Kysyin eräältä TPK:n eli Porin Teknisen Palvelukeskuksen työntekijältä, miksi katujen kunnossapito on nykyisellään niin ala-arvoista. Hänen mukaansa TPK toivoo Porin kaupungin ostavan jatkossa teiden ja katujen kunnossapidon yksityiseltä toimijalta, joka pystyy tuottamaan palvelun laadukkaammin ja kustannustehokkaammin.
Siinä siis syy, miksi kadut ovat Porissa "ihan hirveässä kunnossa".
Siinä siis syy, miksi kadut ovat Porissa "ihan hirveässä kunnossa".
Vastaukset 14
Vanhimmat
Rampoja on TPK rampot just ja just jaksaa vain kahvitunnille raahautua.
Siitä on kyse. Yksityinen hoitaa samat hommat tehokkaammin ja samalla rahalla, tai yhtä tehokkaasti ja paljon halvemmalla. Joka tapauksessa yksityisellä sektorilla hyötysuhde on parempi. Ei kahvitella koko päivää. Tehdään oikeasti töitä.
Porin kaupunki ajaa TPK:n kokonaan alas vuosien 2015-2018 aikana, ja ulkoistaa KAIKKI TPK:n palvelut yksityiselle sektorille.
Tätä salaisuutta ei olisi saanut kertoa vielä, mutta tässä se nyt sitten lipsahti. Sori Porin päättäjät ja harmaa eminenssi.
Ihanaa, kai homma sentään annetaan jollekin porin päättäjän kalakaverille ja ylihinnoitellaan vielä että saadaan kunnolla kupattua veronmaksajien kukkaroa?
Montako ajojärjestelijän lisäksi työnjohtjia tarvitaan saamaan työkaluston lähtemään sinne kahville.
Kyllä sen näkee kun noita sekoiluja seuraa.ei voi raha riittää.
Ei riitä raha, ja asfaltti on ympäri Poria ihan ala-arvoisessa kunnossa.
ENTISELLE "arvoasuinalueelle" eli Kalahplmaankaan ei tien pinnoitetta riitä vaan asfaltti on siinä kunnossa, ettei traktoria heppoisemmalla kulkupelillä voi ajelemaan lähteä.
LAITTAKAA NYT SAATANA PYÖRÄTIET KUNTOO.ETTÄ PÄÄSIS EDES TÖIHIN.TERVEISIN VERONMAKSAJA
elä helkutissa huuva. Sattuu korvii. Osta potkukelkka.
meidän mummokin kulkee talviaikaan melkein vallan potkukelkalla
kelkassa on myös pienet pyörät
Suosittelen saatana sanan tilalle voimakkaampaa ilmaisua.
Perkele on tehokkaampi.
On se hyvä et kulkee vaa melkei valla potkukelkal.
Vanha ihmise täytyy välil levätäkki-
Ei potkukelkalla umpilumessa tee yhtään mitään.
Eilen sunnuntaina lähdin aamulla pyörällä töihin, no en päässyt , jouduin kävelemään ja talutin pyörääni, myöhästyin hiukan työstä, kuvittelin että iltapäivällä pääsisin takas pyörällä ,en päässyt sama juttu, mutta menin pyörälläni ajotielle ajamaan siellä pääsi hyvin ja liikennettäkin onneksi vähänlaisesti.
Porissa onneksi uusi liikenneinsinööri, kolmioita siirrellään taas ja laitetaan liikenne sekaisin kun pöllöt eivät osaa muutenkaan liikkua, Liisankatua suunnitellaan pyöräilykaduksi, seuraavaksi kai keskusta eristetään puomeilla.