Hei,
Ihmettelen seuraava kohtaa Kalevalassa:
”Tavoittihe tauloihinsa,
tunkihe tuluksihinsa.” (43. runo, säkeet 107–108)
Ymmärrän kyllä -he-muodot (ns. refleksiivinen taivutus), mutta käsittääkseni ne viittaavat siihen, että verbin tekeminen kohdistuu subjektiin. Esimerkiksi ”loihe lausumahan” → ”loi itsensä lausumaan” ja ”heittihe ulos” → ”heitti itsensä/heittäytyi ulos”. Yllä lainatuissa säkeissä kuitenkin tekeminen kohdistuu ensiksi tauloihin ja sitten tuluksiin, ei tekijään itseensä. (Toinen säe olisi kyllä rakenteeltaan looginen, jos siinä sanottaisiin, että tekijä tunkeutui tuluksiinsa, mutta tästä ei liene kyse.)
Miten yllä lainatut säkeet on selitettävissä kieliopin kannalta? Entä vastaavatko ne -he-muotojen yleistä kayttöä (tai sitä miten niitä joskus käytettiin yleisesti), vai onko tässä kielioppi uhrattu runomitan vuoksi?
Ihmettelen seuraava kohtaa Kalevalassa:
”Tavoittihe tauloihinsa,
tunkihe tuluksihinsa.” (43. runo, säkeet 107–108)
Ymmärrän kyllä -he-muodot (ns. refleksiivinen taivutus), mutta käsittääkseni ne viittaavat siihen, että verbin tekeminen kohdistuu subjektiin. Esimerkiksi ”loihe lausumahan” → ”loi itsensä lausumaan” ja ”heittihe ulos” → ”heitti itsensä/heittäytyi ulos”. Yllä lainatuissa säkeissä kuitenkin tekeminen kohdistuu ensiksi tauloihin ja sitten tuluksiin, ei tekijään itseensä. (Toinen säe olisi kyllä rakenteeltaan looginen, jos siinä sanottaisiin, että tekijä tunkeutui tuluksiinsa, mutta tästä ei liene kyse.)
Miten yllä lainatut säkeet on selitettävissä kieliopin kannalta? Entä vastaavatko ne -he-muotojen yleistä kayttöä (tai sitä miten niitä joskus käytettiin yleisesti), vai onko tässä kielioppi uhrattu runomitan vuoksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä kysymys. Refleksiivisiä taivutusmuotoja kuvataan kieliopeissa niukasti. Lähes 1700-sivuinen Iso suomen kielioppi uhraa niille yhden virkkeen: ”Huom. Refleksiivisyyttä on vanhemmassa kirjakielessä, kansanrunoissa ja itämurteissa ilmaistu myös erityisillä taivutusmuodoilla, esim. loi-he lausumaan; Siitä vanha Väinämöinen korjasta kohottele-ksen.” Nykysuomen sanakirjakin kuvailee vain viitteellisesti refleksiivisen taivutuksen eri muotoja; sen seuraajista se puuttuu kokonaan.
Tässä tapauksessa kyseessä ei sentään liene sellainen virhe, johon refleksiivimuodoilla keikaroivat nykyisin sortuvat kovin usein, eli intransitiiviverbien ”refleksiivisistä” muodoista. Sen sijaan ”tavoittihe tauloihinsa” tarkoittaa ’tavoitti itsensä tauloihinsa’, siis suunnilleen ’sai itsensä tarttumaan tauloihinsa’. Vastaavasti ”tunkihe tuluksihinsa” tarkoittaa ’tunki itsensä tuluksiinsa’, siis suunnilleen ’tunki kätensä ottamaan kiinni tuluksiinsa’.
Hyvä kuvaus refleksiivisten muotojen morfologiasta muuten löytyy Aarni Penttilän teoksesta ”Suomen kielioppi” vuodelta 1957.
Ainakaan minulle ei ole selvää, miten ”tavoittihe” eli ”tavoitti itsensä” tarkoittaa ’sai itsensä’. ”Tunkihe” eli ”tunki itsensä” tuntuu jokseenkin loogisemmalta, koska tässä osa tekijästä – eli tekijän käsi – todellakin tunkeutuu jonnekin. (Ehkä tuluksiin ei voi tunkeutua, mutta ainakin niitä kohti voi tunkeutua, jos ne ovat taskun tai repun pohjalla.)
Voi olla, että nämä muodot ovat olleet normaalia kielenkäyttöä, vaikka ne nykyään tuntuvatkin oudoilta. Olisikin mielenkiintoista löytää samat muodot samassa merkityksessä jostain toisesta lähteestä
Kalevalasta muuten näyttäisi löytyvän myös intransitiiviverbin relfeksiivinen muoto:
”Istuiksen ilokivelle,
laulupaaelle paneikse” (41. runo, säkeet 5–6)
”Paneikse” on selvä tapaus, mutta ”istuiksen” näyttäisi olevan intransitiivisen istua-verbin refleksiivinen muoto. Tämä säepari on muutenkin mielenkiintoinen, sillä siinä esiintyy perätysten vaihtoehtoiset -iksen ja -ikse-loppuiset muodot.
Näin kai se on nähtävä.
Mutta tärkeämpää: vahinko, että Väinämöinen ja runonlaulajat olivat niin tyhmiä, etteivät tietäneet käyttävänsä kieliopin kannalta kyseenalaisia refleksiivimuotoja ;-).
Meidän on liki mahdotonta tietää millaisia sanamuotoja Vienan runonlaulajat tarkkaan ottaen käyttivät.
Sen verran ahkerasti E. Lönnrot muutti, uudelleen kirjoitti ja "paranteli" heidän laulujaan ennen kuin kokosi ne Kalevalaksi.
Harmi ettei siihen aikaan vielä tiedetty nauhoitetallenteista mitään.