Tilanne on tämä. Söin iltapalan eilen illalla kello 23:00 aikoihin. Söin tavallista runsaamman iltapalan eli 200 grammaa raejuustoa ja samanverran maustamatonta rahkaa. Lisäksi söin nekkipaketin ja 150 grammaa juustoa.
Yleensä en syö nakkeja ja juustoa.
Kello 9:19 tänään mittasin ammun ensimmäisenarvon enkä ollut nauttinut aamiaista enkä kahvia. eli paastoarvo oli 5,9.
Nyt kun olen juuri lähdössä lounalle mittasin uuden arvon, joka olikin 6,5. En ollut syönyt mitään noiden kahden mittauksen välillä. Olin ainoastaan juonut kaksi mukia maitokahvia ilman sokeria.
Ainoaksi vaihtoehdoksi sokerin nostajalle jäänee siis kahvi?
Voiko kuitenin olla jotain muita vaihtoehtoja, olen aikaisemmin ollut käsityksessä ettei kahvi voi nostaa sokeriarvoja. OLenko kuitenkin ollut väärässä?
Voiko kahvi nostaa verensokeria?
27
10652
Vastaukset
- hpv
Ihan yleinen ilmiö. Aamunkoittoilmiö jatkuu kunnes syöt jotain ja insuliinia alkaa erittyä lisää.
- maitosokeri
Ja maitohan nostaa verensokeria (laktoosi eli maitosokeri siis.). Jos kahvissa enemmän kuin ihan tilkka maitoa, se selittänee pienen nousun. Lisäksi esim. aamunkoittoilmiö ja mittaritkin voivat heittää yhden millimoolin sinne tänne ;)
- pekingin-ankka
Kahvi EI nosta verensokeria. Kahvista tiedetään sokeritaudin suhteen varmuudella se, että se ESTÄÄ 2-tyypin puhkeamista.
- r4t5y6
Kyllä voi ja varmuudella tekeekin sen monella. Jos kahvista pitää ja tuo virkistää, on tietenkin harmillista luopua mukavasta nautinnosta, mutta parempi kahvitta kuin diabeteslääkitykselle joutumista. Yhä useammin muistutetaan myös rokotteiden altistavan autoimmuunisairauksille. Osa suomalaisista lääkäreistä varoitti tästä jo niinkin varhain kuin 1985 sokeripalarokotteen yhteydessä.
- Perustelit_väärin
Pelkkä kahvi ei nosta verensokeria. Aloittajan esimerkissä verensokerin nosti kahvin joukkoon lisätty maito (sisältää laktoosia = maitosokeri). Lisäksi aktiivinen toiminta käynnistää maksan glukoosinannon kun ei ole syöty mitään. Aloituksessa mainittu pieni mittausero voi johtua myös mittarivirheestä.
Kun puhutaan autoimmuunisairauksista diabeteksen yhteydessä, tarkoitetaan lapsuusaikana puhkeavaa ykköstyypin diabetestä. Sitäkään ei ole varmistettu johtuvan autoimmuunisairaudesta.
Kahvin juontia ei tarvitse lopettaa diabeteksen pelosta. Tärkeintä on mitä syö tai juo sen kahvin ohella. - r4t5y6
Perustelit_väärin kirjoitti:
Pelkkä kahvi ei nosta verensokeria. Aloittajan esimerkissä verensokerin nosti kahvin joukkoon lisätty maito (sisältää laktoosia = maitosokeri). Lisäksi aktiivinen toiminta käynnistää maksan glukoosinannon kun ei ole syöty mitään. Aloituksessa mainittu pieni mittausero voi johtua myös mittarivirheestä.
Kun puhutaan autoimmuunisairauksista diabeteksen yhteydessä, tarkoitetaan lapsuusaikana puhkeavaa ykköstyypin diabetestä. Sitäkään ei ole varmistettu johtuvan autoimmuunisairaudesta.
Kahvin juontia ei tarvitse lopettaa diabeteksen pelosta. Tärkeintä on mitä syö tai juo sen kahvin ohella.Meillä on keskuudessamme lukuisia lääkäreitä, jotka ajattelevat toisin kuin THL tiedottaa. Heidän asemansa on tukala, mutta tästä huolimatta he tahtovat auttaa potilaitaan, jotka myös arvostavat heitä suuresti. Käytäntö todistaa parhaiten ja hyvin läheltä kahvin vaikutukset diabetekseen on tullut todettuakin. Tietenkään kahvi ei saa aikaan samoja vaikutuksia jokaiselle käyttäjälleen, eihän kahvi kaikkia edes virkistä, vaikka joisi yömyöhään litratolkulla. Mutta niille, joille se on haitaksi, se todella on.
Seurasin erään diabetekseen sairastuneen (halusi välttää lääkitystä, vaikka lääkärin mielestä sellainen tuli aloittaa välittömästi) taistelua vuosikausia ja kaikkea mahdollista, perinteistä lääkitystä lukuunottamatta, hänen tuli kokeiltua, kunnes viimein tuli kahvin vuoro ja tämän poisjäännin jälkeen ei ainoastaan sokeriarvot vaan moni muukin ongelma pääsi korjaantumaan. Paino putosi, mieliala parani ja liikunta sai aivan uutta puhtia. Korostan vielä, että kahvin vaikutus on yksilöllistä.
Mitä on vahvistettu todeksi? Monet lääkärit onneksi jo liittävät autoimmuunisairaudet rokotteisiin. Kun lapsen aineenvaihdunta ja immuunipuolustus saadaan sekaisin, tästä on lyhyt matka mihin tahansa sairauteen. Virallinen kanta terveydenhoidossamme ei huomioi rokotteiden kauaskantoista ja vahingollista vaikutusta terveyteemme, ei kehoon eikä mielentilaan. Tästä johtopäätöksestä on tullut maksettua kova hinta ja hinta sen kun kovenee edelleen. Väkisin mitään ei voida muuttaa, mutta pysähtymällä uudelleenarviointiin, samoin kuin myötätunnolla sairaita ihmisiä kohtaan on mahdollista päästä parempaan tulevaisuuteen. Sokea usko auktoriteetteihin ei auta, vaan avoin mieli ja tarkkaavaisuus kaikelle sille, mitä meissä itsessämme ja ympäristössämme kaiken aikaa tapahtuu. - huuiii
Luulo ei saisi olla tiedon väärtti länsimaisessa lääketieteessäkään. Jos olet vähänkin tutustunut rokotehistoriaan, tiedät hyvin, että epidemiat lisääntyivät rokottamisten jälkeen, vaikka ko taudit tuota ennen olivat jo katoamassa. Rokotteet siis nostivat nämä ongelmat uudelleen esille. Eikä ainoastaan nämä ongelmat vaan myös tukun muita. Ihminen on jatkuvassa muutosprosessissa ja prosessi on hyvin yksilöllinen johtuen lukuisista eri syistä (geneettinen, ympäristö, ravinto, liikunta, mielenliikkeet ym). Eivät kaikki ihmiset, lapset tai aikuiset, sairastuneet narkolepsiaankaan, ainoastaan osa ja ne toiset kärsivät toisin. Rokotetta mainostettiin ehdottoman turvallisena THL:n taholta ja tämän seurauksena ihmiset pelosta sekaisin vauhkoilivat rokotejonoissa käyden toistensa kimppuun.
Jos ruttoa olisi aikoinaan torjuttu rokottein, nyt kehuttaisiin suureen ääneen, kuinka erinomaisin rokotelääkkein tuo taltutettiin. Kuten virukset ja bakteerit, myös sairaudet muuntuvat yhtä mittaa. Ihmistä voisi syyttää monesta, hänen käyttämästään ravinnosta, liikunnan puutteesta, virheellisistä ajatuksista ja tunteista ja ennen kaikkea tietämättömyydestä, sillä tästähän kaikki saa alkunsa. Tosin eivät kaikki halua tietää, koska pelkäävät tiedon seurauksia, toisia ihmisiä ja heidän negatiivista asennoitumistaan, syytöksiään.
Rokotteiden pahin seuraus eivät suinkaan ole näistä aiheutuneet diagnoosimuunnokset, uudet merkilliset sairaudet, vaan ihmisten viha toisinajattelijoita kohtaan. Viha sairastuttaa todella pahasti ja varsinkin, kun taikauskoisesti kuvitellaan rokotteilla suojatun ihmisen sairastuneen lääkkeettömistä. Nuori perheenisä vastikään HS:n eräässä jutussa kauhisteli lapsiaan rokottamattomia ja kertoi, ettei tunne mitään sympatiaa tällaisia vanhempia kohtaan. Uskaltaisikohan tämä isä kohdata narkolepsiaan sairastuneen lapsen vanhemmat ja toistaa sanomansa. THL:n rokoteasiantijoiden tulisi myös vastata sanomisistaan, mutta muisti on sielläkin lyhyt. Brittilääkäri Wakefield nosti rokotteet esille autismia tutkittuaan ja kuinkas hänelle kävikään. Hänet nuijittiin meren taa häpeämään. Autismi ei pysähtynyt Wakefieldin lääkärinoikeuksien poistamiseen, vaan jatkoi kasvuaan tämänkin jälkeen yhä mystisemmin lisääntyvällä voimalla. Aivan yhtä mystisesti lisääntyy diabeteskin. Ruoansulatusjärjestelmä yksinkertaisesti on sekaisin jostakin, lääketieteen näkökulmasta lähinnä mystiikasta.
Poliorokotteet ovat aikaansaaneet monin paikoin poliota ja myös poliota muistuttavia sairauksia, jotka niin ikään halvaannuttavat, mutta propaganda etenee vanhaa tuttua latua, eikä tunnusta mitään. Tampereen jätevesistä löytyy samaa, mitä ihmisten suolistoistakin, muuntuneita rokotepolioviruksia. Ollaan vaiti, ehkäpä ongelmat katovat itsestään, mystisesti.
Koskapa kahvi ja diabetes oli ketjun ensisijaisin tarkoitus, tällä erää jääköön tähän. Kehotan kuitenkin lähestymään asiaa avoimin mielin ilman rokotepropagandan painolastia, jos se nyt mitenkään on enää mahdollista. - Massahysteriaa
Narkolepsiaa ei pidä ottaa esimerkiksi rokottamattomuuden perusteeksi. Asiassa on epäselvää varsinkin sen vuoksi että narkolepsiaa raportoidaan tavatun vain Suomessa vaikka samaa influenssarokotetta käytettiin maailmanlaajuisesti. Muiden rokotusten yhteydessä ei ole tavattu narkolepsiaa.
- siismitäh
Massahysteriaa kirjoitti:
Narkolepsiaa ei pidä ottaa esimerkiksi rokottamattomuuden perusteeksi. Asiassa on epäselvää varsinkin sen vuoksi että narkolepsiaa raportoidaan tavatun vain Suomessa vaikka samaa influenssarokotetta käytettiin maailmanlaajuisesti. Muiden rokotusten yhteydessä ei ole tavattu narkolepsiaa.
"narkolepsiaa raportoidaan tavatun vain Suomessa vaikka samaa influenssarokotetta käytettiin maailmanlaajuisesti"
Taidat lukea äärimmäisen valikoidusti. Eroa Suomeen toki on. Esim britit korvasivat sikainfluenssarokotteesta johtuvaa narkolepsiaa aivan eri mittaluokassa kuin suomalaiset ja tulkitsivat myös haitan selkeällä kansankielellä aivovaurioksi. Johtuisiko väärinkäsitys tästä, kun siellä puhuttiin suoraan aivovauriosta. Tämä hienostuneempi termi narkolepsia kun ei kaikilta osin aina avautunut. - Anonyymi
Perustelit_väärin kirjoitti:
Pelkkä kahvi ei nosta verensokeria. Aloittajan esimerkissä verensokerin nosti kahvin joukkoon lisätty maito (sisältää laktoosia = maitosokeri). Lisäksi aktiivinen toiminta käynnistää maksan glukoosinannon kun ei ole syöty mitään. Aloituksessa mainittu pieni mittausero voi johtua myös mittarivirheestä.
Kun puhutaan autoimmuunisairauksista diabeteksen yhteydessä, tarkoitetaan lapsuusaikana puhkeavaa ykköstyypin diabetestä. Sitäkään ei ole varmistettu johtuvan autoimmuunisairaudesta.
Kahvin juontia ei tarvitse lopettaa diabeteksen pelosta. Tärkeintä on mitä syö tai juo sen kahvin ohella.Vanha ketju, mutta päivitetään vähän kokemuspohjaisesti. Olen nyt käyttänyt muutaman Libre skannerin ja seuraillut tarkemmin verensokerin käyttäytymistä. Aamulla kun herään ja saan silmät auki, katson heti puhelimen sovelluksella skannerin verensokeriarvon. Sitten nousen sängystä, käyn vessassa ja alan valmistella aamupalaa. Juuri ennen kuin alan syömään sitä aamupalaa (yleensä noin puoli tuntia heräämisestä) luen skannerin arvon uudelleen. Verensokeri on noussut jo tuolla välillä joitakin kymmenyksiä, yleensä alle yhden mmol/l, vaikka en ole syonyt, enkä juonut yhtään mitään, alkanut vaan liikkumaan. Ennen heräämistä verensokerikäyrä on ollut melko tasainen jonkun tunnin ja laskenut siihen ilta-arvosta.
- Anonyymi
Perustelit_väärin kirjoitti:
Pelkkä kahvi ei nosta verensokeria. Aloittajan esimerkissä verensokerin nosti kahvin joukkoon lisätty maito (sisältää laktoosia = maitosokeri). Lisäksi aktiivinen toiminta käynnistää maksan glukoosinannon kun ei ole syöty mitään. Aloituksessa mainittu pieni mittausero voi johtua myös mittarivirheestä.
Kun puhutaan autoimmuunisairauksista diabeteksen yhteydessä, tarkoitetaan lapsuusaikana puhkeavaa ykköstyypin diabetestä. Sitäkään ei ole varmistettu johtuvan autoimmuunisairaudesta.
Kahvin juontia ei tarvitse lopettaa diabeteksen pelosta. Tärkeintä on mitä syö tai juo sen kahvin ohella.Ihmeellistä mutta kyllä nostaa rajusti..Juon itse mustana.
- vakta
Kahvissa itsessään ei ole hiilihydraattia (eikä juuri muitakaan ravinto-aineita) eli se EI voi nostaa verensokeria. Muut vaikutukset sitten juu yksilöllisiä.
- r4t5y6
Hiilihydraatitko ne kaiken ratkaisee? Kahvissa on monenlaisia tekijöitä ja lisää löytyy, kun tuo päätyy nauttijaansa. Todellinen vaikutus syntyy siitä, millä varustuksilla omaavaan ihmiseen kahvi uppoaa ts missä vahvuudessa juoja on. Vahvuuskin on suhteellista, sillä on monenlaista vahvuutta. Yhdessä suhteessa voimme olla kahviin nähden hyvinkin vahvoja ja toisessa taas heikkoja. Maaperä muotoutuu jo varhain lapsuudessa muun muassa rokotteiden seuraamuksena, sillä tämä lääkeaineryhmä ei ole mikä tahansa kevyesti ohitettava humaus. Terveydenhoidossamme kipeitä asioita ei tahdota ottaa esille ja siksi ongelmat siirtyvät yhä vain suurentuen vuodesta toiseen.
Diabetekseen nähden meillä on vakavat ongelmat, itse asiassa ovat olleet jo pitkään. Kahvi ei tietenkään ole se olennaisin tekijä, vaan se miksi ihmisen elimistö jo lapsuudessa heikentyy niin, että lapsen aineenvaihdunta ei kykene käsittelemään moniakaan aivan tavanomaisia ruoka-aineita, kuten vaikkapa viljoja. Tänä päivänä useat lapset allergisoituvat milloin millekin ja turvallisin selitys, mikä ei loukkaa ketään, lienee liika puhtaus.
Jos totuutta kaivataan, monet tahot tulevat vielä loukkaantumaan, vaikka tätä tuskin kukaan tavoittelee. Erityisesti lasten diabetes on surullinen suuntaus. Ratkaisua on jo ehditty tarjotakin, mutta ei ole kelvannut, sillä liian monet korkea-arvoiset tahot ovat vielä tiukasti kiinni vanhoissa asetelmissa. - lkgmbgnbnblkvöldsv
Eiköhän olisi syytä lopettaa tämä väittely asian sivusta ja pitäydyttäisi vain palstan aiheessa, diabeteksessä.
