Helsinki on suomalaisille outo erillään oleva kummajainen, jota suomalainen ei koe omakseen.
"Uuraislainen huutokauppakeisari Aki Palsanmäki tyrmistytti pari viikkoa sitten helsinkiläistä mediaväkeä voittamalla Kultainen Venla -gaalassa vuoden parhaan tv-esiintyjän pystin. Taakse jäivät docventuresit ja muut hipsterit. Yleisön äänestämä palkinto toi kirkkaan viestin televisiota tuijottavalta kansalta: olemme saaneet tarpeeksemme stailatuista talkshowhahmoista, alatyylin teinislangista ja mediapersoonien sisäpiirisanailuista.
Suomalaisen näköinen, murtaen puhuva ja sanavalmis ”rehellinen suomalainen mies” nousee vaimonsa kanssa tositeeveen sankariksi harjoittaessaan hankalaa, mutta kiehtovaa leipälajiaan. Elannon tienaaminen, arkisuomalaiset maisemat ja tuunaamattomat ihmiset luovat ohjelmaan elementtejä, joihin katsojat samaistuvat, tuntevat, että tässä liikutaan nyt kerrankin meidän seuduilla. Eikä ketään pilkata, eikä väännellä menestyjien tai häviäjien joukkoon.
Ammattikunnan välitön hämmästys oli luettavissa twiittauksista, jälkikeskustelusta ja juhlaväen kasvoilta. Kuka ihmeen Aki Palsanmäki? Hämmästys toimii symbolina vallitsevalle olotilalle. Meiltä täältä Etelä-Savosta katsellessa näkee, että pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välille on kasvanut valtava kuilu.
Sisäsuomalaisen arjen keskellä on eriskummallista seurata projekteja, joita Helsinki toteuttaa ja suunnittelee. Miljoonien metroja, keskuksia, halleja ja tunneleita työstetään koko ajan laajenevan pääkaupungin toimivuutta parantamaan. Samaan aikaan kymmenet pikkukaupungit taistelevat olemassaolostaan, odottavat kauhulla, että mitä Helsingistä päätetään, minkälainen uhkalimitti tänään saadaan ja miten sen jälkeen luovitaan eteenpäin taas seuraavaan ravistukseen asti.
Kenen rahoilla niitä Helsingin projekteja tehdään? Meiltä täältä työn perässä pakenevien ihmisten veroeuroilla tietenkin.
Samalla rahalla, joka täällä tarkoittaisi elinvoimaa ja palveluja.
Lööpitkin ovat helsinkiläistyneet, paitsi murhauutisten kohdalla. Televisio on helsinkiläistynyt. Meille puhuvat ihmiset, jotka eivät näytä meiltä; heidät on puettu, kammattu ja meikattu joksikin muuksi, vieraan näköisiksi. He eivät näytä edes itse viihtyvän roolissaan, vaan ovat tönkköjä, sotisopaisia hahmoja. He puhuvat asioista, jotka ovat valtavan etäällä täältä, ja samat, muutamat hahmot pyörivät ruudusta ruutuun. Siinä joukossa Aki Palsanmäki on kuin tujaus minttuviinaa kahdentoista oluen jälkeen.
Eikö tämä Loirinkin ohjelma olisi ollut paljon kiinnostavampi, jos hän olisi tavannut ja keskustellut oikeiden ystäviensä kanssa, eikä näiden samojen naamojen, jotka jo muualla ovat asiansa mumisseet? Suomi on paljon moniulotteisempi maa, kuin mitä julkinen puhe antaa ymmärtää. On rikollista ajatella kokonainen valtio pääkaupunkiseutulaisten mökkikunnaksi.
Kirjoittaja on pieksämäkeläinen teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija."
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/syveneva-kuilu/1980299
Helsinki on outo erillinen saareke
6
<50
Vastaukset
- stadilainen
"Helsinki on suomalaisille outo erillään oleva kummajainen, jota suomalainen ei koe omakseen."
Tuohon kirjoittajan ensimmäiseen lauseeseen kiteytyy "mukavasti" perinteinen helsinkiviha (sukua ns herravihalle). Kun näyttää että Helsingissä (käsitetään myös: Espoossa, Vantaalla) on asiat omaa kotinurkkaa paremmin, niin äidytään mollaamaan pk-seutua ja sen asukkaita ikäänkuin paikalliset asukkaat olisivat yhtenäistä ja samoin ajattelevaa massaa. Samalla unohdetaan, että muualta Suomesta muuttaneita on noin puolet pk-seutulaisista. Haukutaan siis samantien heidätkin eli ne omilta kotikulmiltaan paenneet.
Näin syntyperäisenä stadilaisena ja yli puoli vuosisataa täällä asuneena vastaan ap kirjoittajalle ettei hänen väitteensä pidä paikkaansa. Olen helsinkiläinen ja myös suomalainen enkä koe helsinkiä minään saarekkeena, vaan monikulttuurisena keskuksena, jonka pitää saada lisää kansainvälisyyttä, jotta seutu ja samalla Suomikin voisi paremmin . Aki Palsanmäen Huutokauppakeisari-ohjelma on ollut piristävä poikkeus kotimaisessa tv-tarjonnassa. Jos vertaan sitä esim Putous-sarjaan, niin ensimmäistä kertaa katsottuani luulin kyseessä olleen lastenohjelman kunnes ymmärsin, että tätä kevyttä ja alleviivaavaa hömppääähän meille koko suomen katsojille nykyään tarjotaan. Tv:n ohjelmatarjonta on kansallisen YLE'n ja kaupallisten kanavien kapeilla harteilla - ei siis mitenkään helsinkiläisten. Helsingissä nyt vaan sattuu asumaan suuri osa esiintyvistä taiteilijoista ja ohjelmien tekijöistä. Ehkä ohjelmantekijöiden näkökulma sitten on helsinkiläisempi-vantaalaisempi-espoolaisempi vaikka en sitäkään allekirjoita.
Minun puolestani toivotan edelleenkin tänne Helsinkiin tervetulleeksi kaikenmaailman ihmiset - myös muualta Suomesta.
Helsingin ulkopuolele saa jokainen perustaa niin paljon työpaikkoja, kuin haluaa. Mikään ei estä ihmisten toimeliaisuutta siinä. Ei silti pidä katkeroitua siitä ettei supermarkettia kannata omistajan mielestä perustaa tuhannen asukkaan kylään. Ei kannata myöskään katkeroitua siitä ettei valtiolla ole rahaa ylläpitää terveyskeskusta samaisessa kylässä. It-alalla taitaa olla mielenkiintoa perustaa palvelinhalleja tyhjähköille kylille. Paljon ne eivät työllistä, mutta joitakin kuitenkin. Hyvä niinkin.
Helsinkiläiset valtaosaltaan hyväksyvät tummaihoisen taksikuskin, mutta kun sama amattitaitoinen tumma taksikuski palkataan töihin Lieksaan, niin koko Lieksa tuntuu pillastuneen. Eihän kuski ollut osannut kääntyä jostain maantien taipaleelta oikealle kylätielle, vaan oli kysynyt kyydissään olleilta varmistusta mistä kääntyä. Sen jälkeen oli Lieksa sekaisin (Suomi24:n Lieksapalstan mukaan). Ahdasmielistä ja nurkkakuntaista - ei minua varten, kiitos!
Helsinki on käsittääkseni vieläkin monelle homoseksuaaliselle nuorelle ainoa paikka missä voi elää omana itsenään. Se osaltaan kertonee jotain elämisen mahdollisuuksista Suomen eri kolkissa. Ja senkaltaista elämisen mahdottomuutta ei ole pk-seutu Suomen kolkkiin aiheuttanut. Sen ovat aiheuttaneet ahdasmieliset ihmiset itse omilla kylillään. Ei minua varten, kiitos!
Kaikessa marinassa kannattaa muistaa ettei koko Suomessa ole asukkaita edes kunnon suurkaupungin määrää. Se estää osaltaa investointien tekemistä kansainvälisiltä yrityksiltä. Ihmisiä pitää olla, jotta yritysten toiminta on kannattavaa. Sama pätee terveyskeskusten sijoittamisiin. Kulttuurilaitoksia ei suurissa määrin kannata sijoittaa tyhjiin kyliin ja pieniin taajamiin. Niissä kun ei riitä kävijöitä.
Näistä syistä olen varsin tyytyväinen elämääni täällä Helsingissä. Onneni on, että faijani on joskus tänne muuttanut muualta Suomesta.
Tervetuloa tänne muualta Suomesta ja maailmalta. Me ihmiset olemme kasvun mahdollisuus. - papylooni
"Sisäsuomalaisen arjen keskellä on eriskummallista seurata projekteja, joita Helsinki toteuttaa ja suunnittelee. Miljoonien metroja, keskuksia, halleja ja tunneleita työstetään koko ajan laajenevan pääkaupungin toimivuutta parantamaan. Samaan aikaan kymmenet pikkukaupungit taistelevat olemassaolostaan, odottavat kauhulla, että mitä Helsingistä päätetään, minkälainen uhkalimitti tänään saadaan ja miten sen jälkeen luovitaan eteenpäin taas seuraavaan ravistukseen asti.
Kenen rahoilla niitä Helsingin projekteja tehdään? Meiltä täältä työn perässä pakenevien ihmisten veroeuroilla tietenkin."
"Samalla unohdetaan, että muualta Suomesta muuttaneita on noin puolet pk-seutulaisista. Haukutaan siis samantien heidätkin eli ne omilta kotikulmiltaan paenneet. "
Nuohan sen hyvin kiteyttää tuon Helsingin ihanuuden. Puolet väestöstä asuu siellä pakotettuna unelmoiden jotta joskus löytäisi töitä kotiseudultaan ja pääsisi pois sieltä helvetistä. Mutta eihän he löydä kun heidän pakotettu muutto Helsinkiin vain kiihdyttää Helsingin pärjäämistä ja muun Suomen kurjuuttaa. Noidankehä on valmis.- sekateussekateus
Suomen suurimmassa kaupungissa ja kaupunkikeskittymässä on tietysti eniten asukkaita ja siksi myös esim liikenneasioita on suunniteltava ja toteutettava ja ne maksavat. Ehkä se on vaikeaa ymmärtää, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää. Kateus vie kalatkin vedestä.
Jokainen voi ajatella kuinka huonosti kannattavaa on näin harvaan asutussa maassa tuottaa yhtään mitään palveluja muutaman tuhannen asukkaan kylille. - dkkb
Minun täytyy kyllä sanoa, että en ole kertaakaan tavannut muualta muuttanutta, joka sanoisi, että haluaisi muuttaa takaisin sinne mistä on tullut. No, saattaa heitä olla olemassakin mutta itse en vaan sellaiseen ole törmännyt.
- tottapuhut
Juuri näin. Itse muutin Itä-Suomesta Helsinkiin tammikuussa 1998, koska työt loppuivat sieltä ja halu oli vielä reilu kolmekymppisenä saada töitä ja päästä elämässä eteenpäin. Vielä tuolloin Hki olikin kohtuu "ihmismäinen" paikka. Kaupungissa oli vielä melko kohtuullisesti metsiä, puistoja ja väljyyttäkin. Asukkaat olivat aika tavalla "normaalisuomalaisen" näköisiä ja oloisia, ja kaupunki tuntui menoltaan noh Suomen pääkaupungilta. Vuosituhannen vaihduttua meno alkoi muuttua yhä enemmän: teiniys, honottava yläfalsetti-puheääni, naismaiset miehet (metroseksuaalit ja sateenkaarikansa) alkoivat nousta IN-asemaan. Kaikkialla alettiin suosia nuoruutta, teiniyttä, tyhjänpäiväisyyttä ja mediajulkisuutta. Kaupunkiin rahdattiin maakunnissa olleet pakolaiset ja muut maahanmuuttajat, ja virolaisten tulva alkoi pikku hiljaa.
Tämän päivän Helsinki ei tunnu enää miellyttävältä. Joka ikisellä asuinalueella on ahdettu kaikki vapaa alue täyteen taloja, puut kaadettu, metsiköitä ei enää ole missä kansa voisi liikkua ja saada mielen virkistystä. Autoilunvastaisuus on nostanut voimakkaasti päätään sitten
60-kuvun enemmistö ry:n. Jussi Pajunen pormestarina vie osaltaan kera Vihreiden kaupunkia huonoon suuntaan: tästä halutaan wanna be-metropoli, autot kansalta pois, utopistisuus joukkoliikenteen vaikkivoipaisuudesta ja -kattavuudesta, maahanmuuttajia valtavasti lisää ja muutenkin lisää 400.000 asukasta. Kaiken pitäisi pyöriä city-hipsterityylillä eli joka paikassa lattekahviloita ja viinibaareja ja terasseja ulkomaalaistyylisin nimin. Ja tosiaan kaikki uutiset pyörivät pääkaupunkikeskeisesti, aivan tarkoituksella päättäjiemme tahtomana kaikki maakunnat halutaan tyhjentää ja kurjistaa -todella lyhytnäköistä ja luonnonkin kannalta kurjaa touhua.- oaanelementtiisi
Parempi olisi sinun juntti lähteä takaisin sinne junttilaasi, siellä missä maailmaa hahmotetaan tynnyrin reijän kautta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830