Lueskelin tuota persujen maahanmuutto

ohjelmaa, ja kyllä siinä minusta on ihan täyttä asiaa, tosin en ole mikään maailmanparantaja. Mutta Tukholman lähiöissä aikanaan vuosikaudet asuneena, niin niissä näki omin silmin kuinka holtiton maahanmuutto kolmansista maista että epäonnistunut integroituminen - aiheuttaa suuria ongelmia.

Onhan se järjetöntä sekin että somalit ovat jo vuosikausia käyneet lomilla kotimaassaan, mutta eivät kuitenkaan muuta sinne. Koska siellä ei ole sitä ns."taikaseinää". Osa muslimiperheistä myös lähettää lapsiaan entisiin kotimaihinsa "opetusmatkalle", jos näyttää siltä että lapset ovat länsimaistumassa liikaa. Eli ei haluta sopeutua.

Ja mitä järkeä siinä on että Suomi antaa ulkomaalaisille opiskelijoille ilmaisen koulutuksen täällä, ja englannin kielellä. Kun nämä ovat sitten valmistuneet, niin pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja häipyvät täällä hyvän koulutuksen saaneena - eivät hyödytä Suomea. Tietääkseni muissa maissa ylipistot ottavat ulkomaalaisilta opiskelijoilta maksun.

Että paljon olis kirveellä töitä.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikös sen kirveen voi tunkea varsi edellä perseeseen?

Äänestä

Ei ne ruotsalaiset äänestä meidän vaaleissa eikä tule ratkoa heidän ongelmiaan, vaan aivan meidän omia ongelmiamme mitä meillä on sekä minkä kokoomuksen ja kepun tiukka pakolaispolitiikka on luonut. Olisi vielä tiukempi jos kokkarit olisi saanut ilman vasemmistoa ja kristillisiä päättää asioista. Ei ne taistolaiskorkkarit tykkää pakolaisista kun ne syö niiden verorahat. Niiden naisia ne eivät vie, niillä aivan oma elintasonaisensa, mutta niiden kovasti maksavia veroja ne syövät ja siksi korkkarit vetäisivät tiukempaa linjaa jos se olisi vain käytännössä mahdollista.

Äänestä

Ihan hyvää tekstiä siinä näyttää olevan.

Äänestä

Aloittaja kertoo, ettei ole mikään maailmanparantaja. Ei todellakaan ole. Hän on maailmanhuonontaja, jos haluaa noin ajaa ihmisten eriarvoisuutta.

Äänestä
  • Onko maailma parantunut tasa-arvoistamalla. Suomi antanut asuinpaikan ja tukea näillekin maahanmuuttajille jotka raiskasivat laivalla, tappoi kirveellä tai poltti sen tytön. Onko tukemisesta huolimatta afrikka, afganistan, lähi-itä muuttunut? Ei ole. Siellä ei länsimainen sivistys kasva. Olenkin vahvati sitä mieltä että maailman parantaminen on lopetettava ja suomen parantaminen aloitettava. Ei meillä riitä rahkeet sivistää koko maailmaa, auttaa kaikkia köyhiä emmekä pelasta luontoa vaikka kuinka vihreitä arvoja noudattaisimme. Teemme oman elämän ankeaksi emmekä todellisuudessa auta kuin mikromikrominimiosaa maailman ihmisistä. Ja se on kallista.

    Äänestä

  • Kato eihän vasuri tuollaista tajua, eikä edes halua. He eivät halua myöntää, että kouluja käymättömien muslimien päästäminen tänne, ei todellakaan ole hyväksi Suomelle.

    Äänestä

  • Surkeat persut tuossa yrittävät perustella rasismirikoksiaan. Oksettaa. Ankarammat tuomiot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan pitäisi saada, linnaan mokomat persuapinat!

    Äänestä

Jos me annamme korkkareille vallan ja äänestämme heitä, niin saamme tiukan pakolaispolitiikan käytännössä. Kokoomus ei pidä tuilla eläjistä koska suurin osa sen äänestäjistä maksaa paljon veroja. Joskaan ei eivät pidä myöskään omaan maan rötöstelevistä sossupummeista, joten persujen ei kannata silti äänestää heitä. Mutta jos oikeasti haluaa vaikuttaa pakolaisasiaan, niin kokoomukselle mahdollisimman paljon ääni ja SDP:lle ja vasemmistolle sekä vihreille mahdollisimman vähän. Kepulla ei ole niin väliä eikä oikein persuillakaan koska heidän kohdallaan mikään asia ei vaikuta politiikan käytäntöihin.

Äänestä

Ei kepulaiset pidä pakolaisista eikä siitä että maahanmuuttoon menee rahaa. He haluavat kaikki rahat jyväjemmareille tai kaupunkilaistuneille sellaisille. Kyllä kepua äänestämällä voi vaikuttaa pakolaispolitiikkaan. Ainakin enemmän kuin persuja. Jos heitä äänestää niin kohta täällä on meno kuin Ruotsissa koska eivät pysty vaikuttamaan mihinkään asiaan ja valtaa tulee enemmän vasemmalle, vihreille ja RKP:lle. Siksi pakolaisasioissa äänet kannattaa keskittää kokoomukseen ja kepuun. Siis on asioihin haluaa vaikuttaa. Jos vain haluaa mölistä asioista sekä aiheuttaa yleistä pahennusta mielipiteillään, niin silloin voi aivan hyvin olla persujen kannattaja. Mutta eivät he halua muuttaa tilannetta oikeasti, koska heiltä katoaisi silloin vaaliteema. Aivan kuten Kreikan suhteen He haluavat että se päättyisi onnettomasti ja menisi pieleen että heillä olisi vaaliteema. Kreikan selviäminen, siis hyvä asia olisi heille kauhistus. Sama myös pakolaispolitiikassa. Turha siis odottaa heiltä tekoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ihan.ok kirjoitti:

ohjelmaa, ja kyllä siinä minusta on ihan täyttä asiaa, tosin en ole mikään maailmanparantaja. Mutta Tukholman lähiöissä aikanaan vuosikaudet asuneena, niin niissä näki omin silmin kuinka holtiton maahanmuutto kolmansista maista että epäonnistunut integroituminen - aiheuttaa suuria ongelmia.

Onhan se järjetöntä sekin että somalit ovat jo vuosikausia käyneet lomilla kotimaassaan, mutta eivät kuitenkaan muuta sinne. Koska siellä ei ole sitä ns."taikaseinää". Osa muslimiperheistä myös lähettää lapsiaan entisiin kotimaihinsa "opetusmatkalle", jos näyttää siltä että lapset ovat länsimaistumassa liikaa. Eli ei haluta sopeutua.

Ja mitä järkeä siinä on että Suomi antaa ulkomaalaisille opiskelijoille ilmaisen koulutuksen täällä, ja englannin kielellä. Kun nämä ovat sitten valmistuneet, niin pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja häipyvät täällä hyvän koulutuksen saaneena - eivät hyödytä Suomea. Tietääkseni muissa maissa ylipistot ottavat ulkomaalaisilta opiskelijoilta maksun.

Että paljon olis kirveellä töitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu