Kyllä koulutuksesta on hyötyä ainakin suorassa televisiolähetyksessä.
Vastaukset 3
- Granoliloistava
Rehula oli järkyttävän ylimielinen juntti ja mihinkään ei konkreettista vastausta, höpötti sekavia "piotaloudesta", mutta ei mitään siitä, että miksi se ei ole koskaan kannattanut.. Todella säälittävä esitys Rehulalta ja onneksi ovat ottaneet tuon ylimielisen asenteen, se vielä kostautuu pahemman kerran ja sen on veronmaksajien etu!
Kovin oli pieni litranmitta. Kaikin puolin. Keskustelu ylipäätään ei häikäissyt. Mitään uutta ei tullut ilmi. Vanhaa sitäkin enemmän.
- NäinoN-
Huvittavaa seurata. Muut sättivät toisiaan ja Rehulaa ja Keskustaakin välillä.
Rehula keskittyi tuon sättimisen sijaan puhumaan siitä mitä Keskustan hallitusohjleema sisältää.
Varsinkin hallituspuolueiden varapuheenjohtajat olivat toistensa kurkussa koko ajan. Ei oikein saanut selvää kumpi on syyllinen nykyiseen tilaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59870Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647- 87627
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70510Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23507- 61505
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47493- 37476
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14471Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13462Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132429- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45399Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla97386