Viisi pahaa amerikkalaistapaa jotka jätin Suomessa

"Walker muistelee jo jättämiään amerikkalaistapoja. Ensimmäinen on irtipääsy hiljaisuuden pelosta keskustelun aikana.

Hänen mukaansa suomalaiset haluavat outoja hiljaisia hetkiä ja ymmärtävät ne osaksi normaalia vuorovaikutusta.

"Toki suomalaiset osaavat keskustella, mutta heitä ei aja pakko täyttää aika ja paikka tarpeettomalla rupattelulla", Tim Walker toteaa".

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/american habits-31563

Hän kertoo opettajien lounaasta, jossa hän istui 10 minuuttia kollegansa kanssa täysin hiljaa. "Mitään vahinkoa ei tapahtunut. Aivan päin vastoin, itse asiassa".

Toisena opetuksenaan Walker pitää sitä, ettei hän sano asioita, joita ei tarkoita. Hän oli todennut kylässä ollessaan, että I would love to meet you again. Myöhemmin hän kuuli, että paikassa todella yhä odotetaan hänen palaavan.

Kolmanneksi hän sanoo oppineensa, ettei lautaselle saa jättää ruokaa. Neljäs kohta on luopuminen mukaan otettavasta kahvista.

Viidenneksi Tim Walker kirjoittaa, ettei hän enää tunne oloaan epämukavaksi omassa nahassaan. Kyse on alastomana saunomisen oppimisesta.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rauha_amerikalle kirjoitti:

"Walker muistelee jo jättämiään amerikkalaistapoja. Ensimmäinen on irtipääsy hiljaisuuden pelosta keskustelun aikana.

Hänen mukaansa suomalaiset haluavat outoja hiljaisia hetkiä ja ymmärtävät ne osaksi normaalia vuorovaikutusta.

"Toki suomalaiset osaavat keskustella, mutta heitä ei aja pakko täyttää aika ja paikka tarpeettomalla rupattelulla", Tim Walker toteaa".

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/american habits-31563

Hän kertoo opettajien lounaasta, jossa hän istui 10 minuuttia kollegansa kanssa täysin hiljaa. "Mitään vahinkoa ei tapahtunut. Aivan päin vastoin, itse asiassa".

Toisena opetuksenaan Walker pitää sitä, ettei hän sano asioita, joita ei tarkoita. Hän oli todennut kylässä ollessaan, että I would love to meet you again. Myöhemmin hän kuuli, että paikassa todella yhä odotetaan hänen palaavan.

Kolmanneksi hän sanoo oppineensa, ettei lautaselle saa jättää ruokaa. Neljäs kohta on luopuminen mukaan otettavasta kahvista.

Viidenneksi Tim Walker kirjoittaa, ettei hän enää tunne oloaan epämukavaksi omassa nahassaan. Kyse on alastomana saunomisen oppimisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu