Kokoomuksen uusi ohjelma Suomennettuna

1) työn asettaminen etusijalle
=Yritystukia, Työnhakijan pakottamista työhön, Verohelpotuksia rikkaille mm tuloveron ylempiin luokiin. Eläkeleikkauksia tuleviin eläkkeisiin ja leikkauksia työttömyysturvaan.
Päästä eroon tes sidonnaisuudeta ja saada minimipalkka alas ja yleiseksi palkaksi.

2) osaamisen kääntäminen uuteen nousuun
=Yksityistää kouluja ja luoda eliittikouluja rikkaille. Keskittää yliopistoja eteläsuomeen ja antaa yrityksille etusijaa valittavien oppilaiden valinnassa.

3) hyvinvoinnin kehittäminen vaikeinakin aikoina
=Palveluiden yksityistämisen maksimointi. Lopullinen hyvinvoinnin alasajo. "hoitoa rahalla" projekti.

4) tehdä Suomesta puhtaiden ja kestävien ratkaisujen edelläkävijä
=Idioottimaisia lakeja, joilla keskiluokan sooloilu lopetetaan haja-asutusalueella. Ydinvoima ja kallis USA-maakaasu.

5) vahvistaa Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa
=Natojäsenyyskiimaa, USA:n perseenuolemispolitiikaa, Venäjävihaa ja propagantaa.
Osallistumista jokaiseen USA-sotaan.
6693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Yle vielä levittää kommentitta kokoomuspuppua

Kokeillaan ensin toisin päin onko vaihtoehto sellainen, että joku ajaisi sitä

PUOLUE EI VÄLITÄ TYÖN LUOMISESTA, EI OSAAMISESTA, EI HYVINVOINNIN KEHITTÄMISESTÄ, EI PUHTAISTA JA KESTÄVISTÄ RATKAISUISTA, EI TURVALLISUUDEN VAHVISTAMISESTA

Tällaista puoluetta ei Suomesta löydy, Suomessa ei ole yhtään puoluetta joille nämä vastatavoitteet olisivat pop eli kokoomuksen tavoitteet ovat puppugeneraattorilla luotua stubbismia

KOKOOMUS SANOO SIIS oleellisesti että TEHDÄÄN HYVÄÄ EI TEHDÄ PAHAA, mutta jättää sanomatta mikä on hyvä ja paha

Esimerkiksi Stubb on tuomassa ovista ja ikkunoista Suomeen mamuja koska niitä muka tarvitaan ties mihin mukatyöhön mihin ne mukasopivat
(Stubb yrittää ahnehtia virkoja EU:sta itselleen ja puolueelleen ja maksattaa viranhakunsa suomalaisilla eli tuoda mamuja jotta ei joudu eu-eliintin hampaisiin)

Pelkästään mamutus vaatii verorahoja, jolloin ei tulee osaamista koska osaaja ei halua tulla veromaihin eivätkä mamut luo puhtaita ratkaisuja vaan kerjäläisiä ja slummeja ja rahat eivät riitä puolustukseen kun ne menevät mamuihin

HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä.

EDISTYKSELLINEN VAPAA SUOMI MUTTA EI VAPAAMATKUSTAJILLE Suomen on pysyttävä avoimena yhteiskuntana niille, joilla on kyky ja halu huolehtia omista asioistaan ja elää talossa talon tavalla. Samalla sen on ehkäistävä kalliiksi tulevien vapaamatkustajien muuttoa. Myös turvapaikkajärjestelmän yleinen hyväksyttävyys paranee, kun sen hyväksikäyttö siirtolaisuuden väylänä tehdään vaikeammaksi.

Vertaile ohjelmia PERUSSUOMALAISET
PERUSSUOMEN MAAHANMUUTTOPOLIITTINEN OHJELMA
https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/lzyq5j22
HYÖDYT MAKSIMOITAVA JA HAITAT MINIMOITAVA
TURVAPAIKAT EIVÄT OLE TARKOITETTUJA SIIRTOLAISUUTEEN
TYÖPERÄINEN ON ERI ASIA KUIN PAKOLAIS- JA TURVAPAIKKAPOLITIIKKA
HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA
EDISTYKSELLINEN VAPAA SUOMI MUTTA EI VAPAAMATKUSTAJILLE

KOKOOMUS
http://yle.fi/uutiset/kokoomus_asetti_viiden_kohdan_strategisen_linjan/7786423
Puolueen kärkihankkeet ovat 1) työn asettaminen etusijalle, 2) osaamisen kääntäminen uuteen nousuun, 3) hyvinvoinnin kehittäminen vaikeinakin aikoina, 4) tehdä Suomesta puhtaiden ja kestävien ratkaisujen edelläkävijä ja 5) vahvistaa Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa

Äänestä
  • Toi on ihan kuin UMJ-Länsimaa kultti :

    Länsimainen yhteiskunta on saatanallinen kultti

    1. Jäsenyys pidetään salassa. Kultin todellisia tavoitteita ei kerrota (ihmisten riistäminen ja orjuuttaminen). Sen sijaan ihmisiä petetään ylevältä kuulostavilla latteuksilla. Johtajat valehtelevat rutiininomaisesti ihmisille sodista, salamurhista ja lavastetuista hyökkäyksistä. Nämä false flag –hyökkäykset ovat eräänlaista joukkojen aivopesua, missä halutaan kohdentaa sympatiaa väitetyille uhreille ja vihaa väitetyille rikoksentekijöille.

    2. Kultin symboleja on kaikkialla ja sen monumentteja (obeliskeja) on monissa kaupungeissamme. Illuminaattiin liittyviä kuva-aiheita esiintyy useiden yhtiöiden logoissa. Illuminaatin pankkiirit kontrolloivat useimpia pankkeja.

    3. Jumalaa ja ajatusta universaalista älystä ja suunnittelusta tukahdutetaan. Jumalan ja omantunnon sijaan meidän tulee totella kulttijohtajia ja heidän neuvonantajiaan. Jumalaan uskovia vainotaan. Kieltämällä jumalallisen sielumme he määrittelevät meidät eläimiksi, joita voidaan kasvattaa kuin karjaa ja teurastaa huonommat yksilöt pois. He rohkaisevat meitä tutkimaan ja tyydyttämään eläimellistä luontoamme.

    4. He yrittävät muuttaa luonnon sääntöjä ja rohkaisevat luonnotonta ja perverssiä käytöstä. Paras esimerkki on heidän salainen vihansa sukupuolta (maskuliininen ja feminiininen) kohtaan ja heidän rohkaisunsa sukupuolten sekoittamiseen, homoseksuaalisuuteen ja androgyniaan (miesten naismaisuuteen). Lasten opettaminen kokeilemaan seksileluilla ja homoseksuaalisuudella on valtion hyväksymää lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Homoseksuaalisuuden julkinen edistäminen on todiste siitä, että yhteiskunta on siirtynyt pahuuden pimeälle puolelle.

    5. He suosivat irtosuhteita ja nimetöntä seksiä alentaakseen ihmisiä eläinten tasolle. He tekevät seksuaalisesta poikkeavuudesta normaalia käytöstä uhmatakseen Jumalaa ja palvellakseen heidän jumalaansa Luciferia. Kultin pakkomielteisen kiinnostuksen seksiin ylittää vain heidän rakkautensa rahaan. Kultti (yhteiskunta) rohkaisee molempia riippuvuuksia ja addiktiivista käyttäytymistä ylipäätään.

    6. He yrittävät tuhota avioliiton ja ydinperheen instituutiot, jotta kultti (yhteiskunta) olisi meidän ensimmäinen uskollisuuden kohteemme. Lopulta he haluavat määräysvallan ihmisten lisääntymiseen nähden.

    7. He luovat kuvitellun vihollisen, joka uhkaa meitä hyökkäyksellä. He käyttävät tätä tekosyynä poistaakseen ihmisten oikeudet ja luodakseen poliisivaltion, joka kykenee varmistamaan kultin harjoittaman valvonnan.

    8. He käyttävät laajaa urkintaa saadakseen ihmisistä kiristykseen tarvittavia tietoja, jotta jokaista yksilöä voitaisiin kontrolloida. Kultti vaatii yhdenmukaisuutta kaikissa asioissa. Ajatusrikollisia hävetään ja heidät karkotetaan.

    9. He tukahduttavat totuuden. He käyttävät viihdettä okkultistisena rituaalina alentaakseen ja harhauttaakseen meidät pois todellisuudesta (luomalla vaihtoehtoisen fantasiamaailman). Viihdetaiteilijat ovat usein kultin aivopestyjä agentteja.

    10. Yhteiskunta on sairauksien riivaama. Sairaita ihmisiä on helpompi käyttää hyväksi ja kontrolloida. Todellisia parantavia hoitokeinoja ei tuoda julkisuuteen. Keskitytään mieluummin raihnauteen ja heikkouteen kuin siihen, mikä on voimakasta, tehokasta ja terveellistä.

    Lopuksi, kultilla on yleensä voimakas Jumalan kaltainen johtaja, kuten Hitler ja Stalin, jonka ratkaisuja ei koskaan kyseenalaisteta. Me odotamme lännessä yhä tällaisen henkilön ilmaantumista. Kun hän tulee esiin, kultti on täydellinen.

    Äänestä

Aivan erinomaisesti käännetty selkokielelle! Mahtavaa.....

Äänestä
  • Samaa mieltä ;D

    Äänestä

  • Täällä kolmas yksimielinen. Samoin "Bohemiagroove" saa täydet pisteet.

    Äänestä

  • Tässä neljäs yksimielinen.

    Äänestä

  • liityn joukkoon. tyypillistä kokoomuksen huijausta. onneksi on suomennos kaikkien tiedoksi.

    Äänestä

  • Luuleeko kokoomus että kansalaiset enää uskovat vaalivalheisiin? Turha luulla!

    Äänestä

  • Laita kumisaappaat jalkaan Sanni, laiva jossa olet, vuotaa pahasti.

    Äänestä

  • PelastautumispukuPäälle kirjoitti:

    Laita kumisaappaat jalkaan Sanni, laiva jossa olet, vuotaa pahasti.

    stupido on jo loikannut laivasta, aivan kuten costa concordian kapteeni.....

    Äänestä

KÄÄRIÄINEN PALJASTAA KIRJASSAAN HALONEN ja KATAINEN TUHOSIVAT SUOMEN EDUN VASTAISESTI MAAMIINAT

PERUSSUOMI VASTUSTI MIINOJEN POISTAMISTA

Kääriäinen: Halosen ja Tuomiojan kanssa olimme erimieliset jalkaväkimiinoista

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/miinat kaariainen-31649

Keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen toimi puolustusministerinä 2003-2007. Hän kirjoittaa uutuuskirjassaan Meikäläisen mukaan (Teos) tuolloin eteenpäin viedystä jalkaväkimiinapäätöksestä näin:

Henkilömiinat eivät ole olleet mikään uhka suomalaisille, mahdollisille vihollisille kylläkin. Miinat olivat nimittäin varastossa. Tämä tosiasia ei painanut mitään, kun kieltosopimuksesta keskusteltiin. Puolustusministeriö vastusti miinojen hävittämistä, mutta turhaan. Asiasta tehtiin ulkopoliittinen uskottavuuskysymys

Äänestä

Pääministeri Stubbin shortsit, tikkataulu ja selfie -linja näyttää vain jalostuvan. Jotenkin toivoisi, että pääministeri tekisi tosissaan työtä kaikkien suomalaisten puolesta eikä esiintyisi kevytkenkäisenä ja huolettomana hannuhanhena. Pääministeri on kuitenkin maan tärkein poliittinen päättäjä. Ongelmia ratkaistavaksi hänellä olisi aivan kylliksi niin, että ei päivää tarvitse käyttää näin höpösti.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/stubbilla-ei-ollut-aikaa-yrittajille/1982282?pwbi=e5a06634956be28063f3f43cda4f5f05

Pääministeri kieltäytyi yrittäjäjuhlasta

Pääministerin arvovallalla

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) keskittyy olennaiseen, samaan aikaan kun maa maa kärsii talousongelmista, yritykset ovat tiukassa tilanteessa ja monia perheitä vaivaa työttömyys ja rahanpuute. Pääministerimme twiittasi aamulla: "Beibi, on toi aamulypsy vaan niin cool. Haloo Mäntsälä, kiitos @Radiosuomipop!". Aamulypsy on radio-ohjelma, joka tunnetaan räävittömistä juontajistaan Jaajo Linnonmaasta, Juha Perälästä ja Anni Hautalasta. Usein ohjelman vitsit ovat kovin rasvaisia ja poliittinen pintakommentointi aika huterilla tiedoilla tehtyä. Pääministeri Stubbin shortsit, tikkataulu ja selfie -linja näyttää vain jalostuvan. Jotenkin toivoisi, että pääministeri tekisi tosissaan työtä kaikkien suomalaisten puolesta eikä esiintyisi kevytkenkäisenä ja huolettomana hannuhanhena. Pääministeri on kuitenkin maan tärkein poliittinen päättäjä. Ongelmia ratkaistavaksi hänellä olisi aivan kylliksi niin, että ei päivää tarvitse käyttää näin höpösti."

Äänestä
  • turha on toivosi ollut. ei ole stubb muuta tehnyt hallituksessa kuin jarruttanut tärkeitä päätöksiä. ei ole johtajaksi pellestä.

    Äänestä

tuo alkukirjoitus kannattaa jakaa someen, jotta nuo kaikki 148000 stubbia eurovaaleissa äänestäneet oppisivat ymmärtämään kokoomuksen politiikasta perusasiat......

Äänestä
  • Löytyi twitteristä #eduskuntavaalit2015
    Hyvä hyvä :)

    Äänestä

TV:n vaaliohjelmien juontajat voisivat ottaa Suomennetut käännökset tenttikysymyksiksi kun kokoomusta haastatellaan. Saattaisi Stubido hieman änkyttää........

Äänestä
  • kyllä nämä vaalien tullessa esiin tulevat taatusti.

    Äänestä

  • Tuo on se todellinen kokoomuksen tavoite.....AINA. Köyhät kyykkyyn....!!

    Äänestä

  • upeeta kirjoitti:

    kyllä nämä vaalien tullessa esiin tulevat taatusti.

    Stubb ei mielestäni haastattelutilanteessa änkyttänyt, vaan vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä. Loistavasti suoritti myöskin pääministerin tehtävän haastattelutilanteessa.

    Jos kuka änkyttää, niin Rinteellä on melko vaikeata tuo puheen ulosanti. Hän se todella änkyttää.
    Joten eipäs nyt puhuta soopaa täällä. Koko tuo aloitus on valheellinen ja asioita vääristelevä.
    Mutta itsepähän sanoistanne vastaatte. Täällä ilmeisesti perussuomalaiset ovat antavassa väärää todistusta lähimmäisestään, jotta persut jytkyn saisivat. Toivon sydämeni pohjasta, että ihmiset eivät lankeaisi populismiin.

    Äänestä

Seuraavassa Kokoomuksen strateginen vaaliohjelma puolueen omilta sivuilta kopioituna. Noin pikavilkaisulla se vaikuttaa minusta melkoisen hyvältä:

"1. ASETETAAN TYÖ ETUSIJALLE.
Työn tekemisen pitää olla nykyistä kannattavampaa. Siksi työttömälle on jäätävä työllä ansaitusta eurosta aina vähintään puolet käteen. Tuloverotusta kevennetään kaikilta.
Työelämä on muuttunut. Tehdään työajoista joustavampia. Laajennetaan työaikapankkeja, jotta työtä voidaan tehdä silloin, kun sitä on.
Lisätään työntekijöiden mahdollisuuksia sopia työehdoista ja palkoista työpaikoilla.
Rohkaistaan yrittäjiä palkkaamaan lisää ihmisiä mm. pidentämällä koeaikaa ja mahdollistamalla pitkäaikaistyöttömän palkkaaminen määräaikaiseen työsuhteeseen ilman erityistä perustelua.
Tehdään uudesta koulutussopimuksesta nuorille houkutteleva väylä ammattiin ja työelämään.
Helpotetaan ulkomaisten työntekijöiden palkkaamista luopumalla työvoiman tarveharkinnasta.
Edistetään työpaikkojen määrää lisäävien palkkaratkaisujen syntymistä.
Uudistetaan yritysverotusta siirtymällä asteittain kohti Viron yritysveromallia.

2. KÄÄNNETÄÄN SUOMALAINEN OSAAMINEN UUTEEN NOUSUUN.
Tarjotaan lapsille tasa-arvoiset oppimisvalmiudet. Tehdään varhaiskasvatuksesta toiminnallisempaa.
Lisätään valinnaisuutta peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa.
Lisätään kieltenopetusta ja kansainvälistä opiskelija- ja henkilöstövaihtoa.
Uudistetaan oppimisympäristöt digisukupolven ehdoilla.
Toteutetaan yliopistouudistus 2.0. Lisätään erikoistumista ja työnjakoa.
Lahjoitukset yliopistoille verovapaiksi. Lisätään yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä.
Tehdään koulutuksesta vientivaltti. Annetaan mahdollisuus periä lukukausimaksuja EU/ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta.

3. UUDISTETAAN HYVINVOINTIPALVELUT. LISÄTÄÄN VALINNANVAPAUTTA JA ENNALTAEHKÄISEVÄÄ OTETTA.
Jokaisella on oltava oikeus valita, missä käy lääkärissä. Saman rahan, joka ilman valinnanvapautta menee terveyskeskukselle, on tultava potilaan mukana hänen valitsemalleen lääkäriasemalle.
Jokaisella on oikeus tasa-arvoisiin ja laadultaan maailmanluokan hyvinvointipalveluihin. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on saatettava loppuun.
Hoidetaan potilaat kerralla kuntoon. Tiivistetään viranomaisten yhteistyötä, jotta ketään ei pompotella luukulta toiselle.
Panostetaan ikäihmisiin. Tuetaan terveyttä ja toimintakykyä kotiin vietävillä palveluilla ja erilaisin asumismuodoin.

4. TEHDÄÄN SUOMESTA PUHTAIDEN JA KESTÄVIEN RATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ.
Tehdään kaikki voitava kunnianhimoisen kansainvälisen ilmastosopimuksen syntymiseksi.
Tehdään verotuksesta vihreämpi. Kevennetään työnteon verotusta ja korotetaan ympäristölle haitallisen kuluttamisen verotusta. Kevennetään auton hankinnan ja kiristetään sen käytön verotusta.
Luovutaan saastuttavista fossiilisista polttoaineista vuoteen 2050 mennessä.
Suositaan kotimaisia, uusiutuvia energianlähteitä.
Tuetaan cleantech-ratkaisujen syntymistä. Edistetään kokeiluja ja pilottihankkeita.
Kehitetään älykkäitä sähköverkkoja ja muita uusia teknologioita.

5. VAHVISTETAAN SUOMEN TURVALLISUUTTA JA KANSAINVÄLISTÄ ASEMAA.
Vahvistetaan Suomen suhteita keskeisiin nouseviin talouksiin.
Huolehditaan uskottavasta puolustuskyvystä. Lisätään pohjoismaista puolustusyhteistyötä.
Selvitetään Nato-jäsenyyden mahdolliset vaikutukset – joko yksin tai yhdessä Ruotsin kanssa.
Varaudutaan terrorismin ja nettihyökkäysten uhkaan.
Puolustetaan euroa, suomalaisten valuuttaa.
Laitetaan EU keskittymään työpaikkojen luomiseen. Vähennetään työllisyyttä haittaavaa EU-sääntelyä.
Vapautetaan kansainvälistä kauppaa siten, että Suomeen syntyy uusia työpaikkoja ja hinnat laskevat.

6. JÄRKEVÄMPI TAPA TOIMIA TUO JÄRKEÄ PÄÄTÖKSENTEKOON.
Luodaan Suomeen uudenlainen kokeilukulttuuri.
Perustetaan päätöksenteko vahvemmin tutkittuun tietoon.
Luodaan yhtenäisempi valtioneuvosto. Vähennetään ministeriöiden ja ministereiden määrää.
Asetetaan konsensukselle tulosvastuu.
Otetaan kansalaiset mukaan kehittämään palveluita. Hyödynnetään palvelumuotoilua.
Digitalisoidaan julkiset palvelut suomalaisten arjen helpottamiseksi.
Hyödynnetään avointa lähdekoodia.

7. LÄITETAAN HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN RAHOITUS TASAPAINOON.
Estetään verotuksen kiristyminen.
Laitetaan julkinen talous tasapainoon. Vähennetään valtion menoja ja karsitaan kuntien tehtäviä.
Tehdään säästöpäätökset heti ja toteutetaan ne etupainotteisesti.
Tehdään päätökset, jotka riittävät kuromaan umpeen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksessa olevan pitkän aikavälin kestävyysvajeen."

Äänestä
  • ei tarvii oppositiosta noita miettiä.....

    Äänestä

  • Järkevämpi tapa toimia -- se kai tarkoittaa että kokoomus kauas kauas hallituksesta.
    Kurotaan umpeen rahoituksen kestävyysvaje, se pulestaan tarkoittaa että mummojen 800 euron eläkkeestä 101% veroa ja pääjohtajien 50 tonnin kuukausipalkasta pienennetään ja mahdollisesti jopa jätetään verottamatta. Hyvin on opittu Kreikan talousremontista!!!
    Vai jäikö joku oppimisen arvoinen asia huomaamatta???

    Äänestä

  • jaha - se on sitten mainostoimisto laatinut oikein listan!!! No, väliäkö sillä, vaalien jälkeenhän kaikki on unohdettu, kuten tavallista.

    Äänestä

  • ensin pitäisi päästä valtaan, jotta voisi unohtaa lupukset. mitenköhän käy, ei taida edes päästä......

    Äänestä

Kokomus on kokeillut jo kuntauudistusta :ei syntynytmutta uudistaja pääa euparlamenttiin;kokomus kokeili laivanrakennusta,ei onnistunut,mutta vapaamuori menee vahtimestariksi jatkaamaan salen työtä,kokoomuskokeili ostamalla ilmaa,utta ei onnistuntu,silti ilmanostaja heinonen päässee kansliapäälliköksi jne......

Äänestä
  • Mitä tarkoittaa VesaKaiteran suomennuksessa vaatimus "asetetaan konsensukselle tulosvastuu"? Täysin käsittämätöntä terminologiaa. Tarkoitetaanko sillä sitä, että yhteiskunnallisten toimijoiden väliset sopimukset asetetaan jopa sanktioiden alaisiksi? Mitä tällainen yhteiskunta muistuttaisi?

    Äänestä

  • Kaiteralla on ikioma lego-yhteiskuntansa kotinsa leikkihuoneen kokoomus-satumaassa, jonka liikennepoliisikonstaapeli hän haluaa olla.

    Äänestä

suomennettuna vaaliohjelma tarkoittaa sitä, että kokoomuksen toiminta tulisi jatkumaan täsmälleen entisenlaisena.
palkansaajien alistamista, tulojen siirtoa köyhiltä rikkaille, koulutuksen keskittämistä hyväosaisille jne jne. mikään ei muuttuisi kokoomuksen nykylinjasta.
olemme jo syvällä kyykyssä, ei enää sitä lisää.
suomeen tarvitaan muutos.
se tapahtuu siten, että äänestämme muita ja kokoomus jää oppositioon.

Äänestä
  • Kyllä, muutos tarvitaan. Se on tämän kevään tärkein asia, että kokoomus lentää ulos vastuusta.

    Äänestä

Kokoomuksen kapulakusetuskieli on paljastettu. Tätä täytyy pitää esillä vaaleihin saakka.

Äänestä
  • Tottahan toki. Äänestäjien on hyvä tietää miten kokoomus yrittää huijata meitä.

    Äänestä

  • Tämä on etusivun juttu, niin tärkeä kaikkien äänestäjien on tietää kokoomuksen kierous.

    Äänestä

Stubbin "viisi pointtia" pitää sisällään entistä enemmän uhkakuvan Suomen jakamisen köyhiin ja rikkaisiin.
Kahtiajaon aika ei olekaan ohi.
En tartu tuohon kokoomuksen syöttiin ikinä! Mainostoimiston tekemät vaaliteemat ovat suurta kusetusta!

Äänestä
  • Stubb on uhka myös Suomen turvallisuudelle sanoivat kaikki pienpuolueet vaalitentissä yhteen ääneen tänään.....

    Äänestä

Salolaisen USAkiima ja venäjäviha kertoo kaiken!

Äänestä
  • Salolainen pitäisi salvoo niin loppuis tappeluhalut niinku vanhalta kollilta. Eikä se tekisi pahaa Stubidollekaan. Munat pois niin rauhottuvat.

    Äänestä

  • Tobias13 kirjoitti:

    Salolainen pitäisi salvoo niin loppuis tappeluhalut niinku vanhalta kollilta. Eikä se tekisi pahaa Stubidollekaan. Munat pois niin rauhottuvat.

    joo, loppuis nato-stondis vonkujilta....

    Äänestä

Kokoomus voittaa aina realistinen vaaliteema ja tavoitteet muista äänestää ja saat nämä asiat 100% varmasti takuulla.
– Verot ylös
– Työttömyys ylös
– Kaikki hinnat ylös
– Arvonlisäveron nosto 50%
– Leikkaukset eläkeläisiltä, sairailta, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, työttömiltä
– Lisää veroja pieni – ja keskituloisille tasaveroina = kaikki kallistuu jatkuvasti loputtomasti.
– Verohelpotuksia kaikille yli 10 000€ /kk tienaaville
– 2 miljoonaa maahanmuttajaa lisää Suomeen helpottomaan työvoimapulaa
– Lisää etuuksia ja tukia pakolaisille ja maahanmuuttajille
– Kaikkien sosiaalietuuksien lopettaminen kantasuomalaisilta. Esim. opintotuki, asumistuki, työttömyyskorvaus, sosiaalituki, kansaneläke.
– Opiskelu maksulliseksi kaikille 5000€ / vuosimaksua vastaan
– Terveydenhuolto maksulliseksi kaikille 10000€ vuosimaksua vastaan
– Kaikki ilmaiset ja julkiset palvelut lopetetaan ja muutetaan yksityiseksi ja maksulliseksi.
– Mikäli jollain ei ole varaa maksaa se jätetään kylmästi yhteiskunnan ulkopuolella. Kuolkoon nälkään tai muuhun kukaan ei auta.

Äänestä

Kuka Jeesusksen hetero meni nyt ton tulkaan!

Pilaa koko UMJ-Ziionistisen vallankaapauksen!

Äänestä

Työn asettaminen etusijalle..... siis palkattoman työn vaiko ylipalkatun johtajakaartin työn???
Kun nyt edes tietäisi mitä kokoomus tarkoittaa työllä?? Tänän asti on kyllä menty kokoomuksen määräämässä tahdissa ihan Kreikan tietä, työttömiä on tullut lisää ja kurjuus lisääntynyt mutta mikäs siinä, onhan noita "lahjavirkoja" tullut ---vai onko ne lahjoja vai kansan kurjistamisella lunastettuja.
Kohta neljännes työikäisistä on työttömänä ja nämä kehtaavat hokea että pitää tuoda ulkomailta työvoimaa, - halutaanko nöyrryyttää työttömiä vai ollaanko yksinkertaisesti niin tyhmiä. Odotellaanko sitä kultaisen aamunkoiton puoluetta seuraavaksi valtaan...??

Äänestä
  • Kokoomuksen ohjelmassa on työ esillä.
    Työn ehtoja kokoomus aikoo heikentää.
    Työntekijöiden asemaa kokoomus aikoo heikentää.
    Työttömien asemaa kokoomus aikoo heikentää.
    Me heikennämme kokoomuksen asemaa vaaleissa, laitamme sen oppositioon miettimään tekosiaan.

    Äänestä

  • en osta kokoomuksen kyykytystä, heitän sen ulos niinkuin koko puolueenkin.

    Äänestä

Litki kepua, se helpottaa...

Äänestä

Kokoomus laulaa USA-valheita tosina silmät sumeena.

Suomen tuho!

Äänestä

Kokoomus laulaa USA-valheita tosina silmät sumeena.

Mikä ajaa ihmiset tällaiseen hulluuteen?

Äänestä

Lisäys!

Virkoihin edellytys on HOMOUS!

Äänestä

tätä suomennosta ei sovi unohtaa, sillä se on täyttä totta. näin se kokoomus meitä sumuttaa.

Äänestä

ja nimenomaan halpa työ.

Äänestä

tuo pitää opettaa jokaiselle uudelle ja monelle vanhallekin äänestäjälle, mitä kokoomus sanoo ja mitä se oikeasti tarkoittaa. siinä on vissi ero!

Äänestä

Nämä tulevat kokoomuksen eteen vaalitenteissä.... se on tiukka paikka valehteleville kokoomuslaisille.

Äänestä

on niin selkeästi suomennettu, että jokainen tuon ymmärtää.

Äänestä

Vaalit lähestyvät, on syytä muistuttaa äänestäjiä Kokoomuksen oikeista tarkoitusperistä.

Äänestä

Kokomuksen tarkoitus peristä ku`seta vähäosasia ja pienipalkaisia anna porvarille kaikki mitä se pyytää.

Äänestä

Tuo kun tiedetään, kokoomus saa kunnon selkäsaunan äänestäjiltä. Enää ei kokoomusta valita jatkamaan kansalta varastamista ja kyykyttämistä....se on nyt nähty ja sille tulee piste.

Äänestä

Tuo on totuus, kokoomus käyttää omaa kapulakieltään hämätäkseen äänestäjiä.

Äänestä

On entistäkin tärkeämpää pitää kokoomus poissa hallituksesta. Emme halua olla orjia työnantajien edessä. Kokoomus vie siihen suuntaan jos.....

Äänestä

Näinhän noita kokoomuksen ohjelmia on luettava. Jos luet vain mitä kokoomus kirjoittaa, menet miinaan hölmöyttäsi.

Äänestä
  • Juurikin näin....

    Äänestä

  • Voipi pitää paikkaansa.
    Mut onko kokoomuksella enää varaa siihen, että talous kusee??
    Ehkä tulleet sittenkin järkiinsä?
    Tuskin kuitenkaan.

    Äänestä

AP:lle
Näin on ja tämän listan maksajia ovat köyhät, vammaiset, eläkeläiset, sairaat ja vanhukset.

Äänestä

tämä tuli nyt nähtyä. tarvitaan iso muutos. ei riitä että henkilöt eduskunnassa vaihtuvat, täytyy vaihtua myös politiikka ihmismäiseen suuntaan. kokoomus ei sitä politiikkaa harjoita.

Äänestä

Kokoomus haluaa jatkaa ja syventää maamme kahtiajakoa köyhien ja rikkaiden välillä.

Äänestä

Vaarallinen puolue siis, jos pitää paikkaansa ja merkit ovat vaaralliset.

Äänestä

Talous liina, toise. Kotiin tunkeutuminen media- kautta, kommentit,tekevät juoppo kassa haisee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HyväKokoomus kirjoitti:

1) työn asettaminen etusijalle
=Yritystukia, Työnhakijan pakottamista työhön, Verohelpotuksia rikkaille mm tuloveron ylempiin luokiin. Eläkeleikkauksia tuleviin eläkkeisiin ja leikkauksia työttömyysturvaan.
Päästä eroon tes sidonnaisuudeta ja saada minimipalkka alas ja yleiseksi palkaksi.

2) osaamisen kääntäminen uuteen nousuun
=Yksityistää kouluja ja luoda eliittikouluja rikkaille. Keskittää yliopistoja eteläsuomeen ja antaa yrityksille etusijaa valittavien oppilaiden valinnassa.

3) hyvinvoinnin kehittäminen vaikeinakin aikoina
=Palveluiden yksityistämisen maksimointi. Lopullinen hyvinvoinnin alasajo. "hoitoa rahalla" projekti.

4) tehdä Suomesta puhtaiden ja kestävien ratkaisujen edelläkävijä
=Idioottimaisia lakeja, joilla keskiluokan sooloilu lopetetaan haja-asutusalueella. Ydinvoima ja kallis USA-maakaasu.

5) vahvistaa Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa
=Natojäsenyyskiimaa, USA:n perseenuolemispolitiikaa, Venäjävihaa ja propagantaa.
Osallistumista jokaiseen USA-sotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu