Tyhmyrin vaaliveikkaus

fromtyhmyri

Suomen talouden todellisista ongelmista ei tulla puhumaan vaaleissa.

EU:sta,eurosta ja koko Euroalueen kehityksestä ei meidän vaaleissamme tulla puhumaan,tästä kaikki puoluejohtajat tuntuvat olevan liikuttavan yksimielisiä.

Tämä on tietenkin ymmärrettävää ,sillä noista puhuttaessa joko jouduttaisiin tunnustamaan omien päätöstemme todellinen vaikuttavuus tai perinteiseen suomalaiseen poliittiseen tapaan harrastamaan patologista valehtelua.

Suomen rahapolitiikan elvyttävyys päätetään EKP:n kabineteissa ,siihen Suomen eduskuntavaaleilla ei voida vaikuttaa.

Koko euroalueen politiikan itsetuhoinen säästämislinja taas päätetään viime kädessä Berliinissä siihen asti kunnes Ranska ja Italia nykymenoon kyllästyvät. Tuhonkaan ei Suomen eduskuntavaaleilla voida vaikuttaa.

Tämän takia meidän puolueemme keskittyvät puhumaan ROSKAA eli käytännössä valehtelemaan.Niissä tapauksissa kun asioista ei valehdella ,niin puhutaan jonninjoutavista asioista kuten kalastusmaksusta.

Yksikään puolue ei halua puhua oikeista asioista,kuten siitä,että YHTEISVALUUTTA TARKOITTAA SOPIMUSYHTEISKUNNAN TUHOA.

Edes oppositiomme ei suostu puhumaan talouden TODELLISISTA ongelmista. Soinin hallituskiima on ylitsevuotavaa ja keskustan listoilla on koko euroalueen mielipuolisuuden pääarkkitehteihin kuulunut Olli Rehn ,jonka näytöt ovat lähtökohtaisesti negatiivisia.

Vaaliveikkaukseni on se,että saamme kuulla patologista valehtelua ja TODELLISTEN talouskehityksen taustalla olevien ongelmien vähättelyä. Kansalle ei kukaan uskalla kertoa,että tuleva hallitus ei todellisuudessa voi tehdä mitään muuta kuin leikata ihmisten elintasoa. Talouden taustalla olevia perusongelmia se ei pysty korjaamaan koska, TALOUDELLINEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS ON ANNETTU POIS !!!

Vaalien jälkeen suomalaisille sitten koittaakin elintason lasku. Onnea Suomi!

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niintiedätte

      totta puhut, se alkoi jo tänään ,neljä suurta a-talkissa, en jaksanut kauaa katsoa..
      Pienpuolueet ei taaskaan pääse mukaan vaikka juuri siten keskusteluihin saataisiin sisältöä ja eri näkökulmaa.

      http://ipu.fi/hyva-ylen-paatoimittaja/

      käykää lukemassa tuo.

    • subbelon

      Suusta kuulimme eilen ,että hallitus ei voi tilanteelle mitään ?Mikä on aikaa merkillistä puhetta sinällään ,mutta todistaa sen mitä tyhmyrikin osaltaan ,että meillä ei ole taloudellista itsemääräämisoikeutta . Ruotsalaiset säilyttivät taloudellisen itsemäärämisoikeutensa ,koska ajavat isänmaan etua.

      Noh.. suomalaisille on siis odotettavissa elintason lasku vaalien jälkeen oli hallituksessa mikä eduskuntapuolue tahansa ja äänestämättä jättäneet tulevat varmistamaan valitun talouspoliittisen linjan joka on sama kuin esim. Kreikassa. Tutustukaa ihmeessä siellä elettävään arkipäivään.

      Perussuomalaisilta vaadittaisiin kyllä melko yksiselitteinen vaaliohjelma ,jotta viesti menisi perille. Sen verran sen tavoite on hämärtynyt jytkyn jälkeen ja on suuri vaara ,että puolue jää noilla prosenteilla nytkin hallituksen ulkopuolelle vaikka vaatimukset unioniin /euroon on lieventyneet.

      Hyvät perussuomalaiset tätä rataa teidän kova työ on valumassa hukkaan. Ei auta luetella mitä kaikkea ehdottomasti hyviäkin asioita me ajaisimme ,jos sieltä puuttuu se oleellisin asia, vaatimus omasta päätösvallasta. Selkeä valinta on tehtävä koska EU:ta ei voi sisältäpäin muuttaa mikä onkin jo monelle selvinnyt. Vain ottamalla maamme asiat omiin käsiin voidaan asioita saattaa oikealle tolalle,ei muuten. Samalla ajaisimme suoran demokratian systeemin, jotta enää ei konsensusveljet pääse luovuttamaan päätösvaltaa ohi kansan tahdon millekkään ulkopuoliselle taholle.

      Euroalue toimiakseen vaatisi tulonsiirtoliittovaltion tai sitten se on purettava,koska nykyisellä sekamelskataloudella ja brysselin lainsäädännöllä tuhotaan kansallisvaltioiden edellytykset huolehtia kansalaisistaan.

      Meidän ei tarvitse sietää enää yhtään poliittista pxskan jauhantaa vaan vaadittava ,että me saamme tulevaisuutemme omiin käsiimme.

    • selvääontää

      Keskustan tai kenenkään muunkaan on aivan turha haaveilla 200000 työpaikasta millään aikavälillä mikäli me pysymme eurossa. Varmaa on ollut vain se ,että työpaikkoja on vähentynyt euro jäsenyyden aikana. "Rakenne uudistukset" todellakin tarkoittaa elintason laskua ei muuta.

      Pikkasen haiskahtaa nämä metsäteollisuuden investointi aikomuksetkin näin ennen vaaleja.

      • kiitosKepu

        Niiden edellytyksenä on Keskustan pääsy valtaan . Sitten tuhotaan verot metsäyhtiöiden järkyttävään biohulluuteen tuukiaisilla. Se on Suomen loppu.


    • minävalitsen

      http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/186270-aanestiko-gallup-jo-puolestasi

      Merkittävintä viimeaikaisissa gallupeissa on poliittisesti kodittomien suuri määrä. 40 prosenttia äänioikeutetuista ei ilmoita puoluekantaansa. Tuosta joukosta löytyy suuren muutoksen mahdollisuus. Sen lisäksi puoluekantansa ilmoittavissa on paljon kannastaan epävarmoja.

      Politiikka on paljolti mielikuvapolitiikkaa. Lähes kaikki keinot ovat käytössä. Eräiden eduskuntavaalien alla muutama päivä ennen vaalipäivää tuotiin tv:n pääuutislähetykseen tunnettu professori kertomaan, että kahdelle nimeltä mainitulle puolueelle annetut äänet menevät hukkaan. Toinen noista puolueista oli Itsenäisyyspuolue, silloin tosin toisella nimellä.

      Ääni ei mene hukkaan, kun äänestää sitä, jota kannattaa. Käyttämättä jätetty ääni tukee vallassa olevia, koska heillä puolellaan ilmainen julkisuus ja lisäksi suurimmat rahat ostaa äänet mainostamalla. Pahimmillaan ääni ei mene vain hukkaan, vaan toimii äänestäjää vastaan. Näin on käynyt, jos puolueen harjoittama politiikka ei ole vastannut sen äänestäjän tahtoa.

      Eduskuntavaalit ovat ennen kaikkea mahdollisuus muuttaa politiikan suuntaa. Yhtään tulevien vaalien ääntä ei ole vielä annettu. Niillä, jotka haluavat tehdä osansa Suomen suunnan muuttamiseen, on vielä hyvää aikaa. Ehdokkaaksikin ehtii vielä.

    • fromtyhmyri

      Tyhmyri on ollut täsmälleen oikeassa,Suomen talouden todellisista ongelmista ei ole puhuttu tähän mennessä,ei edes persut.

    • virkamieshallitus

      Sama linja jatkuu toimittajilla ja poliitikoilla . Mitään ei puhuta varsinaisesta ongelmasta mikä kertoo vakavasta suhteellisuuden tajuttomuudesta. Tyhmyri,jolla on vankka realistinen kokonaiskäsitys talouden toimminnasta sopisi erittäin hyvin suomen pääministeriksi.

    • Vaisua-on

      Ylellä radiossa Hazard,Stiller ja kuparinen keskustelivat vaaleista ja olivat sitä mieltä ,että todella vähän on sanottu mitään kokreettista tulevista leikkauksista /veronkorotuksista ja siitä miten ne kohdennetaan ja niiden vaikutuksista. Äänestäjät ovat jälleen tilanteessa ,jossa annetaan avoin valtakirja poliitikoille tehdä mitä sitten tekevätkään. Vaisut vaalikeskustelut kertovat heppoisista keinoista kääntää suomen talous terveelle ja tasapainoiselle uralle. Mikä lienee toimittajien vaisuuden syy ,kun eivät vaadi liturgioihin konkretiaa?

    • Halla-ahon_äänestäjä

      Puhutte kyllä asiaa, moititte Yleä ja leikkauksia, mutta jotenkin ette uskalla todeta että mamutus vie nettona yli miljardi euroa suomalaisilta vuosittaiin EIKÄ TÄLLAISESTA NETTOMENOERSTÄ PUHUTA YLESSÄ HESARISSA OIKEASTAAN MITÄÄN

      Kai te nyt kuitenkin IPU:ssa myönnätte, että mamut keskittyvät Helsingin seudulle ja että jokaiselle mamulle on varattava asunto ehkä 20 neliötä per mamu ja että sitten perheet yhdistetään jolloin yhdestä miesmamusta tulee sanotaan 6 mamua, joista 5 ei ainakaan käy työssä vaan ovat vaimoja, mummuja, lapsia sairaita. Tarvitaankin 120 neliötä asuntoa jonka rakennuskustannus Helsingin alueella on 7000 euora neliö eli 840 000 euroa ja jos mamu pannaan vanhaan taloon niin silti on rakennettava jos pidetään vuokra-asuntoja myös suomalaisille. Ja samalla on maksettava hoitovastike joka on yli 5 euroa nelilöltä kuussa eli kun mamut kuluttavat ehkä hiukan enemmän sanotaan 120 neliötä ja hoitovastike 750 euroa kuussa eli 9000 euroa vuodessa

      eli yksi miesmamu 5 perhemamua ei-työperäistä asunto 840 000 euroa ja hoitovastike 9000 euroa vuodessa ja päälle eläminen terveydenhoito koulutus huonekalut ja mitä tarvitaan

      Jos otetaan 5000 mamua eli perhe yhdistettynä 30 000 mamua ovat asuntomenot 5000-kertaiset eli 4,2 miljardia euroa ja vuokrakulut vuodessa 45 miljoonaa euroa veronmaksajien piikkiin

      Ja tämä tulee tapahtumaan jos nynnyillään koska EU:ssa suunnitellaan TAAKANJAKOA jossa Viroa Latviaa Liettuaa Puolaa jne. pakotetaan ottamaan mamua lisää ja koska niissä ei ole sosiaalihuoltoa mamu matkustaa seuraavana päivänä lautalla Suomeen

      MYÖS TIEDÄTTE, ETTÄ MUUTOSTA EI TULE, JOS JUHA SIPILÄ VOITTAA VAALIT, VAAN HALLITUKSESSA HÄNEN LISÄKSEEN ISTUVAT MATTI VANHANEN (varakkaiden perheyhtiöiden veronvälttelykonsultti), MAURI PEKKARINEN (tuulimyllytariffeja vävypoikansa Taamir Fareedin kanssa rustaava YYA-kauden mies) ja OLLI REHN (kokoomukselle komissaaripaikasta kiitollinen polvillaan asti)

      Muutos on kyllä mahdollinen, mutta vain, jos Soini tekee hallituksen. JA PUOLUEET OVAT NIIN TASAN NYT, ETTÄ VAALEJA EIVÄT RATKAISE ENNAKKOÄÄNET EIVÄTKÄ TIETENKÄÄN GALLUPIT, VAAN SUNNUNTAIN VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYS on ratkaiseva

      Jari Leino Muutos-puolue kertoo taakanjaosta https://www.youtube.com/watch?v=Yhct8hgBZPQ

      JUSSI HALLA-AHO 26.3.2015 PAKKOMAMUTUS LÄHESTYY https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/748071178646412 http://www.halla-aho.com/scripta/eu_maahanmuutto_taakanjako.html http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html https://vaalit.perussuomalaiset.fi/

      Miksi massamamutus on erityisen haitallista, Eero Paloheimo kertoo https://www.youtube.com/watch?v=CTa1Qk6cMeE

      • Missä-EU-siellä-peli

        Sitovalla kansanäänestysellä tuostakin ongelmasta ja monesta muusta ongelmasta päästäisiin eteenpäin. Persut joutuvat tekemään kompromisseja maahanmuutosta eurosta ,eu:sta jne. Jos hallitukseen haluavat. Nyt kuitenkin ollaan siinä tilanteessa ,jossa pitäisi tehdä selkeä valinta ja lähteä toteuttamaan valittua päämäärää. Minä ainakin haluan tietää mitä me Suomalaiset haluamme en niinkään mitä poliitikot haluavat. Tästä paskanjauhannasta päästään eteenpäin vain suoralla demokratialla,jossa kansalla on asioihin viimeinen sana. Jälleen ollaan antamassa avoin valtakirja poliitikoille ja siinä se ongelman ydin on.


      • kansalle-valta

        Muutoksella on tärkempänä tuo sitovat kansanäänestykset ,joka on yksi tärkeimpiä asioita. Ihminen joka voi vaikuttaa omaan ja kansakunnan elämään konkreettisesti on jo lähtökohtaisesti positiivinen ihminen. En tiedä montakaan ihmistä joka olisi kiitellyt eu:a ja valittaminen luonnollisesti jatkuu niin kauan kun tilanne korjataan.

        Kun noita maajusseja kuuntelee ,niin kukaan ei kiittele nykyistä tukihakemus hässäkkää.Huvittavaa asiassa on vain se,että he ovat pääsääntöisesti kannattaneet keskustaa ,joka on yksi suurimmista syyllisistä heidän idioottimaiseen tilaan. Ilmeisesti usko on vankkaa laatua ,kun aikovat vielä äänestää samoin .Tuleekohan eri tulos?


      • suuretongelmat

        Mamutus ei ole suuri ongelma vaan Keskustapuolue joka oppositiostakin käsin tuhosi Suomen työpaikat . Miten sitten hallituksesta. Juttuja on jo levinnyt Kepun ääliöpolitiikasta joka on jatkoa 2007 KMS-sopimuksesta. Sehän on vielä voimassa koska viranomaiset antavat tämän mafian toimia vapaasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe