Raamatusta

Osaisiko joku selittää VT: ssa ainakin toisessa Mooseksen kirjassa esiintyviä useita julmia erilaisia lakeja. " Jos joku kiroaa isäänsä ja äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla ". Vastaavanlaisia lakeja on kirjoitettu siis useita.

Toinen vaikeasti ymmärrettävissä on Johanneksen ilmestys eli Ilmestyskirja. Se ei tahdo kovin helpolla aueta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

> " Jos joku kiroaa isäänsä ja äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla ". <
Jos näin ei olisi, me olisimme jo aikoja sitten tuhoutunut, tässä näkee Jumalan majesteettisuuden.

Äänestä
  • 2. Moos. 20:12

    "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

    Äänestä

Mooseksen lakia on mielestäni parempi verrata muihin muinaisen Lähi-Idän kulttuurien lakeihin kuin nykyaikaan. Esim. Hammurabin laissa on sama kohta. Siinä omaisuusrikoksista oli Mooseksen lakiin verrattuna suuremmat rangaistukset ja henkirikoksista pienemmät. Aika oli hyvin toisenlainen. Meidän nykyihmisten on usein vaikea ymmärtää sen ajan ihmisten elämää.

Ilmestyskirja lienee vaikein Raamatun kirja. Sen kirjallinen tyyli on apokalyptiikka. Emme nykyisin kirjoita sellaista, ehkä joku fantasia olisi genrenä lähimpänä, esim. C. S. Lewisin Narnia. Apokalyptiikassa vilisee mm. ihmis- ja eläinhahmoja, enkeleitä, erilaisia numeroita. Vastakkainasettelu valon ja pimeyden, hyvän ja pahan välillä on suuri. On hyvä muistaa, että apokalyptiikan tarkoitus oli rohkaista vainoissa eläneitä. Ilmestyskirjan sanoma on Kristuksen voitto. Hyvät selitysteokset voivat avata sieltä juttuja. Vaikka esim. Jukka Norvannon ja/tai Juha Partasen.

Äänestä
  • Kiitoksia avartavista vastauksistanne.

    Äänestä

Ilmestyskirja on jonkun ihmisen sekavassa tilassa nähtyjä kummitusjuttuja. Esim. nykyaikana tällaista saadaan aikaan LSD:llä. Vanhaan aikaan ehkä oli syönyt jotain luonnonkasveja, luultavasti sieniä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyvä kirjoitti:

Osaisiko joku selittää VT: ssa ainakin toisessa Mooseksen kirjassa esiintyviä useita julmia erilaisia lakeja. " Jos joku kiroaa isäänsä ja äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla ". Vastaavanlaisia lakeja on kirjoitettu siis useita.

Toinen vaikeasti ymmärrettävissä on Johanneksen ilmestys eli Ilmestyskirja. Se ei tahdo kovin helpolla aueta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu