Jumalan tuomioissa otolliset ihmiset pelastetaan!

Otollisia ihmisiä ovat hyvät ja viisaat, toki rakkauden tulee olla Jeesus eikä mammona.

Toinen joukko ihmisiä ovat tyhmät, jotka uskovat valheita eivätkä rakasta totuutta eikä Jeesusta eikä Raamatun ilmoitusta totuudellisesti, vaan rakastavat mammonaa ja valheita ja epäuskoista ja kiittämätöntä asennetta Jumalaa ja Jeesusta kohtaan.

Jeesus on opettanut selvästi tuomiostaan kuinka ihmisen erotellaan kahteen eri joukkoon.

Nyt maailmassa on kaksi erilaista selitystä kaikelle tutkittavalle maan päällä ja merissä ja ilmassa ja avaruudessa myös.

Jumalaan uskovat Jeesuksessa nöyrästi ymmärtävät, että Raamatussa on Mooseksen kautta annettuna totuudellinen tieto kaiken luomisesta meitä ihmisiä koskien, ja samoin kerrottu Paratiisista ja Jumalan hyvästä tahdosta ja Jeesuksesta.

Jumalan ilmoitusta halveksivat ovat kehittäneet evoluutio-teoria-valheen, joka pyrkii vesittämään Raamatun ja Jumalan ilmoituksen, sillä ei sovi näiden ihmisten maailmankuvaan eikä arvomaailmaan eikä tulevaisuuden näkymiinkään.

Kannattaako ihmisen sitten uskoa Jumalaan hyvänä ja viisaana, vai se hyljätä ja alkaa uskomaan evoluutioteorian kaltaisiin ihmisten keskuudessa paljonkin huomiota saaneisiin? Ei tietenkään.

Tietysti ihmiset voivat ajatella myös että mitä väliä tällä on, mikä on totuus ja mikä valhetta, tärkeintä että ihmiset jotakin edustavat ja jonkinlaista tietoa tästä levittävät kouluissa ja kaikessa yhteiskunnassa.

Raamatun ilmoituksella on tietysti merkitystä niille ihmisille, jotka tahtovat rakastaa ja kunnioittaa Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta, sillä on totuus eikä valhetta, ja valheen rakastajien tulee tehdä parannusta kaikista valheista eikä vain osasta, ja samoin lakata kaikesta epäjumalanpalveluksesta kuten ahneus on sitä ihmisten sydämissä ja pahaa kuin mikä, ja sen kautta tulee muuta pahuutta yhteiskuntaan ja pedon merkki myös hyväksytään, kun sen aika koittaa, sillä kukaan ihminen ei voi yhtä aikaa rakastaa sekä Jeesusta että mammonaa, kuten on kirjoitettu Raamatussa ja varmasti totta kuten elämä sen osoittaa nykyäänkin täysin ja evoluution menestyminen on yksi varma merkki tästä ja samalla Jumalan ilmoituksen hylkääminen tosiasiassa.

Toivon että sinä ja perheesi voitte palvella Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta, joka on totuutta ja valkeutta eikä mitään valhetta ja pimeyttä, kuten evoluutio on sitä varmuudella. Kyse ei ole vain yhdestä teoriasta vaan siihen liittyy paljon hengellistä ja ikäänkuin perusta kaikessa mitä on Jumalan valtakunnasta ja ihmisten syntiinlankeemusta kerrottu Raamatun alussa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja tällä oli kreationismin tai älykkään suunnittelun kanssa tekemistä millä tavalla?

Aloituksessa ei kertaakaan sanaa kreationismi tai sanaparia älykäs suunnittelu, mutta evoluutio ja -teoria mainitaan kolmesti.

Äänestä

Onko sokeasti taruihin uskovat sitten niitä viisaita? Mene ja tiedä, outoa tuo kretuilu kuitenkin on.
Vai puhuttiinko tuossa ollenkaan kreationisteista?

Äänestä

Otollisia ihmisiä näyttäisi olevan;
Molock Horridus, RepeRuutikallo, bg-ope, jne

Helvettiin näyttäisi olevan joutumassa Multinilkki jyri, Jaacop, Samia, Fiksu kreationisti...(yrittäkäähän palata takaisin kaidalle polulle , aloittakaa lopettamalla valehtelu ja vääristely)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikki_koetellaan kirjoitti:

Otollisia ihmisiä ovat hyvät ja viisaat, toki rakkauden tulee olla Jeesus eikä mammona.

Toinen joukko ihmisiä ovat tyhmät, jotka uskovat valheita eivätkä rakasta totuutta eikä Jeesusta eikä Raamatun ilmoitusta totuudellisesti, vaan rakastavat mammonaa ja valheita ja epäuskoista ja kiittämätöntä asennetta Jumalaa ja Jeesusta kohtaan.

Jeesus on opettanut selvästi tuomiostaan kuinka ihmisen erotellaan kahteen eri joukkoon.

Nyt maailmassa on kaksi erilaista selitystä kaikelle tutkittavalle maan päällä ja merissä ja ilmassa ja avaruudessa myös.

Jumalaan uskovat Jeesuksessa nöyrästi ymmärtävät, että Raamatussa on Mooseksen kautta annettuna totuudellinen tieto kaiken luomisesta meitä ihmisiä koskien, ja samoin kerrottu Paratiisista ja Jumalan hyvästä tahdosta ja Jeesuksesta.

Jumalan ilmoitusta halveksivat ovat kehittäneet evoluutio-teoria-valheen, joka pyrkii vesittämään Raamatun ja Jumalan ilmoituksen, sillä ei sovi näiden ihmisten maailmankuvaan eikä arvomaailmaan eikä tulevaisuuden näkymiinkään.

Kannattaako ihmisen sitten uskoa Jumalaan hyvänä ja viisaana, vai se hyljätä ja alkaa uskomaan evoluutioteorian kaltaisiin ihmisten keskuudessa paljonkin huomiota saaneisiin? Ei tietenkään.

Tietysti ihmiset voivat ajatella myös että mitä väliä tällä on, mikä on totuus ja mikä valhetta, tärkeintä että ihmiset jotakin edustavat ja jonkinlaista tietoa tästä levittävät kouluissa ja kaikessa yhteiskunnassa.

Raamatun ilmoituksella on tietysti merkitystä niille ihmisille, jotka tahtovat rakastaa ja kunnioittaa Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta, sillä on totuus eikä valhetta, ja valheen rakastajien tulee tehdä parannusta kaikista valheista eikä vain osasta, ja samoin lakata kaikesta epäjumalanpalveluksesta kuten ahneus on sitä ihmisten sydämissä ja pahaa kuin mikä, ja sen kautta tulee muuta pahuutta yhteiskuntaan ja pedon merkki myös hyväksytään, kun sen aika koittaa, sillä kukaan ihminen ei voi yhtä aikaa rakastaa sekä Jeesusta että mammonaa, kuten on kirjoitettu Raamatussa ja varmasti totta kuten elämä sen osoittaa nykyäänkin täysin ja evoluution menestyminen on yksi varma merkki tästä ja samalla Jumalan ilmoituksen hylkääminen tosiasiassa.

Toivon että sinä ja perheesi voitte palvella Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta, joka on totuutta ja valkeutta eikä mitään valhetta ja pimeyttä, kuten evoluutio on sitä varmuudella. Kyse ei ole vain yhdestä teoriasta vaan siihen liittyy paljon hengellistä ja ikäänkuin perusta kaikessa mitä on Jumalan valtakunnasta ja ihmisten syntiinlankeemusta kerrottu Raamatun alussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu