
Lammenrannan mukaan uskomusten oikeutusteoriat voidaan jakaa synkronisiin ja diakronisiin teorioihin. Ennen reliabilismia suosittuina oikeutusteorioina vaikuttaneet fundamentalismi ja koherentismi ovat synkronisia teorioita, eli niiden oikeutus riippuu täysin siitä, mikä uskomuksen omaavasta henkilöstä pitää paikkansa uskomisen hetkellä. Reliabilismi on esimerkki diakronisesta teoriasta, jossa uskomuksen oikeutus riippuu sen kausaalisesta alkuperästä ja niistä psykologisista prosesseista, jotka ovat saaneet uskomuksen aikaan tai pitävät sitä yllä.[2]
1900-luvun filosofiassa tietoteoria ja psykologia on yleensä haluttu pitää erillään, mutta reliabilismin myötä psykologinen naturalismi on ollut palaamassa oikeutusteoriaan. Tämä siksi, että on hyvin mahdollista, että kahdella henkilöllä on käytettävissään sama todistusaineisto ja he ovat kummatkin päätyneet samaan uskomukseen, mutta he ovat kuitenkin päätyneet uskomukseensa täysin eri syistä, toinen oikeutetusti todistusaineiston huomioiden ja toinen ilman oikeutusta jostain aivan muusta syystä. Näin oikeutus seuraa uskomuksen synnyttäneestä prosessista. Synkroniset teoriat eivät huomioi tätä.[3]
Kirjasta "Uskovan matka uskomattomuuden maailmaan":
Tiede 2000 -lehdessä (7/1987) tutkija FL Markus Lammenranta Helsingin yliopiston Filosofiselta laitokselta kommentoi Jali Ruuskasen kirjoitusta Uuden Valamon luostarin seminaarista, jonka aiheena oli ”Kaksi tietä totuuteen”. Seminaarin osanottajien keskuudessa näytti vallitsevan yksimielisyys sitä, että totuuteen on kaksi tietä: tieteen ja uskonnon tiet. Lammenranta kirjoitti:
”Jos tiede ei anna vastausta kaikkiin ongelmiin, onko meidän etsittävä vastaus uskonnosta? Tarjoaako uskonto todella vaihtoehtoisen tien totuuteen? Epäilemättä monet haluavat ja toivovat, että näihin kysymyksiin voitaisiin antaa myönteinen vastaus.
Tällaisella tiellä on kuitenkin yksi suuri este: pelkkä uskominen ja tahtominen eivät tee uskonnosta ja toivotusta asiasta totta. Maailma on täynnä erilaisia keskenään ristiriitaisia uskomuksia, jotka eivät kaikki voi olla totta. Erilaiset tieteelliset, uskonnolliset, okkultistiset ja metafyysiset uskomukset eivät yksinkertaisesti ole yhdistettävissä osaksi yhtä totuudellista maailmakuvaa. Keskeinen ongelma on siis pystyä tulkitsemaan se, mitkä näistä uskomuksista ovat tosia tai edes lähellä totuutta.
Jotta voisimme erottaa totuuden erheestä, tarvitsemme jonkin totuuden kriteerin, tunnusmerkin, joka tekee uskomuksesta jollei varmasti niin ainakin todennäköisesti toden. Tieteellä tällaisia kriteerejä on; tieteellä on omat menetelmänsä selvittää, mitkä hypoteesit ovat tiedollisesti hyväksyttävissä. Vaikka nämä menetelmät eivät ole erehtymättömiä, ne tarjoavat pelkkää sattumanvaraista arvausta paremman keinon päästä totuuteen. Tieteelliset menetelmät viitoittavat tieteen tien totuuteen.”
Lammenranta kaipaa kriteerejä, joilla vastaavasti uskonnon tiestä totuuteen voisi katsoa olevan menetelmiä, joiden avulla todet uskonnolliset käsitykset voitaisiin erottaa erheellisistä. Hän toteaa: ”Nykyiset kirkonmiehet ainakin Suomessa ovatkin hämmästyttävän hiljaa kysyttäessä uskon totuusperusteita.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kirjassaan ”Tietoteoria” (Tammer paino Oy, 1993) Markus Lammenranta asettuu reliabilismin kannalle. Reliabilismin mukaan luotettavuus syntyy jostain ominaisuudesta, joka tekee uskomuksesta totta. ”Hyväksymämme reliabilismin version mukaan tietoa on tosi uskomus, joka on muodostettu sekä globaalisti että lokaalisti luotettavalla tavalla.. Tämä analyysi ratkaisee skeptiset paradoksit. --- Vaikka tiedon käsitteellä on tärkeä rooli ajattelussamme ja päättelyssämme, se ei ehkä kuitenkaan ole tärkein tietoteorian käsite. Tärkeämpi on oikeutus. --- Oikeutus on keskeinen normatiivinen käsite, jonka avulla arvioimme sitä, mitä meidän totuutta etsiessämme on sallittua ja oikeutettua uskoa ja mitä meidän ei pitäisi uskoa.
Myös oikeutuksen teoriassa päädyimme reliabilismiin. Tämän mukaan uskomusten oikeutus perustuu uskomuksen tuottaneiden älyllisten prosessien tai kykyjen luotettavuuteen. Koska uskomustemme luotettavuus on tiedollisen näkökulmamme ja tietoisuutemme kanalta ulkoinen seikka, emme voi todeta suoraan vain uskomuksiemme harkinnalla, mitkä uskomuksemme ovat oikeutettuja ja mitkä eivät ole. Totuuden etsintä ja erehdysten välttäminen ei ole niin helppoa, mutta se on ainoa tavoite tai heuristinen (keksimiseen sopiva) päämäärä, ”johon kaltaisemme erehtyväiset totuudenetsijät voivat tähdätä sumean katseensa.” Kirja päättyy näihin aika tavalla pessimistisiin sanoihin.
Lammenranta ei ota esille Jumalalta mahdollisesti saatuja tai saatavia ilmoituksia, mutta oikeutukseen kuuluvien vaatimusten perusteella on pääteltävä, että ilmoitukset ovat ainoa mahdollisuus, joka antaa meille tietoa tämän kokemusmaailmamme ulkopuolelta. Niitä joko on tai ei ole. On vain ennakkoluuloisen uskomattomuuden syy, jos kiellämme niiden mahdollisuuden. Ihminen voi olla uskomatta siksi, että hänellä on huonoja kokemuksia ja epäilyksiä herättäviä havaintoja uskovaisuudesta, mutta ne eivät oikeuta kieltämään aitojen ilmoitusten ja niihin liittyvän aidon uskovaisuuden mahdollisuutta.
Jesaja kirjan 45 luvun kirjottaja varmaan oli aito jahveuskova ja hän sai tällaisen ilmoituksen: "Minä olen Jahve.Ei ole ketään toista, ei ole muuta jumalaa kuin minä." -
zulati ein elohim. Ettehän te usko tuohonkaan ilmoitukseen eli käytännössä imoituksilla ei ole arvoa, ne voi aina selittää itselleen sopiviksi vaikka sanoman keiltämällä sen lisäksi ettei ole varmuutta onko ilmoituksia itse asiassa lainkaan.
Uskomme juuri näin kuten Jesaja 45 luvussa sanotaan: "Minä olen Jahve. Ei ole ketään toista, ei ole muuta jumalaa kuin minä." Jahve on sama kuin Kristus. Tätä eivät juutalaiset ymmärrä.Tuohon aikaan isralilaisilla ei ollutkaan muuta Jumalaa kuin Jahve, joka toimi Isänsä nimissä. Uudessa testamentissa Isä ja Poika ovat selvästi erillisiä olentoja, mutta silti on vain yksi Jumala, jolle Poia ja Pyhä Henki ovat alisteisia ja jota He palvelevat.
Sinä et ymmärrä että Jahve joko on yksi ja ainoa jumala tai valehtelija tai israelilaisten keksimä. Jahve ei siis teidän mormonien mukaan joko tiennyt olevansa jonkun toisen jumalan (elohim kolob ) poika tai valehteli, eli kummassakin tapauksessa juutalaisuus olisi tähänasti syntyneistä uskonnoista hölmöin.Pakanoiden jippo tehdä Jeesuksesta Jahve ei auta, Jahvehan ei sano että tähän aikaan teillä on minut, mutta myöhemmin jumalia tulee lisää vaan, ettei muita jumalia ole, ei ole ollut,eikä tule. ( Minun todistajani, sanoo Jahve, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule.). Teidän mormonien mielestä siis Jahve saa tuon ilmoituksen yhteen lauseeseen mahtumaan kolme valhetta. Mitkä olivatkaan ne väsäämäsi toden uskonnon kriteerit.. ?
Messiasajatus ajatus on juutalainen vaikka kaksi muutakin uskontoa ovat tehneet siitä omat versiot alkuperäisestä poiketen, alkuperäinen versio on selkeä: Jahve voitelee, valitsee, jonkun Davidin sukuisen miehen tehtävään tuoda turvallisuus ja rauha omalle kansalleen ja koko maailmalle. Jokainen tietää ettei tällaista ole tapahtunut, asiaa ei auta että jälkikäteen yrittää muuttaa tarinaa. Jahve myös ilmoitti ettei ole ihminen, ei muutu eikä valehtele eikä kuole, tämä on juutalaisuuden sanoma, ei mikään muu. Valehteleva tai hölmö jumala on ainoa mitä jää käteen jos uskoo Smithiä.
Uuden testamentin mukaan Jahve oli Kristus ennen fyysistä syntymää maan päälle:
1. Kor. 10:4
ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. [2. Moos. 17:6; 4. Moos. 20:10,11]
Juutalaiset eivät tätä ymmärrä. Vanhassa testamentissa kerrottu ennakoi Jeesuksen Kristuksen tulemista, mutta Herran oma kansa ei ottanut Häntä vastaan. Niinpä esim. pääsiäislammas oli vertauskuva Kristuksen sovituksesta.
Mitenkä tuo UT:n kohtakaan todistaisi että Jeesus oli Jahve ? Ei mitenkään. Sinänsä kohdalla ei ole mitään merkitystä muutenkaan koska on kyse juutalaisuuden jumalasta ja jumalkäsityksestä ja sitä ei kristinusko määrittele, mutta Paavalikaan ei missään sano että Jahve on sama kuin Jeesus.
jäi vastaamatta tuohon lopuun eihän messiasta oteta vastaan millään tavalla, joku ihminen on tuo voideltu ja tekee mitä on luvattu -jos profeetat olivat ennustuksessaan oikeassa.
Pääsiäislammas on Egyptistä lähdön muistoksi ja se piti syödä kokonaan , tulevaan messiaaseen se ei mitenkään liity .Nythän jo tiedetään sekin, että eksodustarina ei ole tosi ainakaan sellaisena kuin VT sen kertoo.
Kun ainuttakaan kritiikinkestävää todistetta ei ole Mormonin kirjan tarinalle, Joseph Smithin väitetylle profeetallisuudelle tai perusteettomalle väitteelle siitä että MAP-kirkko olisi 'palautettu' kirkko niin huonosti on mormonien asiat(!)
Siihen ei tuollainen tekotieteellisyys auta laisinkaan.
Mikä ei ole oikeasti totta, ei tule todeksi tuollaisella selittämisellä tai 'hengellisellä tutkimisella'.
Tapani, kerroit aiemmin, että Markus Lammenranta olisi ihmetellyt, että miksi kukaan ei ole kirjoittanut uskonnollisen totuuden kriteereistä ja siksi sinä (Mikko Alhovuori) kirjoitit aihetta käsittelevän kirjan.
Oletko kysymyt Lammenrannalta kommenttia kirjaasi? Pitääkö hän Smithin tarinoiden ja ilmoitusten pitämistä totuutena oikeutettuna?
Lammenranta tutustui kirjan luonnokxeen ja antoi arvokkaan vinkin perehtyä lisää tietoteoriaan. Tapani osallistui sen perusteella hänen tietoteorian luennoilleen.
Oletko päättänyt hylätä kohteliaisuussäännöstön internetissä liikuttaessa? Vaikuttaa siltä, että tavoitteesi on käyttää loukkaavia kommentteja.
En voi mitään, jos koet asian loukkaavaksi. Tuo oli vain täysin luonnollinen johtopäätös.
Itse asia minua kiinnostaa. Millaisia kommentteja Lammenranta on antanut lopullisen versioisi julkaisemisen jälkeen? Asialla on huomattavaa merkitystä sikäli, että sinä vetoat aina Lammenrannan tietoteoreettiseen ajatteluun ja jatkat hänen ajatuksiaan omilla päätelmilläsi. Mitä mieltä hän itse on noista jatkeistasi?
VoisitkoTapani tai ei, ilmoituksiin uskovana kertoa miksi joku jumala valehtelee ilmoituksissaan, jos ilmoitusten on tarkoitus anta tietoa ? Mikä on uskonnollisen ilmoituksellisen disinformaation tarkoitus jo oletamme jonkun jumalan olemassaolon ?
Kun soveltaa oppimaansa, niin ei siinä ole tapana kysyä tietolähteeltä. Meillä kullakin on vapaus käytää saamiamme tietoja keneltäkään kysymättä.
Arvasinkin, että Lammenranta ei hyväksy sitä, että vedät mutkat suoriksi ja teet hänen ajatuksistaan johtopäätöksiä, joita hän ei hyväksy.
Nim "selkeyttä" vastaisitko tähän:Voisitko ilmoituksiin uskovana kertoa miksi joku jumala valehtelee ilmoituksissaan, jos ilmoitusten on tarkoitus anta tietoa ? Mikä on uskonnollisen ilmoituksellisen disinformaation tarkoitus jo oletamme jonkun jumalan olemassaolon ?