Kirkon ahdistus

No niin ahdistaa. On se kumma miten joillekin ei riitä että saavat uskoa miten ja mihin haluavat vaan vaativat, että kaikkien muidenkin on uskottava heidän laillaan.

Kollektiivinen Jumalan palvelus on eri asia kuin henkilökohtainen usko. Haluaisin tällä sanoa että yhteiskunnalliset lait eivät ole missään määrin uskon peruste eikä ne mittaa muuta kuin vallassa olevien uskoa siis päättäjien. Henkilökohtaista uskonvarmuutta voi säädellä vain kukin itse ja uskoa siten kuin uskoo. Eikö olisi kummallista jos uskon ohje kumpuaisi maallisesta lainsäädännöstä joka ohje muuntuisi aina valtaapitävien vaihtuessa. Jos jotakin uskonnosta muutetaan se pitää yksin Raamatun mukaan muuttaa. En usko että muutoksiin on tarvetta Raamatun mukaan.
Suomalainen kristikansan suhde valtio/kirkko vaikuttaa aivan toimivalta ja on toiminut Suomessa erinomaisesti ym.valtion virastoissa. Suomalainen yhteiskunta on jollakin tapaa paljon velkaa kirkolle sodanajan toiminnasta kirkon luodessa kansalaisille niin rintamalla kuin kotirintamalla uskoa, toivoa ja rakkautta ihmisten sydämiin, että he jaksoivat kukin omalla tavallaan.
Motto, oma usko oma Jumala että vapaus itse uskoa.

Tämä on taas näitä tehdään ongelma jollei niitä ole - juttuja. Ratkaisu on yksinkertainen. Jos kerran puolustusvoimien tehtävä on puolustaa maata ja yhteiskuntaa, niin muu tulee siinä sivussa. Kun matsi on ohi, henkiinjääneet voivat keskustella instituutioiden asemasta kuten nyt tehdään. Aikoinaan palveluksessa osastossa oli sekä ateisteja että henkilökohtaisesti uskossa olevia, eikä asiassa ollut sen kummempaa, heidän kantansa oli tiedossa, mutta samalla tavalla he singahtelivat komennon käydessä. Asioista kehittyi myös oikeita keskusteluja, ja vaikutelma oli kyllä se, että armeijan käytännöt uskon asioissa eivät heidän vakaumukseensa vaikuttaneet tai sanotaan näin, että usko oli heille läsnä riippumatta olosuhteista tai paikasta. Ateistit tekivät valan jättämällä sen uskoon viittaavat osiot pois. Toisaalta, vaikka olimme nuoria, niin silti sivistystä oli sen verran, että tajuttiin vakaumuksen henkilökohtaisuus ja toisaalta, kukaan ei myöskään tyrkyttänyt vakaumusta toisille. Vaikka henkilökohtaisuus ja individualismi ovat tärkeitä, niin myös sosiaaliselle sopeutumiselle ja kanssakäymiselle on paikkansa ja aikansa. Ongelma lienee eniten siinä, että kirkko järjestelmänä ja laitoksena on menettämässä jalansijaansa, ei niinkään ihmisten henkilökohtaisessa tavassa uskoa tai olla uskomatta. Kirkko koetaan ontoksi ja turhaksi välineeksi. Eri asia on sitten se, että äärimmäiset tulkinnat saattavat vetää puoleensa nk. tapakristittyjen parista kirkon kumistessa tyhjyyttään. Ongelmia on jo näkynyt entisten uskonlahkojen jäsenten tullessa julkisuuteen.

>>>Kirkkoa ahdistaa, kun olemattoman jumalan palvominen armeijassa on kohta vapaaehtoista.<<<

Totta. Kirkkohallituksen jäsenet puolustavat hallitsemansa kirkon etuoikeuksia ja Keskitalo on se palkattu viestintuoja, jonka työnä on muotoilla kirjalliseen asuun ja tuoda noita kirkkohallituksen tahtoja julkisuuteen. Voi toki olla, että Keskitalo on pääosin kirkkohallituksensa kanssa samoilla linjoilla, mutta tuskin hän voi paljon sooloilla, jos haluaa olla kansliapäällikkö.

Kirkon taktiikka on se, että kaikki muutokset, jotka pikkuisenkaan kaventavat kirkon etuoikeuksia, näkyvyyttä tai yhteiskunnallista asemaa, ovat vastustettavia.

Aiemmin syyksi olisi voinut epäillä kirkon ylimielisyyttä, konservatiivisuutta tai vastaavaa, mutta nyt kirkolla on jo ihan aiheesta pelko persiissä. Se pelkää tai tietää ajautuvansa vähä vähältä yhteiskunnalliseen marginaaliin sekä taloudelliseen kriisiin.

Siksi nämä kirkon reaktiot näyttääkin ylimitoitetuilta ja perustelut naurettavilta.
Vai kenen varusmiehen positiivista uskonnonvapautta siinä muka poljetaan, jos ei ole pakko osallistua hartaustilaisuuteen. Sen uskovan joka osallistuu vapaaehtoisesti vai sen epäuskoisen, joka osallistuu pakolla.
Kun pakkohartaus vaihtuu vapaaehtoiseen hartaustilaisuuteen, niin eihän se ole pois keneltäkään muulta kuin kirkolta itseltään.

Näitä murusia kirkko puolustaa ja tulee samalla antaneeksi itsestään niin naurettavan kuvan, ettei edes Päivi Räsänen selkeästi puolusta Keskitaloa.

Kirkko voisi kyllä aikaansa kulutellessaan kaikkiin järjettömyyksien sijaan alkaa 1917-18 vuoden tappamia ja tapattamia uskovaisia alkaa hautaamaan hautausmailleen. Kirkollisveronsa maksaneet, tosi uskovaisten paikka ei ole jossakin korvessa tai työväen talojen takapihoilla kirkon ja valtion häpeä kohteina.

Ei siellä koskaan todellista jumalaa ole palvottukaan.