Äänestä "persuton" ja parempi tulevaisuus

lastesikin_tähden

Sillä kaikki järkevät ihmiset tietävät, että suvaitsevaisuus on se, mikä on sitä oikeaa ihmisyyttä. Tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ja jokaista pitää kohdella samalla tavalla. Huolimatta etnisestä taustasta tai varallisuudesta.

90% persuista ei allekirjoita edellämainittuja arvoja.

Sinäkin voit siis tehdä oikean päätöksen jo nyt. Tulevien tai nykyisten lastesikin tähden.

141

474

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • njhnkhk

      Mamut vai perustuslaki?
      Julkaistu 06. helmikuu 2015
      En tiedä teistä, mutta minun mielestäni puolueiden vaaliohjelmien pitäisi olla edes jossain määrin toteuttamiskelpoisia ilman valtiosääntöoikeudellisia ongelmia. Eilen julkaistu Jussi Halla-ahon käsialaa oleva Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 vilisee sellaisia ongelmia, että useimmat ohjelman tavoitteita noudattavat lakiesitykset pysähtyisivät perustuslakivaliokuntaan. Koko ohjelma lähtee siitä ajatuksesta, että maahanmuuttajiin on voitava soveltaa erilaista lainsäädäntöä kuin kantasuomalaisiin.

      Otataanpa esimerkiksi yksi nosto ohjelmasta:

      mamupol ohjelma

      Mikähän tässä mahtaa olla pielessä?

      Näinkin lyhyestä otteesta löytyy peräti kaksi perustuslaillista ongelmaa. Suomen perustuslain 9 § 1 momentin mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Perussuomalaiset haluaisivat kuitenkin vastoin perustuslakia määrätä asumis- ja toimeentulotukea saavat maahanmuuttajat asumaan heille osoitetulla paikkakunnalla.

      Tästä päästäänkin sujuvasti toiseen ongelmaan. Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Maahanmuuttajiin ei tämän mukaan voida soveltaa eri lainsäädäntöä kuin kantasuomalaisiin paitsi siinä tapauksessa, että heitä ei lasketa ihmisten joukkoon kuuluviksi. Tällaista määritelmää en kuitenkaan ohjelmasta löytänyt.

      Jos nyt muutettaisiin asumis- ja toimeentuotukea koskevia lakeja siten, että niitä saavien olisi asuttava heille osoitetulla paikkakunnalla, niin lait koskisivat ihan kaikkia tukia saavia ihmisiä. Tämän jälkeen voitaisiinkin hajasijoittaa kaikki toimeentulotukea ja asumistukea saavat eri puolille Suomea. Tämä tuskin on perussuomalaisten yleisenä tavoitteena, vaikka kansanedustaja Tom Packalén esittikin vuoden päivät sitten tämäntapaista järjestelyä.

      Näitäkään lakimuutoksia ei voitaisi tehdä muuttamatta tuota perustuslain liikkumisvapautta koskevaa pykälää.

      Nyt joku sanoo, että muutetaan sitten perustuslakia siten, että se ei suojaa muita kuin syntyperäisiä suomalaisia. Jokainen vähänkään valtiosääntöoikeudesta ymmärtävä tietää, että perustuslakia ei muuteta yhtä helposti kuin tavallista lakia, mutta ei anneta sen häiritä. Muutetaan perustuslakia .

      Kirjataan sinne, että kaikki Suomen kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Jos oikein olen tulkinnut tuon ohjelman, niin tämäkään ei riittäisi. Vaaditaanhan ohjelmassa mahdollisuutta perua jo myönnetty kansalaisuus. Pitäisi kirjata, että kaikki syntyperäiset Suomen kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Tämäkään tuskin riittäisi, sillä olen huomannut perussuomalaisten löytävän ongelmia myös toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajien sopeutumisessa.

      Nyt alkaa perustuslailla suojattujen Suomen kansalaisten määritteleminen mennä jo vaikeaksi. Ehkä pitäisi ottaa käyttöön Nürbergin lakien mukaiset taulukot, joilla kansalaisuuus määriteltäisiin tarkasti:

    • epäinhimillinen_ps

      On siis syytä kysyä, mihin on Suomi, pohjoismaat ja koko maailma menossa, kun emme voi hyväksyä toisia ihmisiä ihmisinä?
      Kaikki nämä tasa-arvoa ja maahanmuuttoa yms. vastustavat puolueet ovat saastuttamassa tulevaa maailmaamme rasismilla ja lisäämällä eriarvoisuutta syntyperän ja varallisuuden mukaan. Ja ovat vielä ylpeitä siitä!!

      • enolepersu

        HALOO !!! Ettekö te vasemmistoliittolaiset näe mitä nuo muslimiterroristit maailmalla tekee ja islamilainen terrorismi vain pahenee koko ajan lähestyen Suomea, se on varmaa kuin paskan väätö sanotte mitä sanotte. Mutta te vihreitten kanssa haluatte kuskata niitä joka niemen notkoon saarelmaan.


      • tottajokasan

        Ja lasten ja varsinkin nuorten tyttöjen naisten takia mieluummin persut kuin islamisti muslimeja nuoleskelevat vihervasurit. Odottakaahan kun Syyriaan ISIS-joukkoihin lähteneet nuoret muslimi urhot palaa takaisin Suomeen. Ei siinä teidän idealistiset muslimiurhojen integroitumishaaveet takaisin Suomalaiseen yhteiskuntaan tule toimimaan. Ja meillä on tälläkin hetkellä Suomessa vaarallista porukka noista maista.

        Omassa työpaikassani on mamuja sekä Aasiasta että Venäjältä (hyviä työntekijöitä hoitoalalla) mutta empä laskisi toiveitani muslimipoikien varaan. Avatkaa silmänne tosiasioille vihervasurit jos ette itsenne takia niin ainakin lastenne takia..


      • JepJep2132

        Islam voi mennä vittuun minun mielestä, mutta viattomia ihmisiä ei saa arvostella jonkun ulkonäön takia.


      • liikaonainaliikaa

        Sinä siis haluat,että entinen meno saa jatkua.Täällä ei ole asuntoja omillekkan mihin meinaatHelsingissä sijoittaa näita rosvoja.Rautatiasemalla näkee,kun nämä loiset kyttää kuka olisi helppo nakki ryöstettäväksi tai raiskattavaksi.


      • liikaa.on

        Miksi tänne tuodaan loiseläjiä eikä entisetkään ole kotiutuneet tänne aina vaan uusia apiloita


    • 876543

      Näin se menee...

    • politiikko

      Vasuri ei oikein taida ymmärtää että pahempaa rasistia ei ole kuin itse vasuri.

      • jkut

        Ei ne ymmärrä muustakaan mitään ,


      • vanha_vasuri

        Jos uusnatsien vastaisuus on rasismia niin sitten olen siihen syyllinen. Muuten en.


      • politiikko

        Suomi on vapaa maa,täällä saa harrastaa jokainen omaa politiikkaansa oli se mikä tahansa.Ei ole mikään vasuri rasistien yksinoikeus vaalia politiikkaa.Vasuri kuvittelee että heillä vain on oikeus sanoa mitä tahansa mutta kun eivät oikein ymmärräa sitä että suomessa elää muitakin ihmisiä jotka käyvät töissä tekevät politiikka.mutta vasurille työhän on vieras käsite.Nämä työssä käyvät ihmiset pitävät nämä vasuri rasistit leivässä kiinni verorahoilla,että pääsevät tekemään tuhojaan. Aikoinaan tv:ssä tämä nainen puhui että porukalla kerätään rahat sakkojen maksuihin ym.itsenäisyys päivän tuhojen takia,mutta jos näin on niin missähän ne rahat on?? koska mitään ei ole maksettu, ei sakkoja ei korvauksia,teki tämä nainen paavot ja heitti takin ympäri?? Se on ihan turha tulla televisioon jauhaa paskaa kuin me maksetaan se ja se koska se todellakin on täysin huuhaata,koska ei sossun elätillä ole varaa maksaa mitään.Sen verran tutkinut näitä vasureita ja näitä äärioikeistoa, 99.9 prosenttia on vasureiden tekemiä tuhoja,viimeiseen 30 vuoteen ei ole äärioikeistolainen tehnyt tuhoja jotka ovat päätyneet yhteiskunnan maksettavaksi.Myös sekin vasuri se on se joka ensin aloittaa! sen verran olen myös Euroopassa kierrellyt näitä marsseja ja mielen ilmauksia seuraamassa.


      • 24688765

        Vai ei äärioikeisto ole tehnyt tuhoja.. jyväskylän puukotukset, kaasuiskut pride kulkueisiin, lukuisat pahoinpitelyt,kaasu iskut Koivulaaksoa vastaan. Kyllä näissä kaikissa yhteiskunta maksaa viulut. Anarkistit eivät äänestä vaikka heidät leimataan vasemmistolaisiksi,vasemmiston kanssa heillä ei ole mtn tekemistä. Muuten raapustuksesi oli katkeran,tietämättömänä ja hieman tyhmän ihmisen hätähuuto. Hätähuuto näille kaikille vajavaisuuksilleen..


      • enolepersu

        Otetaampa esimerkiksi tämä Sothsissa jääkiekkoa kännissä seuraillut puheenjohtaja Arhinmäki. Ennen kansanedustajaksi pääsyä kaveri rähinöi anarkistien kanssa presidentinlinnan edessä linnanjuhlien ollessa käynnissä. Kansanedustajana heti kun pääsi linnan juhliin niin eiku eliitin mukaan juhlimaan. Hallituksessa hyväksy Kreikka tuet ja oli vähän aikaa sitten Kreikan kommarien kanssa juhlimassa kun Kreikka ei aiokkaan maksaa velkojaan. Minä se vaan ihmetteleen onko tämmöinen käyttäytyminen selkärangan omaavan ihmisen käytöstä.


      • Demari64
        enolepersu kirjoitti:

        Otetaampa esimerkiksi tämä Sothsissa jääkiekkoa kännissä seuraillut puheenjohtaja Arhinmäki. Ennen kansanedustajaksi pääsyä kaveri rähinöi anarkistien kanssa presidentinlinnan edessä linnanjuhlien ollessa käynnissä. Kansanedustajana heti kun pääsi linnan juhliin niin eiku eliitin mukaan juhlimaan. Hallituksessa hyväksy Kreikka tuet ja oli vähän aikaa sitten Kreikan kommarien kanssa juhlimassa kun Kreikka ei aiokkaan maksaa velkojaan. Minä se vaan ihmetteleen onko tämmöinen käyttäytyminen selkärangan omaavan ihmisen käytöstä.

        Arhinmäen taustajoukot, Koivulaaksot ym. järjestelevät kiakkovieras ym. juhlia samaan aikaan kun Paavo vetelee valssia lihapatojen vierellä. Siinäpä linjakkaan linjaton puolue. Joskus aikanaan heitä duunarina äänestin mutta nythän tämä on sellaisten paikkoja hajoittavien räkyttäjien puolue jonka johtohahmo juo ja puhuu homoista, ei duunareista. Komea kello sillä on, sellainen jota köyhä ei koskaan pysty ostamaan. Toista se on oikeissa työväenpuolueissa. Rinne on kokenut ay mies ja jotenkin on duunaripuolella edes jonkinlaista otetta!


      • POLITIIKKO
        24688765 kirjoitti:

        Vai ei äärioikeisto ole tehnyt tuhoja.. jyväskylän puukotukset, kaasuiskut pride kulkueisiin, lukuisat pahoinpitelyt,kaasu iskut Koivulaaksoa vastaan. Kyllä näissä kaikissa yhteiskunta maksaa viulut. Anarkistit eivät äänestä vaikka heidät leimataan vasemmistolaisiksi,vasemmiston kanssa heillä ei ole mtn tekemistä. Muuten raapustuksesi oli katkeran,tietämättömänä ja hieman tyhmän ihmisen hätähuuto. Hätähuuto näille kaikille vajavaisuuksilleen..

        Ei ole mikään hätähuuto,todellakin vasuri on itsensä tuhoava rasisti.Mitä noihin puukotuksiin ym.koivulaaksoa kohdistuneihin juttuihin?? NIIN SIINÄ EI OLE OLLUT YKSIKÄÄN ÄÄRIOIKEISTOLAINEN TEKEMÄSSÄ YHTÄÄN MITÄÄN! OTAPPA TOSIAAN SELVÄÄ ASIOISTA ENNEN KUIN PUHUT JA KIRJOITTELET.SUOMESSA OLEVÄT ÄÄRIOISKEISTOLAISET TODELLISET OVA JO YLI 50 V IHMISIÄ,SE ETTÄ ALÄ SOTKE ÄÄRIOIKEISTOA JA SKINEJÄ KOSKA OVAT TÄYSIN ERI ASIA. SEKIN JO KERTOO PALJON NOISTA VASUREISTA ETTÄ KÄÄNTYVÄT JO OMIAKIN VASTAAN,KREIKASSA JO NYT KUSETTI VASURIT ÄÄNESTÄJIÄÄN NO MELLAKKAHAN SIITÄ TULI, SIINÄ NÄKEE KUIN VASURIT KUSETTAVAT OMIAAN.SEKIN VARMAAN ÄÄRIOIKEISTON VIKA? MITÄ TÄHÄN KOIVULAAKSOON TULEE NIN SIINÄ SE SUURIN PASKAN PUHUJA ÄÄRIOIKEISTOSTA,KAVERILLA EI OLE MITÄÄN TODELLISTA TIETOA ÄÄRIOIKEISTOSTA SE VAAN ON NIIN HELPPOA KIRJOITELLA KIRJOJA OMASTA PÄÄSTÄÄN. kUN TUOLLAISTA KIRJAA RUVETAAN KIRJOITTELEE NIIN KANNATTAISI TEHDÄ TUTKIMUSTA ASIASTA JOKA SAATTAA KESTÄÄ VUOSIA,NIIN ETTEI TARVITSI KEKSIÄ VALHEITA KUN KIRJOITTELEE.


      • vanha_vasuri kirjoitti:

        Jos uusnatsien vastaisuus on rasismia niin sitten olen siihen syyllinen. Muuten en.

        Jäi liikaa tyhjää tilaa soramontuille vuonna 18...harmi...


    • Meillähän ei voi äänestää vastaan vaan ainoastaan puolesta joten kukaan ei voi äänestää mitään persutonta tai vasuritonta tulevaisuutta vaikka mieli tekisikin.

      Kannattaa pysyä reaalisissa aiheissa!

      • 384857756

        Äänestämällä vaikkapa vasemmistoa saat taatusti erilaisen maailman missä,ei ehdoteta hihanauhoja tai etnisiä rekistereitä,ei suunnitella ghettoja mamuille ja köyhille. Kannattaisi eläkeläisen vain hysterioida kommunisteja heidän palstoillaan tai sisäistää mistä puhuttiin.


    • Hölmöäkäytöstä

      Jälleen muistutan teitä ystävällisesti! Huudatte tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, sananvapautta. Samalla kuitenkin julistatte sananvapauden rajoittamista persuilta, poliittisen liikkeen toimintaa persuilta sekä vastustatte mielipiteen vapautta. Miten se eroaa siitä unelmasta jota te väitätte persujen ajavan. Niinpä juuri. Te haluatte poistaa persut ja vaientaa persujen äänen juuri samalla tavalla kuin persut haluavat poistaa maahanmuuton ja vaientaa suvaitsevaisuuden äänen. Molemmilla puolilla on oikeus näihin omiin mielipiteisiinsä mutta vain teidän persuja vastustavien mielestä teillä on oikeus olla sitä mieltä toisista ihmisistä. Se on kaksinaismoraalia, ei suvaitsevaista, tasa-arvoista eikä sananvapautta. Joten meni omille reisille tuo teidänkin "jeesustelu" ja saarnanne siitä että olette "parempia ja suvaitsevaisempia ihmisiä"

      • 767676565654654

        Persujen sananvapauden rajoittaminen,mitä tarkoitat. Jos persujen rikokset tarkoitan heidän rasistiset kirjoitukset jotain tiettyä ryhmää on sananvapautta niin.. Persut saa älämölötä ihan kuinka paljon vain ja me saamme heidän selviin virheisiin ja tietämättömyýteen puuttua. Tuolla ylempänä on hyvä vastakirjoitus persujen koomiseen maahanmuutto agendaansa. Monesti tuntuu että vaientamalla persut heille tekisi vain palveluksen. Sen verran typeriä on heidän ulostulot.
        Persut nyt näkee salalittoja ja hyssyttelyä joka puolella,onko näin? Ei tietenkään, persujen marttyyri kaapuun se vain sopii..


      • Maksalaatikko66

        Rasistiset kirjoitukset tulee kitkeä, totta. Mutta jos kirjoitetaan maahanmuutosta, kysytään sen kustannuksista ja talouskurin ylläpitämiseksi ehdotetaan leikkauksia maahanmuutosta ja kehitysavusta tai kirjoitetaan turvallisuusuhkista joita maahanmuutto tuo tullessan niin se ei ole rasimia vaan talous- ja turvallisuuspolitiikkaa. Persuissa on myös paljon niitä joille maahanmuutto tai homoliitot eivät ole kynnyskysymys mutta EU politiikka ja eurokriittisyys kolahtaa.
        Esimerkiksi aloitus on jo kiihottamista kansanryhmää vastaan, yritys vaientaa poliittisen ryhmän sananvapaus sekä loukkaa sellaisia äänestäjiä ja poliitikkoja jotka eivät ole rasistisia. Virheitä ja tietämättömyyttä tuntuu olevan myös teillä.
        Käskette arvostaa ja hyväksyä vastakkaiset mielipiteet mutta samalla lyttäätte ja olette hyväksymättä persujen mielipiteet. Ristiriitaista!
        Miksi ihminen ei saa olla pitämättä maahanmuutosta tai maahanmuuttajista? Mitä jos on joutunut maahanmuuttajaryhmän hyökkäyksen ja ryöstön kohteeksi ja asenne on muuttunut, ei saisikaan olla kriittinen heitä kohtaan.

        Tämä on sitä kun vasemmistolainen tykkää maksalaatikosta niin kaikkien pitää tykätä maksalaatikosta. Jos persu sanoo kohteliaasti että "ei kiitos, en pidä maksalaatikosta" niin alkaa huuto että miksi ei tykätä. Ja ajetaan agendaa jossa maksalaatikkoa, maksalaatikon hintaa tai maksalaatikon aiheuttamia ruokamyrkytyksiä ei saa sanoa eikä niistä puhuta.


      • politiikko

        Jep,enempi rikoksia ovat tehneet nämä vasuri rasistit,niiden päämäärä on vain ja tuhota toisten kovalla työlla rakentamaansa työtä.Koska ykskään vasuri rasisiti ei ole tehnyt työtä eikä koskaan tule edes tekemään,nyt paavolla hätä saada työpaikkoja suomeen että saa kannattajille lisää sossu rahoja.Miten voi luottaa vasuri terroristiin?? koska paavokin kääntää takin joka asiassa,ensin puhuu ja sitten kieltää.Tälläkin oppositiossa "taistelee" omia päätöksiään vastaan,tietäähän sen kun koulutkin jäänneet kesken,niin miten tämä voi olla työväen puolue??? koska eivät itsekään ole koskaan kunnon töitä tehneet.


      • kkgkgkkg
        Maksalaatikko66 kirjoitti:

        Rasistiset kirjoitukset tulee kitkeä, totta. Mutta jos kirjoitetaan maahanmuutosta, kysytään sen kustannuksista ja talouskurin ylläpitämiseksi ehdotetaan leikkauksia maahanmuutosta ja kehitysavusta tai kirjoitetaan turvallisuusuhkista joita maahanmuutto tuo tullessan niin se ei ole rasimia vaan talous- ja turvallisuuspolitiikkaa. Persuissa on myös paljon niitä joille maahanmuutto tai homoliitot eivät ole kynnyskysymys mutta EU politiikka ja eurokriittisyys kolahtaa.
        Esimerkiksi aloitus on jo kiihottamista kansanryhmää vastaan, yritys vaientaa poliittisen ryhmän sananvapaus sekä loukkaa sellaisia äänestäjiä ja poliitikkoja jotka eivät ole rasistisia. Virheitä ja tietämättömyyttä tuntuu olevan myös teillä.
        Käskette arvostaa ja hyväksyä vastakkaiset mielipiteet mutta samalla lyttäätte ja olette hyväksymättä persujen mielipiteet. Ristiriitaista!
        Miksi ihminen ei saa olla pitämättä maahanmuutosta tai maahanmuuttajista? Mitä jos on joutunut maahanmuuttajaryhmän hyökkäyksen ja ryöstön kohteeksi ja asenne on muuttunut, ei saisikaan olla kriittinen heitä kohtaan.

        Tämä on sitä kun vasemmistolainen tykkää maksalaatikosta niin kaikkien pitää tykätä maksalaatikosta. Jos persu sanoo kohteliaasti että "ei kiitos, en pidä maksalaatikosta" niin alkaa huuto että miksi ei tykätä. Ja ajetaan agendaa jossa maksalaatikkoa, maksalaatikon hintaa tai maksalaatikon aiheuttamia ruokamyrkytyksiä ei saa sanoa eikä niistä puhuta.

        Se että aloittaja tuo oman mielipiteensä ei ole rasismia koska persut ei tietääkseni ole uskonto,ihonväri,tms vaan poliittinen liike.
        Persujen aloituksia kun täältä luet huomaat miksi heitä kohtaan tunnetaan antipatiaa. Alatyylistä ja henkilöön menevää pilkkaa. Aloittaja ei edes siihen syyllisty. Persuille voisi sanoa että sitä mitä kylvää myös niittää.
        Maahanmuuttoa saa kritisoida ja siitä puhutaan minusta jopa liikaa. Täällä on Mamuja hyvin vähän ja päinvastoin heitä saisi tulla huomattavasti enemmän. Kun kriitikot eivät usko kuin omaan "totuuteen" ei keskustelua voi syntyä. Hallaahon sekoilut ja usein kumottu tiedot jatkavat omaa elämäänsä ja kriitikoiden mielestä hän ei voi olla väärässä. Aina syy on milloin punavihreissä,stalinisteissa ,hesarissa,Ylessä jne... Aukaiskaasilmänne ja kkritisoimaan myös itseänne.


      • maksalaatikko66

        En sitä rasismiksi kuvaillutkaan vaan kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan tai siihen verrannollista toimintaa. Kansanryhmä voi olla poliittisen ajattelun ryhmäkin. Aloittaja puhuu myös suvaitsevaisuudesta mutta edustaa kirjoituksellaan juuri sitä että tiettyjä ihmisiä ei sitten suvaitakkaan. Maahanmuuttoa jauhetaan todellakin liikaa mutta se johtuu siitä että kustannuksia peitellään, kierrellään ja kaarrelaan asiaa. Lyödään faktat pöydälle ja ryhdytään laskemaan. Nyt kaikki on arvailujen peitossa.
        Mitä tulee persujen tekemiin aloituksiin niin eipä niitä täällä näy. Samaa jauhantaa muutaman vasurin toimesta ja aiheena persut ei suinkaan vasemmistoliitto. Ja vaikka se yksi kirjoittaja käytti roisia kieltä sillä oli aina faktoja puolueenne edustajista ja teoista.
        Kriitikot ei usko kuin omaan totuuteen. Juuri niin. Sinäkin puolustat aloittajaa ja maahanmuuttoa. Vain maahanmuuton vastustajien pitäisi aukaista silmät. Miksi ei siis maahanmuuton puolustajienkin. Ai niin mutta kun maksalaatikosta pitää tykätä ja piste. Osoiti juuri sen mistä puhuin. Aina syy on persuissa tai äärioikeistossa ei koskaan missään muussa.


      • 987765578

        Puolueen kannattajat eivät ole kansanryhmä. Tämä lienee ihan oikeudessakin todettu tai oikeastaan oikeus ei ottanut asiaa käsittelyyn tästä syystä.
        Maahanmuuton kustannuksia lienee hankala laskea koska intialainen nokian tj tai rakennus insinööri on eri asia kuin syyrialainen pakolainen. Persu logiikka ei tätä faktaa tajua. Samaten etnisiä laskelmia tai ihmisten etnistä taustaa ei luetteloida. Kuten ei silmienväriä tai uskontoja.Tiedetään työttömyyslukuja jne mutta sosiaaliturva on henkilökohtainen ei julkinen tieto. Saattaisi se v.i.tuttaa kantasuomalaistakin jos hänen sosiaaliset päätökset julkaistaisiin ja niitä retosteltaisiin..
        Heh,ei persujen aloituksia näy.. Taidat katsella maailmaa aika sumeiden lasien läpi..Teen työtä ja tunnen maahanmuuttajia. En millään mittarilla osaa katsoa että he ovat homogeeninen joukko kuten persut tekee.
        Persut ratsataa ennakkoluuloilla,väärillä tiedoilla ja kannattajiensa matalalla koulutustasolla. He luovat monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisen vastauksen,maahanmuuton.. Järkeä siinä ei ole rahtuakaan.
        Aiemmin vastaavat ummikotvastustivat lähes samoin argumentein kaikea uutta ja erikoista. Kun siihen tottuu tulevaisuuden persut pelkäävät taas jotain erikoista ja taas pettyvät kun taivas ei pudonnutkaan niskaan.


      • maksalaatikko66

        Sanoinkin verraten. Tiedetään vastaanottokeskusten määrä ja niiden kulut. Tiedetään maahanmuuton parissa työskentelevien ihmisten palkkakulut. Tiedetään myös paljonko sosiaalietuuksia maksetaan maahanmuuttajille. Tiedetään myös rikokset ja prosenttiosuudet. Kaikki tiedetään. Tällä selittämälläsi keinolla yritetään hämärtää ilmiselvät kulut. Turussa tehtiin selvitys kustannuksista ja se oli 30 miljoonaa/vuosi. Ja sitten se yritettiin salata. joten laskeminen onnistuu mutta sitä ei julkaista. Tietystä syystä, se ei miellytä veronmaksajia.
        Niistä sumeista laseista sen verran että minulla on maahanmuuttajaystäviä ja minulla on ollut yksi maahanmuuttaja töissäkin. On myös helppo tilastoida työperäinen maahanmuutto ja humanitaarinen maahanmuutto. On myös helppo tilastoida ja onkin tilastoitu mitkä etniset ryhmät työllistyvät.

        Sellainen instanssi kuin OECD teki tutkimuksen vuosina 2007-2009. Siinä todettiin että maahanmuuttaja sai keskimäärin 4,4 kertaa enemmän sosiaalitukia kuin kantaväestö ja 2,4 kertaa enemmän asumistukea. Siinä sinulle tasa-arvoa.

        Kaikkea uutta ei toki vastusteta mutta niinkin tuttu kuin Posti muutti nimensä dynaamiseksi Itellaksi joka ei kertonut nimenä mitään. Moni sitä vastusti ja kritisoi. Nythän siitä tuli taas posti.

        En ratsasta väärillä ennakkoluuloilla enkä väärillä tiedoilla ja jos sinusta tuntuu että ammattikorkeakoulututkinto on matalaa koulutustasoa niin sitten on. Se on vaan sinun ennakkoluulosi ja väärä tieto että persut olisivat kauttaaltaan rasisteja ja vähän kouluttautuneita hölmöjä. Todistit taas miten ennakkoluuloinen olet persuja kohtaan ja kuinka leimaat kaikki persut muutaman möläyttelijän tai kirjoittelijan takia.

        Noudata omia neuvojasi ja avaa silmäsi. Oulun kirvessurma, Porilaistytön murha, helsinkilääismummon ryöstö sekä ruotsinlaivan raiskaukset olivat maahanmuuttajien tekemiä. Isisiin on lähtenyt ennätysmäärä taistelijoita. Kustannuksia näistäkin tullut.


      • 455789

        Turussa laskettiin kulut mutta kukaan ei laskenut hyötyjä. Ei asioita voi laskea vain kulujen muodossa. Opittu kieli,kotouttaminen,työllistyminen miten lasket ne hyödyt myös. Suomen pankki mm.laskenut hyödyt ja haitat maahanmuutolle. Sitä rasistit eivät kyllä käytä ikinä esimerkkinä,tiedät varmaan syyn. Siinä maahanmuutto oli lopputulemaltaan suomelle ja kunnille hyödyllistä.
        Oecd laskelmista poimit muutaman esimerkin ja vauhkoat että saavat enemmän sosiaalietuuksia. Totta koska heillä on enemmän lapsia,asuvat isommissa asunnoissa ja monesti äiti kotona. Et muistanut kunnon kriitikkona mainita että samaisessa rapostissa lopputulema oli että maahanmuutto on yhteiskunnalle hyödyllistä ja edullista.
        Te luette raportteja kuin piru raamattua otatte yhden kohdan josta alkaa meteli. Sivuutatte täydellisesti teille epämielyttävät totuudet. Kuten laskun loppusumman..
        Oliko oulun kirvessurma ihonvärin aikaansaama vai mielenterveysongelman.. Muutama vuosi sitten metrossa harhainen suomalainen tappoi kirveellä toisen matkustajan. Saiko sinusta ihonväri tai uskonto sen aikaan? Jos tässä murhia ja raiskauksia lähdetään ynnäämään niin kyllä suomalainen senkin selvästi häviää.
        Tiesitkö muuten että enemmistö suomalaisista jotka istuvat ulkomailla tuomioita ovat raiskaajia tai pedofiiliasta tuomittuja. Isii joukkoihin lähteneistä puolet oli kantasuomalaisia...


      • maksalaatikko66

        Juuri niin. Hyödytkin pitäisi laskea siinä missä kaikki muukin. Siitä näke mitkä maahanmuuttajat kotoutuvat ja integroituvat yhteiskuntaan ja ne jotka eivät kotoudu. Tottahan se on sekin että suomessa on rikollisia. Ei niitä yhtään lisää tarvita muualta. Mutta nämä kirvessurmasta lähtien tulleet uutisoinnit olivat muutamien viikkojen sisään. Sinusta on epämiellyttävää esimerkiksi tilastoida raiskauksia. Niistä n. 20% on ulkomaalaistaustaisien tekemiä. Kun verrataan paljonko maahanmuutajia kantaväestöön nähden niin prosentti on hälyyttävän suuri.
        Ulkomaalaistaustainen tuttuni kertoi eräästä perheestä jossa tytär tapaili salaa suomalaispoikaa. Ei uskaltanut veljelleen eikä isälleen kertoa koska heistä suomalaiset ovat väärää väriä ja uskoa. Sellaista kotoutumista.
        Sekin voitaisiin tutkia onko esimerkiksi muslimeissa enemmän mielenterveysongelmia kuin jossain muussa ryhmässä.
        Sellon joukkomurhaajasta oli poliisille pyyntöjä uhkaavan käytöksen takia mutta poliisi myönsi ettei voi oikein tehdä mitään kun leimataan rasistiksi. Miten kävi? o


      • 2489653
        maksalaatikko66 kirjoitti:

        Juuri niin. Hyödytkin pitäisi laskea siinä missä kaikki muukin. Siitä näke mitkä maahanmuuttajat kotoutuvat ja integroituvat yhteiskuntaan ja ne jotka eivät kotoudu. Tottahan se on sekin että suomessa on rikollisia. Ei niitä yhtään lisää tarvita muualta. Mutta nämä kirvessurmasta lähtien tulleet uutisoinnit olivat muutamien viikkojen sisään. Sinusta on epämiellyttävää esimerkiksi tilastoida raiskauksia. Niistä n. 20% on ulkomaalaistaustaisien tekemiä. Kun verrataan paljonko maahanmuutajia kantaväestöön nähden niin prosentti on hälyyttävän suuri.
        Ulkomaalaistaustainen tuttuni kertoi eräästä perheestä jossa tytär tapaili salaa suomalaispoikaa. Ei uskaltanut veljelleen eikä isälleen kertoa koska heistä suomalaiset ovat väärää väriä ja uskoa. Sellaista kotoutumista.
        Sekin voitaisiin tutkia onko esimerkiksi muslimeissa enemmän mielenterveysongelmia kuin jossain muussa ryhmässä.
        Sellon joukkomurhaajasta oli poliisille pyyntöjä uhkaavan käytöksen takia mutta poliisi myönsi ettei voi oikein tehdä mitään kun leimataan rasistiksi. Miten kävi? o

        Kantasuomalainen tuttuni kertoi eräästä perheestä jossa tytär tapaili salaa suomalaispoikaa. Ei uskaltanut veljelleen eikä isälleen kertoa koska heistä mamut ovat väärää väriä ja uskoa. Sellaista kotoutamista.
        Sekin voitaisiin tutkia onko suomi24 käyttäjillä enemmän mielenterveysongelmia kuin verrokkisivustoilla.


      • 0101011991991

        No mutta virhe.
        "jossa tapaili salaa suomalaispoikaa".
        "Mamupoikaa"..


      • maksalaatikko66
        2489653 kirjoitti:

        Kantasuomalainen tuttuni kertoi eräästä perheestä jossa tytär tapaili salaa suomalaispoikaa. Ei uskaltanut veljelleen eikä isälleen kertoa koska heistä mamut ovat väärää väriä ja uskoa. Sellaista kotoutamista.
        Sekin voitaisiin tutkia onko suomi24 käyttäjillä enemmän mielenterveysongelmia kuin verrokkisivustoilla.

