Kirjoitan tälle palstalle vaikka olenkin isä sillä kysymykseni koskee lähinnä äitien mielipidettä asiasta. Olen siis aina ollut sitä mieltä että vanhempien pitää "vetää yhtä köyttä" kasvatuksessa eli tukea toinen toisiaan ja olla johdonmukaisia. Nyt olen kuitenkin joutunut hankalaan tilanteeseen joka on kiristänyt myös välejämme parisuhteessa.
Vaimoni nimittäin ottaa hyvin usein yhteen nuoremman poikamme kanssa joka on melkoisen tempperamenttinen luonne. Itse olen vähitellen oppinut kantapään kautta sen miten pystyn saamaan omat ajatukseni pojalle läpi ilman pitkiä tappeluita. Aikaisemmin siis minäkin otin usein yhteen pojan kanssa. Mutta olen varmaan vähitellen kysynyt kasvattajana ja oppinut erilaisia kasvatuskeinoja ja myös lapsen kuuntelemista. Tämä on myös selvästi lähentänyt minun ja pojan väleja josta olen hyvin iloinen.
Vaimoni on kuitenkin jämähtänyt tähän "huudetaan puolin ja toisin" linjaan pojan kanssa ja tuntuu että heidän välisensä keskustelu kiihtyy säännöllisesti hetkessä riidaksi jossa syy ei kyllä minusta ole aina vain pojan puolella. Vaimoni ei siis osaa minusta hillitä itseään niin kuin aikuisen ihmisen ja äidin pitäisi vaan hän menee mukaan poikamme tahalliseenkin provosointiin melkein joka kerta,
Olen yrittänyt sanoa vaimolleni että hänen pitäisi oppia vähän hillitsemään itseään ja oppimaan myös muita tapoja kasvattaa. Hän ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän tätä vaan sanoo vain aina että meidän pitäisi tukea toisiamme eli siis minun pitäisi tukea häntä, teki hän sitten mitä vain. Minusta asia ei kuitenkaan ole ihan näin ja minulla on oikeus myös kyseenalaistaa hänen kasvatuksensa (toki vain kahden kesken, ei pojan kuullen) ja kasvatus asioista pitää voida keskustella myös kriittisesti. Hänestä minä olen "pojan suosikki" ja siksi minulla on pojan kanssa helpompaa. Minusta asia ei taas ole näin vaan olen itse omalla käytökselläni "ansainnut" helpommat välit.
Mitä mieltä äidin sitten yleisesti ovat? Pitääkö toista tukea loppuun asti vaikka ei pidä hänen kasvatustapojaan rakentavina ja kypsinä? Miten kertoa toiselle rakentavasti että hänen kasvatustavoissaan voisi olla korjaamisen varaa?
Vaimoni nimittäin ottaa hyvin usein yhteen nuoremman poikamme kanssa joka on melkoisen tempperamenttinen luonne. Itse olen vähitellen oppinut kantapään kautta sen miten pystyn saamaan omat ajatukseni pojalle läpi ilman pitkiä tappeluita. Aikaisemmin siis minäkin otin usein yhteen pojan kanssa. Mutta olen varmaan vähitellen kysynyt kasvattajana ja oppinut erilaisia kasvatuskeinoja ja myös lapsen kuuntelemista. Tämä on myös selvästi lähentänyt minun ja pojan väleja josta olen hyvin iloinen.
Vaimoni on kuitenkin jämähtänyt tähän "huudetaan puolin ja toisin" linjaan pojan kanssa ja tuntuu että heidän välisensä keskustelu kiihtyy säännöllisesti hetkessä riidaksi jossa syy ei kyllä minusta ole aina vain pojan puolella. Vaimoni ei siis osaa minusta hillitä itseään niin kuin aikuisen ihmisen ja äidin pitäisi vaan hän menee mukaan poikamme tahalliseenkin provosointiin melkein joka kerta,
Olen yrittänyt sanoa vaimolleni että hänen pitäisi oppia vähän hillitsemään itseään ja oppimaan myös muita tapoja kasvattaa. Hän ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän tätä vaan sanoo vain aina että meidän pitäisi tukea toisiamme eli siis minun pitäisi tukea häntä, teki hän sitten mitä vain. Minusta asia ei kuitenkaan ole ihan näin ja minulla on oikeus myös kyseenalaistaa hänen kasvatuksensa (toki vain kahden kesken, ei pojan kuullen) ja kasvatus asioista pitää voida keskustella myös kriittisesti. Hänestä minä olen "pojan suosikki" ja siksi minulla on pojan kanssa helpompaa. Minusta asia ei taas ole näin vaan olen itse omalla käytökselläni "ansainnut" helpommat välit.
Mitä mieltä äidin sitten yleisesti ovat? Pitääkö toista tukea loppuun asti vaikka ei pidä hänen kasvatustapojaan rakentavina ja kypsinä? Miten kertoa toiselle rakentavasti että hänen kasvatustavoissaan voisi olla korjaamisen varaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Naisen käsitys keskustelusta: "minä olen oikeassa ja sinä väärässä. Vaikka sattuisinkin olemaan väärässä, sinä olet enemmän väärässä."
Minkäikäinen poika on kyseessä?
Tuossa kysyttiin naisten mielipidettä. Ei eronneen ja katkeran.
Siis ilman muuta jatkat vaimosi kasvatuksen tulkemista kertomalla että hän toimii väärin. On syytä kieltää huutaminen lapselle. Vaimosi pitää mennä muualle rauhoittumaan kun kiihtyy. Lapsellanne ilmeisesti alkaa olla omaa tahtoa. Silloin on ihan asiallista antaa hänen mielipiteilleen tilaa. Tärkeintä on ohjata ja neuvoa. Lapsi voi tehdä virheitä, mutta voi myös oppia niistä.
Varmasti voisitte keskittyä siihen, että lapsi ohjatan mm. käymään koulunsa, nukkumaan öisin ja peseytymään. Jos oma huone on sekaisin, niin onko sillä merkitystä. Tärkeintä varmasti lapsen kannalta olisi rauha ja rakkaus. Keskittykää pitämään keskinäinen suhteenne kunnossa ja se että lapsenne voi asua kotonaan. Onko vaimollasi mahdollisesti muita huolia, miksi on vihainen ? Voisiko hän käydä keskustelemassa vaikka perheneuvolassa ?
Varmaankin teidän pitää kummankin voida pitää oma kasvatustyylinsä ja oma tapansa puhua lapselle, mutta voitte silti sopia yhteiset säännöt ja tavoitteet kasvatukselle. Esim. vaaditaan että kouluun mennään ajoissa ja läksyt tehdään, samoin säännöt kotitöistä tai kotiintuloajoista kuuluu olla yhteiset jne.
Mutta se, miten yritätte saada pojan noudattamaan sääntöjä on sitten teidän kummankin oma asia ja luonnekysymys, jonka kumpikin toteuttaa omalla tavallaan. Voi olla että poika kasvatustavan seurauksena on sitten läheisempi sinulle ja tottelee sinua paremmin kuin äitiään, mutta sille ei voi mitään.