- Upsista
lkgmbgnbnblkvöldsv kirjoitti:
Eiköhän olisi syytä lopettaa tämä väittely asian sivusta ja pitäydyttäisi vain palstan aiheessa, diabeteksessä.
Mikä johtaa diabetekseen sairastumiseen, taustatekijät? Taitaa liipata jo aika läheltä, mennööpi ihan itse ytimeen. Mutta onhan tuo aika lailla kiusallista alkaa tuollaisia penkomaan.
- 411
En ole mistään onnistunut onkimaan tietoa, että pelkkä kahvin juominen nostaisi verensokeria. Sen sijaan se nostaa hetkellisesti verenpainetta. Jatkuva kahvin juominen ei siis ole tässäkään suhteessa terveellistä.
- diabeetikko.41.vuotta
Tuollainen ero syntyy jo pelkästään siitä kuinka otat verikokeen. Oletko pessyt kätesi jossakin vaiheessa. Jouduitko puristamaan pisaraa vai tuliko "vapaaehtoisesti"? Kävitkö välillä ulkona, vaikka hakemassa lehden postilaatikosta???
Tuollaisella ei ole mitään merkitystä. Turhaa ihmettelyä.- diabeetikko.41.vuotta
Ohessa ohje siitä kuinka verensokeri pitäisi mitata (verensokerimittarin valmistaja):
https://diabetes.bayer.fi/Tietoa-diabeteksesta/Verensokerin-mittaaminen/Miten-verensokeri-mitataan/ - Ei_tarkkuusmittari
Ja vaikka noudattaisi kuinka tarkasti noita ohjeita, aloitusviestissä mainittu mittaustulosten ero syntyy jo siitäkin että mittausliuskoissa on tarkkuushajontaa. Parin tunnin mittausväli muuttaa arvoa vaikka ei söisi eikä joisi mitään. Paikallaan makaaminenkin aiheuttaa fyysistä rasitusta ja muuttaa verensokeriarvoa.
- Anonyymi
Minulla on ollut sokerit nyt nämä kolme päivää 9 ja syön aamupalaksi kaura leivän ja siinä päällä margariini ja salaatti ja juusto ja yksi lasi maitoa ja yksi kuppi kahvia nyt mulla on mustaherukka mehua joka on 100% sokeriton mehu ei lisäaineita eikä makeutus aineita
- Anonyymi
Mulle on diabeteshoitaja sanonut, että kaikki muu paitsi vesi, nostaa verensokeria. Ja että sokeri pitäisi mitata pari-kolme tuntia sen jälkeen kun on syönyt/juonut.
- Anonyymi
Maksa tekee tarvittaessa sokeria
- Anonyymi
Itselläni on tyypin 1 diabetes ja olen huomannut, että kyllä kahvi nostaa verensokeria. Siis siitä huolimatta, että en käytä kahvissa sokeria vaan ainoastaan maitoa. Verensokeri nousee vaikka joisin kahvin täysin mustana. Itse tosin kittaan kahvia kupeista, jotka on mallia ämpäri :-) Kahvissa itsessään on niin vähän kuitenkin hiilaria, että sillä ei käytännössä ole merkitystä. Todennäkösesti kyse onkin siiä, että kahvi nopeuttaa aineenvaihdunttaa ja luultavasti maksakin villiintyy tunkemaan glukoosia vereen. Jokatapauksessa kyllä kahvi nostaa verensokeria, ainakin kun sitä juo paljon kerralla.
- Anonyymi
Itsekin ykkönen, ja olen alkanut epäillä myös kahvin vaikutusta aamupäivän korkeisiin joskus. Juon n. pari kupillista mustaa kahvia lähes joka aamu, välillä sokerit nousee kahvin ja samansuuruisen aamupalan insuannoksen jälkeen huimasti, useimmiten kuitenkaan ei. Voiko kahvi vaikuttaa jotenkin hormonitoimintaan tms?
- Anonyymi
Kahvissa on omicron-partikkeleita.
- Anonyymi
Höpö höpö. Homokaasua ja HIV -virusta kahvissa on.
- Anonyymi
Ei siinä koronaa ole, mutta 5G siruja siinä on.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569