        Tämä ei ole mikään satu vaan ihan todellinen tapaus. Maahanmuuttajaperheen tytär ei olisi saanut tapailla kantasuomalaista, vaaleaa poikaa koska väri ja uskonto olivat väärät hänen tyttärelleen.
        Käskette avaamaan silmät ja ymmärtämään maahanmuuttoa mutta itse suljette silmät rikollisuudelta ja jopa kantasuomalaisia vastaan olevalta rasismilta.
        Todennäköisesti S24 sivustoilla on enemmän mielenterveysongelmista kärsiviä kuin jossain muussa sivustossa. Se ei kuitenkaan poissulje sitä että täällä voi olla myös hyvin fiksujakin kirjoittajia. Esimerkiksi käsityksenne maahanmuuttovastaisesta ihmisestä on kaljapussin kanssa mölyävä persu. Mutta kun niitä löytyy kauluspaitaisena yritysjohtajana esim. kokoomuksesta. Kannattaa todella availla niitä silmiä!


      • 78392929

        Totta on sekin että monelle suomalaisperheen vesalle ei hyväksytä mamu sulhoa..
        Sinulta jäänyt tämä rasismi huomaamatta..
        Mamuissa on hyvinkin järkeviä/fiksuja ihmisä. Käsityksesi mamuista on hyvinkin tietämätön.Mutta mamuja löytyy kauluspaitaisena yritysjohtajine esim.kokoomuksesta. Kannattaa availla niitä silmiä.


      • maksalaatikko66
        78392929 kirjoitti:

        Totta on sekin että monelle suomalaisperheen vesalle ei hyväksytä mamu sulhoa..
        Sinulta jäänyt tämä rasismi huomaamatta..
        Mamuissa on hyvinkin järkeviä/fiksuja ihmisä. Käsityksesi mamuista on hyvinkin tietämätön.Mutta mamuja löytyy kauluspaitaisena yritysjohtajine esim.kokoomuksesta. Kannattaa availla niitä silmiä.

        Totta sekin ja sekin on väärin. Olettaisin että käsitykseni mamuista on hyvä sillä minulla on afrikkalaistaustaisia tuttavia sekä olen työllistänyt yhden afganistanilaisen. Käyn myös silloin tällöin syömässä kebabit ulkomaalaistaustaisen tuttuni ravintolassa.
        Mutta vaikka tulenkin hyvin toimeen näitten mukavien ihmisten kanssa haluan silti tietää mitä maahanmuutto maksaa, mitkä ovat taloudelliset hyödyt, mitä se valtion budjetin kannalta merkitsee ja miksi rikollistilastoissa on niin paljon maahanmuuttajia.

        Kebab on muuten yhtä hyvää kuin suomalainen perus maksalaatikko


      • tyhmäsuomalainen
        455789 kirjoitti:

        Turussa laskettiin kulut mutta kukaan ei laskenut hyötyjä. Ei asioita voi laskea vain kulujen muodossa. Opittu kieli,kotouttaminen,työllistyminen miten lasket ne hyödyt myös. Suomen pankki mm.laskenut hyödyt ja haitat maahanmuutolle. Sitä rasistit eivät kyllä käytä ikinä esimerkkinä,tiedät varmaan syyn. Siinä maahanmuutto oli lopputulemaltaan suomelle ja kunnille hyödyllistä.
        Oecd laskelmista poimit muutaman esimerkin ja vauhkoat että saavat enemmän sosiaalietuuksia. Totta koska heillä on enemmän lapsia,asuvat isommissa asunnoissa ja monesti äiti kotona. Et muistanut kunnon kriitikkona mainita että samaisessa rapostissa lopputulema oli että maahanmuutto on yhteiskunnalle hyödyllistä ja edullista.
        Te luette raportteja kuin piru raamattua otatte yhden kohdan josta alkaa meteli. Sivuutatte täydellisesti teille epämielyttävät totuudet. Kuten laskun loppusumman..
        Oliko oulun kirvessurma ihonvärin aikaansaama vai mielenterveysongelman.. Muutama vuosi sitten metrossa harhainen suomalainen tappoi kirveellä toisen matkustajan. Saiko sinusta ihonväri tai uskonto sen aikaan? Jos tässä murhia ja raiskauksia lähdetään ynnäämään niin kyllä suomalainen senkin selvästi häviää.
        Tiesitkö muuten että enemmistö suomalaisista jotka istuvat ulkomailla tuomioita ovat raiskaajia tai pedofiiliasta tuomittuja. Isii joukkoihin lähteneistä puolet oli kantasuomalaisia...

        Kyllähän vihervasemmiston taloustaidot tiedetään. Jakelevat vaan toisten tienaamia rahoja tiesminne huitsin nevadaan. On nähty vuosikymmeniä. Ei sitä osaa enään kyllä kokkareet, puhumattakaan sossuista ja tiedetäänhän se kepun siltarumpupolitiikkakin.

        Johtopäätös: Kansa saa sellaiset johtajat jotka se ansaitsee eli suomalaiset on tyhmiä.


      • meri.hoitaa

        Eiköhän humaanin maahantulon aika alkaa olla jo ohi ympäri Eurooppaa tulee leiri Afrikan sarven alueelle heitä ruokitaan sinne


    • näinontosi

      jos vasurit istuu hallituksessa niin persus ei laula leikkaatte eläkkeitä ja korotatte veroja mutta PS on parasta Suomalaisille.

      • 844746635

        Joitain veroja varmasti joutuu nostamaan,se lienee selviö. Eläkkeitä jo nostimme joten emme niitä leikkaa.Puolustuksen korotuksista voimme leikata ja joitain vähennyksiä poistaa. Mutta teemamme on enempi elvyttävä kuin leikkaava- Siksi vasemmisto..


    • Ikuinennettomaksaja

      Ihan hyvä avaus.. paitsi että meidän ei ole pakko valita PS ja VAS välillä - onneksi!

      • äänestä_vasemmistoa

        Ei ole pakko, mutta duunareiden kannattaa varmasti valita VAS. Sillä se on ainoa puolue joka edes yrittää ajaa työväen etuja.


    • stasisaksankundivapaalla

      tiusasta ei ole tutkittu kundi saa kulkea vapaana. Häntä ei siis saa sanoa maanpetos-sanalla kun se päästettiin pälkähästä mutta stasiyhdysmies on sallittu

      samoin Stasi-Saksan Max

      HUOM. Tiusasen kavaltamia uhreja DDR:ssä mihin he joutuivat ja mitä heille tapahtui, ei ole haatateltu eiväkä kukkahatut välitä kuin mamunrakastamisesta

      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/02/02/ilmiantajan-tarina-pentti-tiusanen

      Heidän lisäkseen Tiusanen piti kirjaa itäsaksalaisten tuttujensa poliittisista kannoista, arvioiden esimerkiksi, oliko heillä aikomusta loikata maasta. Stasin vaatimuksesta hän kirjoitti raportin myös omasta tyttöystävästään.

      http://www.kymensanomat.fi/Online/2015/02/10/Tiusasen vetäytymisen taustalla puolueen epäluottamus ja epäasiallinen käytös/2015318614196/4

      piirihallitus äänesti pari viikkoa sitten Tiusasen nauttimasta luottamuksesta. Enemmistö koki epäluottamusta.

      Repo ei halua kommentoida luottamuskäsittelyn syitä yksityiskohtaisesti. Kymen Sanomien saaman tiedon mukaan epäluottamuksen laukaisi Tiusasen epäasialliseksi koettu käytös erästä naisehdokasta kohtaan.

      • hyivittumitäpaskaa

        Haista PASKA säkin nettianonyymi herjaaja. Satun tietämään kirjoituksessa mainitun herjatun, ja hän ei millään muotoa ole koskaan lakia rikkonut. Itse toivon lähinnä sitä, että kun vasemmistoliitto oikeasti haluaa parantaa pienituloisten asemaa, ei varmaan kannattaisi keskityä vainoamaan kansalaisia jotka on vasemmistolaisia... Haukkumastasi sanoin, että en koskaan ole internetiin kirjoittanut nimellä, mutta jos tarvis tulisi, pystyisin puolustamaan herjattua.

        Mitä sulle intenetin anonyyninatsille muka vaikka se Tiusanen on tehnyt ( ei varmasti mitään!!!!)? Se yritti duunarimaakunassa ajaa uudistuksia, jossa olis syntynyt työpaikkoja rautatieliikenteen turvallisuuden parantamisessa. Todella vahva oikeasti kansanedustaja oli myös.

        Voi vittu mä inhoan kateellisia köyhiä, vihaan ja inhoan! Jopa tavikset muodostuu uhaksi nettisekopäille varmaan siinä tapauksessa, jos on on joku tukipelleperheen kasvatti, jonka sohvalta määkyvä koskaan työssä käymätön tukielättiisä sanoo, että "hei noi vasemmistolaiset on kermaperseitä"... HYI.


    • persuton_maa_on_paree

      Muistakaa myös persujen Packalenin ehdotukset siirtää kaikki vähätuloiset erillisiin lähiöihin. Ja puolueen taka-ajatuksena onkin varmaan pakolliset köyhä-käsivarsinauhat, että erottuisivat "normaali-ihmisistä".

      • persuton_maa_paree

        Muistakaa myös persumiljonääri Sampo Terhon unelmat työväen "parhaaksi":

        - Työntekijöiden irtisanomisten helpottaminen työnantajalle = ei irtisanomisaikaa
        - Työttömien pakkotyö 1 vuoden työttömyyden jälkeen, ottamatta huomioon nykyistä ammattitaitoa (esim. kuka vaan katuja lakaisemaan).
        - Yli 60 vuotiaiden palkkaa voidaan alentaa (työmäärää ei tietenkään)
        - Kela korvausten poisto
        - Korkeakoulu-opiskelu maksulliseksi kaikille (köyhillä ei enää varaa opiskella)


      • eduskunnan_persutörpöt

        Muistakaa myös persujen kansanedustaja Hakkarainen, joka on tullut kuuluisaksi monillakin typeryyksillään. Mm. kikkelikuvaajana.


      • ja_näitähän_riittää

        Seuraavat perussuomalaisten aktiivijäsenet on tuomittu rikoksista.

        Matti Putkonen
        - raiskaus (vankeusrangaistus)

        Pentti Oinonen
        - törkeä rattijuopumus (vankeusrangaistus)
        - liikenteen vaarantaminen
        - ampuma-aserikos

        Ville Vähämäki

        - rattijuopumus

        Mika Niikko

        - ajoi varastetulla autolla jalankulkijan päälle suojatiellä
        - käsilaukkuvarkauksia
        - luottokorttipetoksia (vankeusrangaistus)
        - ajeli lainvastaisesti ystävänsä varastamalla työkoneella rakennustyömaalla

        Teuvo Hakkarainen

        - ajoneuvon luovuttaminen juopuneelle
        - liikenteen vaarantaminen
        - arvoesineiden varastaminen kirkosta
        - haaskaus

        Pertti Virtanen

        - liikenteen vaarantaminen

        Kike Elomaa

        - kaksi rekisterimerkintärikosta
        (lisäksi Elomaan puoliso oli päätekijä laajassa petosjutussa Ruotsissa)

        James Hirvisaari (Nyk. Muutos 2011, Suomen Sisu)

        - kiihottaminen kansanryhmää vastaan

        Jussi Halla-aho (Suomen Sisu)

        - uskonrauhan rikkominen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan (KKO)

        Juha Väätäinen

        - kertonut olevansa rikoksesta tuomittu, mutta ei ole kertonut rikosnimikettä

        Heikki Parviainen, kaupunginvaltuutettu

        - pahoinpitely (vankeusrangaistus), uhri halvaantui

        Petri Nurminen

        - lasten seksuaalinen hyväksikäyttö (vankeusrangaistus)
        - törkeä rattijuopumus (vankeusrangaistus)
        - liikenneturvallisuuden vaarantaminen
        - ajoneuvorikkomus

        Jouko Juvonen (taiteilijanimi "Carl J. Danhammer")

        - raiskaus (vankeusrangaistus)
        - useita rikosepäilyitä törkeistä petoksista (joulukuu 2011)

        Jarmo Juntunen

        - jatkettu merilain rikkominen (vankeusrangaistus)
        - merilain rikkominen
        - kaksi petosta
        - kaksi aluksen katsastusrikkomusta
        - merimieskatselmuksesta ja merimiesten luetteloimisesta annetun lain rikkominen

        Jarkko Korpi, puheenjohtaja, Espoon ps

        - huumausainerikkomus

        Mikael Lith, puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan ps-nuoret, Suomen Sisun jäsen

        - pahoinpitely (hakkasi tyttöystävänsä)
        - oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen

        Tommi Laitila

        - pahoinpitely
        - liikenteen vaarantaminen

        Rami Sipilä

        - laiton uhkaus (kansanedustajaan kohdistettu tappouhkaus)

        Hannu Haapasalmi

        - törkeä petos

        Kari Bärlund

        - kavallus (vankeusrangaistus)

        Timo J. Laihinen

        - väärennös

        Heinz Juhani Vuorela

        - kunnianloukkaus

        Pauli Lella

        - Törmäsi tahallaan naiseen Jaguar-autollaan, 60 päivää ehdollista vankeutta
        pahoinpitelystä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

        Freddy van Wonterghem

        - kiihottaminen kansanryhmää vastaan

        Jaakko Ilari Pirhonen, Oulun vaalipiiri, kunnanvaltuutettu (Haapajärven käräjäoikeus R 03/149)

        - Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

        Hans-Peter Anttonen, valtuutettu Merikarvialla

        - Törkeä talousrikos, kahdeksan kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.
        Käräjäoikeus määräsi Anttosen myös neljäksi vuodeksi liiketoimintakieltoon.

        Krista Poutanen
        Juhani Pellikka
        Asko Salminen
        Matti Kyllönen
        Alpo Ylitalo
        Kari Tykkyläinen
        Raul Lehto

        Yllä oleva lista ei ole täydellinen.


      • ps_rähinäremmi

        Persurikollisiahan riittää, sillä rikollisistahan puolueen ydinkin on koottu.


      • ps_äärioikeistoa

        Listalta puuttuu se kirjastopuukottaja-persu?


      • uistinta_sinne
        persuton_maa_paree kirjoitti:

        Muistakaa myös persumiljonääri Sampo Terhon unelmat työväen "parhaaksi":

        - Työntekijöiden irtisanomisten helpottaminen työnantajalle = ei irtisanomisaikaa
        - Työttömien pakkotyö 1 vuoden työttömyyden jälkeen, ottamatta huomioon nykyistä ammattitaitoa (esim. kuka vaan katuja lakaisemaan).
        - Yli 60 vuotiaiden palkkaa voidaan alentaa (työmäärää ei tietenkään)
        - Kela korvausten poisto
        - Korkeakoulu-opiskelu maksulliseksi kaikille (köyhillä ei enää varaa opiskella)

        No kai se nyt teikäläisiä laiskoja yhteiskunnan loisia harmittaisi kun joku pakottaisi paksun ahterinne liikkeelle.


    • rasisminmentäväreikä

      90% on siis sitä mieltä, että Suomen tulee ruokkia koko maailma. Tämähän on se ainoa hyväksytty johtopäätös, jonka tästä rasismi-ihkuilusta voi vetää. Kiitti ei, annan mieluummin pimperoa eräälle unelmieni persulle, sitten joskus.

      • paree_jopa_ilman

        Tuolla laskutaidolla ja tiedon määrällä päädyt antamaan niille kaikille puskapersuille löystynyttä vehjettäsi. Mutta sehän on vaan sulle "iloksi", luulisin...


      • jos_hajun_vaan_kestää

        Ketäpä nyt homeinen vehje kiinnostaisi? No ehkäpä persupojille sekin olisi saavutus... hehehe


    • Jepjep123xx

      Asiaa! Vihdoinkin jotain järkevää ja selkärankaista puhetta.

    • VasemmistoLiberaali

      äänestän aina vasemmistoa tai vihreitä te rasistit voitte suksia itseenne suomeen saisi tulla triljoonia maahanmuuttajia lisää ainoastaan te rasisti pellet näätte sen ongelmana maapallo on yhteinen

      • sfsdfsdfs

        "äänestän aina vasemmistoa tai vihreitä"

        ET ÄÄNESTÄ.

        "te rasistit voitte suksia itseenne"

        EMME SUKSI.

        "suomeen saisi tulla triljoonia maahanmuuttajia lisää"

        EI SAA.

        "ainoastaan te rasisti pellet näätte sen ongelmana"

        NÄEMME, KOSKA OLEMME OIKEASSA JA SINÄ OLET PELKKÄ RUMA RÄKÄ.

        "maapallo on yhteinen"

        EI OLE.


      • VasemmistoLiberaali
        sfsdfsdfs kirjoitti:

        "äänestän aina vasemmistoa tai vihreitä"

        ET ÄÄNESTÄ.

        "te rasistit voitte suksia itseenne"

        EMME SUKSI.

        "suomeen saisi tulla triljoonia maahanmuuttajia lisää"

        EI SAA.

        "ainoastaan te rasisti pellet näätte sen ongelmana"

        NÄEMME, KOSKA OLEMME OIKEASSA JA SINÄ OLET PELKKÄ RUMA RÄKÄ.

        "maapallo on yhteinen"

        EI OLE.

        ja ette todellakaan ole teidän jutuilla ei ole mitään todellisuuteen liittyvää muuta kun jatkuva syyttely ja marttyyriksi tekeytyminen


      • syöpävasemmisto

        Maapallo tuntuu yhteiseltä kunnes maahanmuttaaja raiskaa tyttäresi tai tappaa läheisesi. Silloin alkaa tuntumaan että olisikohan pitänyt hieman miettiä maahanmuuttoa toiselta kantilta. Nythän supo tutkii terroristiepäiltyjä ym. Suomalainen rauha on mennyttä. Samoin eurooppalainen rauha. Ei länsimaiseen kulttuuriin kuulu pelätä liikkua kaduilla, pelätä sanomisiaan tai kirjoituksiaan.
        Toisekseen suomalaisen veronmaksajan ei ole velvollisuus maksaa muiden maiden ihmisten elämistä, ei kreikkalaisten, ei saksalaisten, ei afgaanien, ei sudanilaisten. Meidän tehtävänä on kerätä omalta kansalta verovaroja että pystymme huolehtimaan omista sairaista, vanhuksista, lapsista sekä syrjäytyneistä. Teille tässä maahanmuuttajien auttamiskiihkossa on unohtunut että omat meinaavat jäädä hoitamatta.
        En minäkään arvosta sellaista äitiä joka jättää omat lapsensa heitteille mutta hoitaa ja ostaa ruokaa naapurin lapsille.


      • soiniuskovat_juopot

        En minäkään arvosta persuäitejä, jotka juopottelee kaiket päivät, jakaa persettä kaikille kännikavereilleen ja jättää lapsensa heitteille. Ja näitähän riittää. Soiniuskovia kaljakuppiloiden "hengettäriä".


      • Koroljov
        syöpävasemmisto kirjoitti:

        Maapallo tuntuu yhteiseltä kunnes maahanmuttaaja raiskaa tyttäresi tai tappaa läheisesi. Silloin alkaa tuntumaan että olisikohan pitänyt hieman miettiä maahanmuuttoa toiselta kantilta. Nythän supo tutkii terroristiepäiltyjä ym. Suomalainen rauha on mennyttä. Samoin eurooppalainen rauha. Ei länsimaiseen kulttuuriin kuulu pelätä liikkua kaduilla, pelätä sanomisiaan tai kirjoituksiaan.
        Toisekseen suomalaisen veronmaksajan ei ole velvollisuus maksaa muiden maiden ihmisten elämistä, ei kreikkalaisten, ei saksalaisten, ei afgaanien, ei sudanilaisten. Meidän tehtävänä on kerätä omalta kansalta verovaroja että pystymme huolehtimaan omista sairaista, vanhuksista, lapsista sekä syrjäytyneistä. Teille tässä maahanmuuttajien auttamiskiihkossa on unohtunut että omat meinaavat jäädä hoitamatta.
        En minäkään arvosta sellaista äitiä joka jättää omat lapsensa heitteille mutta hoitaa ja ostaa ruokaa naapurin lapsille.

        "Ei länsimaiseen kulttuuriin kuulu pelätä liikkua kaduilla, pelätä sanomisiaan tai kirjoituksiaan."

        Ottaen huomioon, mikä rikollisuustilanne Euroopan ja Pohjois-Amerikan kaupungeissa vallitsee ja miten poliittisesti epäkorrekteja kirjoittajia lännessä järjestelmällisesti syrjitään ja suoranaisesti vainotaan, on pakko sanoa, että juuri tuo kaikki kuuluu olennaisesti nykylänsimaiseen "kulttuuriin". Asiasta enemmän:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Samuel_T._Francis#Anarcho-tyranny


    • sfsdfsdfs

      Paskannan suvaitsevaisuuden päälle. Vihervasemmistolaisilta viedään äänioikeus pois ja sille ette mahda mitään.

      • VasemmistoLiberaali

        siinä todistit persujen loputtomalla kusipää asenteella kuvittelette tekevänne vaikutuksen


      • OmaAsenteenne
        VasemmistoLiberaali kirjoitti:

        siinä todistit persujen loputtomalla kusipää asenteella kuvittelette tekevänne vaikutuksen

        Itse olette tuon suvaitsevaisuus sanan tuhonneet, samoin käsitteen rasismi. Kun lukee teidän suvaitsevaisten vasemmistolaisten kirjoituksia ja haukkuja perussuomalaisia kohtaan niin ei voida puhua enää suvaitsevaisista ja asiallisista ihmisisitä. Te vihaatte persuja, te vihaatte yhtä oman maanne ihmisistä koostuvaa kansanryhmää. Te kyllä haluatte suvaitsevaisuuden nimissä tuoda naisia alistavien ja homoja vihaavien kulttuurien edustajia maahanmuuttajina suomeen. Mutta persuja vihaatte vaikka olette suvaitsevaisia. Ei ole rasismia kysyä mitä maksaa. Sen kysyminen ei ole rotuvihaa. Ei se myöskään ole suvaitsemattomuutta. Suvaitsemattomuutta on yritys vaientaa vaikeita asioita huutamalla rasisti tai suvaitsematon. Se ei myöskään tee teistä kovin sivistyneitä ilmaistessanne vihaa perussuomalaisia kohtaan. Joku sanoo että saatte samalla mitalla takaisin. Sekö on korrektia ja sivistynyttä käytöstä? Sehän kertoo että olette samanlaisia vihajuntteja kuin väitätte persujen olevan.


      • VasemmistoLiberaali
        OmaAsenteenne kirjoitti:

        Itse olette tuon suvaitsevaisuus sanan tuhonneet, samoin käsitteen rasismi. Kun lukee teidän suvaitsevaisten vasemmistolaisten kirjoituksia ja haukkuja perussuomalaisia kohtaan niin ei voida puhua enää suvaitsevaisista ja asiallisista ihmisisitä. Te vihaatte persuja, te vihaatte yhtä oman maanne ihmisistä koostuvaa kansanryhmää. Te kyllä haluatte suvaitsevaisuuden nimissä tuoda naisia alistavien ja homoja vihaavien kulttuurien edustajia maahanmuuttajina suomeen. Mutta persuja vihaatte vaikka olette suvaitsevaisia. Ei ole rasismia kysyä mitä maksaa. Sen kysyminen ei ole rotuvihaa. Ei se myöskään ole suvaitsemattomuutta. Suvaitsemattomuutta on yritys vaientaa vaikeita asioita huutamalla rasisti tai suvaitsematon. Se ei myöskään tee teistä kovin sivistyneitä ilmaistessanne vihaa perussuomalaisia kohtaan. Joku sanoo että saatte samalla mitalla takaisin. Sekö on korrektia ja sivistynyttä käytöstä? Sehän kertoo että olette samanlaisia vihajuntteja kuin väitätte persujen olevan.

        seli seli vasemmistolaiset ovat kuitenkin 100 kertaa asiallisempia kuin persut ja ton "maahanmuuttajien suvaitseminen" on ihan teidän netti persujen keksimiä satuja


      • Koroljov
        OmaAsenteenne kirjoitti:

        Itse olette tuon suvaitsevaisuus sanan tuhonneet, samoin käsitteen rasismi. Kun lukee teidän suvaitsevaisten vasemmistolaisten kirjoituksia ja haukkuja perussuomalaisia kohtaan niin ei voida puhua enää suvaitsevaisista ja asiallisista ihmisisitä. Te vihaatte persuja, te vihaatte yhtä oman maanne ihmisistä koostuvaa kansanryhmää. Te kyllä haluatte suvaitsevaisuuden nimissä tuoda naisia alistavien ja homoja vihaavien kulttuurien edustajia maahanmuuttajina suomeen. Mutta persuja vihaatte vaikka olette suvaitsevaisia. Ei ole rasismia kysyä mitä maksaa. Sen kysyminen ei ole rotuvihaa. Ei se myöskään ole suvaitsemattomuutta. Suvaitsemattomuutta on yritys vaientaa vaikeita asioita huutamalla rasisti tai suvaitsematon. Se ei myöskään tee teistä kovin sivistyneitä ilmaistessanne vihaa perussuomalaisia kohtaan. Joku sanoo että saatte samalla mitalla takaisin. Sekö on korrektia ja sivistynyttä käytöstä? Sehän kertoo että olette samanlaisia vihajuntteja kuin väitätte persujen olevan.

        "Te kyllä haluatte suvaitsevaisuuden nimissä tuoda naisia alistavien ja homoja vihaavien kulttuurien edustajia maahanmuuttajina suomeen."

        Entä sitten suomalainen, eurooppalainen ja amerikkalainen oikeisto, joka haluaa yhtä kiihkeästi tuoda maahanmuuttajia länteen halpatyövoiman reserviksi, samantekevää millaisia ja mistä? Jos massasiirtolaisuuden ylläpitäminen olisi leimallisesti vasemmistolainen projekti, sen ylläpitäminen olisi lakannut jo ajat sitten.


    • suvaitaanko

      Romaani sanoi:"Anna vitonen"
      -En anna
      "Sinähän olet rasist",sanoi romaani

      • persu_on_uusnatsi

        Persu sanoi: "Anna vitonen"
        -En anna
        "Sinähän olet rasisti", sanoi persu


      • rasistipersut

        Persu potkii mamumummoa kadulla.
        Mummo sanoo: "Olet rasisti"
        Persu vastaa: "Ei, olen maahanmuuttokriittinen"


      • soinismin_hedelmiä

        tyhjä pää, pahat teot


      • soinismin_hedelmiä

        Kikkelikuvia ja vihaa ...


      • vihapuolue_ps

        Läskiä enemmänkin ja kuulapää


    • Perussuomiparassuomi

      Persulaista maanläheistä ja ihmisläheistä, korruption vastaista, aitoa meininkiä koko maailman laajuisesti, kiitos. Persujen tiukka mutta silti asiallinen lähestymistapa on säikyttänyt kaikenmaailman kaavoihin kangistuneet muinaisjäänteet. Huih!!! PS ärähtää. Tulee pissat housuun. PS on parasta mitä Arkadianmäelle on vähään aikaan saatu. Aitoja ihmisiä suoraan kansan syvistä riveistä. Siellä toimitaan, eikä junailla kuvioita kansalta piilossa. Näitä poppoita on ollut jo ihan liikaakin.

      Niin ja varokaa mm. kokoomusnuorten trolleja, jotka pesii näilläkin palstoilla syöttämässä ihmisille harhaoppejaan. Kokoomuslainen ajattelu on tuhoon tuomittua perseilyä. No, näkeehän sen jo ihan käytännössäkin.

      • PS_huijarit_ja_luikurit

        "PS on parasta mitä Arkadianmäelle on vähään aikaan saatu. " ... heheheh heeheheh

        Soini toteutti heti Suomen historian pahimman äänestäjiensä kusetuksen.
        Ennen vaaleja hän lupasi pistää Suomen talouden kuntoon ja työllisyyden kaikille ja ... ja ... ja KUNHAN vaan persut saa vaalivoiton ....
        Ja annas olla kun se vaalivoitto sitten tuli, mitä tekee kusetuksen maailmanmestari ja lapamadon selkärangan omistava Soini?

        Menee häntä koipien välissä ja itkua tuhertaen opposition puskiin piiloon. Ei pysty ... ei pysty ... liian hapokasta on tämä vastuunotto.

        Eli. Älkää menkö toista kertaa samaan halpaan äänestämällä luikuripuoluetta, jolla on vaihtoehtoina vain vitsejä tai sutkauksia Suomen talouden oikaisemiseksi.

        Äänestä siis oikeaa työväenpuoluetta, eli Vasemmistoliiton ehdokasta. Ja duunarit pelastuu.


    • ja_vähempi_vihaa

      Persuton Suomi, parempi Suomi.

      • totuus_ilmi

        Hyvin sanottu.


      • persuton_on_paree

        Aivan


      • Jep: soinismi on sairaus.


    • VAS_on_parasta

      Parasta duunareille: Vasemmistoliitto.

      Duunari äänestä siis Vasemmistoliiton ehdokasta.

    • Propatria

      Olen luokanopettaja ja aion äänestää perussuomalaisia. Suvaitsevaisuus ja toisten varoilla eläminen eli loisiminen on eri asioita.

      Haluan asua maassa nimeltä Suomi, jossa enemmistö on kantasuomalaisia! En kuten Ruotsissa, jossa kantaruotsalaiset tulevat olemaan vähemmistönä omassa maassaan. Todelliset typerykset löytyvät siis Ruotsista. Liekö sodattomat vuodet syöneet ruotsalaisten järjen...

      • slkfrhhitohyygoihjy

        Jaa... Minä taas haluan tästä maasta sen entisen turvallisen Suomen joka tämä isänmaani oli lapsuudessani, nuoruudessani ja vielä nuorena aikuisena ollessani, eli haluan turvallisen Suomen, missä ei tarvinnut pelätä kaappinatseja jopa koulutetuissa olevan ja missä oli normaali mielipiteenvapaus. Minä haluan Suomesta taas maan, missä somehörhöt narsistit eivät määrää yleistä järjen käyttöä politiikankin tasolla, missä ei tarvitse ihmisten lainkuuliaisten pelätä hörhöjä syrjäytyneitä "someapinoita" joilla ei ole todellisuuden tajua ja jotka vaikka jos jotkut kirjoittaa ihan realistisen kirjan äärioikeistosta ( milläs muulla termillä niitä pitäisi kutsua?), että seinähullut änkii kirjanjulkistamistilaisuuksiinkin väkivaltatarkoituksessa ja johtavat persupoliitikkonne vielä puolustelee niitä rikollisia. Ja pidän törkeänä, että kun tämä on vasemmistoliiton palsta, että mitä sä pelle kirjoitat tänne, jos ainoa ilmiselvä tarkoitukses on mainostaa äänestäväsi perussuomalaisia.

        Vasureiden virhe on korkeintaan se, että tollaset on saaneet verovaroilla kouluttautua luokanopettajiksikin, joskin salli mun epäillä että olisit opettaja - eihän kukaan voi olla noin asenteellinen ja sairas, jos on korkeasti koulutettu ihminen.

        Ja tosi ikävää, jos luokanopettajinakin on nykyisin kritiikin tajua omaamattomia somehörhöjä, joiden mielestä perussuomalaiset on "uusi puolue", vaikka ne istui vuoskymmenet eduskunnassa ennen v. 2011 vaaleja. Älä penikoille opeta natsiasennettasi, kiitos. Ne on viattomia siihen, että sinä olet tyhmä.


    • sano_ei_uusnatsismille

      Muista Duunari, että äänestät Vasemmistoliiton ehdokasta, se on omaksi eduksesi. Varmasti.

      • parasta_duunarille

        No tietysti äänestän vasuria.


      • 2343423

        Niin minäkin


    • 34234

      Eihän duunareille ole muuta vaihtoehtoa kuin oikeat vasemmistopuolueet (VL SKP). Jos siis haluaa tulla toimeen edelleen omalla työllään. Siis yhdellä kokopäivätyöllä.

      Porvarien johtama EK nimittäin yrittää jatkuvasti saada minimipalkatkin niin alas, että pienipalkkaisten pitäisi tehdä vähintään 16h/vrk töitä pärjätäkseen. Ja silloinkaan ei säästöön jäisi mitään.

      Kannata, ja varsinkin äänestä siis OIKEAA duunaripuoluetta, jotta EK:n märät päiväunet ei toteudu.

      Siksi Vasemmistoliitto on oikea valinta.
      .

    • 5535

      Oma vasemmistoliiton ehdokas on jo valittu. Tee sinä samoin ja mahdollista työläisten selviytyminen kapitalistisessa maassamme.

    • moimoituntematon

      Joo mut mites mä äänestän, kun sellainen ehdokas jota olisin äänestänyt ja joka olisi ollut varma vaalivoittaja, ei lähtenyt vaaliin. Ei minun asiaani auta mikään lähihoitaja tai joku amis, jotka ei aja suurissa kaupungeissa asuvien yksinasuvien nuorehkojen akateemisten pienituloisten asemaa. Tietyissä vaalipiireissä ei vasemmistoliitolla näy olevan yhtäkään akateemisen koulutuksen omaavaa ehdokasta edes ehdolla. Mutta tsemppiä vasemmistoliitolle. Toivottavasti joku uusliberalistisen höykkyytyspolitiikan uhri hyötyy siitäkin, että jos minäkin edes äänestäisin tulevissa vaaleissa.

      Yleisradion persutuutin lopettamista haluan toki minäkin. Ja minusta olisi reilua, että jos joku yksi puolue saa kaksi tuntia televisioaikaa omaan puoluekokoukseensa Suomen valtion televisiossa, että sama uutisointi olisi sitten; veronmaksajat kun yleisradionkin maksaa, kaikilla eduskuntapuolueilla. Kaksi tuntia siis vihreiden ja vasemmistoliitonkin puoluekokouksen suoraan tv-uutisointiin, eikä mitään sonnanjauhantaa. Enkä tule seuraamaan Yleisradion vaalitenttejä, koska minusta se oli niin äärimmäisen iso demokratian raiskaus nostaa ennen vaaleja 2011, puolue perussuomalaiset " isojen" puolueiden vaalitentteihin, että myöskään en halua katsoa sitä, kuinka verovaroilla maksetut toimittajat ennalta määräävät Suomen seuraavan eduskunnan... Yrjöttää katsoa Suomen demokratian tasoa, missä oikeasti on jo päätetty, että keskusta voittaa vaalit, seuralaisinaan hallitukseen menee persut ja demarit. Kokkarit ulkopuolelle tosin ihan asiallisesti, joskin kokoomus on persujen suurin rahoittaja, eli siten hallituksessa halusi kukaan tai ei. Ainoa millä sen voisi estää, olisi, että niin valtavat massat ihmisiä äänestäisi vasemmistoliittoa, että niidenkin valtaeliitin vaalituloksia vääristelevien kuppi menisi oikeasti nurin. Vaatis noin kahta miljoonaa ääntä vasemmistopuolueille.

    • quiz_of_the_day
      • 345354

        Sampo Terho vasemmalla ja Timo Soini oikealla puolella. Keskellä Seppo Lehto.


    • gdfgdf

      Parasta kansalle ja varsinkin duunareille: Vasemmistoliitto

    • keeloa

      Leikataan maahanmuutosta! - äänestäkää PeruSSuomalaisia!

    • hrtry

      Duunari, valitse huolella edustajasi. Sillä vain OIKEAN työväenpuolueen jäsen ajaa myös sinun etujasi. Ei siis rikkaiden etuja, kuten porvaripuolueiden (KOK, RKP, Persut, KD, SMP) ehdokkaat tekevät.

      Äänestä siis Vasemmistoliiton ehdokasta.

    • bv6456
    • 34534

      Miksi olla tyhmä ja vihata ruotsinkieltä?

      Miksi olla tyhmä ja vihata homoja?

      Miksi olla tyhmä ja vihata mamuja?

      Miksi olla tyhmä ja vihata romaneja?

      Miksi olla tyhmä ja vihata vasureita?

      Miksi olla tyhmä ja vihata demareita?

      Miksi olla tyhmä ja vihata venäläisiä?

      Miksi olla tyhmä ja vihata "vääränvärisiä"?
      ...

      Miksi olla tyhmä ja olla siis persu?

      • kuten_persut

        Miksi olla tyhmä ja olla uusnatsi?


      • 46456

        Niin miksi?


    • siksi_VAS

      Äänestämällä vasemmistoliiton ehdokasta tuet köyhien ja duunareiden mahdollisuuksia pärjätä omalla työllään.

    • 64564

      Parasta kansalle – Vasemmiston vaaliohjelma 2015
      ...
      Vähennetään työttömyyttä paremmalla talouspolitiikalla
      Pienennetään tulo- ja varallisuuseroja sekä tukitaan verovuodot
      Veroparatiisitaloudesta aitoon kansainvälisyyteen
      Ympäristö-, ilmasto- ja energiapolitiikasta kestävää
      Inhimillistetään työelämä
      Monimutkaisesta sosiaaliturvasta riittävään perustuloon
      Terveyserot pienemmiksi tasa-arvoisilla ja laadukkailla palveluilla
      Sivistystä yhteisellä koulutuksella
      Taide ja kulttuuri ovat perusoikeuksia
      Kaikille mahdollisuus mielekkääseen liikuntaan
      Liikennepolitiikalla parempi ympäristö ja arki
      Kohtuullistetaan asumisen hintaa
      Vastakkainasettelusta rauhan rakentamiseen
      Demokratiaa vahvistetaan paremmalla hallinnolla

      • parasta_suomelle

        Näinhän asia on


    • g435345

      Varakkaiden yksityishenkilöiden ja suurten yhtiöiden harjoittama kansainvälinen veronkierto on ongelma hyvinvointivaltioiden rahoitukselle.
      Vasemmiston jo edelliseen hallitusohjelmaan saama velvoite Suomelle ajaa yritysten maakohtaista kirjanpitoa on otettava Suomen kärkitavoitteeksi. Myös muihin globaaleihin ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen, on kehitettävä globaaleja ratkaisuja, kuten globaali kasvihuonepäästövero.

      Kehitysmaista virtaa veroparatiiseihin pääomia arviolta kymmenen kertaa enemmän kuin ne saavat kehitysapua. Köyhät maat eivät voi kestävästi nousta jaloilleen, mikäli verovuotoa ei tukita kansainvälisin sopimuksin mm. yritysten maakohtaisen kirjanpidon avulla.

      Globalisaatio on myös lisännyt ihmisten mahdollisuuksia halutessaan muuttaa maasta toiseen. Säännöt ovat kuitenkin täysin erilaiset rikkaille ja köyhille, koulutetuille ja lukutaidottomille tai miehille ja naisille. Halpatyö ei rajoitu kehittyviin maanosiin, vaan sitä siirretään vauraiden maiden sisään käyttämällä paperittomien ja vuokratyöntekijöiden olematonta oikeudellista suojaa.

    • 534534

      Osa maahanmuutosta on myös vastentahtoista, kun ihmiset pakenevat köyhyyttä, sotia, vainoa tai nälkää. Kansainvälisen yhteisön pitää puuttua nykyistä tehokkaammin näihin syihin, mutta samalla kantaa vastuunsa pakenemaan joutuvien ihmisten auttamisesta. Suomeen eri syistä muuttaneet ihmiset tarvitsevat alkuvaiheessa nykyistä parempia ja nopeammin saatavia erityispalveluita ja kielikoulutusta päästäkseen osaksi yhteiskuntaa. Suomeen muuttaneet on otettava yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi, yhdenvertaisin oikeuksin ja velvollisuuksin. On myös tunnistettava maahanmuuttoon liittyvä ihmiskauppa nykyistä paremmin ja parannettava auttamisjärjestelmiä.

    • GreenIsNewRED
    • 645645

      Duunarit, AY-liike ja vasemmistopuolueet ovat tehneet hyvää yhteistyötä ja tuloksia duunareiden hyväksi jo toista vuosisataa. Esim.

      - 5 päiväinen työviikko

      - 8 / 7,5 h työpäivä

      - palkallinen kesäloma

      - jne.

      Ilman vasemmistopuolueita ei noitakaan etuja varmasti olisi. Ja oikeistopuolueiden esittämien poistouhkien allahan nuo ovat nytkin.

      Eli duunarien kannattaa edelleen äänestää vasemmistopuolueita (SKP/VAS), jotta työllään voisi itsensä ja perheensä tulevaisuudessakin elättää.

    • minusta_pitäisi
      • luukäteen

        Oletpa sinä suvaitsevainen.....


    • hy6456

      Lue, ihastu ja äänestä vasemmistoliiton ehdokasta!!!

      ...

      Parasta kansalle – Vasemmiston vaaliohjelma 2015

      Vähennetään työttömyyttä paremmalla talouspolitiikalla

      Pienennetään tulo- ja varallisuuseroja sekä tukitaan verovuodot

      Veroparatiisitaloudesta aitoon kansainvälisyyteen

      Ympäristö-, ilmasto- ja energiapolitiikasta kestävää

      Inhimillistetään työelämä

      Monimutkaisesta sosiaaliturvasta riittävään perustuloon

      Terveyserot pienemmiksi tasa-arvoisilla ja laadukkailla palveluilla

      Sivistystä yhteisellä koulutuksella

      Taide ja kulttuuri ovat perusoikeuksia

      Kaikille mahdollisuus mielekkääseen liikuntaan

      Liikennepolitiikalla parempi ympäristö ja arki

      Kohtuullistetaan asumisen hintaa

      Vastakkainasettelusta rauhan rakentamiseen

      Demokratiaa vahvistetaan paremmalla hallinnolla

    • 534534

      SELKEÄ, TULOEROJA PIENENTÄVÄ JA ELVYTTÄVÄ VEROTUS

      Vasemmiston veromalli pienentää tuloeroja. Se myös selkeyttää verotusta ja vähentää verojen välttelyä. Suurten pääomatulojen saajien suosiminen erillisellä pääomatuloverolla lopetetaan ja kaikkia tuloja verotetaan yhdessä yhtenäisessä progressiivisessa verotaulukossa.

      Vasemmiston mallissa alle 10 000 euron tulot ovat verottomia, jolloin monia etuisuuksia ei veroteta. Verotuksen alarajan nostaminen hyödyttää pieni- ja keskituloisia. Tämä tuo kotimarkkinoiden kulutuskysyntään voimakaan elvyttävän sykäyksen.

      http://www.vasemmisto.fi/eduskuntavaalit-2015/vasemmiston-veromalli-pienentaa-tuloeroja/

      • pätkätyöntekijä

        Kannatettava malli. Parantaisi meidän pienituloisten asemaa ja elämän mahdollisuuksia.


    • Järki_käteen
    • 645645

      INHIMILLISTETÄÄN TYÖELÄMÄ:

      Globalisaatio on muuttanut työehdoista sopimista. Kunkin maan työnantajat tähtäävät kilpailijamaita pienempiin palkankorotuksiin tai jopa palkanalennuksiin. Tämä heikentää työntekijöiden ostovoimaa ja siten myös kokonaiskysyntää ja kasvua. Epäterve kilpailu työehdoilla on lopetettava yhteiseurooppalaisilla säännöillä.

      Pelkkä työllisyyden tilastollinen parantuminen ei riitä. On satsattava myös työn laatuun, työehtosopimusten noudattamiseen, sukupuolten palkkatasa-arvon toteuttamiseen, työhyvinvointiin sekä riittävään toimeentuloon. Euroopan laajuista nuorisotyöttömyyttä ei pidä ratkaista tekemällä nuorista heikompien työehtojen matalapalkkareserviä, vaan edistämällä oikeiden työpaikkojen ja koulutusmahdollisuuksien syntymistä. On myös estettävä etenkin naisvaltaisten alojen matalapalkkatyön lisääminen.

      http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/vasemmistoliiton-eduskuntavaaliohjelma-2015/

    • wer35

      VÄHENNETÄÄN TYÖTTÖMYYTTÄ PAREMMALLA TALOUSPOLITIIKALLA

      Valtion tehtävänä on huolehtia yhteiskunnan kokonaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, sillä markkinatalous jakaa työtä ja vaurautta epätasaisesti. Valtion tulee harjoittaa kysynnän sääntelyä siten, ettei taloutta ja työllisyyttä päästetä romahtamaan laskukaudella tai ylikuumenemaan nousukaudella.

      Suomen ja Euroopan ongelmat eivät johdu hyvinvointivaltiosta, päinvastoin, pahiten ovat kriisiytyneet maat, joissa on heikko julkinen sektori. Nokia ei palaa huipulle eikä teollisuus ryhdy investoimaan hoitajia irtisanomalla, palkkoja polkemalla, palveluita karsimalla tai yhteistä omaisuutta pois myymällä.

      Suomi on kansainvälisessä vertailussa kilpailukykyinen maa. Suomalaiset yritykset ovat kilpailukykyisiä kuitenkin vain jos ne valmistavat tuotteita ja palveluita, joille on kysyntää. Suomi ei voi kilpailla halpatuotannolla nousevien talouksien kanssa. Meidän on parannettava vahvuuksiamme ja mahdollistettava uusien kasvualojen ja -yritysten mukana uusi, kestävä kasvu.

    • haiseekin_ne

      persuilla on vaan raiskaukset mielessä. kummaa porukkaa

      • ggte

        pilipalityyppejä ne on


      • määmehtään

        Ja tämäkö on suvaitsevaisuutta...


    • 53453

      Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana. Nato-jäsenyys heikentäisi Suomen turvallisuutta, itsenäistä päätösvaltaa sekä mahdollisuuksia toimia kansainvälisen rauhan rakenteiden vahvistamiseksi.

      Me emme hyväksy rasismia. Kaikki Suomessa asuvat ihmiset ovat tasa-arvoisia riippumatta heidän ihonväristään, kansallisuudestaan, sukupuolesta, uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautumisestaan.

      http://vaalit.vasemmisto.fi/vaalikarjet/

    • vcx345

      Vasemmisto on pienituloistenkin asialla:
      Parannetaan pienituloisten toimeentuloa. Pienituloisiin kohdistuvat veronkorotukset ja tukien leikkaukset heikentävät ostovoimaa ja pahentavat työttömyyttä.

    • pois_uusnatsit

      Persuilun loppu on paremman Suomen alku.

      • lucianmummi

        En vihaa ketään haluan vain elää synnyinmaassani rauhassa. Tahdon auttaa hädässäolevia jos pystyn. Vaikka olen pienituloinen jaksan silti iloita, että joku joskus ajattelee meitäkin, ainakin näin vaalien alla. Siksi aionkin äänestää Perussuomalaisia, siis meitä ihan tavallisia ihmisiä, ilman vihaa ja kiihkoa. Niin paljon käytetään vaalikikkailuna sitä,että haukutaan toisia, sekään ei ole oikein sitä suvaitsevaisuutta.


    • Ihannnainen69

      Joo, juuri näin. Jos suvaitsevaisuus on sitä, että kaikkia ihmisiä pitää kohdella samalla tavalla, niin kerrotko ystävällisesti miksi esimerkiksi muslimit eivät tee näin? Miksi nainen on alempi olento? Miksi ei ole uskonnonvapautta? Miksi me olemme vääräuskoisia? Miksi ei ole sanavapautta? Miksi homot kivitetään? Miksi koira on saastainen olento? Miksi demokratian ja lain maallisen tulkinnan sijasta vastausta haetaan 600-luvulla kirjoitetusta kirjasta? Jos olet nainen, kuulut seksuaaliseen vähemmistöön tai olet hetero ja sinulla on tyttölapsia, niin olepa tarkkana tulevaisuuden suhteen.

    • jhyy64

      Paremman sosiaaliturvajärjestelmän rakentamiseksi Vasemmisto ehdottaa:

      Työttömyysajan perusturva, kansaneläke, pienimmät sairaus-, isyys- äitiys- ja vanhempainrahat, kotihoidontuki, opintoraha, sekä yrittäjien starttiraha tulee korottaa 800 euroon kuukaudessa, jonka jälkeen yhtenäistetty perusturva tulee sitoa ansioindeksiin.
      Tukien hakeminen on siirrettävä yhdelle luukulle.
      Työn vastaanottamisen suojaosuuksia, eli oikeutta ansaita pieniä tuloja menettämättä työttömyysetuutta, on nostettava.
      Yrittäjien pitää saada työttömyysturvaa jo kuukauden kuluttua siitä kun yritystoiminta on todistettavasti loppunut.
      Niin sanottu Lex Soininvaara eli nuorten toimeentulotuen 20 ja 40 prosentin leikkurit on poistettava.
      Osallistavan sosiaaliturvan varjolla ei saa hyväksyä pakkotyötä.
      Vasemmiston tavoitteena on siirtyä perustuloon.
      .

      http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/vasemmistoliiton-eduskuntavaaliohjelma-2015/

      .

      • lupailueiauta

        Ehdottavathan ne aina ennen vaaleja vaikka mitä, ja lupailevat katteettomasti.Saapi niitä uskoa jos haluaa.Ei kannata pettyä katteettomiin lupauksiin, eiväthän ne ennenkää ole toteutuneet ;)


    • älykkäät_vasurit

      Vasemmistolaiset lukee ja opiskelee. Persut vaan raapii persettään ja piereskelee.

      Siinä on se suuri ero.

    • yrtyrt

      Persut on uusnatsirasisteja.

    • VAS_parasta_suomelle

      Tulin juuri äänestämästä. Ennakkoäänestin vasuria, tottakai.

      Porvareille kun ei duunarin kannata koskaan ääntään antaa.

    • sinnemenee

      Oikeaa ihmisyyttä ei ole paljoa muualla näkynyt, eli persuille mee ääni täältä.Ainoa puolue, joka pitää meidän puolta, toiset riistää ja hyysää kereikkaa.

    • JokuRotiSentään

      Lähdehän kokeilemaan tuota oikeudenmukaisuutta vaikkapa Syyriaan, Iraniin, Irakiin, Somaliaan.......etc. Vietä viikko siellä julistaen yhdenvertaisuutta ja tuu uudestaan kertomaan kokemuksistasi.....siis jos pääset

    • justice

      Ääneni sai vasemmistoliiton ehdokas, samoin kuin edellisissä vaaleissa. Olen ollut ns. liikkuva äänestäjä, joten ääneni on saanut monen eri puolueen ehdokkaat. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän vasemmistoliiton politiikka ja arvot tuntuvat omilta.

    • gdfgdf
    • äänestä_vasemmistoa

      Työttömien, köyhien sekä pien- ja keskituloisten kannattaa ehdottomasti äänestää vasemmistoehdokasta!

      .
      Täältä löydät kaikki parhaat ja sinunkin etujasi ajavat ehdokkaat:
      http://vaalit.vasemmisto.fi/#
      .

      • svenska_talande

        Tack så mycket.


    • VAS_yhteistyön_puolue

      Vasemmiston eväin parempaan huomiseen:

      - Vähennetään työttömyyttä paremmalla talouspolitiikalla
      - Pienennetään tulo- ja varallisuuseroja sekä tukitaan verovuodot
      - Veroparatiisitaloudesta aitoon kansainvälisyyteen
      - Ympäristö-, ilmasto- ja energiapolitiikasta kestävää
      - Inhimillistetään työelämä
      - Monimutkaisesta sosiaaliturvasta riittävään perustuloon
      - Terveyserot pienemmiksi tasa-arvoisilla ja laadukkailla palveluilla
      - Sivistystä yhteisellä koulutuksella
      - Taide ja kulttuuri ovat perusoikeuksia
      - Kaikille mahdollisuus mielekkääseen liikuntaan
      - Liikennepolitiikalla parempi ympäristö ja arki
      - Kohtuullistetaan asumisen hintaa
      - Vastakkainasettelusta rauhan rakentamiseen
      - Demokratiaa vahvistetaan paremmalla hallinnolla

      ÄÄNESTÄ VASEMMISTON EHDOKASTA ... ja kaikilla on parempi huominen

      • 5354345f

        ÄÄNESTÄ VASEMISTON EHDOKASTA ... ja kaikilla on parempi huominen


      • ihmisyys_ennenkaikkea

        Äänestin jo ennakkoon. Ja vasuria tottakai. Paremman huomisen takia.


    • äänestä_vasemmistoa
    • SANO_EI_NATOLLE

      Globaalin rauhan rakentamiseksi ja Suomen turvallisuuden varmistamiseksi Vasemmisto esittää:

      Asevelvollisuutta tulee kehittää nykyajan tarpeiden mukaan valinnanvapautta ja tasa-arvoa lisäten Vasemmiston valmiusvelvollisuusmallilla, ei siirtyä kohti palkka-armeijaa.
      Siviilipalveluksen kestoa on lyhennettävä ja julkisen sekä kolmannen sektorin toimijoita kannustettava hakeutumaan siviilipalveluspaikoiksi. Totaalikieltäytyjien rangaistuksista on luovuttava.
      Puolustusmäärärahoille ei pidä luoda kasvuautomaattia. Määrärahat on mitoitettava todellisen tarpeen mukaan ja muu yhteiskunta huomioon ottaen.
      Suomen on osallistuttava YK-johtoiseen rauhanturvaamiseen. Kaikissa operaatioissa on oltava YK:n mandaatti. Suomi ei saa ajautua minkään konfliktin tai sisällissodan osapuoleksi.
      Suomen ei tule hakea eikä valmistella Nato-jäsenyyttä eikä kehittää Nato-suhteita sellaiseksi, että ne käytännössä kytkevät Suomen osaksi Nato-järjestelmiä.
      Suomen ei tule käydä asekauppaa maiden kanssa, jotka ovat sodassa, konfliktin uhkaamia tai rikkovat ihmisoikeuksia. Suomen on toimittava EU:ssa asekaupan rajoittamisen puolesta ja tuettava YK:n toimia asekaupan rajoittamiseksi. Asekaupan valvonnan tulee olla avointa.
      Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio ja toimittava tunnustamisen puolesta kansainvälisesti.

      http://vaalit.vasemmisto.fi/

    • VAS_duunarien_valinta

      Suomi on kansainvälisessä vertailussa kilpailukykyinen maa. Suomalaiset yritykset ovat kilpailukykyisiä kuitenkin vain jos ne valmistavat tuotteita ja palveluita, joille on kysyntää. Suomi ei voi kilpailla halpatuotannolla nousevien talouksien kanssa. Meidän on parannettava vahvuuksiamme ja mahdollistettava uusien kasvualojen ja -yritysten mukana uusi, kestävä kasvu.

      Hyvän kierre ei synny itsestään, vaan valtion on oltava mukana synnyttämässä työpaikkoja. Eurooppalainen talouskriisi on osoittanut oikeiston ratkaisujen vain pahentavan tilannetta. Julkisen sektorin leikkaukset ovat heikentäneet myös yksityisen sektorin tilannetta kysynnän vähentyessä.

      Työttömiä on todellisuudessa melkein puoli miljoonaa ja lisää tulee julkisten menojen leikkausten myötä. Leikkausten sijaan tarvitaan lähivuosina vuosittain useiden miljardien julkisia lisäpanostuksia ekologisesti kestävän tuotannon edistämiseen ja hyvinvointipalvelujen sekä perusturvan rakennemuutokseen. Julkiset investoinnit kertautuvat yksityisten investointien kasvuna.

      Täältä löytyy ehdokkaat, jotka pitävät työntekijöidenkin puolta:
      http://vaalit.vasemmisto.fi/

    • ainoat_taidot

      Persujen ydinosaamisalue on uusnatsismin lisäksi kikkelikuvaaminen. Ihan konkreettisesti kuin kuvaannollisestikin.

    • vxcx5
      • treter

        Juuri näin.


    • utyuty6

      Äänestä vasemmiston ehdokasta ja Suomi pelastuu.

    • rert66

      Äänestä suvaitsevampi ja parempi Suomi.
      Äänestä työllistävää ja vastuuntuntoista köyhienkin puolustajaa.

      Äänestä siis Vasemmistoliiton ehdokasta.
      http://vaalit.vasemmisto.fi/

    • SoiniPresidentiksi

      Varokaa kokoomuslaisia anonyymejä soluttautujia, joiden ainoa tarkoitus on saattaa vastustajat naurunalaiseksi. Kannatuksen kalastelulla on monet tiet.

      PS = Parasta Suomelle

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      75
      1901
    2. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      332
      1488
    3. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      73
      1473
    4. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      39
      1450
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      64
      1105
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      132
      878
    7. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      829
    8. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      808
    9. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      78
      782
    10. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      781
    Aihe