"Suomen presidentti Sauli Niistö ilmaisi tuen vanhoille ja uusille Venäjän vastaisille pakotteille Saksan Turvallisuuskonferenssissa lauantaina. Niinistö sanoi kannattavansa pakotteita, vaikka myönsi, ettei Venäjää kyettäisi eristämään. Mutta mihin Niinistö perustaa rankaisemisen vaatimuksensa?
Toimittaja: Janus Putkonen
7.2.2015, Verkkomedia.org
'Venäjää on rankaistava' - Presidentti Niinistö sanoi Saksassa tukevansa Venäjä-pakotteita
Munchenin Turvallisuuskonferenssissa puhunut Sauli Niinistö sanoi "pakotteiden olleen oikea tapa reagoida. Ja ne ovat oikea keino jatkaa". Niinistön mukaan "Venäjää on rankaistava, mutta ei ole hyvä eristää Venäjää", hän sanoi.
Niinistön lausunto Venäjän vastaisen politiikan kannattamisesta kuullaan vain päivä sen jälkeen kun Niinistö vahvisti Suomen osallistuminen USA:n johtamaan Venäjän vastaiseen ilmasotaharjoitukseen Itämeren alueella.
Suomi vietiin presidentti Niinistön huomattavalla myötävaikutuksella syyskuussa 2014 Naton alaisuuteen Walesissa järjestetyssä Nato-huippukokouksessa, jossa maamme hallinto allekirjoitti ilman eduskuunan parlamentaarista käsittelyä perustuslaillisen sotilaallisen aseman muuttaneen isäntämaasopimuksen. Tämän ei pitäsi olla valtiosäännön mukaan mahdollista.
Vaikka mediassa annettiin mielikuva päinvastaisesta, Ruotsi ei ole ratifioinut sopimusta, mutta Suomi hyväksyi isäntämaasopimuksen ja sen sotilaalliset Nato-velvoitteet ilman minkäänlaista kotimaista käsittelyä allekirjoitusvaiheessa. Sopimusvalmistelu oli täysin salainen ja asia nousi uutisiin vasta paljastusten jälkeen ja vain hieman ennen isäntämaasopimuksen allekirjoitusta.
Sauli Niinistö on vastikään ilmoittanut tukevansa Suomen täysjäsenyyttä Natossa, vaikkakin on epäselvää että miten Suomen nykyinen Nato-asema konkreettisesti muuttuisi täysjäsenyyden myötä. Isäntämaasopimus onkin jo sitonut Suomen osaksi lännen sotilasliittoa.
Naton isäntämaasopimuksen pöytäkirjoja ja siihen kuuluvia sotilasdoktriineja ei ole käännetty ja julkaistu virallisella tasolla, eikä asiasta käyty ulkoministeri Erkki Tuomiojan lupaamaa eduskuntakäsittelyä, jonka hän lupasi ympäripyöreästi - "tavalla tai toisella" ennen Walesin kokousta. Suomen liittäminen Naton alaisuuteen onkin jo saanut kasvavan kansanjoukon havahtumaan maamme sotilaallisen aseman muuttamisesta ja asiasta on nostettu lukuisia tutkintapyyntöjä poliisiviranomaisille."
TÖRKEETÄ!

Vastaukset 13
Vanhimmat
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/biggest/domain-305/kuvat/yhdessa_koyhia_turpaan.jpg
Eikä köyhiä.
Hullu miäs salosta
Avaus on tiltujen tavanomaista valetta.
Pakotteet ovat seuraus Venäjän hyökkäyksestä Krimille ja Ukrainaan sekä Krimin laittomasta liittämisestä Venäjään.
Pakotteet on määritetty EU:ssa ja Suomi on EU:n jäsenenä velvollinen niitä noudattamaan.
Niinistö ei ole osallistunut pakotteiden laatimiseen.
Osaisiko joku Tiltuista kertoa otsakkeeseen viitaten, että MITÄ LAKIA ei Niinistö kunnioita?
Lue i h a n h i t a a s t i, uudelleen,ja uudelleen,ja uudelleen.Lue vaikka tavaamalla,jos se on helpompi, ja yritä ajatella,miettiä vastausta omaan kysymykseesi. Tiedän kyllä että se on vaikeaa. Mutta älä lannistu. Kyllä se vastaus löytyy helposti normaalin älyn omaavalle.Mutta ymmärrän että se voi olla mahdottomuus ihmiselle,joka kannattaa sotaa (natoa).Onko teillä kotona normaalia ihmistä,tai tunnetko normaalia ihmistä.Käy kysymässä.Ei, ei natohörhltä,mutta ne ei olekaan normaaleja.
Yksinkertainen kysymys ja sekin on Tiltulle ylivoimainen?
Väitit lakia rikotun? Mitä lakia? Mieti tarkkaan:-D
Niinistön puhe ja esiintyminen Münchenin Ukraina-kokouksessa oli taas niin sekavaa, keskenjäänyttä lausetta ja NATO-henkisyyttä, että Niinistö ja Suomi on taas joutunut seli-seli-altavastaajaksi.
Nyt ei saada selvää, haluaako Niinistö, että Venäjä eristetään kansainvälisesti vai että ei eristetä.
Sitä presidentti, presidentin kanslia, diplomaatit, pääministeri, pääministerin kanslia, hallitus, hallituksen jäsenet, ulkoministeriö, hallituspuolueet, poliitikot, ulkoasianvaliokunta, eduskunta, NATO-mielinen mediamme, Venäjälle kauppaa käyvät jne. joutuvat seli-seli-selittelemään.
Lyhyesti;; Ryssäntrollien väitteet järjettömiä, he elävät putlerfantasian usvassa...... niille ei järkipuhe tepsi, pätkä köyttä vois.......
Niinistö on nyt syytettynä valtiopetoksesta Naton isäntämaasopimuksen vuoksi. Niinistö junaili sen ohi eduskunnan, vaikka sopimuksella Suomi luovutetaan ulkovallan, USA:n, sotilas- ja sotakäyttöön.
Supo-tutkintapyyntö Nato isäntämaasopimuksesta on jo valtava tappio juristi-Niinistölle.
Jos Niinistö olisi terve, vilpitön, viisas hän luopuisi presidenttiydestä ja lopettaisi Suomen myymisen USA:lle ja Natolle sekä sodanvalmistelut Venäjää vastaan.
Hyvä.Just noin. Milloinkahan saamme lukea iltapäivälehdistä tästä asiasta,ja mitä?
HEHE! Tutkintapyynnön voi tehdä mistä asiasta hyvänsä ja kuka hyvänsä. Jos ja kunsellainen todetaan aiheettomaksi niin tutkinta lopetetaan!
Toistaiseksi ei Tiltu ole osannut todistaa EDES SITÄ, että tutkintapyyntöä olisi tehty!
Niinistöstä ja Naton isäntämaasopimuksesta on tehty tutkintapyyntö poliisille valtiopetoksena ja vielä oikeuskanslerillekin.
Ennemmin nämä itä trollit kuriin ja pian.