Kumpi on tärkeämpää.

marttiluukas

Meillä on aina kerrottu, että ihminen, tuo luojan luoma, on se tärkein, mutta onko?
EI, tärkein tällä hetkellä on raha ja sen kaikki voipaisuus. Kun tuo yksi maa, on yli muiden, kun keskustellaan rahasta ja ihmisestä itsestään.

Kun ajatellaan miten iso rahamäärä on tuo nykyisin poukkoileva rahamäärä eli yli 300mrd euroa. Tämän summan takaisin maksu korkoineen on aika mahtava. Kun nyt ollaan kohta saavutettu aallon pohja ja nousu on hidasta. Jokainen joka vähänkin hallitsee matematiikkaa tietää sen, että takaisinmaksu isollakaan aikamäärällä on vaikea.
Ennen kuin saavutetaan se raja, joka oli ennen, kuin maan väestön kurjistuminen alkoi, on pitkä, sillä nopeasti maa pääsisi tähän nykyiseen jamaan, sieltä nousu on monen kymmenkertaisen vaikeuden ja ajan takana.

Kun Kreikan kansa pyysi, että älkää enää auttako meitä, miksi siis autettiin? Kun ei muuhun pystytty, kuin jakamaan rahaa, mutta ei Kreikan kansalle, vaikka vastapuoli niin väittää. Jos näistä sijoittajille annetuista rahoista, vaikkapa puolet, olisi annettu itse Kreikan kansalle ja sen maan nousurakentamiseen, sekä komission määräämä instanssi valvomaan varojen käyttöä. Meillä olisi nyt toisenlainen Kreikka ja toisenlainen muu maailma.

Tässä kaikessa on se vaikeus, että ne joiden tehtävänä olisi hidas mutta oikea kehitys Euroopan Unionin oikeansuuntaisen päätösten suunnittelu ja suunnittelujen valvominen. Tämä nykyinen suuntaus, että myös finanssipolitiikka tulee EU:n alaisuuteen on se vihonviimeinen pisara tässä hölmöydessä. Ei sellainen kokonaisuus, jota ei kehitetä järjen ja ajan kanssa onnistu.

EU:ssa on pompittu nopealla syklillä asiasta ja päätöksistä toiseen, jotka ovat yksitoisensa jälkeen osoittautuneet vääriksi ja kehittämiskelvottomaksi. Huippuna on oikotien valitseminen, jossa jopa rikotaan omia. EU:n tekemiä lakeja.

Kun Eu myös lähti rakentamaan yhteistä ja yhteisarvollista rahayksikköä, jolla jokainen maa laittoi oman valuuttansa arvon sidottuna senhetkiseen yhteisvaluuttaan. Olisiko tässäkin kohdin pitänyt katsoa hiemankin pidempään sitä, miten tuo valuutta muutti kunkin maan tilannetta pidemmällä aikavälillä.

VAPAA KULKUOIKEUS JA SEN "TUOTTO"?

Saman aikaisesti muiden töppäyksien ohella, muutettiin myös ennen niin toimiva ja jokaisen maan oman työn ja toimeen tulon vuoksi hyvä, pidetty raja siinä, että kuka vaan ja mistä vaan, ei voinut tulla maahan rikkomaan maan itsemääräämisoikeutta kansalaisen näkökulmasta katsoen.
Miksi näin olisi pitänyt olla. Jokaisen maan elintaso ja toimeentulo on rakennettu kunkin maan omien intressien mukaisesti. Kun yhtä äkkiä maahan tulvii joukkoja, joiden omassa maassa palkat, mutta myös hinnat, ovat suhteessa keskenään se on silloin niiden maiden oma luoma ns. elintaso mittari. Myös hyvin ihmeellinen on käsitys siitä, että sotkemalla maan työvoima- ja palkkakulttuuri ja samalla saavat itselleen oikeudutonta lisäarvoa muutamine hyödykkeineen, kuten esimerkiksi lapsilisien saanti jatkuvana, vaikka maa muuttuisi toiseksi, muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen täällä.

Nämä kaikki on silkkaa ajattelemattomuutta. Tämän kaiken pohjalla on suunnittelematon ja yhteisen liittovaltiokehityksen takaa ajo. Mikä kiire tässä on kun kysymyksessä on koko Euroopan laajuinen ja monista erilaisista yhteiskunnasta rakentunut yhteisö, omien lakiensa ja toiveiden kahlitsemina.
Tämä on osoittanut ihmisen lyhytnäköisyyden ja omiin puoluesidonnaisuuksiin pitäytyneen ihmisen katkeruuden synnystä, jota ruokkii media omien toiveidensa ja ruokkiansa pitämiseksi itsellään.
Perussuomalaisten näkökohta on ollut kohtalaisen selkeä, niin alussa kuin matkankin varrella. Useampaankin kertaan, on kuultu muiden johtavien puolueiden hyökkäys niin, että kysytään, vaikka pitäisi vastata. Hyvä esimerkki on tuo nyt säästössä oleva hieman yli 0,9 mrd euroa, jonka pohjana on 0,7mrd luontipalkkio eriasteisille lakiasioiden toimistoille, joten hyöty tästä on vain 4v. aikana kertynyt. puhdas tuotto, 0,2 mrd euroa. Se, ett sekin haluttiin salata vastoin oman maamme lakeja. Sitä kun pyysi neljä Kreikkalaista pankkia, ei siis Kreikan valtio. Loppusummana saattaa olla koko potin ja tuon muutaman miljardin menetys, mutta kuten vastapuolen "herrat" vakuuttivat että ei se Suomea kaada, voin vakuuttaa että ei, mutta se, että ollaan Kreikan tielle menossa, voi kaataa.

Tässä purtavaa euromyönteiselle taholle, ottakaa kantaa, mutta niin, että rakennatte, ei niin että osoitatte oman tyhmyyteenne tietyllä tasolla, se kun on tullut jo nähtyä, eikä siinä ole mitään epäselvyyttä siitä, mihin te pystytte.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EprsAnj

      Kirjoittelet ihan oikeista asioista. Nokkamiehet vain ovat täysin läpimätää kamaa. Tarkoitan Soinia ja Lindström'iä. Soinia olen seurannut aktiivisesti jo hyvin pitkään ja Lindström'n tunnen erittäin hyvin.
      Eikös olekin niin, että hyviä asioita ajaakseen on parempi olla hyvä ihminen kuin läpimätä peluri.

      • Ottaen huomioon Perussuomalaisten nousun ja sen, mistä ja kuka sen nousun takasi, Se oli Timo Soini. Myös se, että otetaan jonkin asia ja sen vuoksi jokin tekijä esille, kertoo sen, että kirjoittaja ei ole perehtynyt politiikkaan kuin vain omien mieltymysten ja tuntemusten taholta.
        Politiikka on aina joukkoasia, ei sitä rakenneta jatkossa muun kuin oikean ja rehellisen politiikan kantamana. Jokaisella meistä, on aina jokin vastenmielinen edustaja, mutta sillä ei saa moittia koko liikettä. Mitä tulee Lindströmiin, en miestä tunne, muitta oikealla asialla hän on puolueessa ollut, mitä häntä olen kuunnellut.

        Myös Soinin, kansaan menevä puhe ja esiintyminen, on hänen laskelmansa mukaan oikea ja oikeaksi myös osoittanut. Suomen kansa ei pidä liirun laarumeista, vaan kansanomaiseen miehen suorasta puheesta ja oikeasta asiasta. Jos pitää puolueen ohjelmasta tai ei pidä, niin on tuotava esiin puolueen ohjelama, ei yksittäinen jäsen, olkoon sitten puheenjohtaja tai sihteeri tai rivimies. Olen myös lukenut sinun juttujasi ja todella, niistä paistaa syvä viha perussuomalaisten politiikkaa kohtaan ja henkilöit sen kahteen ihmiseen. Ei näin voi toimia niin, sillä se antaa väärän kuvan siitä, että sinun lähtösi oli henkilökohtaisten ongelmien syy, eikä ps. puolue kokonaisuudessaan. Sinun kirjoituksestasi myös kuvastuu täysin selvänä se, että olet katkera miehelle, mutta et ole koskaan ollut ps. puolueen jäsen ja näin ainoastaan palvelet vastapuolta

      • jiku
        marttiluukas kirjoitti:

        Ottaen huomioon Perussuomalaisten nousun ja sen, mistä ja kuka sen nousun takasi, Se oli Timo Soini. Myös se, että otetaan jonkin asia ja sen vuoksi jokin tekijä esille, kertoo sen, että kirjoittaja ei ole perehtynyt politiikkaan kuin vain omien mieltymysten ja tuntemusten taholta.

        Harvinaisen hyvä kannanotto Martti jatka samaan malliin .

        Älähän viitsi! Kyllä minä ihmiset tunnen lähes kuin omat taskuni. Olen puhunut kahdesta mainitusta paljon.
        Myös syytä siihen on. Läpimätiä ja opportunistisia pyrkyreitä molemmat. Vertaahan vaikka Sipilään.
        Me emme tarvitse kieroja pelureita kansakunnan kaapin päälle. Luja potku perseelle heidänkaltaisilleen.

        Miksiköhän Kouvolan naiset kaikkosivat valtuustosta? Olisiko Lindström'llä osuutta asiaan Sirola-opiston käyneen Tähtisen ohella?

        Vihasta ei missään tapauksessa ole kyse vaan pikemminkin syvälle menevästä objektiivisesta arvioinnista. Osaan tunteenikin hyvin analysoida.

      • EprsAnj kirjoitti:

        Älähän viitsi! Kyllä minä ihmiset tunnen lähes kuin omat taskuni. Olen puhunut kahdesta mainitusta paljon.
        Myös syytä siihen on. Läpimätiä ja opportunistisia pyrkyreitä molemmat. Vertaahan vaikka Sipilään.
        Me emme tarvitse kieroja pelureita kansakunnan kaapin päälle. Luja potku perseelle heidänkaltaisilleen.

        Miksiköhän Kouvolan naiset kaikkosivat valtuustosta? Olisiko Lindström'llä osuutta asiaan Sirola-opiston käyneen Tähtisen ohella?

        Luulet tuntevasi, mutta epäilen. Vedit Sipilän esiin. Politiikassa, kuten nyt on nähty, ratkaisee paljon puheenjohtajan rooli. Eli Sipilä on ovelasti ollut hiljaa ja antanut muiden puhua. Kuten sanoin, en tunne henkilökohtaisesti ketään perussuomalaisista kansanedustajista, en myöskään tunne Kouvolan tilannetta, joten en voi kommentoida asiaa.
        Kirjoitat: "Älähän viitsi! Kyllä minä ihmiset tunnen lähes kuin omat taskuni. Olen puhunut kahdesta mainitusta paljon"
        . Kerropa missä yhteydessä olet ollut ko. kahteen ihmiseen ja annapa vaikkapa valokuva merkiksi, missä olette toisenne tavanneet ja kuvanneet. Yleensähän on jos tuntee ja on ns. kavereita on kuviakin elämän varrelta.
        Sama juttu on Sipilään nähden, myös hänet tunnet, Näin myöskin voisi ajatella, että olet hyvin tunnettu henkilö kautta Suomen, sillä onhan kukin henkilö suunnissaan aivan eri paikkakunnilta.
        Yhtä juttua sinussa en ymmärrä, kun vihaat näitä kahta ja rakastat yhtä, niin oletko varma, että se kuuluisa "tammikuun kihlaus" kestää Sipilän kohdalla pitkälle yli vaalien.

        Ei perussuomalaiset sinun laistasi henkilöä tarvitse riveihinsä. Et myöskään heidän riveihinsä ole koskaan kuulunutkaan. ja jos olet ollut niin sinun syysi varmaan se, että jouduit lähtemään pois riveistä. Olet katkeroitunut henkilö, joka purkaa agressioitaan palstalla. Ymmärrän kyllä, tämä palsta on hyvä sille, mutta ajan mittaan sinua ei jaksa lukea, koska ne kirjoituksesi on tyhjää täynnä. Sinunkin kohdalla en enää vastaa koska olet sen jo näyttänyt, että et rakenna, vaan hajoitat.

      • EprsAnj

        Kirjoitan aiheesta, jonka tunnen hyvin hyvin, l. ihmisistä. Näen lähes poikkeuksetta jo jalkaterän asennosta mikä ihminen on perusolemukseltaan. Se on minulla jo selkäytimessä.
        Sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä. Sinulle Perussuomalaiset ovat "kauniita" myös Soinin ja Lindström'n osalta. Minusta he ovat läpimätiä pyrkyreitä. Teot tai tekemättä jättämiset ovat siitä vääjäämätön todiste.
        En viitsi enempää kanssasi juupaseipästellä. Googletatko: Soini Purho? Sieltä saattaa jotakin avautua jos vain mieli on vastaanottavainen.

      • Bror-Erik
        marttiluukas kirjoitti:

        Ottaen huomioon Perussuomalaisten nousun ja sen, mistä ja kuka sen nousun takasi, Se oli Timo Soini. Myös se, että otetaan jonkin asia ja sen vuoksi jokin tekijä esille, kertoo sen, että kirjoittaja ei ole perehtynyt politiikkaan kuin vain omien mieltymysten ja tuntemusten taholta.
        Politiikka on aina joukkoasia, ei sitä rakenneta jatkossa muun kuin oikean ja rehellisen politiikan kantamana. Jokaisella meistä, on aina jokin vastenmielinen edustaja, mutta sillä ei saa moittia koko liikettä. Mitä tulee Lindströmiin, en miestä tunne, muitta oikealla asialla hän on puolueessa ollut, mitä häntä olen kuunnellut.

        Myös Soinin, kansaan menevä puhe ja esiintyminen, on hänen laskelmansa mukaan oikea ja oikeaksi myös osoittanut. Suomen kansa ei pidä liirun laarumeista, vaan kansanomaiseen miehen suorasta puheesta ja oikeasta asiasta. Jos pitää puolueen ohjelmasta tai ei pidä, niin on tuotava esiin puolueen ohjelama, ei yksittäinen jäsen, olkoon sitten puheenjohtaja tai sihteeri tai rivimies. Olen myös lukenut sinun juttujasi ja todella, niistä paistaa syvä viha perussuomalaisten politiikkaa kohtaan ja henkilöit sen kahteen ihmiseen. Ei näin voi toimia niin, sillä se antaa väärän kuvan siitä, että sinun lähtösi oli henkilökohtaisten ongelmien syy, eikä ps. puolue kokonaisuudessaan. Sinun kirjoituksestasi myös kuvastuu täysin selvänä se, että olet katkera miehelle, mutta et ole koskaan ollut ps. puolueen jäsen ja näin ainoastaan palvelet vastapuolta

        Mutta pitäisi osata kansainvälisillä kentillä myös pakkoruotsia ja -englantia kun kokkapuheita viljelee populääristi. Eiks je?

    • silmänpalvojat

      Totta on että persuilla on vain raha mielessä tässä Kreikka-casessa! Sekuntiakaan ei kukaan persu ole tuntenut myötätuntoa tavallista kreikkalaista.

      • "silmänpalvojan" kirjoitukseen en ensin aikonut ottaa kantaa koska se ei antanut erikoisemmin aihetta siihen. kuitenkin pieni huomautus kirjoittajalle. Kyllä haukkumasi "persut" on ottanut kantaa, jos olet politiikkaa seurannut. Persut jopa puhuivat siitä, jos Kreikan olisi annettu "kaatua" aikoinaan niin olisimme itsekukin valtio päässyt huomattavasti vähemmällä, kun muut taas Soinin mukaan "lapioivat rahaa Kreikan korruptioituneelle hallitukselle. Jotta taas tietäisit siitä, miksi ei annettu Kreikan kaatua, niin ei se ollut sitä, että Ps. puolue olisi ollut oikeassa, vaan siitä syystä, että epäonnistunut EU politiikka olisi sen efektin luoneet, että koko EU olisi ollut poissa kuvioista.

        Myös huomautus kirjoittajalle, en enää vastaa tyhmiin kirjoituksiisi, koska et seuraa aikaasi, vaan kirjoitat mitä sylki suuhun tuo

      • juyt
        marttiluukas kirjoitti:

        "silmänpalvojan" kirjoitukseen en ensin aikonut ottaa kantaa koska se ei antanut erikoisemmin aihetta siihen. kuitenkin pieni huomautus kirjoittajalle. Kyllä haukkumasi "persut" on ottanut kantaa, jos olet politiikkaa seurannut. Persut jopa puhuivat siitä, jos Kreikan olisi annettu "kaatua" aikoinaan niin olisimme itsekukin valtio päässyt huomattavasti vähemmällä, kun muut taas Soinin mukaan "lapioivat rahaa Kreikan korruptioituneelle hallitukselle. Jotta taas tietäisit siitä, miksi ei annettu Kreikan kaatua, niin ei se ollut sitä, että Ps. puolue olisi ollut oikeassa, vaan siitä syystä, että epäonnistunut EU politiikka olisi sen efektin luoneet, että koko EU olisi ollut poissa kuvioista.

        Myös huomautus kirjoittajalle, en enää vastaa tyhmiin kirjoituksiisi, koska et seuraa aikaasi, vaan kirjoitat mitä sylki suuhun tuo

        Ainoa tarkoitus on tällä häiriköllä lieitsoa vihaa ,kun Perussuomalaisten kannatus nousee eikä laske saa tämän omissa mielikuvissa elävän raivon valtaan . Tosiaan Soini puhuu kansan kieltä joka ymmärretään kansan parissa ,nämä kaksi Sipilä ja Rinne on untuvikkoja politiikasa ja se näkyy varmasti kevään edetessä .

    • Halla-ahon_äänestäjä

      Perussuomen työmarkkina- yms. tiedotuksia

      3. KUKA VETI ÄNGRIBÖÖDSIT_3. Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakis sai ynseän vastaanoton Saksassa torstaina. Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäublen kanssa käydyissä neuvotteluissa ministerit eivät päässeet edes yksimielisyyteen siitä, että he ovat erimielisiä. Saksalaiset ovat suhtautuneet nihkeästi kreikkalaisten yritykseen muuttaa joukkolainojaan, ja tämän päivän kokouksessa nihkeys kävi selväksi.

      4. KUKA VETI ÄNGRIBÖÖDSIT_4. Miksi avoimet rajat ovat jyrkässä ristiriidassa hyvinvointivaltion kanssa?
      Mietitään ensin seuraavaa. Miksi Karjala (ja jopa Pietari) on talousalueena tuhoon tuomittu, vaikka se suomalaisten käsissä olisi hyvinvointivaltio Karjala? No, koska Venäjä on yleisesti alikehittynyt kehitysmaa ja jos joku alkaisi kehittää hyvinvointipalveluja Karjalaan tai Pietariin, niin sanotuista lammasvaltioista (virolaisten käyttämä epäkorrekti ilmaus) tulisivat sisäiset pakolaiset syömään hyvinvointia. Näin se pelaa, Viipuri olisi Suomessa rikas (1930-luvulla sen kansantuote henkeä kohden oli suurempi kuin Turun), taas Viipuri venäläisenä on kaamea köyhälä.

      Nimittäin HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA. Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä. Tietenkin Suomen on pysyttävä avoimena yhteiskuntana niille, joilla on kyky ja halu huolehtia omista asioistaan ja elää talossa talon tavalla. Samalla sen on ehkäistävä kalliiksi tulevien vapaamatkustajien muuttoa. Myös turvapaikkajärjestelmän yleinen hyväksyttävyys paranee, kun sen hyväksikäyttö siirtolaisuuden väylänä tehdään vaikeammaksi.

      1. KUKA VETI ÄNGRIBÖÖDSIT_1. Rovion yrityskulttuurissa ja kasvun hallinnassa on vakavia ongelmia, strategia on ollut poukkoilevaa, avainhenkilöt lähtevät ja johtajat riitelevät keskenään. Peter Vesterbackan ja Hedin perheen välit ovat tulehtuneet. Näin kirjoittaa Talouselämä

      2. KUKA VETI ÄNGRIBÖÖDSIT_2
      https://www.suomenuutiset.fi/soini-missa-ovat-sdpn-lupaamat-100-000-tyopaikkaa/

      5. ODOTETTU JULKISTUS,

      PERUSSUOMEN VAALIOHJELMA 2015 JULKAISTU, MAAHANMUUTTOPOLIITTINEN OHJELMA
      https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/puolueohjelma/

      Tohtori Jussi Halla-ahon työryhmän valmistelema uunituore esitys
      http://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/ps-maahanmuuttopoliittinen_ohjelma_2015_v3.pdf

      KUUNTELE JA KATSO PERUSSUOMEN MAAHANMUUTTOPOLIITTINEN OHJELMA, HYÖDYT MAKSIMOITAVA JA HAITAT MINIMOITAVA
      https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/lzyq5j22

      TURVAPAIKAT EIVÄT OLE TARKOITETTUJA SIIRTOLAISUUTEEN
      TYÖPERÄINEN ON ERI ASIA KUIN PAKOLAIS- JA TURVAPAIKKAPOLITIIKKA
      HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA
      EDISTYKSELLINEN VAPAA SUOMI MUTTA EI VAPAAMATKUSTAJILLE

    • Hullujen kanssa ei kannata väitellä...

      • tervehomo

        Ave homo, Perussuomi te salutant

        terve homo taas,
        mikä vetää? Käteen vai tänne vai homotus?

      • tervehomo kirjoitti:

        Ave homo, Perussuomi te salutant

        terve homo taas,
        mikä vetää? Käteen vai tänne vai homotus?

        Kyllä se taitaa homo olla ja perseeseen.

      • hullu_pepep
        pepep kirjoitti:

        Kyllä se taitaa homo olla ja perseeseen.

        Kyllä nyt uskon että olet hullu. Tiedätkö mitä hullujen kanssa ei tehdä, niiden kanssa ei keskustella

        pepep
        6.2.2015 14:06
        Hullujen kanssa ei kannata väitellä

      • hullu_pepep kirjoitti:

        Kyllä nyt uskon että olet hullu. Tiedätkö mitä hullujen kanssa ei tehdä, niiden kanssa ei keskustella

        pepep
        6.2.2015 14:06
        Hullujen kanssa ei kannata väitellä

        Määrittele ensin hullu!

      • pepep kirjoitti:

        Määrittele ensin hullu!

        Ja vastaukseksi ei riitä: "pepep" tai homottelu!

      • hullu_pepep

        Kyllä se määrittely alta löytyy, hullu ja hullun harjoittama nimittely

        pepep 6.2.2015 14:06 Hullujen kanssa ei kannata väitellä...

        pepep 6.2.2015 14:28 Kyllä se taitaa homo olla ja perseeseen

      • hullu_pepep kirjoitti:

        Kyllä se määrittely alta löytyy, hullu ja hullun harjoittama nimittely

        pepep 6.2.2015 14:06 Hullujen kanssa ei kannata väitellä...

        pepep 6.2.2015 14:28 Kyllä se taitaa homo olla ja perseeseen

        Korkeintaan homoudesta kertoo tuo. Taas vaikuttaa siltä, että hullun kanssa väittelen. No, mikäs siinä.

      • samatlevyt

        onko levy jäänyt päälle ??

      • samatlevyt kirjoitti:

        onko levy jäänyt päälle ??

        Onkohan tämä kommentti minulle, vai jollekkin muulle?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      404
      12985
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2562
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      61
      2544
    4. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      141
      2170
    5. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2057
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      171
      2018
    7. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1957
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1515
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1450
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      60
      1449
    Aihe